Ensimmäistä kertaa.
66
Ystäväni (pienen lapsen äiti ja suositun sisustusblogin kirjoittaja) lähetti minulle viestiä, että on rohkeaa kun kirjoitan odotuksesta ja tulevasta äitiydestä niin avoimesti blogiin. Hän kertoi kuinka hänen kohdallaan raskaus oli mennyt ja oikeastaan pystyi kumoamaan kaikki ”näin se tulee menemään” toteamukset. Hän ei myöskään ole ainoa ystäväni, jonka raskaudesta ja äitiydestä tiedän ettei kaikki tule menemään kaikilla samoin.
Kirjoitin eilen painonnoususta blogiin ja tiesin jo ennen postauksen julkaisua, että aihe tulee räjäyttämään kommenttiboksin. Ja niin teki. Harmitti vaan kovasti, että niin monelta oli jäänyt yksi lause kokonaan lukematta. Se, että vaikka kirjoitin omasta kokemuksestani ja siitä miten paino ei vielä ainakaan ole noussut paljoa, kirjoitin myös siitä, että kaikki raskaudet ovat erilaisia eikä kaikkeen voi vaikuttaa itse. Mm. hormonitoiminnan vuoksi.
Ystäväni kirjoitti minulle, että on kurjaa kuinka ensimmäistä kertaa äidiksi tulevia varoitellaan koko ajan kaikesta. Olen miettinyt sitä itsekin. On kurjaa, että ei saa itse kokea ja tuntea asioita ensimmäistä kertaa, ilman että joku on koko ajan sanomassa hieman alentavaan sävyyn: ei se kuule tyttö pieni tule noin menemään. Ja miten niin ei?! Jos juuri yhdellä äidillä tai vaikka kolmella jokin asia on mennyt jollain tapaa, ei se tarkoita sitä etteikö sitten neljännellä menisi eri tavalla.
Tuntuu, että mistä tahansa raskauteen liittyvästä kirjoitan, on joku (kovin moni) ”palauttelemassa maanpinnalle”. Jos puolet lapsista nukkuu huonosti ensimmäisen vuoden (tai vaikka kaksitoista vuotta) on silti puolet, jotka nukkuu alle vuoden ikäisestä reiluja yöunia. Jos 60% sanoo, että paino nousee hurjaa tahtia kiihtyen raskauden loppua kohden, 40% tietää ettei heidän kohdallaan niin ole käynyt. Jos yhden lapsi ei suostu tissille, toisen lapsi ei suostu pullolle.
Ystäväni kirjoitti, että häntä kehoitettiin ”elämään ennen kuin vauva syntyy”. Ja nukkumaan nyt kun vielä voit. Niin ja syömään ateria lämpimänä ja ja ja…. Näitä minäkin olen kuullut. Silti juurikin tämä ystäväni (ja moni muu tuttuni) käy mm. kerran viikossa vähintään lounaalla vauvan kanssa sen ollessa alle vuoden. Silti moni ystäväni syö lämpimän aterian kotona ja käy jopa suihkussa herran tähden.
En katso raskautta tai tulevaa äitiyttä vaaleanpunaisten lasien läpi. En ole naiivi. Mutta suhtaudun elämään ja asioihin muutenkin aina sen positiivisen kautta. Aina löytyy asiasta kuin asiasta se positiivinen reitti. Miksi nyt tämän suuren asian kanssa haluaisin yhtäkkiä alkaa suhtautumaan kaikkeen (jo ennakkoon) negatiivisesti? Miksi äidit, jotka ensimmäistä kertaa kokevat näitä asioita, ei saa kokea rauhassa? Ei kukaan ajattele niin naiivisti, että KAIKKI se vauva-arki tulisi yllätyksenä. Ei kukaan ajattele, että mikään ei tule muuttumaan. Ei kukaan ajattele, että raskaus ei muuta kehoa. Mutta kaikkien ei tarvitse ajatella, että no sitten seuraavat viisi vuotta tulen nukkumaan maksimissaan kaksi tuntia kerralla, en ehdi käymään suihkussa, enkä ainakaan laittamaan meikkiä. IKINÄ. Että seuraavien vuosien aikana tulen vain pyörimään kakan ja oksennuksen sekaisissa vaatteissa mustilla silmäpusseilla ja niillä kertyneillä raskauskiloilla.
Elämä tuo eteen mitä tuo. Niin äitiyskin. Minä odotan kaikkea innolla ja tietysti on asioita, joita myös hieman jännitän. Mutta aika näyttää. Aika näyttää tuleeko meidän lapsemme nukkumaan minkälaisia pätkiä, tuleeko se oppimaan tissille vai ei. Aika näyttää kuinka monta kiloa raskaus tuo tullessaan ja kuinka monta kiloa jää synnärille. Aika tulee myös näyttämään, miten juuri minä ja Tuukka tulemme vanhempina elämään ja kokemaan.
Arvostan vinkkejä joita teiltä lukijoiltani olen saanut. Arvostan niitä kommentteja, jossa on kerrottu omista kokemuksista – niitä on ihana lukea. Mutta mustavalkoisuus niin elämässä yleensäkin kuin tässäkin asiassa tekee minut surulliseksi.
66 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tämä juuri!!
Hyvä kirjoitus. Kaikilla asiat ei mene samalla kaavalla ja jokainen me ollaan yksilöitä ? Onneksi näin..
Näin juuri. 🙂 <3
Nyt sun pitääkin nauttia ja iloita kaikesta siitä ihanasta ja ihmeellisestä, jota koet ensimmäistä kertaa! <3 Nauti rauhassa ja yritä jättää negistelijöiden kommentit pienemmälle painoarvolle. Ihan kuin kukaan pystyisi etukäteen nauttimaan vessareissuista yksin, mitä ihanaa siitä pitäisi nyt löytää, jos se on ollut tähän asti lähinnä velvollisuus? 😀
Ps. Mun kaikki kolme raskautta sujuivat kuin oppikirjoista ja kaikki nukkuivat vauvana oikein hyvin. Vauva-arki oli ehkä elämäni parasta aikaa, vaikka "pahimmillaan" vanhin oli neljä, keskimmäinen kaksi ja nuorin pieni vauva.
Haha! 😀 Joo, todella! Ei sitä osaa kyllä arvostaa vessassakäyntiä. 😀
Kiitos Elina! <3 Sun äitiyttä onkin ollut ihana seurata, kaikki on jotenkin niin mutkatonta ja luonnolista. Ja rakkauden täyteistä. <3
Tää on mullekin niin tuttua. Aina joku ”viisaampi” kertoo miten asiat muka tulee menemään. Onneksi ei tarvitse välittää sellaisesta. 🙂
Tsemppiä loppuraskauteen!:)
http://www.lily.fi/blogit/stuff-about
Joo, näinhän se menee. Onneksi ei tarvitse välittää. 🙂
Kiitos!
