Eilen mulla oli kesätreeniryhmän viimeiset treenit. Syksyn treeniryhmän valmennukseen en enää lähde mukaan, koska mammaloma kolkuttelee pian ovella. Yksilöasiakkaita oon myös vähentänyt elo- ja syyskuulle. Mutta vielä muutama viikko töitä painetaan. Samaan aikaan on haikea olo siitä, että ihanat asiakkaat ja treeniryhmät jää tauolle. Ja samalla jo into piukassa odotan mammalomaa.

Oon ollut todella iloinen siitä, että oon jaksanut tehdä tätä fyysistä työtä näin hyvin nyt raskausaikanakin. Lukuunottamatta muutamia kertoja, kun olen pahoinvoinnin vuoksi joutunut treenejä siirtämään. Paljon olen saanut energiaa asiakkaista ja treenihetkistä heidän kanssaan.

Se on jännä juttu, että kun lähden töihin saatan olla hieman väsynyt. Mutta kun näen asiakkaan tai treeniryhmän, väsymys kaikkoaa silmänräpäyksessä. Se on vähän samanlainen tunne kuin omasta treenistä tulee. Tai samanlainen tunne kuin hyvän ystävän näkemisestä tulee. Ja tämä tunne on siis ollut aina läsnä tässä pt:n työssäni. Ei vain nyt raskausaikana. Se on aika ihana juttu.

Toki ihanastakin työstä tarvitsee välillä lomaa, mutta tähän työhön on ollut aina loman jälkeen ihana palata. Nyt tiedän jo, että yrittäjänä en pysty tai edes halua pitää mitään super pitkää mammalomaa. Tämän työn yksi huippupuolista on se, että voin hyvin mammalomalta tulla ja tehdä asiakkaan siellä toisen täällä. Tai vaikka käydä vetämässä treeniryhmän treenit kerran viikossa. Se tarkoittaa vain reilun tunnin poissaoloa vauvan luota kerrallaan.

Jos olisin ns. ”normaalissa” päivätyössä, en kiirehtisi mammalomalta takaisin töiden pariin. Koska en haluaisia laittaa alle vuoden ikäistä lasta päiväkotiin kahdeksaksi tunniksi. Eikä siinä ole mitään väärää, joku tekee niin ja se on juuri heidän tilanteessaan paras ratkaisu. Mutta nyt yrittäjänä toimiessa ei mammalomailu ole taloudellisesti mitään herkkua. Ja vaikka olisikin, on hienoa tietää, että voin palata töiden pariin vaikka jo alkuvuodesta jos kaikki sujuu hienosti. Koska kyllähän Tuukka vauvan kanssa pärjää pari tuntia kotona yksinkin. 🙂 Tai jos Tuukalla on juuri samaan aikaan asiakas, on meillä isovanhemmat rientämässä enemmän kuin mielellään Vauva Pursiaisen hoitoavuksi.

Voi olla, että mieli muuttuu kun vauva tulee perheeseemme. Voi olla, että ei tee mieli lähteä vetämään edes sitä yhtä asiakasta. Ettei halua olla edes tuntia erossa pikkuisesta. Mutta silti suurempana todennäköisyytenä pidän sitä, että vuoden alussa tekee mieli jo päästä vetämään treenejä asiakkaille vaikka vain sen pari kertaa viikossa. Koska tuskinpa lakkaan töitäni rakastamasta, vaikka tulevaa vauvaa rakastankin. <3 😉

Kun tiedän kuinka paljon saan energiaa ja hyvää oloa treenien vetämisestä huipuille asiakkailleni, tiedän saavani siitä energiaa myös kotona vauvan kanssa olemiseen.
Eli sehän on silloin sellainen win-win-situation. 😉 Vähän sama kuin oma treeni. Äidit, jotka haluavat palata omien treenien pariin vauvan syntymän jälkeen, saavat usein niistä treeneistä niin paljon energiaa ja hyvää oloa, että vauva-arkikin sujuu vaivattomammin.

Vaikka yrittäjyydessä onkin sellaisia juttuja, mitä toivoisi olevan paremmalla tolalla Suomessa – on siinä kuitenkin myös paljon plussapuolia. Mm. se, kun toimimme Tuukan kanssa molemmat yrittäjinä, on tulevassa vauva-arjessa varmasti paljon hetkiä, joissa olen tyytyväinen yrittäjäperheydestämme.

Tuukka meinaa pitää isyyslomaa sen kaksi viikkoa heti vauvan syntymän jälkeen. Silloin 24/7 molempien kädet ja tuki ja turva toisesta on enemmän kuin tarpeellista. Mutta sittenkin kun Tuukka palaa isyysloman jälkeen töihin, on hän täällä kotona – koska kotitoimisto. 😉 Toki hän käy arkipäivisin vetämässä useampia asiakkaita ja treeniryhmiä, mutta silti on myös erittäin ison osan päivästä täällä meidän kanssamme kotona. Se mahdollistaa moneen.

***

Tiedän paljon yrittäjänaisia, jotka ovat palanneet töihin vain pari kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Sitä moni sitten hämmästelee kovaan ääneen. Mutta mielestäni sitä ei ole syytä kenenkään hämmästellä. Sehän on jokaisen oma valinta. Ja monesti yrittäjällä myös pieni pakko. Ne jotka eivät ole toimineet täyspäiväisenä yrittäjänä, eivät mielestäni voi tätä asiaa puida – koska heillä ei ole tietoa siitä mitä yrittäjyys käytännössä vaatii.

