Seuraan päivittäin todella paljon ihmisiä ja heidän käytöstään. Tykkään kulkea ratikalla, koska voin tarkkailla ihmisiä. Kun näen vihaisia ilmeitä ja turhautuneita puuskutuksia ajattelen usein, että miksi tuo on vihainen tai turhautunut. Usein tilanne on sellainen, jossa tämä henkilö joutuu kokemaan jotain sellaista missä pelkää pienestikin epäonnistuvansa.

Se voi olla jotain ihan arkipäiväistä. Nähdään bussi seisomassa pysäkillä ja ajatellaan, että jospa ehtisin tuohon jos vähän juoksen. Kun bussi sitten ehtiikin mennä nenän edestä tulee vähän nolo olo, näkiköhän joku että mä yritin mutten onnistunut. Toki tällaisessa tilanteessa voi ihan rehellisesti harmittaa se, että seuraava bussi tulee vasta 20min päästä. Mutta tunnistatte varmasti tilanteen?

Se voi olla joku isompi juttu mistä on hiljaa itsekseen haaveillut, muttei uskalla kertoa sitä kenellekkään. Sillä mitä jos se ei toteudu? Haluaisi laihduttaa 10kg ja asettaa tavoitteeksi sen neljän kuukauden päähän. Mutta puhuukin yleisesti siitä vain vähän painonkontrolloimisena, ettei kukaan vaan ajattelisi sitten neljän kuukauden kuluttua ettei toi siihen pystynyt.

Rehellisesti sanottuna, kuka muistaa tai kuka huomaa?
Luultavasti juuri ne, jotka ajattelee heti alusta asti ettei tuo noilla kömpelöillä askelillaan tuohon bussiin ehdi tai ettei tuo mitään pysty laihduttamaan. Ja millainen henkilö ajattelee näin? Sellainen, jolla ei itsellään ole hyvä olla. Tarviiko tällaisen ihmisen mielipiteistä välittää? Ei.

Mistähän kummasta meidän ihmisten epävarmuus johtuu? Pelätään niin kovasti sitä, että mokataan. Pelätään sitä niin kovasti, että tilalle tuleekin suuttumus. Se negatiivinen tunne purkautuu eri tavalla, mutta lähes aina jotenkin vähän väärin. Joko jotain ihmistä kohtaan, joka ei lainkaan edes liity tämän toisen henkilön epävarmaan oloon. Tai jotain ihmistä kohtaan, jota kohden tuntee katkeruutta – jotain joka uskalsi tehdä asian mistä itse vain unelmoi.

Kun ajatellaan muutoksia elämässä, niihin liittyy aina pelko. On ne sitten jotain pienempää tai suurempaa. Tai on se muutos sitten positiivinen tai negatiivinen. Positiivinen muutoskin usein pelottaa. Mitä jos se muutos tuokin mukanaan jotain epämiellyttvää? Jotain mihin ei ole varautunut tai mihin ei osaa suhtautua? Mutta auttaako se tilannetta, että pelkää sitä jo etukäteen?

Me luomme itsellemme tietynlaisia sääntöjä ja ajatusmalleja, joita emme edes huomaa. Ne lisäävät pelkoa epäonnistumisesta. Jotain ajatusta saatetaan syöttää meille jo lapsesta asti, että meidän suvun naiset on olleet aina tällaisia vähän kömpelöitä ja pyöreitä. Tai vaikkapa, että meidän suvun miehillä on aina ollut huonot polvet. Tämänlaiset ajatukset päässä onkin huomattavasti vaikeampaa lähteä ottamaan sitä askelta kohti muutosta, sillä enhän minä voi notkistua koska meidän suvun naiset on kömpelöitä ja enhän minä voi alkaa laskettelemaan, koska ei minun polveni kestä.

***

Mitä jos sittenkin uskoisi onnistuvansa?

Ajatuksen voimalla on käsittämättömän vahva voima.
Kerron pari esimerkkiä.

