Hae
Monna Pursiainen

Jalat maahan ja antaa palaa!

Nyt tulee aikaa henkilökohtaista höpötystä, että jos menee liian diipiksi – kannattaa vaihtaa sivua. Tai blogia. 😉

Se on hassua kuinka asiat usein tuntuvat kasaantuvan, on ne sitten hyviä tai huonoja asioita. Mulle ainakin käy näin tosi usein. Samanlaiset jutut kerääntyvät jonkin ajan sisälle ja monesta suunnasta kaikuu sama asia.
Kirjoittelin teille siitä, kun kävin keskiviikkona taideterapiassa.

IMG_20150520_121938(1)Kun olimme hetken aikaa makoilleet ja miettineet asioita, joita tunneterapeutti meiltä kyseli, tehtiin meille ystäväni kanssa omat kartat. Sellaiset voimakartat, missä olisi konkreettisia juttuja millä oma elämänlaatu paranisi.

***

Mulla tuli kaksi asiaa vahvasti pintaan. Toinen niistä oli se, että mun taas kerran pitäisi opetella antamaan aikaa itselleni. Oikeasti vain itselleni, ei ystäville, ei perheelle, ei miehelleni, ei töilleni – vaan itselleni.
Toinen asia oli se, että mun täytyy lopettaa se pienikin nöyristely ja itseni himmentäminen, mitä vieläkin teen.

Meillä ihmisillä pyörii nykymaailmassa suurin energiakenttä navasta ylöspäin. Sydämen alueella, mahan alueella ja päässä. Koko ajan tapahtuu jotain mitä pitää tuntea tai kokea tai nähdä. Samalla mietitään kovasti ruokavalio-asioita ja maha oireilee myös stressiperäisesti. Olo voi olla hyvinkin levoton vaikkei sitä siinä hetkessä huomaa.

Mulla on kasaantunut energia nyt juurikin sinne yläkroppaan, tunteisiin ja kaikkeen mahdolliseen mitä sydän ja aivot voivat määritellä. Jalat on kevyet ja en saa tuntumaa maasta. Kolme ihmistä viikon aikana on sanonut mulle, että mun pitäisi rauhottua ja pistää jalat maahan. Maadoittua. Väsymys, stressi ja isot tunteet pistävät mut leijailemaan pari senttiä asfaltin yläpuolella ja olenkin meinannut viikon aikana kaatua useamman kerran. Yksi kerta niistä ihan kolahtikin, eikä jäänyt vaan meinaamisen puolelle, sormi murtui.

IMG_20150522_124005 Aionkin nyt opetella pistämään jalat maahan ja rauhoittumaan. Ainakin osaksi aikaa päivästä. 😉 Otan aikaa itselleni ja olen vain itseni kanssa joka päivä jonkun hetken. Ei kännykkää, ei töitä, ei ketään muuta ihmistä, vain minä. Ehkä se maadoittaa mua ja pysyn pystyssä paremmin.

***

Toinen asia mitä aion opetella, on se että annan palaa!
Juuri kuten haluan, ei yhtään hiljentäen tai himmentäen. Miksi pitäisi hiljentää tai himmentää?

Olen niin usein halunnut jäädä taka-alalle, etten vain veisi huomiota liiaksi.. Tai ettei ihmiset ajattelisi, että tuo vaan haluaa olla suunapäänä koko ajan.. Nyt en halua enää käyttää enerigaani siihen, että miettisin voinko tehdä näin tai noin jotten nyt vaan räiskähtele liikaa jonkin toisen ihmisen mielestä.
En tällä hetkelläkään tietysti ole mikään harmaavarpunen tai seinäruusu, mutta mulla on silti paljon vielä sellaista mitä en tuo esille. Enkä oikein tiedä miksi. Miksi nöyristelen ja pyydän anteeksi niin paljon?

IMG_20150523_160748Muistan kun vuosia sitten eräs ystäväni sanoi mulle, että ”Monna, sussa olis niin paljon potentiaalia vaikka mihin jos vain antaisit palaa.

Nyt aion.
En ehkä sovi johonkin tiettyyn muottiin, mihin moni muu sopii. Mutta en tahdokaan sopia. Tahdon olla Monna. En mikään tai kukaan muu.
Tahdon sanoa asiat mitä tunnen tai ajattelen. Jos kuulija siitä hämmentyy se ehkä kolahtaa häneen jotenkin. En tietystikään halua satuttaa ketään, enkä aiokaan.  Mutta aion arvostaa itseäni niin paljon, että en piilota enää asioita minkään himmenysverhon taakse.

Sanoinkin ystävälleni tällä viikolla, että jos musta tulee sellainen ”hullu täti”, joka vaan rakastaa kaikkia ja räiskyy ympäriinsä, niin sittenpähän tulee. Ehkä sillä rakkaudella ja himmenysverhojen poistamisella tuon ainakin edes muutamalle ihmiselle iloa ja hyvää mieltä. Ja ehkä kannustan edes muutamaa muutakin ihmistä siirtämään ne himmennysverhot sivuun.