Yrittäjyys on monesti myös elämäntapa. Työ, jota tekee on myös harrastus ja rakas juttu. Yrittäjyys ja palkkatyö ovat täysin erilaisia juttuja. Koska olen monia vuosia molempia tehnyt, voin näin sanoa. 🙂 Monesti mietin, että pitäisikö palata esim. mammaloman jälkeen takaisin palkkatöihin. Mutta sitten kuitenkin muistan, miten tärkeä ja rakas tämä oma yrtitykseni on. Palkkatyössä on moni asia paremmin esimerkiksi taloudellisesti. Mutta yrittäjyydessä on muita plussia niin paljon, että on vaikea kuvitella enää palaavansa ainakaan kokopäiväisesti jonkun toisen palkkalistoille.

Vaikka pt:n työssäni tulen tuskin ikinä rikastumaan, saan silti joka päivä tuntea niin suurta kiitollisuutta ja ilon tunnetta siitä mitä teen. Tyytyväiset asiakkaat ja heidän kasvonsa, kun he ovat ylittäneet itsensä tai onnistuneet jossain. Tai epäonnistumisen jälkeen olemme yhdessä nousseet ylös ja taas löydetty se hyvän olon tie.

Niitä tunteita ja iloa haluan todellakin nähdä jatkossakin. Sitten kun vauva-arki siihen sopivan hetken antaa. <3

***

Treeniryhmän syyskausi starttaa 29.elokuuta! Vaikka minä en siellä nyt valmennakaan, löytyy huiput valmentajat syyskaudeltakin: Tuukka Pursiainen, Emmi Lehtomaa ja Inari Mölsä.

Lisätietoa -> www.tuukkapursiainen.com

”Mistä on kaikki synnytykset tehty?
Verestä, hiestä, kyyneleistä, huudosta, kivusta, pelosta ja paniikista!!
Niistä on kaikki synnytykset tehty.”

Siis apua todellakin!! 😀 Näin mä ajattelen just nyt tällä hetkellä! Ajatelkaa miten hullu ihmismieli on! Mä olen saanut lukea täältä blogini kommenteista, kuullut ystäviltäni ja vaikka mistä ihania kokemuksia synnytykseen liittyen. Siitä miten kaikki on mennyt helpommin, kuin on kuvitellut. Ja että kivunlievitysmenetelmät on auttaneet. Ja että se synnytys ei ole kestänytkään niin kauan kuin on pelännyt jne.. SILTI mä kuvittelen nyt mielessäni vaan niitä kamalia kokemuksia. Niitä sellaisia kauheita leffasynnytyksiä, missä nainen on hiestä märkänä ja huutaa ja itkee ja veri roiskuu ja kaikki paikat repee.

Mä katoin pari päivää sitten sellaisia erilaisia ”vauvamatkalla”-videoita HUS:n sivuilta. Neuvolantäti oli sanonut, että niitä on hyvä katsella ennen synnytystä, niin tietää vähän mitä siellä tapahtuu. Että mitä ennen synnytystä, sen aikana ja sen jälkeen tapahtuu.
No ajattelin sitten olla reipas ja kunnollinen kansalainen ja katsoa videoita. Niissähän ei siis todellakaan mikään veri roisku, eikä naiset huuda kuin tapettavat siat teurastamoissa. Ne on hyvin pehmeitä, kauniita ja turvallisia videoita. Jokaisessa videossa kätilö (eri videoissa eri kätilö tai lääkäri) kertoo rauhallisella äänellä mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Kätilö sanoo myös jokaisessa videossa noin minuutin välein; kaikki tulee menemään hienosti, sinä selviät kyllä.

Katsoin niitä videoita kuitenkin kauhusta kankeana. Kun Tuukka tuli kotiin sanoin hänelle, että onko mun pakko synnyttää jos en tahdo. Että eikö sen vaiheen yli voisi vaan hypätä?!
No eihän sitä voi.

Joskus aiemmin (ennen raskautta) ajattelin, että jos ikinä tulen saamaan lapsia, haluan suunnitellun sektion. Olin siitä 100% varma. Olin ihan täysin varma, että en halua synnyttää alateitse. No kuitenkin nyt raskauden myötä ajatukseni on vaihtuneet. Alateitse synnyttäminen on luonnollista ja siinä on monia hyviä puolia. Sektiohaava on myös kuulemma kovin kivulias ja siitä paraneminen ja palautuminen on pitkäkestoista.

Mutta kyllä mun pitää myöntää, että synnytys jännittää aika paljon. Vaikka samalla tiedän, kuinka hyvin Suomessa toimii kaikki. Miten hyviä ammattilaisia on koko synnytyksen ajan ympärillä. Myös se synnytyksen jälkeinen aika jännittää. Ihan siis ne pari vuorokautta siitä synnytyksestä, että miten kovat kivut on synnytyksen jälkeen, pystyykö sitä lainkaan istumaan tai käymään vessassa. Apua! Sitähän menee ihan hulluksi, jos näitä juttuja liikaa pohtii. Mutta minkäs sitä ihminen omille ajatuksilleen mahtaa. Varmaan täytyisi lukea jotain rauhottavia oppaita ja opetella meditoimaan ja rauhoittamaan mieli.

Mutta kaipa jokaista ensisynnyttäjää jännittää? Ainahan sellainen jonkin verran pelottaa, mistä ei ole kokemusta tippaakaan. Vaikka olisikin maailman hurjapäisin ja kovin supertyyppi.

***

Kuvat: TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