Urheiluhullu
18
Eilen salilla, istuessani vinopenkissä käsipainot käsissäni, kahden sarjan välissä tajusin, että ihan tosissani rakastan treenaamista. Se fiilis, mikä treenin aikana valtaa kehon ja mielen on jotain sellaista, mitä en saa mistään muusta.
Eilen hymyilytti salille mennessä, mutta myös sen jälkeen. 🙂
Nyt raskauden aikana treenaaminen on ollut paljon vähäisempää kuin ennen raskautta. Ensimmäinen kolmannes meni todella vähäisillä treenimäärillä, koska olo oli vain niin kamala ja väsynyt. Oli pakko vain levätä. Toisella kolmanneksella kun pahoinvointi loppui ja energiat palasi, kävin taas useamman kerran viikossa salilla. Nyt viimeisellä kolmanneksella tuntuu, että ainakin vielä treenimäärät on suhteellisen samat kuin toisella kolmanneksella.
Kuitenkin sohva on houkutellut paljon enemmän. On ollut paljon niitä hetkiä, että on tullut mietittyä ettei sinne salille kannata nyt mennä. Ja toki olen tyytyväinen siihen, että olen osannut ottaa rennommin treenijuttujen suhteen nyt. Silti joka kerta, kun salille olen mennyt, on fiilis ollut niin super hyvä treenin aikana ja sen jälkeen. Energiaa on ollut paljon enemmän koko päivän ajan ja mielialakin on tuntunut pirteämmältä.
Viime viikolla salilla.
Lauantaina salille lähdössä.
Muistan, että olen joskus aiemminkin tätä pohtinut. Sitä kuinka treenaamisesta on tullut minulle niin tärkeää ja että minusta on tullut jollain tapaa urheiluhullu. Pikkutyttönä olin meidän luokalla sitä keskitasoa. Liikuntatunneilla en jäänyt jonon viimeiseiksi seisomaan, kun valittiin joukkueita. Mutta en ollut myöskään ensimmäisten joukossa ikinä. Ainoa liikuntamuoto mikä kiinnosti oli tanssi. Vuosien harrastamisen aikana siitä kehittyi todella rakas harrastus. Mutta en ikinä saanut mistään liikuntamuodosta mitään euforista tunnetta, en endorfiiniryöppyä tai mitään.
Lankutus-harjoitukset vuoden ikäisenä. 😉
Nyt aikuisena olen vasta saanut näitä kokemuksia. Onnistumiset on yksi asia, ne kerrat kun on oppinut vaikka seisomaan päällä tai tekemään jotain mitä on aina halunnut ja sitten harjoittelun kautta siinä on onnistunut. Se euforinen fiilis, mikä niistä onnistumisista on tullut on ollut huikea.
Mutta myös ihan perus punttitreenin aikana tuleva fiilis, on tosiaan jotain sellaista mitä en oikeastaan mistään muusta saa. Tuntuu siltä, että olen ihan voittamaton, pystyn mihin vain. Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Mutta ehkä teistä joku siellä tietää tämän tunteen.
Salikuvaukset 2014
Tämä fiilis tuli minulle taas eilen, kun tein vinopenkkipunnerrusta salilla. Kun siinä maha pystyssä painoin menemään toistoja, tuntui että olen ihan yhtä voimakas ja kykenevä nyt ison mahani kanssa kuin ilmankin sitä. Olin jollain tapaa ylpeä itsestäni. Ja treenin jälkeen olin ihan täynnä energiaa. Vedin asiakkaalleni treenit, tulin kotiin, siivosin ja tein vielä Tuukalle ja minulle ylläri-iltapalaa. Menin nukkumaankin vasta klo 23.
Päätin viime viikolla salilla ollessani, kun taas tämä sama euforinen tunne valtasi kehon ja mielen, että nyt käyn taas salilla aina kun sinne on mahdollista mennä. Aina kun olo tuntuu virkeältä, eikä kehoni ja masuvauva vaadi lepoa. En jää sohvalle vain siksi, että olen raskaana. Mutta jään sohvalle, jos raskaus sitä vaatii. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Eräs seuraajani instagramissa (raskaana vko:lla 37) kertoi eilen, että oli juuri jutellut lääkärinsä kanssa ettei raskaus ole tosiaan mikään poikkeustila naisen elimistölle, vaan nimenomaan siihen naisen vartalo on luotu. Miksi siis jättää treeni pois jos se hyvältä tuntuu? Kaikilla se ei tunnu hyvältä raskausaikana ja kehoa on pakko osata kuunnella. Ei treeneihin pidä mennä, jos kroppa on aivan loppu ja vaikkapa liitoskivutkin on riesana.
Mutta koska itse voin puhua vain omasta puolestani, puhun tästä fiiliksestä joka minut valtaa treenatessa, olin sitten raskaana tai en. Ja se fiilis ja energia on niin suurta, että haen siitä voimaa ja iloa kaikkeen muuhunkin tekemiseen.
