Hae
Monna Pursiainen

Ulkotreeni kaverin kanssa!

Perjantaina aamusta tavattiin rakkaan ystäväni Saran kanssa Munkkiniemen Urheilukentällä. Luvassa oli ulkotreeni hyvässä seurassa. Minä kurvasin paikalle autolla, jotta sain tuotua mukanani kahvakuulia.

Oikeasti ehkä yksi parhaimpia tapoja tavata ystäviä kesällä, treenien merkeissä ulkona. Samalla iskulla saa monta kärpästä. 😉 Ystävien seuraa, hyvää treeniä, ulkoilmaa ja energiaa auringosta.

Me teimme liikepareittain treenin. Alkuun lämmittely ja sitten treenin pariin.

ulkotreeni kaveritreeni

Tehtiin kaksi pariliikettä ensin, saatiin vielä lämmiteltyä keskivartaloa ja jalkoja. Nämä molemmat liikkeet on tosi hauskoja tehdä kaverin tai vaikka kumppanin kanssa. 🙂

Ensimmäisessä liikkeessä menette selinmakuulle, peput aika lähekkäin toisianne. Sitten jalkapohjat vastakkain ja lantiot ylös maasta, sitten poljetaan jaloilla ees taas. Selkeästi työnnetään toisen jalkoja itsestä poispäin ja koko ajan lantio ylhäällä. Keskivartalo tosi tiukkana, että liike ei tipahda jommalle kummalle puolelle.

Toisessa liikkeessä kyykätään ja kurotetaan vastakkaisille puolille. Ottakaa toisianne vastakkaisista käsistä kiinni, eli molemmat antaa ensin esim. oikean käden. Sitten menette kyykkyyn, nojaten reilusti taaksepäin, keskivartalo tässäkin tiukkana. Vasemmalla kädellä kurotus takaviistoon ja katse seuraa. Sitten ylös ja heti käsien vaihto ja takaisin alas.

Ulkotreeni hyvän ystävän kanssa kesällä = parasta!

Ulkotreeni hyvän ystävän kanssa kesällä = parasta!

Meidän treenin liikeparit olivat seuraavat:
– rinnalleveto ja työntö kahvakuulalla + vatsarutistus roikkuen
– kulmasoutu tangolla + punnerrus
– kyykky + askelkyykky
– yhden käden kulmasoutu kahvakuulalla + yhden jalan sjmv tukea vasten

Rinnalleveto & työntö + vatsarutistus roikkuen

Rinnalleveto & työntö + vatsarutistus roikkuen

Kulmasoutu tangolla

Kulmasoutu tangolla

Punnerrus

Punnerrus

Yhden käden kulmasoutu ja yhden jalan sjmv

Yhden käden kulmasoutu ja yhden jalan sjmv

***

Tietysti tämän treenin voi tehdä myös yksin. 😉 Ja vaikka kuntosalilla. Mutta ulkona, aurinkoisena päivänä ja vielä hyvässä seurassa – se on vielä kaksinkerroin kivempaa.

Energistä viikon starttia tyypit! <3

dav

Ainahan se on mielessä.. vai onko sittenkään?

Niin, silloin kun sain tietää raskaudestani, päätin etten tule koko ajan miettimään vauvaa ja ainakaan koko aikaa kirjoittamaan siitä blogiin. Mutta kuinkas sitten kävikään.. Ainahan se on mielessä. Ainakin 95% ajasta.

päälläseisonta

Tällä viikolla treenasin päälläseisontaa, Vauva Pursiainen ei ollut moksiskaan. <3

Nyt tänään viikkoja on 16+0. Eli neljä kuukautta on Vauva Pursiainen jo pyörinyt tuolla mahassani. Ensimmäisen kuukauden aikanahan siitä ei ollut mitään tietoa, mutta pikkuhiljaa alkoi tyyppi tekemään tämän tulevan mamman olosta heikkoakin heikomman. Silloin ei ajatuksia saanut pois raskaudesta, vaikka vannon kyllä, että mieli olisi tehnyt miettiä välissä jotain muutakin.

