LOMA ja lento Jenkkeihin!
Siis OMG!!!
Nyt se vihdoin koitti; LOMA!!!!!
Varattiin keväällä meille kahden viikon matka Jenkkeihin. Tänään lennetään Miamiin ja sitten viikon päästä lennetään vielä Miamista viikoksi New Yorkiin.
Ei olla kumpikaan koskaan käyty noissa paikoissa ja varsinkin New York on ollut meillä haaveissa molemmilla jo kauan. Mä olen kerran aiemmin ollut Jenkeissä, Arizonassa. Silloin kaverini ja mun ystäväni poikaystävä opiskeli Phoenixissä. Oltiin siellä silloin viikko ja käytiin samalla myös yhden yön reissu Las Vegasissa.
Nyt kuitenkin päästään Tuukan kanssa tutustumaan paikkoihin, mistä ollaan hullun pitkään haaveiltu. Ja ennen kaikkea päästään LOMALLE!!! Meillä ei ole ollut lomaa sitten joulun ja kyllä on ruvennut väsymys painamaan tässä viime viikkoina.
Vaikka yksityisyrittäjän työ onkin ihanaa, on se välillä todella raskasta. Vapaapäiviä on todella vaikea pitää, siis ihan kokonaisia sellaisia. Sähköposti on aina auki ja meilejä tulee. Toki on päiviä kun voi sulkea meilin ja pitää koneen kiinni, mutta silloinkin työ meinaa olla mukana jollain tapaa kun kuitenkin yhdessä yritystä pyöritetään. Vapaapäivinäkin meinaa muistua jokin työasia mieleen, mistä pitää muistaa sanoa toiselle.
Nyt siis loma on enemmän kuin paikallaan.
Mulla on ruvennut pää ihan tosissaan täyttymään niin kovasti, että oon tuntenut väsymyksestä ihan fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Huimausta, päänsärkyä, hajamielisyyttä, lyhytjänteisyyttä ja lyhytpinnaisuutta jnejne… Myös muisti meinaa pätkiä.
Miami Beachilla meillä on hotelli Ocean Drivella ja New Yorkissa meillä on hotelli Broadwaylla.
Miamissa on sellainen ihana pikkuinen hotelli Art Deco-alueella ja sitten New Yorkissa vähän hulppeampi ja hyvin iso hotelli keskeisellä sijainnilla.
On ihana mennä ensin Miamiin, sinne loikoilemaan rantsuun ja ottamaan tosi iisisti eka lomaviikko ja sitten jo vähän levänneenä suunnata New Yorkin kuhinaan ja kaikkiin nähtävyyksiin.
Saa vinkata nähtävyyksiä, ravintoloita tai mitä vaan missä kandee käydä Miamissa tai New Yorkissa!
Me lähdetään tällä kertaa reissuun hyvin tyhjällä matkalaukulla, koska me tiedetään kummassakin paikassa olevan jättisuuria outlet-ostareita ja mehän mennään ihan sekaisin niissä. 😀 Niissä on kuulemma todella halpaa ja oumaigaad ehkä sekoan!!
Matkaan mukaan kuitenkin pitää pakkailla kaikenlaisia lotioneja ja arskarasvaakin. Sillä Miamissa on n.+30c ja New Yorkissakin on ollut nyt +25c:n tienoilla lämpötilat.
Mukaan aion pakata tosiaan vain vähän, tässä muutamia juttuja mitä matkalaukusta löytyy. 🙂
***
Nyt jännittää!! 🙂
Blogin postaustahti on nyt kaksi viikkoa vähän hiljaisempi, mutta olen päättänyt tehdä yhden Miami-postauksen Miamista käsin ja yhden New York-postauksen NY:stä käsin. Pari ajastettua postaustakin on tulossa, joten ei tää blogi hiljene edes loman ajaksi. 😉
Seuratkaa blogia BLOGLOVININ kautta tai suoraan täältä mun blogista, sillä mä en nyt saanut tehtyä ajastetuista postauksista ajastettua julkaisua blogin Facebook-sivulle.