Eräs asiakkaani on huomannut toisen jalkansa olevan hiukan vahvempi. Teimme pari viikkoa takaperin yhden jalan askellusta boxille. Liikkeessä tarvitaan tasapainoa ja voimaa pakarasta. Kun asiakkaani oli tehnyt vahvemman jalan hän sanoi, että no tämä menee nyt vähän huonommin kun tämä on se mun heikompi jalka. Se meni huonommin.
Pidettiin pieni paussi ja tehtiin toiset sarjat per jalka. Kun oli taas sen ”huonomman” jalan vuoro, sanoin asiakkaalleni, että pysähdy hetkeksi. Sulje silmät ja mieti vahvasti, että onnistut. Mieti, että tämä jalka on ihan yhtä hyvä kuin toinen. Hän teki työtä käskettyä ja aloitti sitten askelluksen toisella jalalla. Liike meni jopa puhtaammin kuin sillä ”paremmalla jalalla”.

Toisen esimerkin kerron eiliseltä. Yhdellä asiakkaistani on jo lapsena tehty leikkaus toiseen jalkaan ja tämän vuoksi toinen jalka on oikeasti lihaksiltaan hieman heikompi. Haastan asiakkaitani välillä kokeilemaan asioita mihin voisi helposti itse kuvitella sanovansa vaan ei, koska se tuntuu liian haastavalta. Eilen sanoin sitten tälle asiakkaalleni, että nyt tehdän yhden jalan kuperkeikkoja. Asiakkaani kasvoille ilmestyi hymy, että jee!! Kun parempi jalka oli tehty oli heikomman jalan vuoro. Hän ehti aloittaa lauseen, että tämä menee nyt varmaan… Kunnes itse keskeytti lauseen ja sanoi ei. Aloitti lauseen uudestaan ja sanoi, että tämä menee ihan yhtä hyvin. Ja niin se meni.

***

Kun haluat asettaa tavoitteita tai tehdä jotain mikä pelottaa, älä mieti ensimmäisenä epäonnistumista. Tai ettet kuitenkaan pysty. Miksi et pystyisi? Pystyyhän moni muukin, mikä juuri sinussa olisi niin paljon huonommin ettet pystyisi? Ei mikään.

Jos olet haaveillut napapaidassa kulkemisesta tänä kesänä, tee se rohkeaasti.
Jos olet unelmoinut 10kg painonpudotuksesta, aseta tavoitteet ja usko onnistuvasi.
Jos olet halunnut oppia tekemään kuperkeikan takaperin, ryhdy opettelemaan – onnistut varmasti!

Jos tuntuu, että haluat oppia lisää tästä aiheesta – tule meidän mukaamme Mielipäivään 6.kesäkuuta!

Mielipäivä – Onnenrumpu & MT Personal Training

Negatiivisten uskomuksien poistaminen, muutosten tekeminen ja tavoitteiden saavuttaminen onnistuu parhaiten rentoutuneessa tilassa. Aloitamme Mielipäivän rentoutusharjoituksilla, jonka jälkeen lähdemme tutkimusmatkalle mielikuvaharjoittelun ihmeelliseen maailmaan.

Mielipäivän sisältö
* Rentoutus- ja mindfulness-harjoitukset
* Mielikuvaharjoittelun voima
* Fyysinen kehonkuva, sisäinen puhe
* Itsensä arvostaminen, negatiivisten uskomusten poistaminen
* Muutosten tekeminen, tavoitteiden saavuttaminen

Päivä sopii kaikentasoisille liikkujille, kuntoilijoille ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Mukaan tarvitset rennot sisä- ja ulkoliikuntavaatteet, juomapullon sekä halutessasi oman jumppa/joogamaton tai pyyhkeen.

Päivän hinta: 69€ (sis. herkullisen kotiruokalounaan kartanoravintolassa)

Ilmoittautumiset alla olevasta linkistä avautuvalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@onnenrumpu.fi viimeistään 29.5.2015, ilmoittautuminen on sitova.

