Ensiapukoulutus
10Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti
Ensiapu on kansalaistaito, joka jokaisen pitäisi osata. Mä olen sitä mieltä, että ensiapukoulutuksen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus. Kuulua vaikka oppivelvollisuuteen tai olla lukion / ammattikoulun pakollinen kurssi.
Jokaisella kansalaisella on velvollisuus auttaa. Heitteillejättö on rikos. Jos ei mitään muuta voi / halua / uskalla tehdä onnettomuuspaikalle sattuessa, aina voi soittaa apua -> 112 !!
Pääsin huhtikuussa SPR:n Ensiapukoulutukseen ja tulin sieltä pois kuin valaistuneena. Olen noin kymmenen vuotta sitten käynyt EA1-koulutuksen Kisakallion urheiluopistolla, se kuului meidän liikunnanohjaajan peruskoulutuksen sisältöön. Mutta kymmenessä vuodessa toki moni asia muuttuu, kuten puhallus-paineluelvytyksen puhallus- sekä painallusmäärät.
Koulutukseen saa hakeutua kuka tahansa. EA1-koulutus maksaa 107€ / hlö, se kestää kaksi päivää ja sinne voi siis mennä ihan vaan oman tietoisuuden lisäämiseksi tai työpaikan lähettämänä tai vaikka leirikoulun vetäjänä. Oli tosi hienoa nähdä koulutuksessa niin erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä. Moni oli tullut työpaikkansa kautta, mutta moni oli tullut ihan omatahtoisesti oppimaan ensiaputaitoja. Myös nuoria oli paljon, monet heistä tarvitsivat kesätöissään ensiaputaitoja.
Jos koulutukseen ei nyt ihan äkkiseltään pääse, niin netistä kuitenkin löytyy todella paljon tietoa SPR:n sivuilta. Näitä kannattaa oikeasti käydä lukemassa, sillä sitä ei koskaan tiedä milloin tulee omalle kohdalle se tilanne, että pitää tietää miten käyttäytyä hädän sattuessa.
Tässä pari hyvää linkkiä:
Koulutuksessa saimme sekä kuunnella faktaa, että oppia tekemällä. Olen edelleen ihan fiiliksissä siitä, mitä kaikkea koulutuksessa lyhyessä ajassa pystyi oppimaan.
Opin koulutuksessa mm. sen, että jokaisen meidän kenellä on auto, pitäisi tarkistaa sieltä löytyvän ensiapulaukku ja jopa katsoa sen sisälle, mitä sieltä löytyy. Löytyykö autosta varoituskolmio, entä huomioliivit? Jos saapuu auto-onnettomuuspaikalle ensimmäisenä on käytävä katsomassa onko autossa uhreja, mahdollisesti sammuttaa auton moottori, laittaa hätävilkut päälle ja soittaa hätäkeskukseen. On ehkäistävä lisäonnettomuuksien synty, viemällä varoituskolmio riittävän pitkälle ja kuunneltava hätäkeskuksen toimintaohjeita.
Hiljaiset uhrit ovat useimmiten suurimmassa vaarassa.
Saimme koulutuksessa tietoa myös 112-sovelluksesta, joka jokaisen kannattaa ehdottomasti ladata omaan älypuhelimeen! Jos onnettomuus tapahtuu jossain paikassa, minkä osoitetta et tiedä. Tämä sovellus antaa sinulle koordinaatit sijannista ja tieto kulkee hätäkeskukseen, kun painat ”Soita 112” nappulaa. Ladatkaa tämä itsellenne! Se on ilmainen!
Puhallus-painallus-elvytys on hieman erilainen lapselle, vauvalle ja aikuiselle ihmiselle.
- Aikuinen: 30 painallusta & 2 puhallusta
- Aina ensin painallukset
- Painelurytmi n. 2x / 1 sek
- Painelukset kannattaa laskea ääneen
- Puhallus n. 1sek.pituinen
- Puhalluksen aikana nenästä kiinni
- Painallukset kahdella kädellä, kädet päällekkäin
- JOS on kyseessä hukkuneen elvytys, silloin ensin 5 alkupuhallusta ja vasta sitten painallukset
- Lapsi / Vauva: 5 alkupuhallusta & 30 painallusta & 2 puhallusta
- Alkupuhallusten jälkeen rytmi sama kuin aikuisella, aina 30 painallusta ja kaksi puhallusta
- Vauvojen painalluksissa, käytä vain kahta sormea
- Lasten painalluksissa, käytä vain yhtä kättä
Oli todella mielenkiintoista oppia myös miten vastasyntynyttä / pientä vauvaa pitää käsitellä vieraan esineen joutuessa suuhun. Sormien työntämisellä kurkkuun yleinsä vain pahentaa asiaa ja esine voi joutua syvemmälle henkitorveen. Opimme myös miten eroaa heimlichin ote aikuisella ja lapsella tai pienellä vauvalla.
Saimme myös kuulla, että Suomessa hukkuu vuosittain yli 200 ihmistä. Niistä 4 / 5 on miehiä ja hukkuneista 3 / 5 on juopuneita. Siispä kesän tullen ei todellakaan ole aiheetonta miettiä myös sitä omaa käyttäymistä vesillä.
Opimme sidontataitoja ja vaikka mitä. Itse ajattelen, että näistä kaikista taidoista on hyötyä niin normaalissa arjessa, kuin vaikkapa omassa työssäni treenaavien ihmisten kanssa. Olisi ehdottoman hienoa, jos ihmiset uskaltaisivat mennä auttamaan herkemmin. Tällä kurssilla oppi niin monia asioita, että ainakin itselläni on nyt sellainen olo, että voin mennä helposti auttamaan jos satun onnettomuuspaikalle tai näen ihmisen, joka on tukehtumaisillaan.
