Treenivinkki -postaus
Eilen kävin rakkaan ystäväni Inarin kanssa taas jo varmasti teillekin tutuksi tulleella Mäkelänrinteen Uintikeskuken salilla tekemässä jalkatreenin.
Oli ihana tehdä treeniä kun ei ollut kiire mihinkään, vaan oltiin varattu reilu 1,5h treenille aikaa. Saatiin kunnon hiki päälle ja ehdittiin vielä rupatellakin välissä. Ja kokeilla kun Inarin mahassa asuva mölli potki ja liikkui. 🙂
***
Aloitettiin treeni hölkällä ja askelkyykyillä. Ja sen jälkeen otettiin mun laukusta kumpparit nilkkojen ympärille ja lähdettiin tallaamaan sivuttain katsomoa. Aktivoitiin siis keskimmäinen pakaralihas töihin ja lämmiteltiin sitä tulevaa treeniä varten.
Super hyvä liike ja saa kyllä kunnon poltteen pakaraan.
Sitten mentiin salin puolelle.
Siellä tehtiin liikeparina yhden jalan maastaveto tangolla ja pakarapotku kumpparilla.
Yhden jalan maastavetoon otettiin steppilauta takajalan alle, joka lisää haastetta liikkeeseen ja saa aivan pirun kovan tunteen etummaisen jalan takareiteen ja isoon pakaralihakseen.
Kumpparilla pumpattiin pikkujoustoilla takapotkua, jotta saatiin sitä takalistoa vielä lisää hereille. 😉
Seuraavana vuorossa oli yhden jalan prässi.
Tehtiin se vähän eri tavalla kuin yleensä. Märskyssä on mahtava tuollainen vahmepi jalkaprässi, jossa saa selkänojan laskettua vaakatasoon. Toinen jalka oli koko ajan ilmassa, ei siis pienintäkään voimaa sieltä. Ja toisen jalan kantapää laudassa, josta voima työntöön. Näin saatiin työntekijäksi takareisi ja pakara. Etureisi auttoi vaan vähän.
Jos haluaa keskittää jalkatreeneissä voimantuottoa enemmän pakaralle, kannattaa aina miettiä työntö enemmän kantapäästä kuin päkiästä/varpaista. 🙂
Seuraavaksi tehtiin lantionnostot. Levytanko ja päihin 10kg painot.
Tätä liikettä tehdessä kannattaa miettiä, että suoristaan lantion. Voima lähtee isosta pakaralihaksesta ja työnnön loppuvaiheessa pakarat ihan rusinaksi ylhäällä.
Itse tykkään tehdä liikkeen alavaiheen niin, että jätän pepun hieman irti lattiasta ja lähden taas uuteen lantion suoristukseen / ylöstyöntöön. Tällöin pakarat ei pääse lepäämään myöskään alhaalla.
Tämän jälkeen siirryttiin takaisin katsomon lämpöön ja tehtiin boxikyykkyjä steppilaudalta.
Kannattaa asettua seisomaan lähelle steppilautaa ja pitää niskassa joko kahvakuula tai levytanko. Istumaan alas laudalle ja ylösnoustessa taas ensimmäinen voima kantapäistä. Ylhäällä lantio suoraksi ja pakarat rusinaksi.
Sitten oli viimeisen liikeparin vuoro. Toinen kyykkäsi bosun päällä ja toinen teki sjmv:tä steppilaudalla.
Kumppari polvien alle ja koko ajan keskittyminen siihen, että työntää polvia ulospäin. Tällöin saa aktivoitua keskimmäisen pakaralihaksen töihin kyykkyä tehdessä.
Suorin jaloin maastaveto kahvakuulilla.
Jos takareidet ja liikkuvuus antaa periksi, kannattaa suorin jaloin maastaveto tehdä myös steppilaudan päällä. Tällöin saa liikkeestä pidemmän. Kun normaalisti tulisi lattia vastaan, antaa steppilaudan päällä seisominen vielä tilaa viedä kuulia alemmas.