Minä uskon, että onnistut kaikessa siinä missä haluat onnistua. Saat ajatella myös itseäsi – että pääset suihkuun, treenaamaan, saat syötyä ruuan jne. Joku ihmeellinen äitimyytti käskee laittamaan vauvan kaikessa ja koko ajan etusijalle, vaikka kuitenkin perhe voi juuri niin hyvin kuin äiti voi. Samalla kun sitä lapsen tuomaa mullistusta ei voi kuvitella etukäteen, voi kuitenkin päättää, mitä siitä mullistuksesta huolimatta haluaa saada itselleen.
Tsemppiä! Raskaus ja äitiys lienee kärkipään asioita siinä, että muut tietävät aina paremmin kaiken. Silti sinä saat valita oman linjasi ja olet hyvä äiti juuri sillä linjalla.
Kiitos Riina! 🙂
Tuo on se miten minäkin olen ajatellut aina, jos äiti voi hyvin perhekin voi hyvin.
Raskaus ja äitiys näköjään todella on kärkipään asioita ”kilpailuun”.
Piti tulla itsekin kommentoimaan, mutta Riitan kommentissa taisikin olla melkein kaikki mitä ajattelin. Itsekin kuulin ensimmäisen raskauden aikana näitä kuuluisia vähätteleviä kommentteja, ”ootas vaan kun..” , ”nauti/nuku nyt vielä kun voit..” ”ei sulla sitten enää ole aikaa (urheilla/ syödä terveellisesti/ meikata/ nähdä kavereita..) jne. Vauva on nyt 9 kk ja olen nauttinut tästä ajasta, nukkunutkin, kiitos vaan, ihan hyvin ja parhaillaan juon kuumaa aamukahvia samalla kun vauva leikkii tyytyväisenä ? Mutta nythän saankin kommentteja, että olen päässyt liian helpolla! ? Toki ekat kuukaudet vauvan kanssa olivat sekavaa aikaa, mutta pienellä lempeällä ohjailulla vauva (ja koko muukin perhe) nukkuu nyt hyvin, ja jaksaakin paljon paremmin. Se ei ole hyvän äidin mitta, että heräilee lapsentahtisesti 20 kertaa yössä ensimmäiset 3 vuotta ja on aivan uupunut.
Äitiys ja oma lapsi on ehkä parhaita asioita maailmassa, mutta ei nainen saa silti kadottaa itseään. Vaikka se oma lapsi onkin maailman tärkein asia niin äiti saa laittaa aamuisin ripsiväriä, käydä välillä lenkillä ja katsoa mitä suuhunsa laittaa. Yksi lukijan kommentti toisessa postauksessasi, että lapsen tulon myötä häviää kaikki itseensä panostaminen elämässä teki minut ehkä vähän surulliseksi. Olet ihana ja aivan varmasti paras äiti tulevalle lapsellesi juuri sellaisena kuin olet! Tsemppiä loppuraskauteen, se on ihanaa aikaa ja vielä ihanampaa on edessä.
Minun raskauteen on ollut maailman helpoin. Alkuun kaikki varoitteli pahoinvoinnista, turvotuksia, pissahädästä, finneistä, huonosta liikkumisesta, vatsan toimimattomuudesta yms. Ja ”odotan vaan kun synnytä. Se on aivan kamalaa. Turha sinun on mitään synnytyssuunnitelmia tehdä, ei se tule niin menemään kuitenkaan.” Onpa mukava kuulla näitä ensisynnyttäjänä. Nyt viikkoja kasassa 38 ja olen edelleen hyväkuntoinen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Painoa toki tullut jo 17 kiloa, mutta ei se minua haittaa kun olo on hyvä.
Välillä haluaisin haistattaa näille lannistajille oikein pahan hajuiset paskat, mutta saan kuitenkin jotenkin itseni pidettyä hiljaisena. On outoa, miksei ensisynnyttäjänä saisi nauttia raskaudesta ja uuden odotuksesta. Kaikesta varoitetaan ja odotan vain kun….. aloittaa usein tuntemattomankin ihmisen lauseen.
Minä nautin raskaudesta, odotan innolla tulevaa, en halua pelätä pahinta. Ja myös synnytystä odotan jo kovasti. Mielessäni mietin kaiken menevän hyvin.
Ihana kuulla, että sinulla on mennyt noin hienosti koko raskaus. 🙂 Kauheata oikeasti miten tuosta synnytyksestäkin puhutaan! 😀 Mä olen onnekseni saanut kuulla myös niitä, että meni paljon helpommin kuin pelkäsin jne..
Pidä tuo ihana ajatusmalli itselläsi! <3 Se vie ihan varmasti pitkälle!!
Moi ihana Monna!
Kommentoin sulle eilen fb:ssä. En tarkoittanut kommenttiani siitä ettet voi vielä tietää paljonko painoa lopulta kertyy millään lailla negistelynä. Lauseesi ”raskaudessa ei tarvitse kerätä painoa kolmeakymmentä kiloa” pisti toki kolmen äitiä hymyilyttämään, sillä näistä jutuista ei voi etukäteen tietää. Samalla tavalla hymähtelen muistoille omista ekan raskauden ajatuksista ja periaatteista. Olin esim. tosi ehdoton siitä, että esikoinen nukkui vain omassa sängyssään. Kolmonen tuhisi ekat 8 kk äidin kainalossa, pääasia että nukuttiin.
Kirjoituksiasi raskaudesta on tosi kiva seurata, varsinkin kun meidän vauvat on nyt tehty, mutta vauvakuume ei varmaan koskaan hellitä.
Esikoisen odotus on ainutlaatuista ja aivan erityisen upeaa, saat ehdottomasti nauttia siitä. Ja uskon että susta tulee aivan mahtava äiti, ja teette pikkuisen kanssa makeita juttuja!
Voiko ihan oikeesti 30 kg tulla tosta noin vain raskauden aikana? Jos syö terveellisesti ja liikkuu oman voinnin mukaan? Ihan rehellisesti ihmettelen tätä ? Oman kokemukseni mukaan kunnon läskiä ei sen vertaa kerry jos ei syö. Ihan eri asia se turvotus tai jos loppuajasta tulee raskausmyrkytys tms.. Mut turvotus lähtee pois kun synnyttää!!! Läski ei lähe. Meidän perheessä on 5 lasta ja ekalta lapselta tuli 25 kg ylimäärästä ja kaksosilta tuli 6 kg. Et riippu kyl ihan siitä mitä syö. Ihan kyllä mielellään lukisin lisää jos oikeesti voi jollain paino nousta vaikka ei yhtään ylimäärästä söisi. ? Varmaan pistää hymyilyttämään jos itellä on kertynu sitä painoo helposti ja haluis et toisillakin kertyis 🙂 kaikilla ei kerry! Ja asia on ihan eri jos on joku sairaus tai lääkitys joka raskauden aikanakin kerryttää enemmän vettä ja nesteitä kehoon. Mut se ei oo läskiä ainakaan.