Tämän viikon maanantaina alkoi Sisältä vahvempi -verkkokurssi, jossa käsitellä itsearvostuksen vahvistamista. Sinne voi vielä ilmoittautua mukaan sunnuntai-iltaan asti. Suosittelen. <3
Tästä pääset ilmoittautumaan.

kesäIhanaa sunnuntaipäivää! <3

Annetaan palaa!!

Monna

Vastauksia…

Jos saa kerta mitä vaan kysyä niin……Ootteko itse tehny tuon teillä olevan IIIIIHANAN sohvan (niistä lavoista koottu), vai onko ostettu jostain/jos itse tehty niin vaatiko miten paljon aikaa ja hermoja 😀 ?? Ite haaveillu just tollasesta, mutta tuntuu et se ois ihan hemmetin iso projekti lähtee toteuttamaan joten olen jättnyt vielä vaan haaveeksi.

Kyllä, mitä tahansa sai kysyä. 😀 Ja joo, tehtiin sohva itse. Se oli oikeastaan aika kiva ja suhteellisen helppo homma. Tilattiin netistä yhdeksän lavaa, jotka käytiin sitten hakemassa. Lavat käsiteltiin pienellä hiomisella (hiekkapaperilla) ja päälle kuultolakkaa, himmeän valkoisena. Patjat käytiin ostamassa Etolasta, sieltä kun saa itse valita minkä mittaista ja levyistä patjaa leikataan. Patjojen päällystäminen oli vaikein osio, siihen saatiin apua äitini ompelijaystävättäreltä. Kankaat patjojen päälle ostettiin Eurokankaasta. Niin ja tyynyt Ikeasta. 🙂
Olihan siinä tietysti vähän hommaa, mutta on se kyllä sen verran ihana ettei haittaa. <3

sohva

Hei Monna! Olisin kysellyt ihonhoidostasi ja meikeistä. Mitä tuotteita käytät? Lähinnä ihon puhdistus ja meikkivoide+puuteri? Sinulla on niin valoisa ja kaunis iho.

Käytän ihonpuhdistukeen pääasiassa Vichyn tuotteita. Myös Acon tuotteita on mulla käytössä, mutta pidän Vichyä itselleni vielä hieman sopivampana. Meikeistä käytän tällä hetkellä Lumenen Natural Codea meikkivoiteena ja puuterina. Välillä käytän myös Laveran luonnonkosmetiikkaa.
Mutta se minkälainen ihoni on, riippuu myös siitä mitä syön. 🙂 Jos mulla on ollut herkuttelua viikonloppuna on otsa näppyjä täynnä ja ihokin vähän kuiva ja ”sekava”.

IMG_6483-1024x837

Nyt kun kysyttiin niin olisi kiva kuulla sinun ja Tuukan tapaamisesta? En tiedä haluatko jakaa tälläistä blogissa, sekin ihan ymmärrettävää jos et halua.
Toinen voisi olla koko kropan treeni ohjeet kesälle ulos?

Me ollaan tavattu samalla työpaikalla. 🙂 Menin aikoinaan töihin urheiluvaateliike Sportlandiin, Tuukka oli siellä jo töissä ja mähän ihastuin saman tien. 😉 Siitä se sitten lähti.
Tuo toivepostausidea on ehdottomasti toteuttamisen arvoinen, joten sellaisen teen!

MT-personal-training-

Tälläistä koulutukseen liittyvää asiaa, Oot varmaan jo aikasemmin tästä kirjottanu, mutta kauan sun pt-koulutus kesti? Ja ootko ns. jatkokouluttanu ittees sen jälkeen? Luetko ikinä mitään tutkimuksia tai opiskeletko/hankitko uuutta tietoa ja osaamista työhösi jotain muuta kautta? 🙂 Ois kiva tietää myös mitä muita kouluja olet käynyt ja miten olet saanut/voinut hyödyntää niissä opittuja taitoja nykyisessä työssäsi.

Juu, olen tainnut pariinkin otteeseen kirjoittaa koulutuksestani, mutta kaikki jututhan ei osu silmiin. 🙂 Joten siis joo, mun pt-koulutus kesti puoli vuotta. Sitä ennen olen kouluttautunut liikunnan saralla Kisakallion Urheiluopistolla LOP:n, eli liikunnanohjaajan peruskurssin. Siellä samalla koulutuksessa tuli myös esim. ryhmäliikuntaohjaajan valmiudet, uimaopettajan valmiudet ja FISAF:n kuntosaliohjaajan lisenssi.
Tämän lisäksi mulla ei ole muita koulutuksia, paitsi elämänkoulu. 😉 Kaupallisella alalla työskennellessäni vuosia myös esimies-asemassa, olen oppinut monia asioita joita voin hyödyntää tälläkin hetkellä työssäni. Ja näiden asioiden lisäksi tutkin ja luen jatkuvasti uusia asioita ja haluan kouluttaa itseäni lisää. Koko ajan oppii uutta.

