Ilo olla minä.
Ajatteletteko koskaan, että onpa ihanaa olla juuri minä? Tai kysynkin niin, että ajattelettehan te edes joskus niin? <3

Miksi minä ajattelen, että on ilo olla minä?
Koska saan tehdä asioita, joista oikeasti nautin. Saan viettää aikaa sellaisten ihmisten seurassa, keistä nautin. Olen tehnyt uhrauksia elämäni aikana ja viettänyt paljon aikaa ihmisten kanssa, joiden seura on vain ahdistanut, tai tehnyt töitä, jotka on stressannut ja vienyt romahtamisen partaalle. Pari vuotta sitten päätin, että siitä hetkestä eteenpäin teen kaikkeni, jotta voisin elää joka päivä iloiten.

Boho-housut 62€ / Ilo By Dakini

Toki on päiviä, kun ei aina voi iloita. Tulee hetkiä, kun ahdistaa, kiukuttaa ja ärsyttää. Niinhän meille kaikille. Mutta jäädäkö vellomaan, vai tehdäkö jotain asioille, jotka näitä tunteita herättää? Jos raha-asiat painaa, yöllä herää miettimään, että miten taas selviää kaikista laskuista, kannattaako se miettiminen vai voiko yrittää keksiä ratkaisua asioille? Sopia vaikka maksujärjestelyistä tai vaikka tehdä vähän lisää töitä. Näitä keinoja ainakin itse käytän.
Entä jos jonkin ihmisen seura pistää aina huulipielet alaspäin ja verisuonet pullistumaan ohimoilla, kannattaako siinä seurassa viettää kovin paljon aikaa? Vai voisiko sitä mielummin kuluttaa aikaansa seurassa, josta tulee hyvämieli ja energiaa? Koska aika vuorokaudessa on rajallinen, päätin silloin pari vuotta sitten itse käyttää täst edes aikani ihmisten kanssa keiden seurasta nautin ja keistä oikeasti välitän ihan hirmuisesti. <3

Ibiza-mekko 109€ / Ilo By Dakini

Woodstock-mekko, 86€ / Ilo By Dakini

Päätin myös nauttia siitä minkälainen olen. Rakastaa paljon, olla avoin ja juuri niin positiivinen kuin olen. Vaikka sainkin siitä palautetta, en antanut sen häiritä. Enemmän se häiritsi, että jouduin piilottelemaan omaa luonnettani tai minuuttani. Miettimään, että voinko nyt taas nauraa ja hymyillä tai hehkuttaa jotain asiaa. En halunnut tuhlata aikaa sellaisten asioiden miettimiseen, vaan elää täysin rinnoin juuri sellaisena kuin olen.
***
Hyvä ystäväni Jenni perusti 2013 vaatemerkin Ilo By Dakini.
Ilo by Dakini tekee rakkaudella suunniteltuja ja eettisesti valmistettuja hyvän mielen vaatteita. Vaatteet valmistetaan pienessä kyläyhteisössä Nepalissa käsityönä. Ilon takana ovat Nepalissa pitkään asunut suomalainen vaatesuunnittelija Dayan Cutler ja Suomen myynnistä sekä suunnittelusta yhdessä Dayanin kanssa vastaava Jenni Milonoff.
”Olimme talvella 2013 yhdessä Goalla, jonka inspiroiva ilmapiiri ja ihmiset antoivat alkusykäyksen Ilolle. Aloimme luoda mallistoa, jossa yhdistyisivät urbaani elämäntyyli, uuden ajan boheemius ja ripaus romantiikkaa. Me uskomme, että vaate pitää sisällään kaikki valmistusprosessinsa tunnelmat: koska Ilon vaatteet valmistetaan reilun kaupan ja hyvän jakamisen periaatteiden mukaisesti, ne luovat onnea ja iloa kantajalleen.”
Kaikki Ilon vaatteet tehdään siis eettisesti.. Kaikki vaatteet ovat käsityötä ja ne ovat uniikkeja. Yhtä vaatekappaletta ei valmisteta kymmeniä, samasta kankaasta samaa mallia tehdään vain pari kokoa ja nämä seikat tekeekin tuotteista mielestäni vielä entistä hienompia.
”Ilo olla minä” -kesämalliston ensimyynti on nyt käynnissä. Postauksen kuvista tästä mallistosta ovat kuviolliset housut, sekä molemmat mekot.
Fair & Slow Boutique on Ravintola Silvopleen alakerrassa 28.toukokuuta asti aina ma-pe klo 11.00-18.00 ja lauantaisin klo 11.00-15.00.
Ilo By Dakinin vaatteiden lisäksi siellä on myynnissä myös Bahinin ja St.Malandran tuotteita, jotka myös ovat eettisiä, käsintehtyjä ja kotimaisia.

Suosittelen lämpimästi käyntiä Ilon puodissa. <3
Iloitkaa itsestänne! <3
* Ibiza-mekko saatu yhteistyössä Ilo By Dakinin kanssa.
* Kuvat: Tuukka Pursiainen
8 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


8


Ihana postaus! Minäkin olen jättänyt taakseni ihmisiä jotka eivät vain kuuluneet elämääni, myös ottanut loparit töistä mikä ei ollut minua varten. Pitää osata arvostaa itseä, mitä en ole aina tehnyt! Koulukiusaaminen ja väärien ihmisten seura nuorena joten meni 10 vuotta kunnes tajusin kuka olen ja miten haluan elää jne. . Eipä elämässäni montaa ihmistä ole, mutta ne pari senkin tärkeämpiä! Arvostakaa itseänne ihmiset!
Hyviä päätöksiä. <3
Tuollaiset inhottavat kokemukset toki monesti haittaavat sitä oman identiteetin kasvua. Mutta ihana kuulla, että olet päässyt jaloillesi. Ja eihän sitä montaa tarvitse, edes yksi hyvä. <3
Oon jonkin aikaa sun blogia seurannut, ja jotenkin etäisesti muistelen että olisin lukenut siitä, kun aloitit täyspäiväiset pt-hommat (vedit kai ainakin jotain vesijumppaa silloin?), mutta mitä muita töitä ootkaan tehnyt ennen pt-hommia? 🙂 Ootko aina ollut liikunta-alalla vai aloittanut alunperin jossain ihan muualla?
Juu, pt-hommia aloitellessani vedin myös jumppia Urheiluhalleilla. Mutta sitten pt-töiden lisääntyessä oli pakko jättää ohjaukset.
Ennen liikunta-alaa olen työskennellyt kauapallisella alalla. Myyntiedustajana, myymäläpäällikkönä, somistajana, perus myyjänä jne.. Vaateliikkeissä pääosin. 🙂
Ihana postaus! <3
Olen tehnyt samankaltaisia pöätöksiä viime vuosina. Jättänyt asioita, joista ei tule hyvää fiilistä.
Ne on parhaita päätöksiä. <3 Elämänlaatu vaan paranee oikeasti.
Tottakai on ilo olla minä, sillä enhän minä muuten saisi kätkeä syliini noita ihania lapsiani enkä kaivautua tuon ihanan miehen kainaloon <3
Juurikin näin! 🙂 <3 Ihanasti sanottu!