Moi Sinä vain.
Ei, mulle ei tullut missään raskaudessa kolmeakymmentä kiloa. Ekassa 17 (eli aika paljon), tokassa 15 ja kolmannessa 13 kg. Syy hymyyn oli siis vain tuo toteamus raskauden puolivälissä koskien kertyviä kiloja. Siinä vaiheessa on mahdotonta ennustaa paljonko painoa lopulta tulee, koska on kuten kirjoititkin asioita joihin ei voi etukäteen vaikuttaa.
Mulla ekassa tuli lopussa yhtäkkiä viisi kiloa nestettä, kun jouduin vähäisen lapsivesimäärän vuoksi sairaalaan kolmeksi päiväksi. Liikkumaan tottunut ei sopeutunut vuodelepoon hyvin.
Tietenkin terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla on valtava merkitys. Ja positiivisella mielellä myös. Minä keräsin kiloja vasta puoli vuotta kuopuksen syntymän jälkeen johtuen läheisen menetyksestä ja siitä aiheutuneesta suuresta surusta.
Moi Laura! <3
En ottanut kommenttiasi FB:ssä niin. 🙂 Ja kyllähän se tosiaan taitaa niin mennä, että esikoista odottaessa ja esikoisen kanssa eläessä moni asia on toisin kuin sitten kun lapsia on enemmän. Itse kirjoitin tuosta painoasiasta ihan vain sillä perusteella mitä neuvolantäti oli sanonut. Kun hän kertoi minulle, että luultavasti tuolla elämäntavalla tuo painonnousu / vko tulee jatkumaan loppuun asti. Enhän minä voi muusta tietääkään. 🙂
Mutta joka tapauksessa tuli kiloja sitten 10 tai 20, niin ei se ole se pääasia. Osaan voi vaikuttaa itse ja osa tulee hormonitoiminnan muutoksen vuoksi. Mutta kaikesta selviää. 😉
On ihan legendaa ettei äidit ehdi. Kaikkea ehtii, kun osaa järjestellä asioita, osaa antaa vastuuta välillä myös toisille. Yhtenäkään aamuna näiden 10-vuoden aikana ei ole jäänyt meikkaamatta, syömättä, peseytymättä äitiyden takia. Eikä yhtenäkään viikkona tänä aikana ole jäänyt urheilematta, olematta puolison kainalossa ja otettua myös omaa aikaa. Sinäkin olet juuri se äiti, joka pystyy mihin haluaa.
No näin mäkin oon ajatellut. 🙂 Kiitos kovasti Ninni, tästä kannustavasta kommentista!
Hihihi, nauti jokaisesta vessareissusta yksin jo ennakkoon. ? Toivottavasti en eilisellä kommentillani pahoittanut mieltäsi. Tottakai ensimmäisen odottajan kannattaa ja pitääkin nauttia positiivisin mielin. Etukäteen murehtiminen ei tosiaan koskaan auta. Se voi olla aivan turhaakin.
Huoletonta odotusta vaan! ❤
Et ole pahoittanut! 🙂
Ja juu, etukäteen murehtiminen ei kyllä koskaan auta. Tapahtuu mitä tapahtuu, ei ne pelot tai huolehtimiset niitä estä. 🙂
Mä olen luonteeltani kamalan herkkä ja otin aluksi kaikki kärkkäästi esitetyt ”neuvot” ja arvostelut erittäin henkilökohtaisesti ja itkin usein sitä hormonimyrskyn aikana, että kuinka huono ja epäonnistunut äitinä olen. Huomasin, että heti raskauden alettua tein jonkun mielestä aina jotain väärin. Toki kuuntelin neuvoja ja suosituksia ja poimin niistä parhaat palat omaan arkeen ja muuten sovelsin asiat, niin kuin minusta itsestä hyvältä tuntui. Tuntuu, että joillekin äitiydestä on tullut kilpailua, on se sitten imetyksen onnistumisesta/pituudesta, rattaista, vaatteista, äitiysloman pituudesta, yms. Nyt vasta, kun lapset ovat vähän isompia, olen oppinut tekemään asiat hyvällä omallatunnolla niin kuin minusta oikealta tuntuu. Ja huomaan lasten käytöksestä ja muiden hyvästä palautteesta, että olen tehnyt ainakin joskus jotain oikein. 🙂 Hieman sekava kirjoitus, mutta kaikki lapset eivätkä äidit ole samasta muotista tehty, joten turha arvostella toisia. Ystävällisiä neuvoja ja vinkkejä voi antaa niitä tuputtamatta ja hyväksyä, että kaikilla on omat tapansa hoitaa lapsia ja niin kauan kuin se ei lasta vahingoita, se on ok. Mielestäni olet raskausajan fiiliksiä kirjoittanut rehellisesti omasta näkemyksestä arvostelematta kuitenkaan muita, jatka ihmeessä samaan malliin! 🙂 Tsemppiä ja voimia loppuraskauteen! <3
Hei! Kommentoin blogia myös eilen, ja hain kommentillani nimenomaan tuota pointtia, että äitiydestä on tullut joillekin kilpailua. Ihmettelen edelleen kovasti sitä, että miksi niiden kertyneiden kilojen kertominen (ja monille myös vertailu) on tärkeää? Onko ihminen jotenkin parempi tai huonompi riippuen kerrytetyistä kiloista (siis ylipäätään, et ole tällaista blogissasi väittänyt)? Jos pitää kilpailla, niin eikö voisi ennemmin kilpailla vaikka siinä kuka syö terveellisimmin ja jätettäisiin ne kilot (jotka eivät aina raskaudessa liity ruokavalioon) omaan arvoonsa? 🙂
Kiitos Henna kommentista. <3 Tosiaan tuntuu, että äitiys on iso kilpailukenttä. Kukaan äiti tai lapsi ei ole samanlainen, sen takia vertailu onkin turhaa. Tai jonkun paremmuuden tai huonommuuden osoittaminen.
Sirkku, ihminen ei todellakaan ole huonompi tai parempi kuinka paljon kiloja on raskaudessa kertynyt. Ja tosiaan, niin en ikinä ole väittänyt kuten sanoitkin. 🙂
Ylipäätään kilpailu ja koko ajan itsensä vertaaminen muihin on ihan kamalaa ja niin yleistä nykyään.
