Aamupala x 2 !
Hiiohoi! 😀 Vietin viikonloppuna tietokoneetonta ja lähes täysin kännykätöntä aikaa. Ja voi pojat kun teki hyvää! <3 Vietin aikaa hitaasti nautiskellen, auringosta energiaa saaden, koirista ja Tuukasta nauttien, nukkuen ja katsoen Netflix-sarjoja. (!! tosta viimeisestä kerron lisää toisessa postauksessa)
Tehtiin Tuukan kanssa launtaina illalla meille pitkästä aikaa tuorepuuroa tekeytymään yöksi jääkaappiin. Aamupala, jota tulee tehtyä liian harvoin. Ja joka on ihan pirun hyvää! <3

Mun puurooni tuli seuraavat ainekset:
- 100 g pakastemustikoita
- 1 banaani
- 2 rkl kaurahiutaleita
- 1 rkl Foodinin chia-siemeniä
- 1 dl mantelimaito (voi käyttää myös kaura- tai soijamaitoa, tai tavallista maitoa)
- loraus hunajaa
Sulatin mustikat mikrossa ja pilkoin banaanin. Lisäsin kaikki muutkin ainekset kippoon ja sekoitin. Sitten foliota pieni kerros kipon päälle ja kippo yöksi jääkaappiin. Aamulla kun herättiin, meillä oli omat tuorepuurokippomme valmiina odottamassa jääkapissa. <3 Nam!

Tänään aamulla tein hyvin tyypillisen aamupalan. Ja sen ainekset on seuraavat:
- 100 g pakastemustikoita
- 1/2 purkkia Alpro Natural maustamaton jugurtti
- 30 g Foodinin vaniljaheraa
- 3 rkl kaurahiutaleita
Mustikat sulatin taas mikrossa ja sekoitin kaikki ainekset kipossa sekaisin. Hetkeksi jääkaappiin tekeytymään ja sitten aamupala on valmis. Monesti pilkon sekaan myös yhden banaanin, mutta tänään en sitä tehnyt.
Tällä jälkimmäisellä aamupalalla tosiaan aloitan useasti päiväni, mutta nyt tuo sunnuntainen tuorepuuro maistui niin älyttömän hyvältä, että päätin tehdä sitä useammin.
Olen myös kuullut, että jos mantelimaidon / kauramaidon / soijamaidon korvaa aprikoosilla maustetulla kauramaidolla, niin siitä tulee kuulemma aikas herkullista.. 😉 Täytyykin tätä testata.
***
Meillä MT Personal Trainingilla on muuten nyt ensi viikon maanantaina 18.pvä alkamassa taas Safkat kuntoon – valmennus. Suosittelen tätä ravintovalmennusta isosti! 🙂 Se on mieheni vetämä ja se kestää kuusi viikkoa, maksaa vain 79€ /hlö ja siinä saa jokainen osallistuja henkilökohtaisen ruokavalion. Tämä valmennus on pyörinyt jo viisi kertaa ja joka kerta saan lukea asiakkaiden onnistuneita fiiliksiä ruokavalion muuttamisesta, sen kautta painon putoamisesta ja energian lisääntymisestä jne jne.. 🙂
Tässä vielä valmennuksen sisältö:
– Henkilökohtainen ruokavalio, jossa huomioitu yksilölliset tarpeet, allergiat jne.
– 60 reseptiä ravintoarvoineen helpottamaan ruoanlaittoa
– Viikoittaisia motivoivia haasteita
– Viikoittaisia motivoivia tehtäviä
– Valmentajan tuki ja neuvot koko 6 viikon ajan
– Ryhmän tuki ja kannustus Facebookissa & Movendoksessa
– Motivoivan Movendos verkkovalmennusohjelman käyttöoikeus valmennuksen ajaksi
Safkat Kuntoon- ravintovalmennukseen voi osallistua kuka vain ja mistä päin maapalloa tahansa. Valmennettavat saavat valmentajan rakentaman henkilökohtaisen ruokavalion lisäksi n.60 reseptiä ravintoarvoineen, sekä paljon tietoa terveellisestä, ravitsevasta ja itselle parhaiten sopivasta ruokavaliosta ja sen toteuttamisesta.
Valmennus etenee motivoivien viikkohaasteiden ja tehtävien merkeissä. Jokainen valmennettava saa oman profiilin Movendos-valmennustyökalumme käyttöä varten. Valmentaja lataa sinne henkilökohtaisen ruokavalion lisäksi viikoittaisia tehtäviä ja haasteita, joiden avulla opitaan koko ajan lisää ravinnosta ja valintojen merkityksestä. Tämä tekee valmennuksesta mielenkiintoista, motivoivaa, sekä tuloksellista!
Hinta:79€
Lisätietoa valmennuksesta: pttuukka@gmail.com /www.tuukkapursiainen.com
Ilmoittautumiset: pttuukka@gmail.com

***
Aurinkoa alkavaan viikkoon! <3 Ainakin täällä Helsingissä paistaa aurinko jo ihan täydeltä terältä! …pitääkin alkaa ikkunanpesuhommiin. 😉
Kiitos! ❤
Kiitos kaikille kannustavista ja erittäin ihanista kommenteista koskien blogin jatkoa. ❤ Kiitos myös kommenteista facebookin ja instagramin puolelle. ❤ Tiedättekö, tätä se nimenomaan parhaillaan on – bloggaajan kommunikaatio lukijoiden kanssa. <3 Että välillä sitten ihan rautalangasta vääntämällä te rakkaat lukijat siellä muistutatte miksi tätä teen. Siis kiitos!!

Vastaan teidän kommentteihin nyt yhteisesti postauksen muodossa.
Vaikka vielä se ajatus ei ole hävinnyt päästäni kokonaan, että kannattaako jatkaa – tiedän jo nyt, että jatkan. Teidän kommenttienne vuoksi sain kipinän taas syttymään ja annan sen nyt kyteä hetken. Se voi olla, että jo ylihuomenna tulee tekstiä vaikka millä mitalla. Tai sitten siihen menee pidempi aika. Joka tapauksessa olen päättänyt jatkaa. <3
Niin sitä vain tulee sokeaksi omalle tekemiselleen, eikä osaa katsoa sieltä lukijan vinkkelistä aina. Oli tosi mukava kuulla teiltä, jotka olette lukeneet blogia jo monta vuotta, että ei toistoa ole teidän mielestä teksteissä. <3 Oli tosi mukava kuulla monilta teiltä hyviä ideoita postauksiin. <3
Nyt painelen töihin ja sitten viikonlopun meinaan pitää tietokonevapaata aikaa. <3
Ihanaa viikonloppua kaikille ja kerran vielä nöyrä kiitos!



3