Hae
Monna Pursiainen

Lupaus tulevasta.

O n k o   t e i l l ä   s u n n u n t a i s i n   s e l l a i n e n   e r i l a i n e n   o l o?
Erilainen kuin muina päivinä.
Pohditteko te silloin syntyjä syviä?

sunnuntaifiilis

Sunnuntai on mulle valmistautumista uuteen viikkoon. Hengähtämistä kuluneesta viikosta. Mun mielestä sunnuntaissa on jotain taikaa. Silloin elämäntahti on hitaampi. Ainakin itselläni.
Sunnuntai on mulle myös päivä jolloin oikeasti jo otan askelta kohti seuraavaa viikkoa. Mietin mitä mukavia asioita tulee tapahtumaan alkavalla viikolla ja miten voin itse vaikuttaa siihen miltä se viikko tulee tuntumaan. Ahdistaako jo sunnuntaina tuleva viikko ja työntäyteiset päivät, vai löydänkö viikosta ne tähtihetket jo etukäteen?

Vähän kuin vuoden vaihtuminen. Jouluna on usein aikaa rauhoittua ja miettiä jo mitä tuleva tuo tullessaan, uusia juttuja ja ehkä uusia askelia. Miettiä antaako lupauksia uudelle vuodelle. Haluaako tehdä jotain uusia ratkaisuja, pohdiskella mennyttä vuotta, oppia tehdyistä asioista ja tehdä ehkä eri tavalla tulevaisuudessa. Lupausten tarkoituksena on tehdä tulevasta vuodesta edellistä parempi.

Uuden vuoden lupaukset.
Teettekö te niitä? Onko ne konkreettisia, kuten painonpudotus tai tupakanpolton lopettaminen? Vai onko ne  kokonaisvaltaisempia? Kuten vaikka päättää tehdä tulevasta vuodesta positiivisempi? Tai vältellä pahaamieltä aiheuttavia asioita? Tai ottaa askel oman haaveensa tai unelmansa perään?

Monessa maassa ympäri maailman vuoden vaihtuminen tarkoittaa uusia lupauksia. Se tarkoittaa menneistä oppimista tai sitten ihan täysin menneisyyden unohtamista ja puhtaalta pöydältä aloittamista, kuten Japanissa on tapana.
Uudenvuoden yöhön on paljon erilaisia uskomuksia ja taikoja. Esimerkiksi Espanjassa on tapana syödä kaksitoista viinirypälettä vanhan vuoden viimeisten kellonlyömien aikana. Näin varmistetaan onnea jokaiselle tulevan vuoden kuukaudelle.
Yhtenä uskomuksena on ilotulitukset, jotka vanhan uskomuksen mukaan karkoittaa pahoja henkiä. Keskiyöllä kannattaa siis pitää niin kovaa meteliä kuin mahdollista: mitä kovempi pauke, sitä onnekkaampi on tuleva vuosi.

uusivuosi

Mulle vuoden vaihtuminen tarkoittaa myös uuden alkua. Se on hyvä kohta ottaa uusia tapoja elämään tai harpata askelilla kohti jotain entistä parempaa.
Kun itse voi niin älyttömän paljon vaikuttaa omaan elämäänsä ja sen onnelisuuteen, on vain rohkeasti mentävä kohti sitä. Koskaan ei voi tapahtua mitään muutosta, jollei uskalla kokeilla.

Mulla on mielessä jo muutamia asioita, joita haluan tehdä ensi vuonna ja mitä kohti haluan mennä. Mutta en kerro niitä vielä teille. 🙂
Haluan ensin kuulla mitä te olette suunnitelleet tulevalle vuodelle? Onko lupauksia jo takataskussa mietittynä?

Ihanaa sunnuntaipäivää! <3

***

ps. Listerine-kisan voittajat ovat nimimerkit: AnnaKoo ja Kaisa. Otan teihin yhteyttä! 🙂

Kilpailu!

I h a n a a   p e r j a n t a i t a !

dav

Ajattelin laittaa teille näin viikonlopun kunniaksi minikisan pyörimään! 🙂
Katselin tuossa luetuimmat viisi juttua kuukauden sisällä ja hauskasti viisi aika erilaista juttua on olleet ne luetuimmat.

Kilpailuun haluaisin teiltä kysyä, mikä näistä viidestä jutusta oli juuri Sinun mielestäsi paras ja MIKSI?

1. Vihdoinkin uutisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Perskannikat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Arvostelun maailma

dav

4. Liian paljon pahaa

IMG_20151114_071002

5. Jalkatreeni – lukijoiden & mun suosikkiliikket

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

***

Palkinnoksi arvon suun hyvinvointia! 🙂
Nimittäin kaksi kappaletta Listerine Advanced White – suuvettä!
Näitä kahden pullon settejä lähtee palkinnoksi kahdelle lukijalle! 🙂

Listerine Advanced White:

* Poistaa hellävaraisesti hampaiden värjäytymiä ja ehkäisee uusien syntymistä
* Valkoisemmat hampaat jo kahdessa viikossa
* Eteeriset öljyt raikastavat hengityksen
* Fluori suojaa hampaita plakkibakteereilta

Eli jos halajat valkoisempia ja puhtoisempia hampaita, niin kommentoi alle!

Kilpailu on käynnissä sunnuntaille 13.pvä klo 10 asti!

Listerine_advanced_whitening