Hei! Itselläni varsinkin ensimmäinen raskaus oli tosi ihana, ei mitään oireita ja kaikki meni ihan super hyvin. olo oli hyvä ja painoa tuli 9kg. ei ollut väsymystä eikä mielialanvaihteluita. että nauti raskaudestasi ja unohda huono palaute!:) ensimmäinen lapsi on myös aina nukkunut hyvin, eikä sen kanssa ole tarvinut öitä valvoa ollenkaan. nyt itsellä kolmas raskaus ja edelleen kaikki hyvin, niinkuin toisessa, vaikkakin tämä raskaus on ollut hieman haastavampi monesta syystä, mutta terveellinen ruoka ja liikunta kyllä on raskauden perusta!!:) jokainen raskaus ja jokainen lapsi on erilainen, niin mahassa, nyyttinä, taaperona, kuin aikuisenakin<3
Kiitos Tepse kommentistasi. 🙂 Ilo kuulla, että siwllä on mennyt kaikki noin hienosti.
Täällä nautitaan! <3 Ja tosiaan, kaikki raskaudet, äidit ja lapset ovat erilaisia. 🙂
Voi ei. Puhut asiaa!!!Minun lapset 20,17 ja 11 Silloin ei ollut blogeja mutta vauva palstat oikein pursusi noita mielensä pahoittajia. Kaikessa toiminnassa asiat ja tilanteet menevät erinlailla mehän olemme ihmisiä. Sun blogi on niin ihana ollut aina ❤ tsemppiä ?
Voin vaan kuvitella! 😀 Nuo vauvapalstat on kyllä ihan kamalia paikkoja! 😉
Kiitos kovasti!
Monna – juuri näin!! Itseäkin oikein ahdisti lukea edellisen postauksen kommentteja! Miksi positiivisuus on niin vaikeaa niin monelle? Tai toisaalta, olenhan itsekin esikoisen tietämätön sinisilmäinen odottaja, ehkä vika löytyykin minusta 😉
No ei todellakaan löydy! 😀 Kyllä se niin vaan on, että se positiivisuus on vaan monille vaikeaa.
Ihanaa odotusta!
Hyvä kirjoitus! Tuo on niin ärsyttävää kun kaikkitietävät äidit pilaavat toisen odotuksen ja onnen ikävillä kommenteillaan. Voin sanoa 7 lapsen äitinä että kyllä sinne suihkuun pääsee vaikka 2x päivässä,ehtii harrastaa liikuntaa,askarrella,siivota ja nukkuakin vaikka olisi kuinka vauva talossa;) Jotkut vauvat ovat helppoja ja jotkut vaativampia mutta ihanaa se silti yleensä on:) Ihmisillä on kumma tapa ohittaa juuri ne tärkeät lauseet mitkä sinunkin edellisessä tekstissäsi olivat ja kapeakatseisesti katsoa vain muutamaa lausetta näkemättä sitä koko kokonaisuutta. Ymmärsin lukemani aivan niin kuin olit tarkoittanut,kaikki ilmeisesti eivät;)
Sä oot kyllä mahtava esimerkki siitä, että jos sinä ehdit suihkuun, niin kyllä sitä yhden lapsenkin kanssa pitäis ehtiä! 😉
Ja ihana, että ymmärsit! Kaikki tosiaan eivät! 😀
Hei Monna! Musta sun blogi, sen avoimuus ja sinun vilpitön halu hypistellä maailman ja asioiden kauneutta ja ihmeellisyyttä vilpittömästi kuin lapsi on todella mieltä lämmittävää 🙂 on ihana lukea kun kirjoitat rehellisesti asioista niin kuin ajattelet, etkä niin esim raskaudesta kuin raskaudesta tulisi kirjoittaa, varoittelevaan ja kaikki tietävään sävyyn. Olen itse samalla rv kuin sinä, esikoista odotan ( ja avomieheni kanssa ru 😉 ) ja kaikki on uutta ja ihmeellistä. Olen itse yrittänyt sulkea kaiken negatiivisen pois ja elää vain tässä hetkessä päivä kerrallaan. Jännitellä mahdollisia vauvan liikkeitä, masun eri muotoja joka päivä, välillä ihastellen ja välillä kauhistellen uuden muotoista vatsaani jnr.. pointtini oli se että pysytään tässä meidän hetkessä, ollaan muiden mamma konkareiden mielestä hassuja ja naiveja, mutta ollaan omia itsejämme 🙂 kiitos sinulle blogista! Odotan postauksia aina innolla kuin soittaisi vanhalle kaverille hänen kuulumisiaan 🙂 Ihanaa odotusta sinulle ♡ ps:suosittelen mini vauvaryhmää kuukaden mukaan, siellä on muitakin meitä untuvikko äitejä ja saa ihan rauhassa esittää niitä tyhmiä kysymyksiä ja vertaillaan masuja 🙂 ja ihan oikeaa tietoakin sieltä saa mitä itse ei tule edes ajatelleeksi
Kiitos! 🙂
Todellakin juuri noin kuin sanoit: pysytään täsäs meidän hetkessä, ollaan muiden mielestä hassuja ja naiiveja, mutta ollaan omia itsejämme. 🙂
Ihanaa odotusta myös sulle! <3
Pakko tähän kohtaan sanoa ensimmäisen rasauden ajaltani paras neuvo tuli kätilöltäni juuri ennen H-hetkeä kun kysyin että mitäs mun nyt pitäisi tehdä? Hän vastasi että tee juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä, en minä tiedä tuntemuksiasi paremmin kuin sinä, enkä voi sanoa mitä sinun pitää tehdä, teet vaan sitä mikä luonnolliselta tuntuu. Itse tunnet itsesi parhaiten. Näillä fiiliksillä olin kyllä onneksi mennyt jo koko raskauden enkä välittänyt/panikoinut asioista joista jotkut, minun mielestäni, liikaa kirjan mukaan menevät neuvolantädit yms. saattoivat sanoa. Nuo sanat jäivät vain hyvin mieleeni ja auttoivat myös sen jälkeen kun lapsi syntyi. Jos näin raskauden aikana (odotan siis nyt toista) riittää niitä jotka kertovat miten asiat menee ja mitä pitää tehdä, niin sitten kun lapsi syntyy, ei itselläni neuvojat ainakaan vähentyneet 😀 Alussa voidaan ohjata kuinka lapsi pitää pukea, jooidenkin mielestä 2 kerrosta vaatteita on pakko olla sisälläkin yms kun taas itse koin että lapselleni ei tarvitse, hän vain tuskastui. Ja kuinka syöttää täytyy väh.4 h välein vaikka joutuisit herättämään lapsen. En sano etteikö näin joidenkin kohdalla ole hyvä tehdäkkin mutta vain jos itse kokee sen lapselleen parhaaksi. Haluan siis neuvoa sinua: kuuntele itseäsi ja kuuntele lastasi. Aina alkoi menemään itsellä mönkään kun annoin muiden ohjeiden vaikuttaa liikaa ajatuksiini, kun taas rauhotuin ja menin ns. omaan kuplaan vauvan kanssa ja ajattelin vain itsekkäästi että minä tiedän parhaiten mikä on lapselleni parasta, paremmin kuin kukaan muu, koska minä olen se joka lapseni kanssa on 24/7 niin johan alkoi homma taas luistamaan omalla painollaan. Tätä tarvitsi muistutella itselle monessa kohdassa, kun päätin että lapsi alkaa nukkumaan omassa sängyssä, kun kiinteitä aloiteltiin, kun vein hoitoon lastamme mummulaan ja hän antoi ruokaa paljon enemmän kuin itse annoin todeten kun se söi niin sen oli nällkä. Itse tiesin että kyllä se juu syö mutta on sitten kärtyinen hetken päästä kun maha on ihan täynnä ja on ähky 😀 Vaikeinta oli ehkä löytää kultainen keskitie omiin ajatuksiin siitä että miten minä teen , ja mitä voin muiden vaatia tekemään lapselleni. Onko se loppupeleissä vakavaa jos mummulassa asioita tehdään erilailla kun meillä kotona, onko sillä oikeasti merkitystä, jos hän kuitenkin on ollut hyvällä tuulella ja nauttinut ajasta 🙂
P.S Pakko sanoa siihen lakritsi-juttuun, että itsellä on mennyt kokonainen lakupussi tunnissa kun himo tuli, eikä ole kyllä lakua sen koommin tullut syötyä 😀
Kiitos erittäin hyvästä neuvosta! <3 Neuvolantätisi on ollut fiksu! Ja noinhan sen pitäisi mennäkin. Tietysti on niitä jotain tiettyjä kieltoja, mitä kannattaa noudattaa, mutta muuten tehdä ja mennä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Myös äitiyden kanssa. 🙂
Ja siis todellakin, mummulassa mummulan säännöt ja kotona kodin säännöt.
