Hae
Monna Pursiainen

Asus-perhe

Tänä keväänä sain Asus Transformer Bookin käyttööni Asus Finlandilta.

ASUS oli mulle tuttu merkki jo aiemmin, sillä mulla oli käytössäni Asuksen Zenbook.
Se oli kuitenkin huoltoa vaille ja sainkin hyvään saumaan uuden koneen testiin. 🙂
Nyt olen käyttänyt tuota Transformer Bookia jo monta kuukautta ja edelleen olen sitä mieltä, että se on äärettömän hyvä kone.

IMG_6576-1025Transformer Book on nimensä veroinen, siinä on irrotettava näyttö. Siitä saa siis helposti myös padin käyttöön kun siltä tuntuu.
Itse olen käyttänyt konetta pääosin ihan kokonaisena kappaleena. 😉 Mutta kyllä silloin tällöin olen tykännyt käyttää sitä padina. Esim. sohvalla maatessani ja lukiessani blogeja.

IMG_1596Me ollaan mieheni kanssa varsinainen Asus-perhe.
Mieheni nimittäin tykästyi Transformer Bookkiin sitä pari kertaa testattuaan ja kävi ostamassa itselleen samanlaisen. 🙂

Sitä on helppo kantaa myös mukana, koska se on aika pieni. Mahtuu hyvin reppuun treenikamppeiden sekaan ja/tai siitä voi ottaa mukaan vain sen pelkän näytön.
Teen töitä jonkin verran myös muualla kuin kotona, joten mukana kulkeva kone on ehdoton juttu.

Downloads11Jos siis mietit ehkä uuden koneen ostamista, suosittelen lämpimästi Asuksen Transformer Bookia. 🙂

IMG_1598***

Kirjoitin keväällä juuri koneen saatuani jutun Kirjoittaminen vs. puhuminen. Käy lukemassa juttu jos et sitä silloin lukenut. Oli hauska itsekin lukea vähän vanhempi teksti uudemman kerran. Ja todeta, että edelleen olen enemmän kirjoittaja kuin puhuja.

Pus! <3

* Yhteistyössä Asus Finland

Aina löytyy hyvä syy.

Mulla alkoi maanantaina elämäni ensimmäinen dieetti. Neljäs päivä siis menossa ja mä olen tohkeissani.

Aiemmin kesällä kerroin hieman tästä projektista, mutta nyt kerron vielä vähän lisää.
Olin miettinyt jo jonkin aikaa, että haluan haastaa itseäni lisää. Kesä meni herkutellessa ja niin olin sen suunnitellutkin. Annoin itselleni luvan mennä löysästi syömisten osalta kesän. Ja meninkin. 😀 Osaltaan tähän löysäilyyn ja sen helppouteen vaikutti se, että tiesin syksyllä mulla starttaavan dieetin.
Miksi sitten halusin dieetille? Enkö olekaan tyytyväinen kroppaani?

Ei, siitä ei ole kyse. Edelleen tykkään vartalostani ja kun katson itseäni peilistä sieltä vastaan katsoo tyytyväinen ja iloinen Monna. Tyytyväinen itseensä ja iloinen elämästä. 🙂
Mutta halu vähän testata omaa kroppaa ja pääkoppaa sysäsi mut tähän projektiin.
Miten kroppa tulee muokaantumaan yhdeksässä viikossa, kun en syö ensimmäistäkään karkkia tai palaakaan suklaata? Mitä sanoo pääkoppa silloin kun väsyttää ja on ehkä vähän nälkä, tekisi mieli vetästä kunnolla mättöä turpaan ja vielä Siwa-säkki kaupan päälle. Miten silloin pää toimii?
Tai mitä sitten kun tulee jotkut ihanat kutsut tai juhlat, siellä pitäisi juoda vain vichyä ja syödä omia eväitä, mitä silloin mieli meinaa sanoa?

davAina, ihan joka hetki elämäsä tulee ”hyviä syitä”. Syitä, joiden verukkeella ei voi nyt aloittaa pientä skarppausta elämäntapoihin tai olla herkuttomalla tai vähentää alkoholinkäyttöä. Ja sehän on itse asiassa se helpompi tie. Että sitten vähän myöhemmin.