Kirjoitin teille myös peloista raskautta kohtaan, jotka ainakin ensimmäisen kolmanneksen ajan piti ajatukset tiiviisti masussa ja siellä uiskentelevassa pikkutyypissä. Nyt pelot on onneksi tasaantuneet ja olokin on super hyvä. On oikeasti jopa hetkiä, kun en muista olevani raskaana. No ne kestää ehkä n.7minuuttia kerrallaan, kunnes katson alaspäin ja näen pienen pallomahani. Mutta kuitenkin. 😉

Kovasti halusin aluksi todistella itselleni, että eipä tässä nyt mikään kyllä tule muuttumaan vaikka vauva elämään saapuukin. Mutta nyt jo raskauden aikana olen huomannut asian olevan toisin. Eikä se itse asiassa haittaa tippaakaan. Se on ihanaa ja oikeasti odotamme molemmat Tuukan kanssa innoissamme syksyä, kun Vauva Pursiainen putkahtaa maailmaan. Toki monien äiti- ja isäkaveriemme kautta tiedämme myös, että elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista pienen vauvan kanssa, mutta emme pelkää sitä.

Ajattelin ensin, että voin kirjoitella ihan kaikista asioista blogiin vanhaan tapaan. Ilman, että raskaus näkyisi kaikessa. Mutta eihän se niin mene. Jos kirjoitan treenistä, kirjoitan siitä tällä hetkellä raskauden näkökulmasta, toki vaikka treenivinkkejä voi käyttää hyväksi myös ei raskaana olevat. Jos kirjoitan lifestyle-tyyppistä jorinaa, liittyy se minun lifestyle aika suhteellisen vahvasti tällä hetkellä odotukseen ja vauvajuttujen miettimiseen. Ruokajuttuja voin kirjoittaa niin, että ne eivät ole selkeästi raskauteen liittyviä. Mutta siinä se melkein on. 😀 Jos teen vaatepostauksia, niissä mahani näkyy myös ja sillä tapaa raskaus on läsnä jutussa.

IMG_20160505_105247

***

Koska tämä raskaus on iso osa elämääni tällä hetkellä, on se myös iso osa blogia. Enkä itse asiassa jaksa yhtään stressata siitä, että onko täällä nyt liikaa vauvahöpötystä vai ei. 🙂 Tämä on nyt tällä hetkellä minun elämääni ja vuoden päästä se on taas erilaista. Siihen väliinkin mahtuu monta erilaista vaihetta ja jotenkin ihanan rennolla fiiliksellä nyt kirjoitan asioista kuin asioista. Maaliskuussa olleesta blogiahdistuksesta ei ole tietoakaan ja tuntuu, että juttua taas riittäisi vaikka pari postausta päivässä. 😀

Olen ollut myös erittäin positiivisesti yllättänyt siitä, kuinka teitä lukijoita onkin tämän uutisen myötä hurjasti vielä enemmän kuin ennen. Kiitos siis! <3 Kiitos myös tuhannesti kaikista huikeista vinkeistä ja omien kokemuksien jakamisesta kommenttiboksiin! <3 Arvostan jokaista kommenttia todella paljon! Ja kiitän suuresti nukkumisasentoon liittyvistä kommenteista, sen postauksen jälkeen olen nukkunut sikeästi yöni. <3

Tästä on hyvä jatkaa ja mulla onkin nyt oikein loistava blogibuugie päällä! 😉
Pus kaikille ja ihanaa sunnuntaipäivää! <3

vaunuostokset

Perjantaina käytiin tutustumassa Lastentarvikkeen valikoimiin.

PS. Emma kirjoitti hyvän kirjoituksen hetki sitten tästä samaisesta aiheesta ja siitä sainkin kimmokkeen kirjoittaa tämän oman version. 🙂 Kannattaa lukea myös tuo Emman postaus. <3