Loistava kirjoitus!!
Kiitos! 🙂
Yhdyn täysin edellisiin. Mulla 4kk vauva ja kaikki menny tähän asti hyvin. Synnytys oli hyvä kokemus, vaikka varottelujen jälkeen luulin et siihen pitäis suunnilleen kuolla. Omaa aikaa on ollu, käyn liikkumassa, pääsen vessaan ja suihkuun jne.. Luulen että monet ottaa äitiyden vähän liian tosissaan ja tekee itelleen siitä suorituksen korkeine vaatimustasoineen. Mä jo alusta asti päätin että tuun pitämään kiinni omasta itsestäni ja mielenkiinnon kohteista, uskallan jättää vauvaa hoitoon, uskallan hakea tarvittaessa apua ja annan vauvan myös olla itsekseen jos viihtyy, eli en istu jatkuvasti vieressä. Hyviä vinkkejä musta saa just useamman lapsen äideiltä, jotka on osannu vähän rentoutua sen myötä ettei kädet riitä kaikkeen. Esikoisen kohdalla varmaan monella menee vähän överiks 🙂
Ja lisäyksenä vielä et vauva on silti rakas ja aivan ihana ja tietysti hänestä tulee yks ”mielenkiinnon kohde” lisää elämään, johon luonnostaan haluaa panostaa ja jonka asiat kiinnostaa. Tällä lähinnä sitä meinasin, et niistä kakkavaipoistakin on tullu ihmeen mukava puheenaihe, tolkku tietysti tässäkin kelle puhuu..
Mukava kuulla! 🙂 Ja tosiaan tuo suoritus äitiydestä kuulostaa jotenkin tutulta. Yritetään olla joidenkin vaatimustasojen arvoinen tai parempi. Ei ehkä eletä sitä äitiyttä niin kuin itsestä tuntuu, vaan niin että kaikki ihalisivat kuinka hyvä äiti on..
Moikka! Äitiyteen liittyy edelleen tietynlainen, vahva myytti uhrautuvuudesta. Lapsi on yksi osa lisää elämään, ei kaikkea muuta tuhoava ja estävä tekijä. 🙂 Ikäänkuin kaiken muun elämän tulisi loppua. Jotenkin nään myös syyllistämisen ahdistavana, joka tuohon myyttiin liittyy, samaa tuskin miehet kokee tai kuulee. Muutenkin, ihan kuin lapsen tuleminen perheeseen olisi vain äidin harteilla. Kun vanhempia on kaksi, niin tietysti molemmat osallistuu hoitoon ja muihin menoihin yhtä paljon. Puolison tehtävä vauvan ollessa pieni, on huolehtia myös äidin jaksamisesta. Ei tarvitse jättää niitä suihkukäyntejä väliin. 😉
Joo niin tuntuu liittyvän! Ja todellakin, lapsi on yksi iso osa lisää elämään, ei minkään tuhoava tai estävä tekijä!! 🙂
Kiitos tästä tekstistä!! 🙂 Tämä tsemppaa minua jatkamaan positiivilla mielin loppuraskauden:)
Tällä hetkellä tuntuu, että niitä kukkahattutätejä/neuvojia on joka kulman takana…
Mukavaa, että tästä oli tsemppaava vaikutus! 🙂
Onnellista odotusta!
Oletko jo pohtinut miten tuot vauvan blogiisi? Onko hän myös julkinen vai salaatko kasvot tms.? Ihanaa
odotusta, kivaa seurata ”terveellistä ja liikkuvaa ” raskautta 🙂
En vielä hirveästi ole tuota pohtinut. En koe kuitenkaan olevani ”niin suosittu” bloggaaja, että vauvakuvien laittaminen blogiin olisi jotenkin vahingollista vauvaa kohden. 🙂
Kiitos!
Kylläpä oli hyvä kirjoitus ja kätilönä sekä useamman lapsen äitinä allekirjoitan jokaisen lauseen. Ymmärrän, että raskaus ja synnytys koetaan usein samalla tavalla kuin miesten armeijajutut eli niiden tarkoitus on tavallaan yhdistää äitejä, mutta miksi sen yhdistämisen täytyy tarkoittaa sitä, että joko a) kerrotaan asiat negatiivisen kautta ja usein jopa vielä väritetään asioita rankemmiksi tai b) oletetaan, että kaikilla menee saman kaavan mukaan?
