Suhteeni alkoholiin.
31
”Suhtautuminen alkoholiin on vahva myös siksi,
että oma rakas isäni kuoli alkoholin liikakäytön vuoksi.”
Näin kirjoitin reilu puolitoista vuotta sitten blogiini. Alkoholi. Mitä se merkitsee minulle ja miten siihen nykyään suhtaudun?
Kerron nyt jotain mitä en ole aiemmin kertonut. Se liittyy isääni ja hänen alkoholinkäyttöönsä.
Lapsena en ikinä kokenut isäni alkoholinkäyttöä huonona asiana. Isäni ei juonut arkisin, vain viikonloppuisin. Se ei vaikuttanut meidän elämään mitenkään. Isäni, eli papan kuten me häntä kutsuttiin, kanssa oli aina super kivaa ja hän oli sellainen temppuilija ja huumormies. Hän kävi töissä arkisin, oli erittäin arvostettu työssään ja teki työnsä hyvin. Hän siirtyi firmasta toiseen, koska hänelle tarjottiin parempaa asemaa ja parempaa liksaa. Hän teki jonkin verran työmatkoja, mutta oli paljon meidän kanssamme.
Minä olin sellainen isin tyttö. Pappa ja minä aina riehuttiin ja mellastettiin niin paljon, että äidilläni ja veljelläni meinasi mennä hermot. Talvella kun oli lunta, halusin aina Papan tekevän käsijarrukäännöksiä ja sitten naurettiin Papan kanssa vedet silmissä. Äiti ja veli pitelivät auton karmeista kiinni ja perklasivat meidän touhuja.
Työmatkat Pappa teki lähes aina autolla, ainakin jos ne olivat Suomessa tai Baltiassa. Pidemmälle hän meni lentäen. Muistan, että joskus Pappa tuli työmatkoilta humalassa lentokentälle. Se on sellainen asia, joka on joskus harmittanut. Odotettiin veljen kanssa, että jee kun isämme tulee kotiin ja tuo tuliaisia. Ja sitten joskus hän tulikin lennolta sen verran pierussa kotiin, että oli tuliaisetkin unohtunut ostaa lapsille.
Kun sitten vuonna 1997 isäni sai yllättäen potkut, hänen maailmansa romahti. Samoihin aikoihin äitini ja isäni erosivat. Nämä kaksi asiaa olivat isälleni liian iso pala purtavaksi ja alkoholi alkoi maistua enemmän. Myös arkisin.
Asuimme tällöin upeassa asunnossa Katajanokalla. Isäni oli ollut esimies-asemassa töissään ja vuosia työelämä oli jatkunut nousukiidolla. Perhe oli koossa ja kaikki hyvin. Kun sitten lähti samoihin aikoihin työpaikka ja vaimo ja muutimme Helsingin ”eliitti-alueelta” Herttoniemeen kaupungin vuokra-asuntoon, oli pudotus isälleni varmasti kova. Elämä muuttui kertaheitolla liian paljon. Enkä syytä tästä äitiäni, en yhtään. <3
Vuosina 1997-2003 alkoholinkäyttö vain lisääntyi isälläni. Yritimme veljeni kanssa puhua hänelle ja auttaa pois liiallisesta alkoholin kulutuksesta. Mutta niinä vuosina opin sen, että jos ihminen ei itse halua eroon alkoholista, niin sitä ei voi kääntää kukaan muu.
Muistan erään tapauksen erittäin tarkasti, se nostaa edelleen kyynelet silmiini ja saa sydämeni hakkaamaan nopeammin, kun sitä muistelen. Nyt tärisen, kun kirjoitan tätä.
Se oli luultavasti vuonna 2001. Isäni tykkäsi silloin vetäytyä hänen siskonsa mökille yksinään. Siellä kukaan ei vahtinut hänen juomisiaan tai tekemisiään. Tällä kertaa isäni siskon tyttären mies oli mennyt mökille katsomaan isäni vointia, koska hän ei vastannut puhelimeen. Isäni löytyi sieltä aivan tuhannen humalassa, todella sekavasta tilasta. Hänellä oli likaiset vaatteet päällä ja oli hän tainnut laskea alleenkin.
