”Suhtautuminen alkoholiin on vahva myös siksi,
että oma rakas isäni kuoli alkoholin liikakäytön vuoksi.”

Näin kirjoitin reilu puolitoista vuotta sitten blogiini. Alkoholi. Mitä se merkitsee minulle ja miten siihen nykyään suhtaudun?

Kerron nyt jotain mitä en ole aiemmin kertonut. Se liittyy isääni ja hänen alkoholinkäyttöönsä. 
Lapsena en ikinä kokenut isäni alkoholinkäyttöä huonona asiana. Isäni ei juonut arkisin, vain viikonloppuisin. Se ei vaikuttanut meidän elämään mitenkään. Isäni, eli papan kuten me häntä kutsuttiin, kanssa oli aina super kivaa ja hän oli sellainen temppuilija ja huumormies. Hän kävi töissä arkisin, oli erittäin arvostettu työssään ja teki työnsä hyvin. Hän siirtyi firmasta toiseen, koska hänelle tarjottiin parempaa asemaa ja parempaa liksaa. Hän teki jonkin verran työmatkoja, mutta oli paljon meidän kanssamme.

Minä olin sellainen isin tyttö. Pappa ja minä aina riehuttiin ja mellastettiin niin paljon, että äidilläni ja veljelläni meinasi mennä hermot. Talvella kun oli lunta, halusin aina Papan tekevän käsijarrukäännöksiä ja sitten naurettiin Papan kanssa vedet silmissä. Äiti ja veli pitelivät auton karmeista kiinni ja perklasivat meidän touhuja.

Työmatkat Pappa teki lähes aina autolla, ainakin jos ne olivat Suomessa tai Baltiassa. Pidemmälle hän meni lentäen. Muistan, että joskus Pappa tuli työmatkoilta humalassa lentokentälle. Se on sellainen asia, joka on joskus harmittanut. Odotettiin veljen kanssa, että jee kun isämme tulee kotiin ja tuo tuliaisia. Ja sitten joskus hän tulikin lennolta sen verran pierussa kotiin, että oli tuliaisetkin unohtunut ostaa lapsille.

Kun sitten vuonna 1997 isäni sai yllättäen potkut, hänen maailmansa romahti. Samoihin aikoihin äitini ja isäni erosivat. Nämä kaksi asiaa olivat isälleni liian iso pala purtavaksi ja alkoholi alkoi maistua enemmän. Myös arkisin.

Asuimme tällöin upeassa asunnossa Katajanokalla. Isäni oli ollut esimies-asemassa töissään ja vuosia työelämä oli jatkunut nousukiidolla. Perhe oli koossa ja kaikki hyvin. Kun sitten lähti samoihin aikoihin työpaikka ja vaimo ja muutimme Helsingin ”eliitti-alueelta” Herttoniemeen kaupungin vuokra-asuntoon, oli pudotus isälleni varmasti kova. Elämä muuttui kertaheitolla liian paljon. Enkä syytä tästä äitiäni, en yhtään. <3

Vuosina 1997-2003 alkoholinkäyttö vain lisääntyi isälläni. Yritimme veljeni kanssa puhua hänelle ja auttaa pois liiallisesta alkoholin kulutuksesta. Mutta niinä vuosina opin sen, että jos ihminen ei itse halua eroon alkoholista, niin sitä ei voi kääntää kukaan muu.

Muistan erään tapauksen erittäin tarkasti, se nostaa edelleen kyynelet silmiini ja saa sydämeni hakkaamaan nopeammin, kun sitä muistelen. Nyt tärisen, kun kirjoitan tätä.
Se oli luultavasti vuonna 2001. Isäni tykkäsi silloin vetäytyä hänen siskonsa mökille yksinään. Siellä kukaan ei vahtinut hänen juomisiaan tai tekemisiään. Tällä kertaa isäni siskon tyttären mies oli mennyt mökille katsomaan isäni vointia, koska hän ei vastannut puhelimeen. Isäni löytyi sieltä aivan tuhannen humalassa, todella sekavasta tilasta. Hänellä oli likaiset vaatteet päällä ja oli hän tainnut laskea alleenkin.
Olin isäni kotona heitä vastassa kun he saapuivat. Isäni oli ei ollut silloin Pappa. Hän oli jotain ihan muuta. Hänen elämänhalunsa oli kadonnut ja hän oli lähellä kuolla. Soitin ambulanssin ja pakotin hänet lähtemään sairaalaan. Hänen maksansa oli niin lopussa, että vatsa oli turvonnut kuin hän olisi ollut viimeisillään raskaana. Lääkärit sanoivat, että oli tunneista kiinni ettei hän kuollut.

Tämän jälkeen isäni yritti hetken aikaa ilman alkoholia. Saimme hänelle puhuttua järkeä ja hän lähti jopa vieroitukseen. Mutta elämänhalu oli kadonnut.
Lääkäri sanoi tämän tapauksen jälkeen hänelle, että jos hän nyt ei lopeta alkoholinkäyttöä, on se sama kuin tekisi erittäin hitaan itsemurhan. Hän ei lopettanut. Hän kirjoitti kirjeen minulle ja veljelleni, jossa luki ”tämä vene on purjehtinut satamaansa”.

Pari vuotta tämän jälkeen isäni nukkui pois. Syyskuussa 2003, Herttoniemen sairaalassa.