Liian usein olen joutunut rauhoittelemaan raskaana olevia, jotka ovat tulleet toisten äitien säikyttämiksi ja vielä useammin olen törmännyt synnyttäjiin, jotka olettavat kaiken menevän niin kuin MUUT ovat kertoneet, ja pelkäävät siksi hallinnan menetystä. Jokainen nainen on oman kehonsa, raskautensa, synnytyksensä, lapsensa ja perheensä paras asiantuntija ja hänen pitäisi uskoa vain ja ainoastaan siihen. Se tunne ja tilanne, joka naisella on, on ainutlaatuinen, eikä se toistu täsmälleen samanlaisena yhdenkään toisen kohdalla. Ei edes saman naisen toisten raskauksien ja synnytysten kohdalla, joten uskokaa siihen omaan oloon, tilaan ja ajatuksiin, älkääkä antako toisten tulla siihen väliin. Tosin tiedän senkin, että tätä neuvoa on vaikea ensiraskauden aikana noudattaa, koska kaikki on niin uutta, mutta jos siihen pystyy, niinkuin sinä näytät pystyvän, niin pitäkää siitä kiinni!
Ihana kuulla myös ammattilaisen näkemys asiaan! <3
Omaan olooni olen yrittänyt nyt vain keskittyä ja sillä hyvä. 🙂
Ihanaa kesää sinulle!
Moikka. Hyvä kirjoitus, olet itse törmännyt samaan. Minun tilanteessa on sellainen lisä, että odotan kaksosia. Ja sen kun ihmiset kuulevat alkaa kauhistelu ja ”pelottelu” kuinka kauheaa ja rankkaa se elämä on yhden vauvan kanssa ja entäs siten KAHDEN. Tekisi mieli haistattaa pitkät. Joo onhan tämä ollut shokki kun luonnollisesti yhtä vauvaa sitä ajattelee odottavansa, joo en ole tyhmä ja ymmärrän että tulee varmasti olemaan rankkaa mutta KYLLÄ MINÄ PÄRJÄÄN. Niin moni muukin on pärjännyt. Elämä on juuri niin hankalaa ja vaikeaa kuin sen itse ajattelee olevan. Ja vauvoja on niin erilaisia. Jos mun vauvat on koliikki vauvoja ja muuten vaativia niin sitten on! Pärjään varmasti silti! Ja onneksi tässä elämässä ei yksin tarvitse pärjätä.
Ihanaa odotusta sinulle, ilo lukea blogiasi kun itse elää niin samaa vaihetta!
Moikka! Mua kummastuttaa kun raskaudesta ja vauva-ajasta puhutaan aina niin negatiiviseen sävyyn. Vauva-aikaan kuuluu niin paljon muutakin kun valvottuja öitä, itkua ja väsymystä.
Itse nautin suunnattomasti raskaus ajasta, vaikka ei se loppuajasta enää kovin kivaa ollut. Vauvan liikkeiden tunteminen ja näkeminen vatsan päältä oli ihanaa, että välillä on ikävä sitä.
Vauva-ajasta kannattaa nauttia, vuosi vauvan kanssa menee todella nopeasti! Harvoin kommenteissa mainitaan kuinka ihanaa on esim. vauvan ensimmäinen hymy, nauru. Kuinka palkitsevaa ja onnelliseksi tekee kun näkee vauvan kehittyvän ja oppivan ryömimään, konttaamaan ja kävelemään. Ja se hetki kun lapsi ensimmäisen kerran sanoo ÄITI <3
terv. 1,5- vuotiaan pojan äiti
Tiiäkkö, kannattaa tottua nyt jo siihen äiteyden ”ihanuuteen” että AINA joku on sua viisaampi 😀 Mä sain kuulla hyvin paljon samaa lasta odottaessani ( ja saa kaikki muutkin aina,aina aina!) Ja sen sanon että mä nautin mun raskaudesta, synnytys meni ihan perseelleen, niin perseelleen että jopa kätilö ja synnytyslääkäri haastatteli mua synnytyksen jälkeen että jäikö pahat traumat ja pelot. Elämä on! Ei jääny koska sain maailman ihanimman lapsen. Kaikki tuo kipu, se unen puute yms on niiiiiiin hetkellistä!! Nautit vaan kaikesta, kuuntele mutta valikoi mitä kuuntelet ja luet 😉 Sen oon huomannu että aika menee super vauhtia kun saa lapsen, nauti raskaudesta, niistä hormonihöyryistä, siitä kun lapsi kasvaa, ensimmäinen lapsen vuosi on suorastaan maaginen. Ja anna pätijöiden päteä!
Aivan LOISTAVA postaus Monna!
Tiedän niin täydellisesti mistä puhut. Muakin ennen ensimäistä synnytystä peloteltiin ties mistä ja varaudu siihen ja tähän. Olin kuitenkin tehnyt päätöksen, etten stressaa tulevaa enkä ota murhetta asioista, joiden kulkuun en mitenkään voi vaikuttaa. Halusin uskoa (molempien raskauksien kohdalla) että stressivapaa odottaja tietää helppoa vauva-aikaa. Ei kai tämä aina päde, mutta ainakin meillä päti. Kaksi suht helppoa synnytystä takana ja hyvin nukkuvat pojat on olleet. Parisuhdekin voi oikein hyvin, koska molemmat osallistuu, enkä omi lapsia itselleni. Ja molemmat pitää itsestään huolta ja puhaltaa yhteen hiileen 🙂 .
Mutta hei Monna, varaudu sitten siihen että heti huomenna saatat lyödä jalkas erittäin kivuliaasti pöydän kulmaan! Kato oot sitten ”varautunut” jos niin käy 😉 …..
Hyvä kirjoitus. Mä oon ainakin ottanu sen asenteen että kerron positiivisia asioita raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-arjesta. Kyllä niitä negatiivisiakin puolia on, mutta aina on rinnalle jotain positiivista kerrottavaa. Nauti raskaudesta. Ota kuuleviin korviin ne asiat mitkä vie sua äitinä eteenpäin ja tukee sun ajatusmaailmaa. Muiden anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka se joskus oliskin vaikeeta. Ole ihana positiivinen itsesi!
Hyvä kirjoitus Monna!
Juurikin tuota varottelua ja vaikeuksilla pelottelua sain minäkin kuulla jatkuvasti erityisesti sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa en ollut erityisen läheinen; työkavereilta, puolitutuilta kauppareissuilla ym.
Niiltä tärkeimmiltä; perheeltä ja läheisiltä ystäviltä sen sijaan sain kannustavia ja positiivisia kommentteja.
Nyt on viikon ja yhden päivän ikäinen nyytti kainalossa. Miten on mennyt näin alkuun? No, unta olen saanut vuorokaudessa varmasti riittämiin. Yöllä jopa neljän tunnin pätkän kerrallaan. Eilen kävin jopa työkavereiden kanssa kevään päätöslounaalla isän katsoessa poikaa (olin lypsänyt heille maitoa pulloon valmiiksi, jos nälkä yllättää). Pärjäsivät hienosti! Vauva syö ja on jo lähes saavuttanut syntymäpainonsa. On iloinen ja rauhallinen. En voisi olla onnellisempi!
Ja sitten se kyynikon kommentti, etten ärsytä liikaa pessimistejä: Tämä voi toki olla vain hetkellinen hyvän ryöppy ennen kuin kaikki kaatuu päälle.