Olin isäni kotona heitä vastassa kun he saapuivat. Isäni oli ei ollut silloin Pappa. Hän oli jotain ihan muuta. Hänen elämänhalunsa oli kadonnut ja hän oli lähellä kuolla. Soitin ambulanssin ja pakotin hänet lähtemään sairaalaan. Hänen maksansa oli niin lopussa, että vatsa oli turvonnut kuin hän olisi ollut viimeisillään raskaana. Lääkärit sanoivat, että oli tunneista kiinni ettei hän kuollut.
Tämän jälkeen isäni yritti hetken aikaa ilman alkoholia. Saimme hänelle puhuttua järkeä ja hän lähti jopa vieroitukseen. Mutta elämänhalu oli kadonnut.
Lääkäri sanoi tämän tapauksen jälkeen hänelle, että jos hän nyt ei lopeta alkoholinkäyttöä, on se sama kuin tekisi erittäin hitaan itsemurhan. Hän ei lopettanut. Hän kirjoitti kirjeen minulle ja veljelleni, jossa luki ”tämä vene on purjehtinut satamaansa”.
Pari vuotta tämän jälkeen isäni nukkui pois. Syyskuussa 2003, Herttoniemen sairaalassa.
Itse aloitin alkoholinkäytön joskus lukiossa. Alaikäisenä ravattiin baareissa ja juhlittiin. Se tuntui makealta ja tempaisi mukanaan. Olin rohkeampi kun join.
Isäni poismenon jälkeen erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja siitä oikeastaan kolmisen vuotta eteenpäin elämäni meni Studio51:ssä tai Onnelassa. Studio51:ssä pyörin VIP-puolella ja heilastelin julkkismiesten kanssa. Bilettämistä oli vähintään kolme kertaa viikossa.
Kävin koko ajan myös töissä, mutta töihinmeno krapulassa ei ollut mikään paha juttu.
Vuonna 2007 tapasin Tuukan. Alkoholinkäyttö ei todellakaan loppunut silloin, mutta toki bilettäminen ja se julkkismiesten kanssa heilastelu hieman väheni.
2011 menin työpaikkaan, joka meinasi viedä burn outtiin tai ehkä jopa veikin. Silloin join taas paljon enemmän. Kävin juhlimassa melkein joka viikonloppu. Se oli tapani korjata pahaaoloa, mitä työ aiheutti. Mutta eihän se tietenkään oloa helpottanut. En sitä silloin nähnyt.
Kun sitten vuoden 2011 lopussa minut irtisanottiin tästä työpaikasta, päätin muutoksen olevan ainoa vaihtoehto.
Nykyään alkoholi kuuluu elämääni muutaman kerran vuodessa.
En tykkää juoda viiniä, en tykkää ottaa yhtä siideriä perjantaina kotona, tiukan viikon jälkeen. Käyn juhlimassa muutaman kerran vuodessa ja se riittää. En koe tarvetta kieltäytyä kokonaan alkoholista, mutta jokaviikonloppuista dokaamista en enää halua. Se ei enää edes tunnu vaihtoehdolta. Se tuntuu erittäin vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta.
***
Tässäpä siis pieni tarina siitä, mikä on suhteeni alkoholiin. Ja siitä miten se on muodostnut sellaiseksi, mitä se nyt on.
Keho sekä mieli voi tätä nykyä paremmin.
31 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Oma isäni joutui myös alkoholin uhriksi, vaikka kuolema kylläkin tuli oman käden kautta. Olin silloin kyllä vasta vuoden vanha pikkutaapero etten oikeastaan edes muista hänestä mitään, mutta silti edelleen välillä tulee kovakin ikävä.