Nyt me lähetään kentälle!! ÄÄÄÄÄÄK!!!!! 😀 😀 😀
PUS!!! <3
40 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


40









Ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Meilläkin koneen nokka näyttää Välimeren suuntaan tulevana sunnuntaina, joten ihana lukea tällaista hehkutusta! 🙂 kyllä outletissa saa ja oikeastaan pitää seota! 😀
Kiitos Krista! 🙂 Ihanaa lomaa myös teille!
Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!! 🙂
Kiitos Rosita! 🙂
New York on niin para paikka. Oon käyny 4 kertaa enkä ikinä kyllästy 🙂
Tässä mun ultimate NY suosikki vinkit teille. Ylläri nää liittyy kyl kaikki ruokaan eikä oo mistään tervellisimmästä päästä, mutta kerrankos sitä jenkeissä ollaan 🙂
Ihan parhaat bagelit. Must try: Brooklyn bagel & coffee. http://bkbagel.com/
Sairaan isot ja hyvät pizzat. Täällä voit bongata julkkiksia 🙂 Huom! vain käteinen käy maksuksi: http://www.johnsbrickovenpizza.com/
Magnolia Bakery. Tarviiko sanoa enempää. Törkeen hyviä kuppikakkuja. http://www.magnoliabakery.com/
Ellen Star Dust diner. Tarjoilijat laulaa ja on kunnon jenkki meininki. Aika turisti mesta mutta niin hyvää aitoa amerikkalaista omenapiirakkaa että kandee mennä jo siitä syystä. http://www.ellensstardustdiner.com/
Ihan parhaat burgerit. Niin iso lista valinnan varaa että tänne joutuu menemään useammin kuin kerran. Hell’s Kitchenissä. Pieni paikka jonne usein joutuu hetken jonottamaan mutta on sen arvoista: http://www.islandburgersandshakes.com/hellskitchen.htm
Serenpidity 3. Andy Warholin ja Marilyn Monroen entinen kantapaikka. Kuuluisa Frozen hot chocolatestaan, joka on ISO. http://www.serendipity3.com/
Ja loppuun yksi shoppailuvinkki jos ruokailuista on jo ähky 🙂 Ihan paras Outletti, jonne kandee mennä ehdottomasti bussilla käymään. Jersey Garden: http://www.simon.com/mall/the-mills-at-jersey-gardens/about
Sanoisin että tuo Jersey Garden on parempi kuin Woodbury common outlets jonne on vielä pidempi matka bussilla.
Ihanaa matkaa teille!
🙂 Anu
Ihanan paljon vinkkejä!! 🙂 Kiitos isosti Anu! 🙂
Ollaan menossa lokakuussa viikoksi nykiin, vielä hakusessa hyvä hotelli ja hyvällä sijainnilla…
Muistakaa repiä ostoksista hintalaput, jotta ei takaisin tullessa tule kovia maksuja 🙂
Tää meiän hotelli on erinomaisella sijainnilla ja hyvä! Suosittelen! Eli siis Radisson Martinique Broadway 🙂
Wau, ihanaa matkaa! Itse tulin alle viikko sitten Kreikasta kotiin ja odotan jo innolla, milloin pääsen seuraavan kerran matkalle..
Olisi ihana lukea loma kuulumisia sitten lomasi jälkeen. ☺
Kiitos. 🙂 Ja aivan varmasti saat lukea lomajuttuja vielä loman jälkeenkin. 😀
Ihanaa lomaa ja matkaa Monna ja Tuukka!!
Edessä on varmasti yksi upeimmista ja mieleenpainuvimmista matkoista!!
Nauttikaa!! 🙂
Kiitos kovasti Päivi! <3
Olisi kiva itsekkin ollut viettää New Yorkissa enemmän aikaa, sillä vietin porukoiden kanssa sielä vain muutaman päivän, ei siinä kaikkea millään ehtinyt nähdä. Meillä oli varattuna illallinen burleski-esitys-paikassa jossa oli hyvää ruokaa ja hieno esitys, jos jossain on vapaata sellaiseen kannattaa mennä. SIis jos sellaista haluaa nähdä. En valitettavasti muista sitä firmaa mikä sitä pyöritti. New Yorkista erityisesti jäi mieleen Syyskuun 11. päivän muistomerkki. Veti hiljaiseksi.
