Hae
Monna Pursiainen

Covergirl – Unelmat todeksi!

Unelmat on tehty toteutettaviksi!
Eikö vaan? 

Jos jotain asiaa oikein kovasti tahtoo, sen asian eteen tekee myös kaikkensa.
Jos vaan unelmoi ja haaveilee, eikä pistä tikkua ristiin asian eteen – se tuskin toteutuu.

FitBODY_2-2017

Ensi viikon keskiviikkona 16.maaliskuuta ilmestyy FitBODY-lehden uusin numero. Kannessa näkyy olevan tuttu pt. Lehden sisällä parin aukeaman pituinen juttu tästä samaisesta pt:stä. Kannattaa käydä ostamassa. 😉

***

Viime vuoden puolella tein listan asioista, jotka haluaisin toteuttaa elämäni aikana. Siellä oli monta unelmaa ja yksi niistä oli kansikuvatyttönä oleminen jossain sporttilehdessä. Kirjoitinkin silloin, että se voi tuntua hassulta jonkun mielestä, mutta itselleni se olisi osoitus siitä, että olen tehnyt työni hyvin.

Se ei ole tärkeää, että pärstäni näkyy kaupan hyllyillä. Se mikä merkitsee on se, että olen ilmeisesti tehnyt asioita oikein työssäni, jotta minua pyydettiin tähän. Olen pistänyt sata lasissa ja vähän päällekin likoon, olen halunnut olla työssäni niin hyvä kun vain pystyn. Olen halunnut olla bloggaajana niin kannustava, motivoiva, aito ja tsemppaava kun vain pystyn.

Se, että olen sitten saanut kutsuja lehtijuttuihin, tv-ohjelmiin ja erilaisiin tapahtumiin – on ollut yksi mittareista, joilla olen voinut mitata sitä miten olen työssäni onnistunut. Tietysti tärkeimpänä mittarina asiakkaat ja heidän tyytyväisyys.

Muistan kun aloitin kirjoittamaan blogia ja opiskelemaan pt:ksi, katselin ihaillen niitä neitosia, jotka sporttilehtien kansissa pyörivät timmeinä ja kauniina. Sain heistä motivaatiota, en inhonnut tai kadehtinut heitä. Silloin ajattelin, että jos minä vielä joku päivä olisin jossain noista kansista, olisin kulkenut pitkän matkan eteenpäin.

P2112959

Jaajo Linnonmaa kirjoitti eilen instagram-tililleen, että jos motivaatio on 0, lopeta tekeminen. On vai yksi tapa tehdä ja se on 110 lasissa. Se oli mun mielestä ihan älyttömän hyvin sanottu. On kyse sitten elämäntapamuutoksesta, työstä, parisuhteesta, mistä vaan – jos motivaatio on nolla, niin miksi tehdä? Jokaisella meistä on jotain haaveita tai unelmia, ne voi olla ihan arkipäiväisiä juttuja. Mutta jos niiden saavuttamiseen ei löydy minkäänlaista motivaatiota, kannattaa ehkä miettiä onko ne haaveet oikeasti sieltä omasta päästä lähtöisin – vai onko ne ehkä lähipiirin tai vaikkapa yhteiskunnan sanelemia tavoitteita?

Olen varma, että jos jokin unelma on sieltä omasta pääkopasta, sen eteen haluaa tehdä niin paljon, että oikeasti menee läpi sen harmaan kiven.
Vuonna 2012 minun unelmani oli tulla hyväksi pt:ksi ja bloggaajaksi, halusin niistä molemmista itselleni ammatin. Tulin pystymetsästä, ilman mitään julkisuusarvoa – tein työtä niin pirusti. Ja en kertaakaan tehnyt sitä itku silmässä, vaan aina innolla. Koska se oli unelmani. Ja jatkan edelleen, nyt mielessäni on jo uusia unelmia ja haaveita, joita kohti tähtään.

Uskokaa itseenne ja tekemisiinne, vaikka joku matkan varrella epäilisikin! Jos tulee se harmaa kivi vastaan, menkää läpi tai vaikka kiertäkää se! Miettikää mitkä on teidän unelmianne elämässä! Ja sitten vain tuulta päin! <3

***

Iso kiitos kansikuvaan mun ehostamisesta:

Hiukset & meikki : Laura / Kurvi Hair Preimiere
Rusketus: Vita Liberata Suomi
Ripset: Beauty Anniina
Kynnet: Bio Sculpture Helsinki
Housut (sekä lehden artikkelin housut&toppi) : Biancaneve
Urheiluliivit: Shock Absorber

Juhannukseksi (parempaan) kuntoon!

Nyt on kuulkaa niin, että ensi viikolla kun aloittaa laskemisen, on juhannukseen vain reilut 100 päivää aikaa! 😀 Se on kuitenkin verrattain pitkä aika ja siinä ehtii muuttamaan hitaasti, mutta varmasti elintapojaan parempaan suuntaan ja saada juhannusrungon kuosiin! 🙂

IMG_20130619_194109-002

Meillä MT Personal Trainingilla on alkamassa taas seuraava Muutos100-valmennus. Tämä taitaa olla jo kuudes järjestyksessään.