Itse voin silti juoda hyvää viiniä hyvän ruuan kanssa, mutta ei mulla oo kyllä tarvetta leikkiä alkoholin kanssa enempää. Kiitos että jaoit tarinan. :–) <33
Ikävä tulee täälläkin edelleen. Välillä kovempaa ja välillä vähän pienempänä.
Voimia sinulle, ei se ole yhtään sen vähäisempi suru tai ikävä, on sitten menettänyt vanhempansa minkä ikäisenä tahansa.
<3
Kyllä kävi itku silmässä tätä lukiessa, mutta palasi hymyksi kasvoille, kun näin sun kauniin herskyvän ja iloisen hymykuvan lopussa <3 Pus pus rakas <3 Olet tärkeä <3
Voi rakas! <3 Olet super tärkeä mulle! Ja kiitos. <3
Tuli kyllä tippa silmään, kun tätä luin. Noi asiat on aina kamalia, joille ei voi tehdä mitään vaan se on kokonaan siitä toisen ihmisen halusta kiinni.
Itse taistelen vähän samojen asioiden kanssa, mutta kyseessä on äitini. Vanhempani erosi, kun olin 4 vuotias ja piakkoin kuvioihin tuli isäpuoli. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun rupesin tulemaan teini-ikään ja rupesin näkemään asioita omin silmin ja kivasta isäpuolesta tuli esiin ei niin kivoja puolia, mutta äiti ei suostunut kuuntelemaan yläaste ikäistä lastaan. Mulla on kaks isoveljeä, mutta ne eivät viitsiny puuttua siihen tai halunnutkaan, enkä minkäkään mut ei sitä voinu katsoa. Noh, äitini oli tämän miehen kanssa melkein kymmenen vuotta ja viimein tapahtui jotain, mikä aukaisi äitini silmiä edes vähän ja hyvään saumaan kaupunki rupesi myymään kerrostaloja pois, joten muutettii keskenämme pois.
Jos olisin tiennyt mitä tulee käymään jälkeenpäin, niin olisin jäänyt edelliseen paikkaan. Äitini rupesi juomaan todella paljon, normaalia enemmän ja otettiin yhteen koska en olisi kuulemma saanut puuttua asiaan. Asiat ja meidän välit meni pikkuhiljaa niin huonoiks, että mun oli pakko muuttaa omaan asuntoon ja näin tein. Sitten muistan seuraavan pääsiäisen, kun sain viiden aikaa aamulla puhelun, että äiti on sairaalassa koska on vetänyt lääkkeitä ja alkoholia sekasin. Hän selvis siittä ilman mitään ja pääsi iltapäivällä kotiin, yritettiin puhua sukulaisten kanssa järkeä, mutta hän ei halunnut kuunnella. Sitten se rupes seurustelee miehen kanssa jolle alkoholi on joka viikonloppusta ja ajoittain viikollakin. Äiti ei sais juoda oikeastaan lainkaan, koska sairauksien takia syö lääkkeitä mutta hän ei kuuntele vaan painaa villaisella ”Ei se yks kalja saunassa haittaa”. Haittaa se silloin, kun ei sais yhtää juoda. Nyt olen oppinut pikkuhiljaa päästämään irti ja ajattelemaan niin, ettei ellei hän ite halua sieltä lähteä ja lopettaa sitä elämää niin ei sitä kukaan muukaan vok tehdä. Vaikeata se on välillä olla miettimättä, mutta pakko on yrittää. En ole mummuani ikinä nähnyt, koska hän kuoli 47 vuotiaana alkoholin takia.
Tekipäs hyvää kirjoittaa tämä ja pahoittelut pitkästä jaarittelustani. 😀 Mukavaa sunnuntaita, itse lähden illalla antaa kyytiä reisille, vatsalle ja pepalle.