Liikkeessä täys keskittyminen myös keskivartaloon, selän pitää pysyä suorassa. Joten ei siis pyöreän selän työtä. Jos hartiat valahtavat alas ja keskivartalosta loppuu pito, menee alaselkä kaarelle ja ylöspäin tullessa alaselkä joutuu tekemään suurimman työn – ei pakarat tai takareidet.
Tässä vielä vähän enemmän sivusta otettu kuva:

***
Hyvä treeni ja taas niin hyvä mieli! 🙂 <3
Toivottavasti saitte tästä hyviä liikevinkkejä!
puspus
Tanssin kevät ja tuleva tanssikesä!
Mä olen nyt noin vuoden verran käynyt Etnofitneksellä Dancehall Reggae -tunnilla. Joka keskiviikko tunti ihan super ihanaa tanssia ja bootyn sheikkausta. 😉
Välillä on jäänyt töiden takia tunti jos toinenkin välistä, mutta aina kun on ollut mahdollista olen mennyt.
Kuten oon aiemminkin kertonut, dancehall reggae on osunut lajina mulle kuin nenä päähän.
Meiän super upea ja taitava opettaja Mari on ollut tietysti myös iso osa sitä fiilistä, mikä jokaisen tunnin jälkeen on tullut.
On ollut ihanaa kun meillä on ollut sama ryhmä jo viime syksystä asti ja kun tunnille menee on kiva jutella aulassa muiden treenikamujen kanssa. 🙂 Yhteisöllisyys on siis kasvanut kevään myötä ja ainakin itse oon huomannut sen myös tunneilla. Ollaan ehkä kaikenkaikkiaan vähän vapautuneempia ja revitellään enemmän.
Meillä on ollut aina neljän viikon jaksoissa koreografiat. Oon tykännyt siitä tosi paljon. Siitä tulee sellainen olo, että tää on oikeasti tanssiharrastus, eikä ”vain” jokin jumppatunti. (yhtään siis jumppatunteja halveksumatta)
Musta tuntuu, että oon oppinut käyttämään kroppaani enemmän ja saanut myös rintarangan liikkumaan eri tavalla. Lantio mulla on aina pyörinyt kivasti, mutta jos on tehty yläkropalla kiertoja ja sheikkauksia on se ollut aina vaikeampaa. Nyt musta tuntuu, että oon siinä vähän parantunut. 🙂
Etnofitneksellä on muutenkin mun mielestä ihana tunnelma. Sellainen jotenkin rento ja iloinen. Mutta silti opettajat on ammattitaitoisia tanssijoita.
Kaikenlaiset supertanssipäivät ja muut jutut siellä on aina on ihania ja jo aiemmin mainitsemani yhteisöllisyys on sellaista mitä ei kaikissa treenipaikoissa ole.
Nyt kesällä (itse asiassa jo parin viikon päästä) alkaa kesäkurssit ja mä oon ilmoittautunut Dancehall Queen Style akrobatia -tunnille. Aivan super siistiä ja jännää!! Täytyyköhän muuten hommata polvisuojat?! Varmaan!
Tässä pieni videopätkä dancehall queen stylestä, kun Kaisla oli meillä kerran sijaistamassa Maria. Oli ihan sika kivaa! 🙂
Ja tämä videopätkä on viime vuoden loppupuolelta meiän dancehall reggae -tunnilta. 🙂
***
Tanssia aion jatkaa myös kesällä ja ainakin Dancehall & Street style ja Dancehall Party! -tunnit on sellasia mitä aion käydä kokeilemassa. Niin ja tietysti syksyllä jatkuu taas bootyn sheikkaus! <3
Etnon kesäaikataulut näkee tuosta linkistä.
Ja arvatkaapas mitä? Etnofitness haluaa arpoa teille mun lukijoilleni VIISI kolmen kerran kesätanssikorttia!!
Kesäkortit on voimassa 18.5 – 9.7 ja ne kerrat käyvät kesätunneille, mutta ei tiiviskursseille.
Osallistu kilpailuun kommentoimalla tähän postaukseen!
Kilpailu on käynnissä aina sunnuntaihin 10.5 asti!
ONNEA arvontaan!! 🙂


8