Ilmoittautumislomake: www.onnenrumpu.fi/mielipaiva

***
Aurinkoa päiväänne! <3 Uskokaa itseenne ja pelätkää vähemmän!

Lauantaina meillä oli tuparit. Aivan ihana ilta ja paljon ystäviä koolla. <3
Ilta päättyi kuitenkin vähän… no sanotaanko kömpelösti…
***

Aamupäivällä siivoiltiin kotona ja valmisteltiin.
Klo 14 meillä oli treffit Paavo Nurmen patsaalla, koska Tuukka oli menossa juoksemaan Helsinki City Runia MT Personal Trainingin valmennettavien kanssa.

Sillä välin kun juoksijat juoksivat puolimaratonia, minä laittauduin valmiiksi ja yhdessä veljeni kanssa laitettiin myös tarjoiltavat kuntoon.
Meillä oli tupareiden menussa ihan helppoja ”snack”-tyyppisiä ratkaisuja, teimme itse muutamat jutut ja loput ostettiin valmiina.
– Pizzaa
– Avokadotahnaa + maissikakkuja
– Juustoja + suolakeksejä
– Oliiveja
– Popcorneja ja juustosnackseja
– Irtokarkkeja ja hedelmiä
– Princess-kuohuviiniä ja boolia

Vieraita tupsahteli sisään klo 18 jälkeen ja heitä oltiin vastaanottomassa minä, veljeni ja koirat. 🙂

Ilta sujui rattoisissa merkeissä. Porukkaa kävi piipahtamassa ja osa oli koko illan mukana. Tunnelma tiivistyi ja musiikki soi tunti tunnilta vähän kovempaa.. 😉

***

Kellon lyödessä 23 lähdettiin meiltä vielä porukalla läheiseen kuppilaan jatkamaan iltaa ja pelaamaan Kimbleä.
Hauska ilta päättyi kuitenkin sitten vähän vähemmän hauskasti..
Kotirapun portaissa nimittäin kompuroin hyvin lennokkaalla ja kepeällä askeleella niin, että pikkusormeni murtui.

Eilen kävin Mehiläisessä kuvattavana ja kipsattavana. Tänään aamu alkoi normivitamiinien lisäksi tulehduskipu- ja särkylääkkeillä.

***
Ajattelin ensin, että en sen kummemmin asiaa ala puimaan täällä blogin puolella. No mutta what the hell… Näin kävi ja mitäs sitä kaunistelemaan. Kerran-pari vuodessa kun ottaa vähän kuohuvaa, näköjään kisakunto sillä saralla vähän huononee..

Mutta tiedättekö mitä? Tarina ei lopu tähän.
Kerran näin tuli nyt kömmäiltyä, tahdon kertoa vähän lisää.
Kuten olen monesti kertonut, on alkoholi näytellyt isoa roolia elämässäni aiemmin. Harvase viikonloppu tuli juhlittua nuoruudessa ja edellisen kerran aika kovaa meni ennen kuin aloin opiskella pt:ksi ja elämäntavat muuttuivat.

Mä olen aina ollut nimittäin sellainen, että kun vauhtiin päästään, niin minähän jaksan bilettää vaikka vuorokauden ympäri.
Olin miettinyt tupareita ennen, että en aio juoda kovin paljoa nyt. Että juurihan oli vappu ja silloin tuli nautiskeltua pullo kuohuvaa.
Launtaina kuitenkin kävi niin kuten mulla monesti käy. Nousuhumala vie mennessään ja tilaan vielä toisen. Ja kolmannen. Ja vielä yhden ennen pilkkua.
Eikä siinä mitään. Välillä on hauska ottaa rennosti ja juhlia vaikka aamuyöhön hyvässä seurassa. Mutta se olo mikä siitä seuraa aamulla juhlien jälkeen on vaan niin kamala, että en sitä enää halua usein.

No nyt kävi näin. Olkoon tämä opetus itselleni, että ehkä sen viimeisen voisi jättää ensi kerralla tilaamatta.
Halusin rehellisesti kertoa miten kävi, enkä selittää jotain puutaheinää. Välillä pt heittää vapaalle ja silloin esiin astuu se tavallinen Monna. Samanlainen ihminen kun kaikki muutkin.

Ihanaa viikon starttia ja hymyä huulille! 🙂
Pus!