Kiitos kommentista Henzku, älä yhtään pahoittele. Monesti kirjoittaminen helpottaa. <3
Toivon kovasti voimia sulle tämän asian kanssa. Alkoholin suurkuluttajia on Suomessa todella paljon ja siitä vaietaan liikaa. 🙁
Se on todella vaikeaa olla miettimättä ja auttamatta, mutta valitettavasti äitisi tuskin tulee ikinä kuuntelemaan alkoholin suhteen sinua. Hänen on itse tajuttava lopettaa. Ja toivottavasti ymmärtää sen! <3
Kaikkea hyvää!! Ja mahtavaa treeniäkin. 😉
Itsellä on aika samanlainen biletystausta, nykyään en enää juo oikeastaan ollenkaan. Ehkä jotain hyvää sampanjaa voisin juoda lasillisen tai taitavasti tehdyn drinkin..kännissä en ole ollut varmaan 1,5 vuoteen. Tissuttelua en ymmärrä ollenkaan, enkä kestäisi kumppania joka sellaista harrastaisi..vaikka sitä ei myöntäisikään niin aika usein syy alkoholin juomiseen on se että yritetään hakea helpotusta pahaan oloon, stressiin, masennukseen jne., ongelma on vain että ei se alkoholi niitä asioita paranna vaan niihin on parempia keinoja olemassa.
Meillä on suvussa paljon alkoholismia ja tuo on juuri musta tärkeää ymmärtää että kukaan ei voi toista muuttaa. Alkoholistin läheisten pitäisi keskittyä omaan hyvinvointiin (usein tuohon sairauteen kuuluu sellainen tietynlainen peli mihin ei pidä lähteä mukaan) ja vetää tiukat rajat sille mitä itse sietää.
Alkoholismia ja sitä lähipiirissään kokeneita on Suomessa paljon, mutta siitä puhutaan melko vähän. Kaipa sekin kuuluu tuohon kuvioon että ”tämä on asia josta ei puhuta”. Olisi kuitenkin tosi tärkeää että asiasta puhuttaisiin, varsinkin suvuissa joissa geenit altistaa tuolle sairaudelle..
Tissuttelu on itselläni myös sellainen, minkä ”merkitystä” en ymmärrä. Se ei ole ikinä kuulunut tapoihini, enkä ymmärrä mitä järkeä siinä on.
Ja olet ihan oikeassa siiinä, että usein se määrällisesti suuri alkoholinkäyttö kertoo jostain ongelmasta taustalla. Tuskin kukaan juo viiniä, olutta tai mitä vain monta kertaa viikossa ihan vain janoon tai hyvän maun vuoksi. Tätä vain harvoin tosiaan myönnetään.
Alkoholismista olis todella tärkeä puhua enemmän!! Perheissä, kouluissa tai missä vain.
Mun isä oli/on kaljaan menevä henkilö. Vanhempani erosivat kun olin 5-vuotias ja olin vuoroviikoin äidin ja isän luona. Muistan monen monta kertaa kun isä joi kaljaa ja oli humalassa…. Emme ole nykyään moneen vuoteen olleet pahemmin yhteyksissä, perus toivotukset viestillä juhlapäivinä. Pärjään ilman isää.
Kokeilin alkoholia pari kertaa 17v. ja aloitin käytön ja baareilun 18v. Muutaman vuoden jaksoi bilettää (kesäsin hieman enemmän) ja siihen se sit oikeastaan jäi. Nykyään biletän hyvällä tuurilla kaksi kertaa vuodessa ja se riittää! Onpas hankala kuvitella susta et oot heilastellu julkkismiehiä, hihi 😉
Kiitos tarinasta ja tunteita herättävästä postauksesta ♡
Kurjalta kuulostaa. 🙁 On kamalaa, miten vanhemmat ei näe alkoholinkäytön haittojen peilautumista lapsiin.