Itse aloitin alkoholinkäytön joskus lukiossa. Alaikäisenä ravattiin baareissa ja juhlittiin. Se tuntui makealta ja tempaisi mukanaan. Olin rohkeampi kun join.

Isäni poismenon jälkeen erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja siitä oikeastaan kolmisen vuotta eteenpäin elämäni meni Studio51:ssä tai Onnelassa. Studio51:ssä pyörin VIP-puolella ja heilastelin julkkismiesten kanssa. Bilettämistä oli vähintään kolme kertaa viikossa.
Kävin koko ajan myös töissä, mutta töihinmeno krapulassa ei ollut mikään paha juttu.

Vuonna 2007 tapasin Tuukan. Alkoholinkäyttö ei todellakaan loppunut silloin, mutta toki bilettäminen ja se julkkismiesten kanssa heilastelu hieman väheni.

2011 menin työpaikkaan, joka meinasi viedä burn outtiin tai ehkä jopa veikin. Silloin join taas paljon enemmän. Kävin juhlimassa melkein joka viikonloppu. Se oli tapani korjata pahaaoloa, mitä työ aiheutti. Mutta eihän se tietenkään oloa helpottanut. En sitä silloin nähnyt.
Kun sitten vuoden 2011 lopussa minut irtisanottiin tästä työpaikasta, päätin muutoksen olevan ainoa vaihtoehto.

Nykyään alkoholi kuuluu elämääni muutaman kerran vuodessa.
En tykkää juoda viiniä, en tykkää ottaa yhtä siideriä perjantaina kotona, tiukan viikon jälkeen. Käyn juhlimassa muutaman kerran vuodessa ja se riittää. En koe tarvetta kieltäytyä kokonaan alkoholista, mutta jokaviikonloppuista dokaamista en enää halua. Se ei enää edes tunnu vaihtoehdolta. Se tuntuu erittäin vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta.

***

Tässäpä siis pieni tarina siitä, mikä on suhteeni alkoholiin. Ja siitä miten se on muodostnut sellaiseksi, mitä se nyt on.

Keho sekä mieli voi tätä nykyä paremmin.

Ai ettien että! Eka opin pistoolikyykyn ja nyt rupeen oikeesti jo ymmärtämään, miten siellä käsilläseisonnassa pitää olla. Ja uskallan tehdä sitä ilman tukea. Oi ettien että! <3

Aloitettiin torstaina aamu taas ihanasti temppuilutreeneillä Taitoliikuntakeskuksella Rosannan ja Nanan kanssa. Ollaan kolmistaan nyt käyty treenailemassa erilaisia akrobatia-juttuja, eli ”temppuilua” kuten me sitä kutsutaan. Jokainen ollaan vähän eri tasolla, mutta jokainen kehittyy omalla tasollaan. Ihan huippua! <3

Lämmittely ja liikkuvuustreenit on tosi tärkeitä, jos haluaa oppia oikeasti jollain tapaa hallitsemaan sitä omaa kroppaa. Puhuttii juurikin näissä treeneissä Nanan ja Rosannan kanssa siitä, kuinka paljon apua siitä on kun venyttelee ja huoltaa kroppaa – kaikenlaiset akrobatia ja kehonpainoliikkeet on äärettömän paljon mahdollisepia silloin kun koko kroppa ei ole ihan jumissa ja juntturassa.

Meitä kaikkia vaan nauratti koko ajan ja saatiin ihan älyttömästi energiaa tästä treenistä. Opittiin jokainen lisää ja kannustettiin toisiamme. On ihan huippua treenata yhdessä ystävien kanssa! <3 Vielä kun saa treenata seurassa, jossa huumori on hersyvää, energia on hyvä ja kannustava ja kun vielä temppuilukin kehittyy. Miten sitä voisikaan lähteä tällaisten treenien jälkeen huonolla tuulella kotiin? Ei voi.

Vaikka käsilläseisonnassa on vielä paaaaljon opittavaa ja tällä hetkellä pysyn siellä ylhäällä noin sekunnista kahteen, on se silti aivan huikea fiilis itselle. Vaikka tälläkin treenikerralla kaaduin useasti, se ei huonontanut fiilistä – sillä olin kuitenkin tullut taas pari askelta eteenpäin.

On ihana myös huomata, kuinka Rosanna on kehittynyt kuukaudessa kun ollaan yhdessä treenattu, ihan selkeästi. Kehonhallinta on huimasti parempaa ja liikkuvuus parantunut myös ihan todella paljon. Opit on menneet perille.. 😉

Nana on meistä kolmesta selkeästi kehittynein tässä akrobatia-hommassa. Nana meitä opastaakin mahtavasti ja kannustaa vaan yrittämään.

Olen noin vuoden verran nyt harrastanut erinäisiä temppuilutreenejä ja mun ihana ystäväni Jenni on auttanut mua huikeasti eteenpäin näissä jutuissa. Jennin opeilla oon oppinut päälläseisonnan ja paaaljon muuta. Jennin ja mun treeneistä oonkin teille paljon kirjoittanut. <3 Ja kun Jenni tulee maaliskuussa takaisin Suomeen, on meillä temppukerhossa varmasti neljä jäsentä. 😉

***

***

Tuo lisääntynyt valon määrä ja mm. näiden ihanan kahden naisen energia, sekä erinäiset onnistumiset tällä viikolla treeneissä, on kyllä sellaisia buustereita nyt mulle etten meinaa housuissani pysyä. 😀 

Kevättä kohti! Pus! <3