No jos nyt kuitenkin saisimme kaikki tahollamme iloita niistä hyvistä hetkistä 😀
Hyvä teksti! Me ollaan puolison kanssa täällä mietitty, että miksi ihmeessä kaikkien pitää aina varoitella etukäteen lapsiperhearjen vaativuudesta ja karmeudesta? Kaikkein eniten harmittaa se, että kaikki ei saisi olla hienosti. Raskauteni sujui hyvinkin vähillä krempoilla, synnytys meni kuin oppikirjasta ja tyttäremme on oikea esimerkkitapaus iisistä, helposti mukautuvasta vauvasta. Jos menee kertomaan jollekin 2,5 kuukauden äitiyskokemuksella miten ihanaa tämä voi olla, niin sitten tulee näitä ”odotas kun”-kommentteja. Miksei mulla voi olla ihan parasta just nyt vaikka joskus voi ollaki haasteellisempaa? Ylipäänsä oon samaa mieltä monen edellisen kommentoijan kanssa siitä, että asenne ratkaisee. Tiesin kyllä etukäteen, miten sitovaa vauva-arki on. Olin siitä oikein tietoinen ja olin siihen erittäin valmis. Silti mistään en ole joutunut luopumaan, olen vauvan myötä vaan saanut sen ylitsevuotavan rakkauden ja sydäntä pakahduttavan onnen kaiken muun lisäksi. Joten aion kyllä jatkossakin ylpeillä ihanalla elämälläni ja nauttia kaikesta ilman negatiivisia kommentteja 🙂
Ps. Miksihän äitiydestä on tullut tämmöinen ihmeellinen taistelutanner kunkin paremmuudesta, vaikka me kaikki voitaisi tukea toisiamme ja sanoa että ”ihan mahtavaa kun kaikki on hyvin, eiköhän kaikki mene jatkossakin yhtä hienosti, oot mahtava ja kaunis ja paras äiti lapsellesi!”. Okei aion sanoa tämän heti jollekin äitikaverille.
Olin itsekin tosi positiivinen odottaja ja raskausaika meni hienosti. Synnytys taas ei mennyt ja siitä alkoi sitten terveydellinen alamäki itselleni. Tämä oli tosi iso järkytys itselleni, nuorelle, urheilulliselle naiselle. Kuitenkin terveydenhuollon henkilökunnan mielestä näihin muutoksiin olisi pitänyt henkisesti varautua ja hyväksyä oma sairaus osana äitiyden ”uhrauksia”. Jotenkin koen siis ristiriitaisena tämän odotuksen hattaraisuuden ja todellisuuden. Eihän se murehtimalla parane, mutta toivon että olisin itse valmistautunut edes jotenkin myös siihen että synnytys voi mennä pieleen itsestä riippumattomista syistä ja siitä voi jäädä pysyviä vammoja.
Ihana kirjoitus ja juuri sopivaan saumaan! Koko ajan tosiaan kuulee sitä, kuinka pitää NYT nauttia kun voi koska sitten kun vauva tulee ei ole aikaa mihinkään ja blaablaa. Välillä itsekin sorrun panikoimaan, että mitenköhän mä pärjään jos vauva-arki oikeasti on niin rankkaa.. Mutta tästä kirjoituksesta tuli heti paljon rauhallisempi ja seesteisempi olo. Kyllä se varmaan onkin rankkaa ja kiireistä, jos koko ajan ajattelee kuinka rankkaa ja kiireistä onkaan! Kuten kirjoitit, positiivisen kautta. Ja mikä olisikaan positiivisempaa kun lapsen saaminen? Ihana Monna, kiitos kun jaat ajatuksiasi <3
Aamen 🙂
Kiitos tästä kirjoituksesta!
Hyvä kirjoitus!! Se on just noin. Mulla on nyt muutaman kuukauden ikäinen vauva. Raskausaikana paino nousi oikeastaan vasta vkolta 25 eteenpäin, mutta ei sittenkään mitenkään mahdottomia. Vauvan kanssa elo on ollut mukavaa. Käyn suihkussa, syön ruokani ja juon kahvini kuumana. Käydään paljon vauvan kanssa kahvilla ja lounailla ja muuta. Vauvan isä osallistuu tosi paljon (no joo, onhan se senkin vauva!!). Kaikenkaikkiaan en koe, että onpa kamalaa ja puklunhajuista elämää kyllä. MUTTA sepäs vasta on väärin. Kun kerron, että vauva nukkuu hyvin, kasvaa rintamaidolla hyvin, ei itkeskele jne. saan väistämättä aina kuulla, että odotapa vain kun sitäjatätä alkaa. Tyylillä noh höpsö tyttö, äläpä luule, että vauvanhoito jotain helppoa ja kivaa sais olla. Nykyään vastaan suoraan, että kylläpä ne murheet tulee odottamattakin jos ovat tullakseen! Se sulkee useimpien marmattajien suut. On totta, että joskus on ongelmia ja vaikeuksia joille ei voi mitään. Jotkus vauvat valvoo, joillakin on koliikkia, joskus äiti masentuu jne. En halua missään nimessä vähätellä näitä. Mutta kyllä perus vauvan kanssa se arki on niin raskasta kun millaisena sen itse ottaa… Älä odota tai jännitä tulevia murheita, painonnousuja ja koliikkeja, kyllä se tulee jos on tullakseen, ja hyvin monelle myös ei tule. Ihanaa masuaikaa!!
Moikka Monna ?
Mun eka blogi kommenttini ikinä mihinkään. Whuhuu. Nostan hattua sun asenteella ja kehoitan toimimaan tuolla samalla itsellisyydellä jatkossakin.
Itselläni 3 lasta. Ja kaikki raskaudet ja synnytykset ovat olleet omanlaisensa, kuin myös lapsetkin. Mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy. Meillä kaikki ovat aina nukkuneet yönsä hyvin. Itse koen (omien lasteni kohdalla) tähän vaikuttaneen turvallisuuden tunteen ja lapsen tahtisuuden. Imetykset 1v, 1v ja 1,7v saakka. Olen tehnyt äitiydestä itseni näköistä. Olen yrittänyt parhaani kuunnellen omaa sisäistä ääntäni. Ja sitten ne kilot. Niitä on tullut ja ne ovat myös lopulta oma valinta. Tahdon olla edelleen nainen, tahdon olla liikkuva hyvinvoiva äiti. Esimerkki jota seurata. Näyttää hyvältä ja pitää mieleni virkeyden. Ja lopulta huomaan, että kaikki se mitä olen tehnyt kilojen kadottamisen vuoksi on tuonut minulle mielihyvää. Vaikka olen äiti. Olen myös ansainnut yhtälailla omaa aikaa, kuin muut perheenjäsenet. Luen innolla näitä sun odotusjuttuja koska niistä näkyy just sä. Pidä pintas. Älä alistu pelotteluille, että kaikki menee just näin. On asioita joita ei voi muuttaa mut paljoon pystyy vaikuttaa ja rakentaa omasta elämästä hyvää. Asenne ratkaisee. (Tästä tuli varmaan kaamee puheripuli jota en edes lue koska poistan muuten.) Ihanaa odotusta Monna.