Tuollainen burleski-esitys ois varmana hieno juttu! Me ei sellaiseen nyt tällä kertaa päästy. 🙁
Ja tuo muistomerkki on kyllä sellainen joka vetää hiljaiseksi.
Ihan super ihanaa lomaa teille molemmille! Olette sen niin anaisainneet!!! <3 Rentoutukaa, pitäkää hauskaa, nauttikkaa yhdessäolosta, nähtävyyksistä, kulttuurista…ja siiiiis IHAN KAIKESTA!!! <3 :)))
Oi kiitos Liisi! 🙂 Me ollaan rentouduttu todella ja nautittu.
Käykää ehdottomasti Sawgrassin outlet ostarissa, sinne on n. tunnin matka Miami Beachilta. Lupaan, että saatte täydennystä matkalaukkuihin! Miamin ympäristössä on paljon nähtävää, eikä vain se ranta. Key Biscaynessa on ihana uimaranta myös, ehkä hieman rauhallisempi kuin SoBe. Jos aikaa riittää niin käykää rämeajelulla Evergladesilla ja Key Westissä! Olen noilla seuduilla kaksi kertaa lomaillut ja seikkaillut, ja siitä on tullut jo toinen koti 🙂
Me käytiin itse asiassa sittenkin Dolphin Mallilla, kun sinne oli suora kuljetus meidän hotellilta. 🙂 Sekin oli aikamoinen ostosparatiisi! 🙂 Key West olis ollut ihana kokea jos olisi ollut muutama päivä enemmän aikaa. 🙂
Ihanaa lomaa teille, nauttikaa!! Oon itekin lähössä NYCiin 22.6, joten odotan vinkkipostausta innolla. Ollaan etenkin pohdittu että kannattaako niihin Outletteihin matkustaa Nycissä, joten etenkin niistä olis kiva kuulla kokemuksia. 🙂 Huippua reissua!!
Me ei matkustettu nyt outletteihin, koska Miamissa jo matkustettiin. Mutta ne kait on aika ostosparatiiseja. 🙂
Kiitos ja huippua reissua myös teille! 🙂 Suosittelen ottamaan hyvät kengät ja kävelemään ympäriinsä.
Moi Monna!
Olen 14-vuotias tyttö ja haluaisin kovasti aloittaa urheilullisemman elämäntyylin. Meidän perheessä on onneksi jo valmiiksi terveelliset elämäntavat.
Ennen kesäloman alkua kävin kavereideni kanssa koulun kuntosalilla suunnilleen kerran viikossa, sekä juoksulenkillä ehkä kerran kahdessa viikossa. Tiedän, että jos aion kasvattaa kuntoani, varsinkin tuo juoksulenkkien määrä on liian pieni. Haluaisin käydä enemmän lenkillä ja salilla, mutta minusta tuntuu, että en saa niiden jälkeen sitä ”ihanaa liikunnan hyvää oloa”. Välillä treenien jälkeen vain harmittaa ja mietin, että tein varmasti liikkeet väärin, ja ihan epäreilua, kun kavereilleni näytti tulevan niin hyvä fiilis tästä. Treenien jälkeinen olotila ei ole valitettavasti se minun suurin motivaation lähteeni, ehkä kaikista suurimpia ovat Fitnesspäiväkirjat ja esim. Fit- tai Kunto plus-lehdet.
Välillä minusta tuntuu, että koko treenaamisesta ei ole minulle mitään hyötyä. En ole huomannut mitään tuloksia, joka varmasti johtuu siitä, että treenaan liian harvoin. Plus sitten se, että kun syön, yritän syödä mahdollisimman terveellisesti, ja minulla alkaa vain enemmän tehdä mieli herkkuja. Tiedän, että urheilijan täytyy syödä paljon, ja niin yritänkin tehdä.
Olen oppinut paljon terveydestä Fitnessäiväkirjoista, lehdistä, terveystiedon kirjasta ja netistä. Olen yrittänyt katsoa YouTubesta videoita, joissa näytetään lihaskuntoliikkeitä ja niiden oikeita tekniikoita. Silti minusta tuntuu, että teen liikkeet väärin ja syön palautumisen kannalta vääränlaista ruokaa, liian vähän. Monesti olenkin treenipäivän jälkeisenä aamuna harmitellut, kun lihaskipua ei tunnu juuri ollenkaan. Yritän tehdä joka treenistä tehokkaan, enkä päästä itseäni helpolla. Mutta silti epäilykset valtaavat mieleni. Oliko koko treeni aivan turha? Miksi minä edes teen tätä? Mitä hyötyä tästä muka on?