Kerran olen soittanut hätäkeskukseen. Siitä on jo vuosia. Olimme äitini kanssa tulossa veljeni silloiselta työpaikalta Espoosta. Oli talvi. Näin yhtäkkiä sivusilmällä, että tienposkessa lumipenkassa makasi ihminen, joka ei liikkunut. Sanoin äidilleni, että nyt pysähdytään. Äitiäni ensin hieman pelotti ajatus, mitä jos siellä onkin joku joka hyökkää meidän kimppuumme mennessämme auttamaan. Pidin kuitenkin pääni ja äitini pysäytti auton tiensivuun. Ohi ajoi kymmeniä autoja, reagoimatta tilanteeseen. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin mitä näin. Kuuntelin ohjeita, tunnustelin miehen pulssia. Mies ei reagoinut puheeseeni. Noin puoli tuntia siinä sitten odotimme miehen vieressä ja koko ajan oli linja aika hätäkeskukseen. Sitten alkoi kuulua moottorin jylinää ja viereemme laskeutui MediHeli. Mies vietiin sairaalaan ja ilmeisesti hän selvisi hengissä.
***
Suosittelen Ensiapukoulutusta ihan 110% jokaiselle! Itse aion mennä mieheni kanssa Hätäensiapukurssille tässä vielä tämän vuoden puolella.
Kaikki kurssisisällöt ja ilmoittautumisohjeet löydät TÄÄLTÄ.
Kehonkuva raskausaikana.
Samaan aikaan kun katselen ja tunnustelen kasvavaa mahaani ihastellen ja hymy huulilla, on myös yllättävää huomata miten kehonkuva raskausaikana omassa mielessä muuttuu.
Kun nyt katselen vaikka viime kesän kuvia, huomaan ajattelevani, että olenpas minä ollut timmissä kunnossa. Toki olin tyytyväinen itseeni myös silloin, mutta se miten näen nyt itseni ennen raskautta onkin ihannevartalo, mihin haluan tähdätä takaisin sitten taas pikkuhiljaa raskauden jälkeen.
On tietysti lohdullista miettiä, että hei sehän olen minä. En tavoittele mitään yberiä, tavoittelen oman kroppani takaisin. Toki tiedän, että raskaus tulee muuttamaan kehoa. Mutta tiedän myös monien äitiystävieni kautta, että raskauskilot eivät ole asia, jotka jää ikuisiksi ajoiksi kiusaamaan.
En ajattele kroppaani raskauden jälkeen prioriteettina nro 1. Mutta se on kuitenkin työvälineeni ja haluan olla yhtä hyvässä kunnossa sitten ajan kanssa vauvan syntymän jälkeenkin, mitä olen ollut ennen raskautta. Mitä paremmassa kunnossa itse olen, sitä paremmin jaksan myös pienen taaperon perässä pomppia vuodesta toiseen. 😉 Ja tietysti, sitä paremmin pystyn tekemään työtäni.
En ajattele nyt tärkeimpänä asiana sitä, että kunhan saan pian takaisin timmin kroppani sitten synnytyksen jälkeen. Ajattelen tärkeimpänä asiana sitä, että raskaus sujuu hyvin ja sekä minä, että vauva voidaan hyvin synnytyksen jälkeen.
Kun katson nyt itseäni peilistä, näen jo selkeitä muutoksia kehossa. En pelkästään kasvavaa mahaa, vaan myös kasvavat rinnat, pyöristyneet kasvot ja löysemmät jalat. Haluan ehdottomasti alun pahoinvointien jälkeen taas treenata, mutta itseäni kuunnellen ja ylläpitävästi. Tiedän, että sitten synnytyksen jälkeen tulee jossain vaiheessa se aika, kun voin taas keskittyä kovempiin treeneihin ja tavoittelemaan sitä omaa timmimpää kroppaani takaisin. Mielestäni se ei ole huono asia ajatella. Eihän äitinä tarvitse omaa itseään unohtaa tai hävittää kokonaan kropastaan ja ulkonäöstään huolehtimisen halua.
Kun katson nyt peilikuvaani, pystynkö olemaan ylpeä kehostani? Pystyn. Mutta tämä asia on varmasti sellainen, mistä ei niin paljon puhuta. Tai sitä jotenkin paheksutaan. Että siitä kasvavasta mahasta pitäisi vain nähdä ruusunpunaisia ajatuksia, eikä yhtään miettiä pinnallisia kehonkuva-ajatuksia. Enemmän näen ja kuulen ajatuksia siitä, että voi kun on ikävä sitä isoa mahaa – kuin sitä, että raskaana oleva sanoisi ikävöivänsä sitä litteämpää mahaa.
Mielestäni se, että haluaa olla hyvässä kunnossa fyysisesti sitten myös pikkuvauvan äitinä ei ole millään tapaa pois lapselta. Tai siitä rakkaudesta pois, mitä lastaan kohtaan tuntee. Ei ne kumoa toisiaan. Kyllä vauvaa voi rakastaa 110% ja yli, vaikka haluaisikin hyvän fyysisen kunnon takaisin raskauden jälkeen.
***
Miten te olette nähneet oman muuttuvan kehonkuvanne raskausaikana? Onko se ollut pelkästään ihanuutta ja vaaleanpunaista unelmaa, vai onko oma venyvä ja paisuva vartalo hetkellisesti mietityttänyt?