Isi täällä moi!
Meidän prinsessa on jo yli 1,5 vuotias, mutta edelleen mun yöunet jää vähiin, edelleen hotkin välillä kylmää ruokaa ja edelleen omat menot järjestetään jos niihin jää aikaa, useimmiten ei jää. Silti mä en lähtisi varoittelemaan näistä jutuista ketään, mä nautin niistä kaikista. Vaikka mulla onkin mustat silmäpussit ja nälkä jota paikkailen leivänpaloilla kunnes ehdin syömään kunnolla, mulla on silti hymy huulilla, se on kaikki sen arvoista.
Kun meidän prinsessalle iski oksennustauti, mä halusin ehdottomasti valvoa koko yön vauvan vierellä (katsellen samalla leffoja), pitäen huolta että vauvalla oli kaikki hyvin ja aina välillä silitellen hellästi poskea. Aamuyön tunteinakin kun väsymys oli ihan törkeetä, mä hymyilin pakahduttava tunne rinnassani. Mä hymyilin, koska olin niin onnellinen että saan valvoa rakkaan lapseni unta.
Varoitelee kuka mitä tahansa, älä välitä. Vaikka vauva-arki on varmasti äidille vielä raskaampaa kuin isälle, se on kaikki sen arvoista.
Upea kirjoitus! Aivan käsittämättömän hienolla tavalla osasit pukea ajatukset sanoiksi, olen kanssasi täysin samaa mieltä! Ensin katsoin että ”onpas moni jo kommentoinut kirjoitustasi, tuskin edes luet kaikkia kommentteja”, mutta sittenpä päätin että todellakin haluan myös kiittää tekstistäsi!! 🙂 Odotan myös esikoistani, ja pienellä varauksella odotan mitä ”viisaita” neuvoja ja ohjeita alkaa satelemaan…?
Ihana kirjoitus ja ihania kommentteja <3 ! Mulla raskaudet olleet myös kaikki erilaisia: esikoiset identtiset tuplat, seuraava raskaus helppo ja kolmannessa kaikkea "ei niin kivaa". Synnytykset tuplien ja keskimmäisen kanssa hirveitä, viimeisen kanssa erittäin positiivinen kokemus.
Vauva-aika tuplien ja kuopuksen kanssa raskas, keskimmäisen kanssa helppo.
Näin kaikki vaihtelee ja hyvät on muistot, kun lapsia on kuitenkin neljä tuossa äidin ja isän ilona. Viidennenkin haluaisin, eli ei se puolen vuoden valvominen kuopuksen kanssa nyt niin kamalaa ollut!
Sinä olet järkevä nainen ja varmasti pärjäät! Tsemppiä ja onnea raskauteen!
P.s. Mulle niitä kiloja tuli kaikkien kanssa todella vähän ja aina olen synnäriltä lähtenyt pienemmissä kiloissa kun lähtöpaino raskauden alkaessa. Tällä ei kannata paljon mun leuhkia, koska olen osannut sitten syödä itseni "kuosiin" lasten välissä…
Hei!
Valitettavasti raskaanaoleva on ”yleistä riistaa”. Ihmiset kokevat oikeudekseen kommentoida niin ulkonäköä kuin muutakin raskauteen/äitiyteen liittyvää. Eka raskaudessa tulee kaikista eniten näitä ”voi kuule kun tietäisit…” Tyylisiä juttuja, seuraavissa en niitä niinkään kuullut, varmasti oli itsevarmuutta itselläkin enemmän.
Itse kärsin ulkonäön ja painon kommentoimisesta eniten. Keräsin joka raskaudessa kolmesta 20-30kg ja ne kommentit satutti syvästi.
Vauvan synnyttyäkin ”ohjeet” ja kommentit jatkuvat. Luota itseesi, tiedät parhaiten 🙂
Voihan sen ajatella niinkin, että ne ketkä varottelee ja pelottelee sitä ja tätä ja tota ei ehkä itse olekaa sinut niiden omien odotusten tai toiveiden vs todellisuuden kanssa ? eiks se aina mene niin, että se mitä ihminen suustaan päästää kertoo siitä ihmisestä, ei kuulijasta. Sit voi ite miettiä jos ja kun joku asia ärsyttää, että miksi se ärsyttää. Jostainhan se usein kertoo.
Raskaus ja vanhemmaksi kasvu on iso prosessi, kaikki nämä mietteet, epävarmuudet kai kuuluu siihen. Sitten sitä jossain vaiheessa löytää oman tapansa ja polkunsa ja osaa seisoa omilla jaloilla välittämättä muiden mielipiteistä.
Ihanaa kesää ja odotusta ?
Minun piti ihan mennä lukemaan se edellinen postaus kommentteineen. En tiesä oletko sieltä jotain komentteja poistanut, mutta en kyllä löytänyt kun muutaman vähän kriittisen. Sä välistä kirjoitat niin ”varmana” joistain asioista kuten vaikkapa elämästä vauvan syntymän jälkeen, että se saattaa jonkun korviin särähtää. Ja minua kyllä hirvittää jos äitiys on kilpailemista niin kohta kilpaillaan siitäkin, kuna on fitein raskausaikana, jaksaa käydä salilla pisimpään ja tulee vähiten raskauskiloja. Tottakai se on hyvä pitää itsensä kunnossa, toipuukin nopeammin synnytyksestä! Rentoa loppuodotusta! Vauvat on niin <3 Voi kun itsekin vielä sais:-)
En ole poistanut. 🙂
Kirjoitan varmana, koska tällä hetkellä olen varma aina siitä ajatuksesta minkä kirjoitan. Mutta en ole missään vaiheessa kyllä kirjoittanut VARMANA tietäväni minkälaista elämä tulee olemaan vauvan syntymän jälkeen. Enhän sitä voi todella tietää! 🙂
Äitiys ja raskauskin näköjään näyttää olevan aikamoista kilpailua. Surullista kyllä.
Hyvä kirjoitus! Kaikkien elämä on erilaista ilman lapsia tai lasten kanssa ja lapset tietysti myös niin erilaisia. Etukäteen kun ei voi tietää millainen vauva sieltä tulee. Odotan myös ensimmäistä, ehkä noin pari viikkoa sinua edellä. Eli siinäkin mielessä erityisen hauska lukea blogiasi. Kiitos! 😀