Minua pelottaa, että jos treenaan ja syön väärin, kuntoni vain huononee ja lihakset pienenevät entisestään. Haluan elää terveellisesti ja voida hyvin, sekä kohottaa kuntoani ja saada hieman lihaksia. Ja tietenkin haluaisin kokea sitä liikunnan hyvää oloa. En todellakaan yritä laihduttaa tai saavuttaa mitään fitnesskuntoa, alipainosta minulla on kokemusta ja haluan treenin ohella myös nostaa painoani.
Olisin todella kiitollinen, jos vastaisit minulle, koska en osaa yksin ratkaista kaikkia näitä ongelmiani. Vaikka tiedän, että blogiisi tulee varmaan joka päivä paljon kommentteja, etkä arjen kiireiden keskellä ehdi keskittymään ja vastaamaan jokaiseen, toivon, että ehtisit antamaan minulle pari kullan arvoista neuvoa. En halua luovuttaa ja lopettaa treenaamista. Periksi ei anneta!
Oikein ihanaa ja virkistävää kesää!
Moikka Anni!
Kiitokset kommentistasi. <3
Valitettavasti tällaiseen, näin isoon kysymykseen ei voi vastata tästä näin vaan. Suosittelisin sulle, että ottaisit itsellesi valmentajan jos haluat. Tai sitten juttelet jonkun liikunta-alan ammattilaisen kanssa henk.koht.
Älä missään nimessä anna periksi, liikkuminen ei koskaan ole turhaa. Varsinkin jos siitä on iloa sinulle ja tykkäät tehdä sitä. 🙂
Muista syödä tarpeeksi, olet vielä kasvava nuori, joten ravinto on ehdottoman tärkeässä roolissa!!
Ihanaa kesää myös sinulle! <3
Vapauden patsaalle aikasin aamulla jotta ehtii ennen ruuhkia. Empire illalla pimeessä. Piknik central parkissa. Ihanaa matkaa.
ps.kauan sul on kipsi?
Hyviä vinkkejä Katja! 🙂 Kiitos!
Kipsi on vielä varmaan pari viikkoa.
Suosittelen Nykissä Manhattanin kiertävää risteilyä, kesto muistaakseni 2,5h ja koko saarta pääsee ihailemaan joelta käsin. Tulee nähtyä kivasti arkkitehtuuria ja jalatkin saa vähän levätä. Lautat lähtee Sea, Air and Space Museumin vierestä.
Central Park on myös aivan ihana, ihan vaan se luonto keskellä kaupunkia!
Shoppailuista TJ Maxxilta voi tehdä vaikka mitä löytöjä, merkkituotteilla hinnat kohdallaan! Ite ostin treenivaatteita sieltä aika paljon :–D Wall Streetiltä löytyy ainakin yksi kauppa.
Kivaa reissua!
Kiitos vinkeistä!! 🙂 Huomenna itse asiassa mennään tuollaiselle risteilylle. 🙂
Burlington coat factory oon käynyt Miamissa kerran ja aivan ihana paikka cheesecake factory niminen ravintola ja tietenkin Miami ink tattoo.
Kiitos vinkeistä Inga! 🙂
OIkein mukavaa lomaa.
Kiitos Jaanaba! 🙂 <3
Ihanaa lomaa teille !!
Outlettien lisäksi suosittelen kyllä käymään downtownin kauppoissa/kauppakeskuksissa katsastamassa tarjonnan jos aikaa ja intoa on. Outletteihin jotkut firmat suunnittelevat omat ”Outlet” -mallistot jotka eivät ole ehkä ihan niin makeita ja hyvälaatuisia kuin normaaleissa myymälöissä. Tarkkana kannattaa siis olla.
Joo Downtownin kaupoissa on käyty, niin NYCissä kuin Miamissakin. 🙂
Noi keltaset biksut näyttäää niin pieniltä.luulis pursuavan tissit ulos :O tosin biksujen tarkotus on tuodaki ne tissit esille.joks muuten tiedätte jääkö Gere teille pysyvästi?