Miten eteläs hoidat olemisen fiksusti?

Jos tämä kysymys tarkoittaa ns.”rantalomaa” , niin oikeastaan en kauheasti niitä harrasta tällä hetkellä. Mutta jos lähtisin rantalomalle, hoitaisin olemisen siellä kuten täällä kotonakin. 🙂 Lomamoodi tietysti päällä, eli hiukan rennommin. Mutta kyllä se syöminen ja liikkuminen tulee nykyään niin selkärangasta ettei se maata katso. Vinkkinä sanoisin, että sielläkin toimii hyvin 80-20 ajattelu. Eli 80% kun tekee terveellisesti, niin 20% voi olla vähän löysemmin.

Jos saa kysyä, niin minua kiinnostaa miten olet tutustunut Saraan ja Annaan?

Annaan oon tutustunut reilu 10v sitten kun oltiin samassa työpaikassa. Mä olin silloin Mäkelänrinteen Uintikeskuksen kassatyttö ja Anna muutti Oulusta Helsinkiin ja tuli töihin uinninvalvontaan. Meistä tuli heti hyvät ystävät ja siitä asti ollaan oltu todella läheisiä. Saraan mä olen saanut tutustua sitten Annan kautta. Ja onneksi oon saanut, Sarasta on tullut mulle myös todella läheinen ja tärkeä ystävä. Saran oon tuntenut n.viisi vuotta.

Processed with VSCOcam

Jos näet jonkun syövän huonosti (siis esim. välipalaksi keksejä, karkkia yms.), tuleeko tarve puuttua asiaan?

No ei siis kyllä missään nimessä!! 😀 En mä jakele ohjeita tai neuvoja muuten kun silloin kun multa niitä pyydetään, eli töissä. Mun puolesta kaikki saa syödä ihan just sitä mistä itse tykkää. Tietysti jos joku joskus vetelee jotain hampparia vieressä ja kysyy multa onko se terveellistä, niin kerron oman mielipiteen ja ehkä hieman terveellisemmän vaihtoehdon. 😉

Rantaloma vai kaupunkiloma ulkomailla?

Ehkä kaupunkiloma. Mut toisaalta rakastan myös aurinkoa ja rantsussa makoilua. Sekoitus olis paras. 😉

Valmistatko ruokasi aina kotona? Ja kuinka monta kertaa syöt päivässä?

En aina valmista. Varsinkin nyt kun asutaan lähellä keskustaa, tulee esim. lounas usein syötyä jossain ravintolassa. Ei tietystikään päivittäin. Mutta silloin kun syön kotona, niin teen aina itse ruokani. Ei koskaan eineksiä.
Syön päivässä n.viisi kertaa. 🙂

Kuka oli sun suosikkiartisti pienenä, entä nyt? Kehen julkkikseen oot ollut joskus ihastunut? Vai ootko?

Ehkä lapsuuden ja nuoruuden ihan ykköseks nousee NKOTB ja Ressu Redford. Nyt en kyllä osaa sanoa yhtä, paitsi Cheek. 😉 Oon mä ehkä ollu vähän ihastunut joskus johonkin julkkikseen. Mut en kerro sitä. 😀 Haha! Mä oon vähän sellainen ihastujatyyppi. Lapsena oon ollut ihastunut Jordan Knightiin ja Ressuun, aikuisempana johonkin toisiin. 😉

Moi! Tämä ei liity varsinaisesti tähän postaukseen, mutta haluaisin seurata sua Bloglovinin kautta mutta se ei oikeen toimi. Tai siis sinne ei ole päivitetty tätä uutta Fitfashion-osoitetta vaan se ohjaa vielä Fitin blogiin. Ja koska tuo Blogilista kohta lopettaa niin olisi huippua jos sen saisi päivitettyä niin saisi kaikki uudemmat postaukset tietoon.

Tää asia on korjauksessa. Se ei jostain syystä nyt toimi, mutta viestiä on lähetetty Bloglovinin ylläpitoon. Joten toivotaan, että pikimmiten saadaan tuo kuntoon!! <3 Siihen asti voi seurata postauksia vaikka mun blogin facebook-sivulta.

***

Sellaisia vastauksia. 🙂 Ehkä opitte jotain uutta musta samalla. Tai sit ei. 😀
Ja postaus-ideat, joita laitoitte kysymyspostaukseen, ne menee luonnoksiin! Kiitos siis niistä!

Kivaa lauantaipäivää! <3 Jos liikutte Kallion suunnalla, tulkaa Bloggaaja-kirppikselle Ruplaan. Siellä minä ja monta muuta bloggaajaa myydään romppeitamme klo 10-13.30. Rupla sijaitsee Helsinginkatu 16:ssa.

IMG_20150522_100531