Joskus pari vuotta sitten naureskelinkin, että ennen olin super innoissani bilettämisestä ja uusista bilevaatteista ja korkkareista ja vip-loungeissa pyörimisestä. Nykyään innostus tulee treenaamisesta. Ja se tulee vähintään kaksinkertaisena määränä, kuin innostus bilettämisestä. <3
Kesälomalla salilla Nurmeksessa.
***
Juuri tämän vuoksi myös taidan rakastaa työtäni niin paljon. Saan jakaa urheilun ilosanomaa asiakkailleni. Saan innostettua heitä tekemään treeneissä parhaansa ja voittamaan itsensä. Saan motivoitua teitä lukijoitani. Saan kertoa tästä ihanasta fiiliksestä eteenpäin. Liikunta on mielestäni parasta silloin, kun siitä nauttii näin paljon! Ei silloin kun se on pakkopullaa. Sen vuoksi onkin todella tärkeää löytää juuri ne omat keinot liikkua ja urheilla. Ei kaikkien tarvitse tykätä tanssimisesta tai kuntosalilla treenaamisesta. Ei kaikkien tarvitse nauttia juoksemisesta tai uimisesta. Jokaisella on se oma juttunsa mistä nauttii. <3
Ihanaa ja energistä viikon jatkoa kaikille!! <3
18 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Juuri tuosta fiiliksestä yritin puhua kaverilleni viime viikolla salilla. Kun tulee vaan tunne, että olet oikeasti maailman vahvin ja pystyt mihin vaan. Ei tuu mitään esteitä mitä et vois ylittää. 😀 Sellainen fiilis tulee melkeinpä aina salitreenien yhteydessä, ihan parasta! Olet kyllä tosi kaunis!
Juuri tuollainen tunne!! 🙂 Ei tule mitään esteitä! Ja ajattele, että sen saa ihan vain treenaamisesta! 🙂
Aloin lukea blogiasi kun etsin raskausaiheisia liikuntablogeja ja jäin koukkuun! Itselläni on nyt 3vk ikäinen vauva ja kävin salilla, ryhmäliikuntatunneilla ja lenkillä ihan synnytykseen asti (vauva syntyi rv39). Alkuun oli myös väsymystä ja huonoa oloa että silloin meni kevyemmin, mutta toinen ja viimeinen kolmas pystyi vetämään aika täysillä loppuun asti (toki suoria vatsoja en tehnyt ja yritin välttää ettei syke ole liian korkealla liian kauan). Olin niin onnellinen, kiitollinen ja hämmästynyt miten kroppa toimikin niin hyvin ja minkä energian liikunta antoi! Synnytys ja palautuminen sujuivat myös hämmästyttävän helposti. On tämä ihmiskroppa vaan ihmeellinen <3 Nyt odotan että pääsee taas harrastamaan liikuntaa. Vaunulenkkejä olen kyllä jo tehnyt heti sairaalasta kotiin päästyäni. Onnellista loppuodotusta sinulle ja nauti joka hetkestä (mulla on ainakin ikävä masun kanssa tehtyjä treenejä :D). Viimeiset viikot kuluvatkin loppuviimeksi yllättävän nopeasti, vauva-ajan ekoista viikoista puhumattakaan! Ja kuuntele kroppaasi; treenaa kun siltä tuntuu ja lepää jos kroppa sitä kaipaa.
Oi että <3 Siellä ollaan ihan alkutaipaleella pikkuisen kanssa! Ihanaa!
Minä olen myös todella onnellinen ja kiitollinen, että pystyn vielä treenaamaan. 🙂
Onnellista vauva-aikaa sinne!
Kiitos! <3
Aina kun luen sun blogia, iskee hirveä himo treenaamaan! Olen kyllä ollut pikkulikasta asti urheiluhullu ja aina treenaamassa, mutta nyt rv 19 on niin kivuliaita supistuksia, että pelkkää lepoa on pakko harjoittaa, että saadaan tyyppi pidettyä mukana matkassa. Että tätä tylsyyttä olisi ilmeisesti tiedossa vielä muutama kuukausi. En malta odottaa, että vauva syntyisi ja pääsisin taas urheilemaan. Kovat on viekkarit ja endorfiinihimot! Saan sentään vielä tiski- ja pyykkikoneen tyhjentää, jeeee…..
Hahaa! 😀 Ihana kuulla, että iskee treenihimo!
Kannattaa kuunnella nyt kehoa ja ottaa lepoa. Pääset pian sitten taas urheilemaan kun pikkuinen on syntynyt. <3
Tsemppiä loppuraskauteen!!
Mahtava postaus! Treenaamisesta saatu olo on tosiaan parasta ja siihen tunteeseen jä koukkuun. Aina kun treenaamaan lähteminen tökkii koitan vaan miettiä sitä mahtavaa fiilistä onnistuneen ja hikisen treenin jälkeen ? Kaikki huolet tuntuvat puolta pienemmiltä ja on juurikin tuovoittamaton olo ❤?
Hyvää odotusaikaa sinulle! ?
Kiitos! 🙂 Ja siihen tunteeseen todellakin jää koukkuun!
