Mikä saa jatkamaan?

” Kirjoita siitä, mikä saa sinut jatkamaan päivästä toiseen..?
Mikä juuri sinua motivoi bloggaamaan ja treenaamaan?
Ja ennen kaikkea olemaan noin iloinen ja positiivinen? 🙂 ”

Näin kysyi eräs lukijani minulta. Nyt yritän siihen vastata.

On todella hyvä välillä pysähtyä ja miettiä, mitkä ne on ne omat motivaattorit ja syyt joiden kautta haluaa jatkaa treenamista ja bloggaamista. Ehkä se saa myös jollain tapaa pitämään hereillä. Tavoitteet saattaa matkan aikana muuttua ja jotkut ei tykkää tavoitteista lainkaan.

Mulle tavoitteet antaa potkua. Mutta jos tavoite on liian utopistinen, se ahdistaa. Esimerkiksi jos asettaisin tavoitteeksi juosta kokonaisen maratonin, se ahdistaisi. Mutta jos asetan tavoitteeksi käsilläkävelyn, se tuntuu haastavalta muttei mahdottomalta.

Pari viikkoa sitten kävin fysioterapeuttini Tuulian luona FysioForeverissa lopputesteissä. Olimme asettaneet joulukuun alussa minulle tavoitteeksi päästä molemmilla jaloilla puhdas pistoolikyykky. Tavoitteen asettamisen aikaan se onnistui juuri ja juuri oikealla, mutta vasemmalla ei lainkaan.

Onhan tää nyt siistiä!! -postauksesta voitte käydä katsomassa videon, jossa näkyy alkutaso ja pari päivää ennen tätä lopputestiä otettu taso.

Tuulialta joulukuun alussa saamillani henkilökohtaisilla ohjeilla pääsin tavoitteeseen kahdessa kuukaudessa. Se oli aivan jäätävän siistiä ja motivoivaa! 🙂
Mutta se matka siihen tavoitteeseen oli tälläkin kertaa kiinostavin osuus. Kun teki asioita kohti tavoitteen onnistumista ja huomasi pieniä onnistumisen askelia, se motivoi jatkamaan. Toki matkalla tälläkin tuli epäonnistumisia ja tuntui siltä, että hitto kun piti tällaisia tavoitteita mennä asettamaan – enhän mä tätä tule oppimaan. Kuitenkin jatkoin, koska olin luvannut itselleni, fysioterapeutilleni, sekä julistanut tämän tavoitteen julkiseksi täällä blogissa. En siis halunnut luovuttaa.

Nyt kun lopputestit on tehty ja saavutin tavoitteen – nyt jatkan harjoittelua ja kehityn.

Tavoitteet, joita itselleni asetan on sellaisia mitä haluan tehdä myös sen onnistumisen jälkeen. Ei niin, että kun opin seisomaan päälläni, olisin sen heti jättänyt pois. Tai nyt kun osaan sen pistoolikyykyn, niin jättäisin sen heti treeneistä pois. Ei, nyt haluan oppia tekemään sitä lisää ja useammin.

Treenaamisessa mua motivoi se fiilis mikä joka kerta treenin aikana ja sen jälkeen tulee. Erilaisten tavoitteiden asettaminen ja toteutuminen motivoi. Näiden asioiden lisäksi motivoi se, että huomaan kehittyväni myös voimallisesti ja liikkuvuudeltani. Eli kroppani toimii koko ajan paremmin. Se motivoi, että harrastan niitä lajeja mistä todellakin tykkään. En yritä väkisin lähteä sinne juoksulenkille, koska en siitä pidä. Vaan treenaan niitä juttuja, joista pidän ja joista saan hyvää haastetta mutten ärsyttävää tai negatiivista fiilistä lähteä tekemään.

Iloisena ja positiivisena mut pitää elämä. En todellakaan aina ole iloinen ja positiivinen, mutta olen päättänyt etten vello siinä negatiivisuudessa kauaa vaan etsin ratkaisuja asioiden ja fiiliksen parantamiseen. En tykkää olla allapäin, en tykkää negistellä. Haluan olla täynnä virtaa ja olla iloinen. Elämä on opettanut kovaa ja korkealta, se on ehkä yksi syy miksen halua viettää aikaani negatiivisuuden vallitessa ilmapiiriä tai synkistellessä tulevaisuutta tai nykyhetkeä.

Olen oppinut, että synkistely ja asioiden vatvominen ei vie niitä asioita eteenpäin. Ei se auta, että valittaisin päivästä toiseen kuinka kamala on peilikuvani tai kuinka inhottava työpaikka minulla on. Sehän vain lisäisi sitä p*skaa fiilistä. On pakko uskaltaa tehdä asioille jotain jos on onneton tai joka päivä on vaan askel askeleelta sonnassa tarpomista, odottaen tulevan ilta tai viikonloppu tai kesäloma. Se ei ole mielestäni elämisen arvoista elämää. Toki joillekin se voi olla, en sitä halua sanoa. Mutta itselleni se ei sovi.

Ehkä kuulostaa kliseiseltä, mutta elämä on lahja. Kaikki me ei täällä olla kahdeksaakymmentä vuotta tai yli, osa lähtee aiemmin. Joillekin se lähtö voi tulla ihan yllättäen tai ainakin liian aikaisin. Koska ympäriltäni on nukkunut pois monia ihmisiä, olen ehkä oppinut arvostamaan elämää vielä enemmän. Ei elämää kannata hukata siihen, että miettii vaan päivittäin, että ”kelle täällä pitäis maksaa ettei kaikki olis niin paskaa”.. 😉

***

Bloggaamista jatkan siksi, että tykkään tästä niin paljon. On super kivaa ja kunnia motivoida teitä lukijoita liikkumaan, syömään terveellisemmin ja voimaan paremmin. Myös henkisesti. <3 On ihanaa ammentaa asioita eteenpäin, joita on elämän varrella oppinut. Bloggaaminen on myös tietynlainen henkireikä itselleni, on todella opettavaista kirjoittaa välillä pohdiskelevia kirjoituksia ja samalla joutua miettimään omia ajatuksiaan.
Bloggaaminen on antanut todella paljon, sen kautta olen saanut paljon mahdollisuuksia. Ja vaikka välillä tuleekin sitä mielensäpahoittaja-kommenttia, on kuitenkin iso osa sitä mukavaa ja teidän vuoksi jatkan. Ei kukaan bloggaaja halua kirjoittaa vuodesta toiseen, jos aina vain saisi kakkaa niskaan kirjoituksistaan tai kuvistaan tai kaikesta. 🙂

PUS! <3 Ihanaa sunnuntaita! <3

Positiivisuudesta kirjoitin toisenkin postauksen viime viikolla:
Pakahduttava tunne

• Kuvat: Nana Heikkilä
• Vaatteet: Biancaneve