Kaikille se alkoholi ei tule jäädäkseen, kuten sinulla. 🙂
No kaikkea sitä nuoruudessa on tullut tehtyä! 😉 😀
Kiitos! <3
Hyvä kirjoitus sillä aihe koskettaa niin monia. Saman kokeneena äitini puolelta voin samaistua hyvin. Kun äiti teki pari vuotta sitten teki kännipäissään itsemurhan, olin helpottunut. Kaipaan sitä selvää äitiä, mutta näin sen vaan niin harvoin. Siksi koen että hän itsekin pääsi pois siitä helvetistä joka ei olisi koskaan loppunut.
Nyt on kyllä hienoa huomata että nykyajan nuoret ei ole samanlaisia kännääjiä kuin mitä me joskus oltiin. Ryyppääminen ja tupakointi on vähän junttia monen mielestä ja hyvä niin 🙂 Toivoa on että suomalaiset juomatavat oikeesti muuttuvat eikä viinaa haeta Virosta kottikärryillä enää 20v päästä!
Oi kamala. 🙁 Vaikka kauheaa on ollut juominen, niin kauheaa on toki myös itsemurha. 🙁
Olen huomannut tuon saman, että nykyään nuoria ei se alkoholi ja tupakointi kiinnosta niin suuressa määrin, kuin meitä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa nuoruuden eläneitä.
Voimia sinulle! <3 Ja toivotaan tosiaan, että tuo viinaralli Virosta ehkä joskus vähenisi.
Voi upea, kaunis ja rohkea Monna. Kiitos että kerroit tarinasi! ❤️
Kiitos kovasti!! <3
Täällä myös nuorempana viikonloput rellestetty alkoholin kanssa, mutta nykyään tulee juotua vain muutaman kerran vuodessa. Alkoholi aiheuttaa vähän ristiriitaisia fiiliksiä, juuri sen vuoksi että lähipiirissä on ollut alkoholin liikakäyttöä, sen vuoksi toisinaan olen jopa harkinnut täysin absolutiksi ryhtymistä, sillä alkoholi on aiheuttanut niin negatiivisia tunteita. Arkitissuttelua, ja viikonlopun saunasiidereitä en ole enää vuosiin juonut, enkä enää halua, mutta tuo muutama kerta vuodessa on ihan ok, kun silloinkaan ei tule juotua mitään suuria määriä, sen verran että jalat kantaa ja päässä pysyy järki, että ei tule tehtyä eikä sanottua mitään pöljyyksiä, eli että itsekontrolli säilyy.
Se on tärkeintä, että löytää sellaisen balanssin itselleen tämänkin asian kanssa. Muutama kerta vuodessa on todella ok. Joka viikonloppuinen dokaaminen tai tissuttelu taas sitten ei.
Useillahan se itsekontrolli tosiaan on parasta ilman alkoholia. 🙂
Rohkea ja ihana kirjoitus <3
Kiitos Jutta! <3
Hei Monna! Ihanan rohkea kirjoitus ja kyyneleet silmissä luin, koska tarina oli niin tuttu. Oma isä menehtyi alkoholiin äitienpäivänä 2014 ja vaikka se oli suuri helpotus perheellemme sekä elämänhalunsa menettäneelle isälleni, isä jätti opettavaisen elämäntarinansa meidän muistoihin. 🙂
Voi että. 🙁 Surullista on kuinka monille tämä tarina on tuttu. Isäsi muisto säilyy mukana ikuisesti. <3 Onneksi varmasti myös hyvinä hetkinä.
Kiitos rohkeasta kirjoituksesta Monna. Tippalinssissä luin tekstiä koska voin samaistua siihen lähes täysin. Oma isäni on vielä hengissä mutta hyvin sairas, alkoholin aiheuttamaa. Lapsena pelkäsin ja toivoin, että vanhempani eroaisivat, eivät eronneet ja nyt äiti (ollut aina täysin raitis) hoitaa sairasta isääni. Iskän-tyttö oli lapsena ja olen edelleen <3
Alkoholia en käytä oikeastaan ollenkaan ja olen tarkka siitä, että omat tyttäreni eivät joudu kokemaan mitään minkä kanssa itse olen joutunut kasvamaan.