Se fiilis pitäisi aina muistaa, silloin ei jäisi sohvalle makaamaan kun laiskottaa. 😉
Itseä harmittaa hirveesti kun ensin pahoinvoinnit kesti viikolle 18 ja kun luulin että nyt pääseen lenkkeilee ja treenaa nii supistukset alkoi. Nyt ollaanki sitte saikulla ja minkäänlaisesta treenistä ei oo tietookaan!! Lähikauppaankaan en voi kävellä ilman supistuksia.. nyt rv 26+1, mutta pakko kuunnella kehoa. Synnytyksen jälkeinen palautuminen tulee varmasti olemaan hidasta kun mitään ei ole pystyny tekemään edesauttamiseksi :/ että saat kyllä olla iloinen hyvästä voinnista! 🙂
Tosi harmi, että pahoinvointi on kestänyt noin pitkään ja sitten heti perään on alkanut supistukset. 🙁
Mutta nyt vaan pitää sitten levätä ja kuunnella kehoa. Kyllä se palautuminenkin alkaa sitten synnytyksen jälkeen ja pääset taas liikkumaan. 🙂
Tsemppiä loppuraskauteen!!
Niin ja olen todella iloinen ja kiitollinen, että olo on tällainen. <3
”Liikuntatunneilla en jäänyt jonon viimeiseiksi seisomaan, kun valittiin joukkueita.”
No mutta suuret onnittelut, kun et ollut koulukiusattu.
Voi että. 🙁 Siitähän tässä koko tekstissä nyt olikin kyse. Juu, en ole ollut koulukiusattu. Olen siitä kiitollinen. Mutta en ole myöskään ikinä ketään kiusannut. Että mitähän ihmettä sinä nyt siellä auot? Tällä koko tekstillä halusin vaan kertoa siitä, kuinka liikunta on tuonut iloa elämääni nyt aikuisena, vaikka se ei sitä tehnyt lapsena.
Kaikkea hyvää sinulle.
Itse hämmestin suuresti kun raskausaikana minulta kyseltiin et ” mikäs on vointi?”- Tosi hyvä! Jaksan käydä pitkillä kävelyillä ja viime viikollakin kävin kolmesti salilla,hyvin menee! 🙂 Noh, kommentit tähän oli aina luokkaa ” ethän rasita itseäsi” ” ”soo sooo hyi hyi ei sais treenata mahan kaa” ja sitä rataa..Kerran sitten vastasinkin tähän hyvin yleiseen kysymyksettn että – Noh, tosi väsynyt olo, eilen tilasin taas pitsaa ja vetelin sipsejä sohvalla. Kommentit: ” hyvä, ota rennosti vaan” ”nautit nyt vaan olostas” yms… ARGGHH mikä meitä vaivaa 😀 ?
Apua! 😀 😀 Toi on ihmeellinen juttu! Ja siis nykyään jopa neuvolassa kehotetaan liikkumaan jos se hyvältä tuntuu.
Kyllä mä sanon, että oikeanlaisesta treenaamisesta raskausaikana on vain hyötyä niin synnytyksessä kuin siitä palautumisessakin. 🙂
Täällä toinen urheiluhullu ilmoittautuu… treenasin raskausaikana koko ajan 3 x viikossa, vikan kerran viikolla 40+2 eli kaksi päivää ennen synnytyssupistusten alkamista. Raskausaikana treenaaminen oli ihanaa, ja se auttoi mulla jopa alun pahoinvointiin! Onneksi olin hyvässä kunnossa, sillä synnytys oli kaamea = yli 40 h pitkä ja lopulta jouduin hätäsektioon. Nyt ollaan 1,5-viikkoisen vauvan kanssa kotona ja kaikki hyvin, mutta hemoglobiini on hurjan alhainen ja voimat katosivat synnytyksessä. En uskalla edes kuvitella, miltä tuntuisi jos en olisi treenannut loppuun asti 😮
Liitoskipujenkin kanssa kannattaa treenata, kunhan vain tietää miten. Mulla oli ennen raskautta isoja ongelmia SI-nivelen kanssa 2,5 vuoden ajan, enkä olisi ikinä päässyt niistä jumppaamatta eroon.
Oot kyllä jaksanut treenata tosi pitkälle! 🙂
Huh huh tuota sun synnytystä!! 🙁 Apua!
Mutta ihanaa, että nyt kaikki hyvin siellä! <3
Onneks tällainen kauhusynnytys sattuu erittäin harvoin – molemmat mukana olleet lääkäritkin kävi pahoittelemassa jälkikäteen että osui kohdalle. Ei siis missään nimessä ollut tarkoitus pelotella <3
Tupsahdin pitkästä aikaa lukemaan blogiasi, yhdessä vaiheessa oli vähän liikaa raskaus-mammajuttuja(itselläni ei lapsia/ole raskaana/hankkimassa)mutta nyt taas innosti pirteät postaukset. Huomasin nyt vasta sun ihana mylittlepony tatuoinnin! montako tatuointia sulla on? Aiotko ottaa lisää?