Hahaha… Bikinit on itse asiassa oikein sopivaa kokoa, eikä mikään pursua ulos. Ja he ketkä eivät halua käyttää bikineitä, on olemassa peittäviä uimapukuja. Hohhoijaa..
Oijoijoijoi! Täälä yksi kateellinen, mutta puolestanne erittäin onnellinen kirjoittelee vinkkinsä kehiin! Tietenkin kaikki perusnähtävyydet kannattaa tsekata ja esimerkiksi vuokrata pyörä ja pyöräillä keskuspuisto ympäri ja vaikkapa sieltä Manhattanin eteläkärkeen. Ainutlaatuinen kokemus 🙂 Lisäksi se viikon metrokortti on kätevä. Mä niin rakastan kulkea NYC:issä ihan kaikin mahdollisin keinoin ja fiilistellä kaupungin ainutlaatuisuutta ja katsella ihmisiä.
Whole Foods Market nyt ainakin on visiteeraamisen arvoinen paikka ja niitähän sieltä löytyy useammastakin paikkaa. Siinä on hyvä esimerkki siitä miten ihminen voi syödä terveellisesti näkemättä mitään vaivaa. Sinne kauppaan vaan yksinkertaisesti sekoaa <3
Mun omaksi vakioruokapaikaksi valikoitui meksikolaisruokapaikka Cilantro, jossa tilasin aina Cobb saladin. Sitä on niin ikävä. Osoitehan on 71st St & 70th St. Ruokapaikkoja nyt löytyy joka lähtöön, joten siinä ei pitäisi olla ongelmaa. Myös Sohossa on tosi kivoja pieniä ravintoloita, joista saa aivan mahtavaa ruokaa.
Saleista kävin tutustumassa 24 hour fitnessiin, jota voin suositella. Keskustan pisteestä (Midtown) löytyy smoothiebaari, josta palkkari valmistetaan hetkessä tuoreista raaka-aineista ja mukaan saa mitä vaan höysteitä. Siellä on myös uima-allas ja saunaosasto 🙂
Myös Godivan suklaata kannattaa maistella (sehän nyt ei ole amerikkalainen juttu, mutta Nycissäkin Godivan liike löytyy). Parasta "tavallista" suklaata maailmassa. Bloomingdalesilla kannattaa käydä nauttimassa Froyot 40 Carrotsilla. Yks herkku, jota kannattaa myös maistaa on Brad's leafy kale chipsejä NAM! Myös bataattisipsit on herkkua, jota ei Suomesta saa…tosin eipä ne kovin terveellisiä normisipsien rinnalla ole. Kaikkia kivoja terveysputiikkeja löytyy pilvin pimein ja oon itsekin sekoamaisillani tätä tekstiä kirjoittaessani. Jos on aikaa niin pistäytykää ihmeessä esim. Rockin Raw raakaruokaravintolassa. Kaikkea olis, mutta tässä nyt jotain. NAUTTIKAA <3
Ihania vinkkejä!! 🙂 Kiitos näistä.
Whole Foodsissa mentiin käymään heti jo Miamissa ja täällä NYCissäkin on käyty melkein päivittäin hakemassa jotain välipalaa sieltä. 🙂
Godivan suklaata on myös syöty. 😉 Ja Sohossa käyty jne..
Inhottaa kun bloggaajat vastaa aina heti noihin viesteihin josta provosoituu ja meijän ns norm kirjotuksiin myöhemmin. En tod oota et lomalta vastaat. 🙂 mut miks turhanpväsiin provosointiin? Mut ihanaa reissua, nauti!!
Just siks, et ne turhanpäiväiset provoisijat sais luun kurkkuun. 😀
Jos Miamista kerkeette niin kannattaa ajaa Key Westiin se tie sinne on jotain niin uskomatonta (lähes pelkkää siltaa meren päällä kilsa tolkulla) ja voin taata melkein hienon auringonlaskun!
Joo toi Key West olis ollut ihana kokea!! Harmi vaan kun oltiin siellä vain viikko, niin ei oikein ehditty tehdä reissua sinne.