Kiitos Elina. <3
Voi kunpa isäsi jo ymmärtäisi lopettaa alkoholinkäytön. Iskän tyttö täälläkin.
On hienoa ajatella, että ei halua omien lastensa joutuvan kärsivän edes yhtä kertaa humalaisesta käytöksestä.
Täältäkin löytyy kohtalotoveri. Minun molemmat vanhempani ovat olleet alkoholisteja. Olen kasvanut lapsuuteni alkoholistien kanssa. Luojan kiitos äitini teki täyskäännösen juuri ennen kuin se olisi ollut myöhäistä. Isäni jatkaa edelleen ja koko ajan pelkään sitä milloin isäni päivät on luetut.
Olen myöskin pohtinut jo pidemmän aikaa omaa suhdetta alkoholiin. Aiemmin join melkein joka viikonloppu, mutta nyt se on vähentynyt radiaalisti. Tämä pohdinta vaihe on vielä kesken, mutta voi olla etten juo humalahakuisesti kovinkaan usein enää. Alkoholi saa vanhat ikävät muistot pintaan, mutta on ikävää koska kaverit haluaa ryypätä useinkin jolloin tuntuu että itse jään mukavista illan vietoista paitsi.
Surullista. 🙁 Niin surullista.
Onneksi äitisi on ymmärtänyt tehdä käännöksen! Toivottavasti isäsikin vielä ennen kuin on liian myöhäistä!!
Voithan kokeilla bileisiin menemistä ilman alkoholia. Sanot ystävillesi, että tänään meinasit olla juomatta, mutta haluat silti olla mukana. Alussa varmasti tulee vastaan naputtamista (mikä on ihan pyllystä suoraan sanottuna), mutta kun itse seisot sanojesi takana, ystävät huomaavat ettei se haittaa vaikket sinä juo joka kerta yhtä paljon kuin he. <3
Loisto teksti! ??
Kiitos! <3
Niin tuttua…Onneksi isäni raitistui 7v sitten. Kummisetäni kuoli n.3v sitten alkoholiin ”suorilta jaloilta” kirjaimellisesti. Itsekin olen ollut nuorempana alkoholin suurkuluttaja mutta en voisi enää kuvitellakaan että jatkaisin samalla tavalla. Kivaa oli mutta myös noloja ja kamalia juttuja sattunut. Täällä myös juhlimista 1-2x vuodessa,en jaksaisi enempää…
Onneksi isäsi on raitistunut. <3 Kurjaa, että kummisetäsi kävi toisin. 🙁
Noloja juttuja liittyy useilla siihen alkoholin huuruiseen elämään.
Harmi kun et oo kaikille vielä kerennyt vastaamaan.?
Pahoittelut, että vastaaminen kaikille kesti. Nyt on vastattu. 🙂
Tämä teksti on jostain syystä mennyt minulta ihan ohi ja tuntuu että on silti kommentoitava jotain. ?
Teksti oli todella pysäyttävä ja asiat hienosti ilmaistu. Itse käyn samaisen asian kanssa kamppailua äitini kanssa. Hän on vielä pisteessä ettei edes myönnä ongelmaa, vaikka alkoholin käytöstä johtuen on jo kaikenlaista terveydellistä ja muutakim ongelmaa ollut.
Olen osittain jo antanut itselleni ”luvan” olla huolehtimatta koko ajan, mutta kyllähän se usein mielessä on.
Teen myös työtä päihde puolella, mutta asiakkaisiin on ihan eritavalla helppo suhtautua kun omaan lähisukulaiseen. Omaan alkoholin käyttöön en äitini ongelman koe vaikuttavan, mutta harvemmin sitä kyllä tulee edes juotua.
Nautinnollisia ja ihania ensimmäisiä viikkoja pienen neidin kanssa!!! ?