Muutos100 on valmennus, joka tapahtuu verkossa. Meille on tärkeää, että myös verkkovalmennuksessa asiakas on yksilö. Tämän vuoksi emme ota ikinä Muutos100-ryhmiin yli 50 ihmistä kerrallaan. Silloin pystymme yhdessä Tuukan kanssa pitämään valmennuksen henkilökohtaisena, emmekä latele samaa ruokavaliota kaikkien meileihin. Haluamme voida palvella jokaista valmennettavaamme kattavasti, vastata aina kysymyksiin ja meileihin. Ilman minkäänlaista kiintiömeilimäärää per kuukausi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutos100-valmennuksessa meillä on ollut satoja ihmisiä ja palaute, mitä olemme valmennuksesta saaneet on ollut erittäin positiivista. Osa lähtee mukaan pudottamaan painoa, osa haluaa selkeyttä omiin ruokailutottumuksiin ja liikunnan takaisin osaksi arkea. Joillekin liikunta on jo mukana arjessa, mutta siellä syömispuolella jokin mättää eikä oikein löydy energiaa kuitenkaan.

Muutos100-valmennuksessa ei ole yhtä tiettyä ruokavaliota, vaan annamme valmennettaville yli 70 reseptiä käyttöön, joista valita. Mukana on gluteenittomia ja maidottomia reseptejä, mutta maito- tai viljatuotteet eivät ole pannassa valmennuksessamme. Myös kasvissyöjä voi lähteä mukaan valmennukseen. 🙂

Tässä muutamia kokemuksia asiakkailtamme:

Painonpudotus
– ”2 viikossa -3,7kg! Ei tätä meinaa uskoa todeksi”
– ”2 viikkoa takana ja pudotus tasan 3kiloa!! jes!!”
– ”Sunnuntaipaino näytti 5.2kg vähemmän kun muutoksen alussa!”
– ”Tähän asti en ole polulta lipsunut ja kokonaispudotus on 4,9kg. Lähellä tavoitetta ollaan! 🙂 ”
– ”Aika hieno tunne, kokonaispudotus 5vkoa 4.8kg!!!”

Terveys ja fiilis
– ”Parasta tässä muutoksessa on se, että viisi vuotta kestäneet joka päiväiset vatsakivut on poissa”
– ”Mä taas oon järkyttyny kuinka paljon oikeaa ruokaa pitää syödä! Ennen söin aika vähän ruokaa niin ei oo ihme et suklaalevy/irtokarkit houkutteli iltaisin”
– ”Tää ruokavalion runko on myös oikeasti sellainen, jota pystyy noudattamaan ikuisuuden eli kyse ei todellakaan oo mistään dietistä vaan nimenomaan elämäntavasta.”
– ”Pitää vielä tähän loppuun hehkuttaa, että olette ihan huippuja valmentajia! Kannustatte ja ohjaatte oikealle tielle, mutta loppupeleissä valmennettava saa itse päättää, miten toimii, ettekä tuomitse, vaikka ette ehkä olisikaan asiasta aivan samaa mieltä. Iso kiitos siis!”
– ”Me valmennettavat saadaan kyllä hyvät lähtökohdat loppuelämän kestävälle Muutokselle. :)”

Reseptit
– ”Voi nam mitä herkkua pirteä porkkanasosekeitto oli! Tein meidän pian kolme veelle oman ruoan, kun ajattelin ettei hän piittaa tuosta, mutta syötiin lopuksi molemmat mun lautaselta ja lapsen oma ruoka jäi syömättä.”
– ”Ihana saada vaihtelua ruokiin, tuntuu että aina pyörii samat ruoat viikosta toiseen.
– ”Proteiinipannari on aivan taivaallista! Suosittelen!”
– ”Iso peukku lihapullille, ehkä parhaita mitä oon syönyt! Tosin ei ole huonoa reseptiä tullut vastaan näiden viikkojen aikana!”

Saavutukset
– ”Eilen se oli sitten tehtävä eli ostettava pienemmät farkut!  Olihan mahtava tunne!”
– ”Kaikki tähän mennessä opitut asiat tulee jäämään pysyväksi osaksi elämää enkä edes ajattele, että tämä muutos100 projekti jotenkin loppuisi muutaman viikon päästä. Minulla esimerkiksi ruokavaliosta opitut asiat jää ihan varmasti pysyviksi muutoksiksi. 🙂 Olen teille äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut teidän kautta apuja, joilla tämä muutos on ollut mahdollinen!”
– ”Kiitos 🙂 ja suurin ylistys kuuluu tietenkin teille ja loistavalle valmennukselle! Huikeaa työtä teette täydellä sydämellä, arvostan!

***

Nyt siis kannattaa lähteä mukaan! 🙂 
MUUTOS100  starttaa jälleen 14.03.2016

  • Muutos100 – nettivalmennus 129€
  • Muutos100 – nettivalmennus + treeniryhmän treenit (20krt) 189€

    Valmennuksen sisältö:
  • Henkilökohtainen ruokavalio
  • 70 reseptiä ravintoarvoineen
  • Kuntosaliohjelmia
  • Videoita kuntosaliohjelmiin
  • Treenivideoita kotitreeneihin
  • Harjoitusohjelma sisältäen kaikki viikoittaiset harjoitukset 100 päivän ajan
  • Viikkotehtäviä ja haasteita, jotka pitävät motivaation korkealla koko valmennuksen ajan.
  • Movendos- valmennustyökalun käyttöoikeus 100-päiväksi.
  • Personal Trainerin tuki ja neuvot 100-päivän ajaksi.
  • Valmennusryhmän tuki ja kannustus

    Ilmoittautumista on jäljellä vain tämä viikko ja mukaan mahtuu enää muutama!

    Ilmoittaudu siis pikaisesti mukaan! 🙂

    -> pttuukka@gmail.com

IMG_9607-001