Vaikeampaa onkin se, että päättää haastaa itsensä ja kokeilla elämistä ilman niitä herkkuja, syödä kolmen tunnin välein ja aikatauluttaa päivärytmiä sen mukaan, kokeilla juhlia ilman sitä alkoholia tai kakkuja, valita kaupasta nälkäisenä se terveellinen vaihtoehto tai tuntea pientä näläntunnetta mahanpohjassa ja silti mennä nukkumaan ilman niitä muutama hapankorppua vielä lisää.

Autossa maktalla Jätemäelle asiakkaiden treenihin.

Autossa maktalla Jätemäelle asiakkaiden treenihin.

Mä olen ollut tosi innoissani siitä, että saan punnita ruokia. Siitä, että mun pitää miettiä koska on mennyt kolme tuntia edellisestä ruuasta. Ja kaikesta tästä.
Vaikka aiemminkin olen syönyt säännöllisesti, on silti ruokavälit voineet venyä, vedenjuonti unohtua ja illalla herkkuhammasta kolottaa.

Mä olen myös innossani siitä, että vaikka tiedän mulla tulevan tän 9 viikon aikana yhdet tosi kivat bileet ja yhdet häät, niin menen paikalle ja nautin seurasta ja vichystä. Nämä molemmat juhlat olisi juurikin niitä ”hyviä syitä”, miksi voisin ainakin edes nuo päivät skipata dieetin pöytälaatikkoon ja tehdä poikkeuksen. Mutta tiedän, että kun itse seison tämän dieetin takana – ei kukaan ystäväni sitä väheksy tai yritä sabotoida. Jos menisinkin noihin tuleviin bileisiin vähän allapäin, että vitsit kun en nyt voi ottaa yhtään siideriä tai lasia skumppaa ja ihan tylsää ja valivali, niin silloin varmasti joku kavereistani ehdottaisi mun ottavan nyt edes sen yhden.

Tiedän myös, että jos tekisin yhden poikkeuksen, se ei jäisi yhteen. Jos jättäisin yhden aamulenkin pois – koska väsyttää. Tai söisin yhtenä iltana levyllisen Fazerin sinistä – koska tekee mieli. Tai söisin päivän aikana ohi dieetin – koska ei vaan kiinnosta. Niin tiedän, että tekisin tuollaisen poikkeuksen toistekin. Ja miten se taas hyödyttäisi dieetin onnistumisessa? Ei mitenkään!
Kuinka paljon oikeasti mun mieleni ja oloni siitä piristyisi, että joisin bileissä sen yhden siiderin tai söisin häissä palan kakkua? Hetkellisesti ehkä n.5min se maistuisi hyvältä, mutta mitä sitten?

IMG_20150805_204115 IMG_20150806_122709Kun mietin sitä miten paljon parempi olo mulla on kun noudatan dieettiä ja näen tuloksia? Silloin nuo poikkeukset unohtuu hetkessä. Voin oppia itsestäni ja kropastani lisää. Ja sitten taas voin tukea omia valmennettaviani paremmin. Voin myös puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä. Jos asiakas sanoo, että hän ei pysty olemaan kuukautta ilman herkkuja – voin sanoa hänelle, että puhut potaskaa. Koska kaikki pystyy, jos vain haluaa tarpeeksi.

Tämän aamun aamulenkillä fiilis oli tämä!

Tämän aamun aamulenkillä fiilis oli tämä!

Kun Sara lähetti mulle tämän dieetin viime viikolla, en meinannut pysyä housuissani.
Olin niin fiiliksissä, että olisi tehnyt mieli aloittaa heti.
Tiedän jo nyt muutaman päivän jälkeen, että vaikka tämä dieetti kestää vain 9 viikkoa, tulen jättämään normaaliin ruokavalioon tästä monta hyvää juttua.

***
Miettikää omalla kohdallanne mikä on hyvä syy? Jos teillä on tavoitteena painonpudotus tai lihasmassan kasvattaminen tai maratonin juokseminen, niin auttaako se jokin poikkeus teitä tavoitteessa eteenpäin? Kannattaako sen hyvän syyn vuoksi tehdä poikkeusta, vai kannattaisiko kuitenkin yrittää mennä sieltä missä se aita on vähän korkeampi? Lähestyä tavoitteita ja oppia itsestä uutta.

Pus <3

bty