Hae
Monna Pursiainen

Tyttöjen ilta.

Olen ollut koko alkuviikon kipeänä ja seinät alkoivat jo kaatua päälle. Olimme sopineet jo jokunen aika sitten ystäväni Saran kanssa, että lähtisimme perjantaina 11.pvä viettämään tyttöjen iltaa. Meidän oli tarkoitus lähteä ihan pistämään jalalla koreasti, mutta kipuiluni vuoksi olo oli vielä vähän heikko – siispä päädyimme viettämään rauhallisen tyttöjen illan. <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näimme Saran kanssa iltapäivällä ja suuntasimme matkamme ensimmäiseksi kohti super ihanaa ja tunnelmallista kauneushoitolaa Living Day Spa:ta, ihan Torni-hotellin kupeeseen.

Meille oli varattuna koko vartalon hoidot ja ai että oli ihana yhdessä mennä hemmotteluun. <3
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA cats-001Kävimme ensin höyrysaunassa. Höyryä oli paljon ja sauna oli vain meidän käytössämme. Siellä istuttiin tovi ja juteltiin kuulumisiamme. Sitten suihkun kautta vetämään kylpytakit niskaan ja hoitoihin.

Tuolla Living Day Spassa oli aivan super ihana tunnelma. Siellä jo tuoksuikin rauhalliselle ja kauniille. Jotenkin sellainen harmonia täytti mielen ja vartalon samalla sekunnilla kun astuimme sisään. Oli ehdottomasti yksi parhaita tapoja viettää laatuaikaa ystävän kanssa. <3
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA DCIM102GOPRO DCIM102GOPROMeille oli varattu hoito nimeltään CANDLES & CHAMPAGNE FOR TWO. <3 Se on tarkoitettu pariskunnille, mutta mikä jottei sitä voi nauttia hyvän ystävänkin kanssa.
Kokovartalohieronnat meille tehtiin parihuoneessa kynttilöiden ja takkatulen loimussa. Aivan ihana! <3

Hoitojen jälkeen oli kyllä niin raukea olo, että olisi voinut jäädä pedille ottamaan pienet päiväunet. Mutta lähdimme kuitenkin kohti pukeutumistilaa, jonne saimme vielä mehua, teetä ja pientä naposteltavaa.
Laittauduimme valmiiksi ja sitten lähdimme jatkamaan matkaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA 12804634_10153859788045351_660093160900566047_n
Päällemme pukiessamme huomasimme, että nyt muuten kurnii kovastikin jo massut ja lähdimmekin seuraavaksi syömään. Päätimme syödä jotain kevyttä, mutta ravitsevaa. Olihan jo ilta, eikä enää mitään kovin raskasta syötävää mahanpohjalle tehnyt enää mieli.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli ihana vain kiirreettömästi jutella ja syödä. Me monesti Saran kanssa kun nähdään treenien merkeissä, ei siinä kovin syvällisesti ehdi kuulumisia vaihtaa. Nyt juttelimme ummet ja lammet ja kaikenlaista sitä onkin taas tapahtunut ja tapahtumassa meille molemmille.

On ihana tietää, että on olemassa muutama ystävä, jonka puoleen voi kääntyä silloin kun on jotain sydämellä. Ja on myös ihana tietää, että nämä ystävätä haluavat kääntyä minun puoleeni silloin kun heillä on jotain sydämellä. <3 Sehän sitä parasta ystävyyttä onkin. Molemminpuoleista. <3

***

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Täällä Helsingissä ainakin on nähtävästi tulossa aurinkoinen päivä. <3

* Hoidon meille tarjosi yhteistyössä Living Day Spa

Vihreää risottoa vatsan hyvinvointiin

* Kaupallinen yhteistyö Pfizer

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein tässä muutama päivä sitten ehkä yhtä parhaista ruuista ikinä! Meillä on vähän sellainen homma keittiössä, että mieheni on siellä se mestari ja minä teen usein vain sellaisia helppoja ja nopeita, ehkä vähän tylsiä ruokia.

Nyt kuitenkin kävin tutustumassa www.hyvavatsa.fi -sivustolla oleviin resepteihin, jotka on tarkoitettu herkälle vatsalle. Löysin sieltä monta reseptiä, joita aion kokeilla. Tämä vihreä risotto oli ensimmäinen kokeiluni. Täytyy myöntää, että alkuun mietin jaksanko tehdä jotain monimutkaisempaa ruokaa kuin tonnikalasalaattia. Mutta kun lähdin tekemään, huomasin tämän reseptin olevan itse asiassa helppo ja nopea valmistaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuten olen blogissani paljon puhunut, on itselläni käytössä FODMAP-ruokavalio, joka on tarkoitettu ärtyneen suolen oireyhtymästä kärsiville. Näin sanotaan Hyvä vatsa-sivustolla:

Yksi tehokkaimpia keinoja ärtyvän suolen oireiden helpottamiseen on oikeanlainen ruokavalio. Tutkimukset ovat osoittaneet, että paksusuolessa fermentoituvat FODMAP-hiilihydraatit voivat aiheuttaa merkittäviä kipu- ja turvotusoireita ärtyvästä suolesta kärsiville. Koska FODMAP-hiilihydraatit imeytyvät huonosti ohutsuolessa, ne päätyvät paksusuoleen, jossa majailevat bakteerit käyttävät niitä ravinnokseen fermentoimalla. Siitä nimi FODMAP – Fermentable Oligo-, Di-, Monosaccharides And Polyols.

Tästä voit katsoa FODMAP-taulukon.

Olen itse huomannut ja kuullut, että ihmiset kärsivät tästä ärtyvästä suolesta eri tavalla. Joillekin voi riittää pelkästään se, että jättää purkan ja cashew-pähkinät pois. Joku toinen voi syödä huoletta niitä, mutta kurkku ja parskakaali aiheuttaa vaivoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

FODMAP-ruokavalio ei ole sama asia kuin gluteeniton, mutta gluteenipitoiset viljat sisältävät paljon myös FODMAP-hiilihydraatteja. Jotkin kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että ärtyvän suolen oireet vähenevät gluteenittomalla ruokavaliolla. Tämän olen huomannut itsekin käytännössä. Ainoa vilja, jota syön on kaura.

On myös olemassa päiviä, jolloin voin syödä vaikkapa anopin paistamia karjalanpiirakoita ilman mitään oireita. Mutta jonain päivänä vatsa reagoi voimakkaasti pieneenkin määrään ns. ”väärää raaka-ainetta”. Jännitys, stressi, huoli ja suru vaikuttavat vatsan toimintaan ja saavat ärtyvän suolen oireilemaan. Suoliston ja keskushermoston väliltä on tutkimuksissa löydetty vahva yhteys, ja monella vatsaoireista kärsivällä esiintyy autonomisen hermoston herkkyyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämän ihanan ruuan resepti löytyi  siis Hyvä vatsa-sivustolta; Vihreä pinjansiemenrisotto ja paistettu kananrinta.

Itse muokkasin sitä hieman ja tässä alla oma versioni:

  • 3 dl risottoriisiä
  • 1 kpl kasvis Fond ”du Chef”
  • 1 puntti basilikaa
  • 1 pussi (80g) babypinaattia
  • 1 pussi (40g) pinjansiemeniä
  • oliiviöljyä
  • 1 kananrinta / ruokailija

Laitoin riisin keitinveteen yhden kasvisliemikuution, Fond ”du Chef”:n. Riisit kiehuivat hiljalleen ja samalla pistin koko basilikapuntin, sekä koko pussillisen pinaattia tehosekoittimeen. Laitoin joukkoon vielä lorauksen oliiviöljyä ja ripauksen suolaa ja sitten surautin sen tahnaksi.

Kun riisi oli valmis, sekoitin basilika-pinaatti-survoksen riisin sekaan ja heitin pinjansiemenet joukkoon myös. Näin helposti valmistui tämä super maittava vihreä risotto. Jätin itse pois parmesanin, sekä tuorejuuston – koska halusin tehdä alkuperäistä reseptiä kevyemmän version. Fenkoli jäi pois, koska en löytänyt sitä kaupasta. 😀

Kananrinnan paistoin pannulla ja sitten ei muuta kun ääntä kohti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA