Olemme Tuukan kanssa miettineet monesti, että mitenhän meidän koirat tulevat vauvaan reagoimaan. Geren suhtautuminen on varmasti hyvin lempeää ja pussailevaa. 😉 Pimun käytös mietityttääkin enemmän, koska Pimu on jo muista koirista vähän mustis. Ystäväni vinkkasi minulle hänen tuttavansa, eläintenkouluttajan palveluista ja tietotaidosta. Lähetin viestiä kouluttajalle ja sain erittäin hyviä vinkkejä, miten vauvan tuloon voi varustautua.

Keräsin tähän teille viisi vinkkiä, miten valmistautua vauvan kotiintuloon koiraperheissä. 🙂

1. Koiran olisi hyvä tutustua vauvaan hajun perusteella jo ennen vauvan kotiin saapumista. Tähän on erittäin toimiva keino tuoda sairaalasta vauvan tuoksuisia leluja, harsoja, vaatteita kotiin koiralle haisteltavaksi. Niitä voi tuoda useampia ja vaikka jokaisella kerralla kun joku sairaalasta koiran luokse tulee.
2. On hyvä totuttaa koiraa vauvan ääniin. Pienen vauvan itku, jokeltelu, nauru tai muu ääntely voi tuntua koirasta hyvinkin oudolta ja jopa pelottavalta, jos koira ei ole ikinä vauvan ääntelyä kotona kuullut. Ääniä kannattaa tuoda mukaan arkeen vähän kerrallaan ja nimenomaan antaa niiden olla vain taustalla, eikä kiinnittää niihin sen suurempaa huomiota. Silloin koirakin pikkuhiljaa oppii näihin ääniin.
   TÄÄLTÄ löytyy erilaisia äänipätkiä, mm. tämä Sounds Soothing – baby crying.
3. Ensikohtaaminen on tärkeä pitää kontrolloituna ja rauhallisena. Ei ole niin väliä onko koirat vastassa kun vauva tulee kotiin, vai tuleeko vauva ensin ja sitten vasta koirat. Tärkeämpää on, että tapaaminen on rauhallinen. Ensitapaamisen pitäisi olla kaikille miellyttävä ja positiivinen kokemus. Koiraa tulisi kehua, jos käytös on rauhallista ja hyvää. Ensimmäiset tapaamiset on hyvä pitää lyhenä.
4. On erittäin tärkeää, että koiraa huomioidaan edelleen yhtä paljon kuin ennenkin. Koira voi helposti tuntea olonsa ulkopuoliseksi, jos kertaheitolla kaikki huomio siirtyykin koirasta uuteen tulokkaaseen. Onkin tärkeä muistaa kehua koiraa, antaa sille huomiota myös kahden kesken. Jos koira ei saa huomiota yhtäkkiä lainkaan, voi se yrittää hakea sitä huonollakin tavalla. Jos se tekee jotain kiellettyä, se saa ihmisen huomion – vaikkakin negatiivisena. Mutta koira kokee senkin huomiona ja on tyytyväinen. Siksi hyvästä käytöksestä pitää muistaa kehua ja kiittää.
5. Kun vauva alkaa liikkumaan, koiralla tulisi olla turvapaikka. Mikäli koira kokee lapsen äkilliset liikkeet pelottaviksi tai haluaa vaan vetäytyä rauhaan välillä, tulisi sille sallia se. Turvapaikkana voi toimia esim. nojatuoli tai koiran oma peti, mutta sen tulisi olla sellainen johon lapsi ei pääse. Koira, joka jännittää lapsen liikkeitä, saattaa koittaa puolustautua lapselta, jos sillä ei ole paikkaa minne paeta. Konfliktien välttämiseksi tilojen rajaaminen ja selvät pelisäännöt kaikille osapuolille helpottaa arjen sujuvuutta. Kaikki koirat eivät luontaisesti osaa väistää, jolloin se tulee erikseen opettaa koiralle esim. ohjaamalla se omalle ”turvapaikalleen”, kun lapsi lähestyy.

On todella tyypillistä, että vauvan tulo aiheuttaa koirien käyttäytymisessä muutoksia. On hyvin mahdollista, että omistajaansa kiintyneen koiran käyttäytymisessä alkaa näkymään resurssiaggressiivisuuden merkkejä esim. näykkimisenä tai omistajan/vauvan/lelujen tai puruluiden vahtimisena. Usein koira yrittää ensin hakea huomiota omistajiltaan muilla keinoin. Koska omistajat ovat keskittyneitä vauvaan, eivätkä huomioi koiraa enää vanhaan tapaan, koira kokeilee eri keinoja saada omistajan huomio itseensä. Useimmiten huomio on taattu, kun koira murisee tai näykkäisee. Se saa omistajassa aikaan yleensä voimakkaan, koiraan kohdistuvan reaktion ja silloin koira on saanut sen, mitä tavoittelikin. Vaikka huomio olisi negatiivista, se on silti koiralle arvokkaampaa kuin ei huomiota ollenkaan. On siis erittäin tärkeää, että koiraa huomioidaan erityisesti silloin, kun se käyttäytyy toivottavalla tavalla – lepää pedillään, tulee viereen rauhassa, suhtautuu vauvaan rauhallisen tutkivasti jne. Yleensä näissä tilanteissa koiralle palkitsevaa on jo katse ja sanallinen kehu. Tieto siitä, että se on toiminut oikein ja saa jatkossakin näin toimimalla omistajansa huomion.

Kaikkia asioita ei tietystikään pysty huomioimaan etukäteen ja jokainen koira on yksilö. Useimmiten lapsen tulo mullistaa kuitenkin koko perheen arjen, mutta se tasaantuu vähitellen ja kaikki sopeutuvat tilanteeseen. Jos vaikuttaa siltä, että koiran käyttäytyminen ei lähde tasaantumaan muutaman viikon kuluessa vauvan tulon jälkeen ja ongelmia on edelleen tai niitä alkaa ilmetä, kannattaa ottaa yhteyttä ammattitutkinnon suorittaneeseen eläintenkouluttajaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ongelmia on aina helpompi lähteä ratkomaan niiden alkuvaiheessa, kun lähteä muuttamaan jo opittua käytöstä pois.

Kiitos vinkeistä ja tiedoista:
Karita Häkkinen
Eläintenkouluttaja (AT)
KHA Team / Eläinpalvelu Niin kivaa!

***

Miten teillä koiraperheissä ollaan valmistauduttu tulevan pienokaisen tuloon? Tai miten teillä, joilla on jo kokemusta tästä? Kiinnostavaa tietää, miten koirat on reagoineet tai miten siihen valmistaudutaan. 🙂 Kun valitettavasti myös niitä tarinoita on paljon, joissa koirasta on jouduttu luopumaan vauvan tulon jälkeen. 🙁 Ja sitä me ei kyllä haluta, että Pimusta tai Gerestä jouduttaisiin luopumaan. <3

Tai sitten ei. Ei ainakaan minun mielestäni. Mutta joillekin se on, ainakin välillä. Tajusin perjantaina ollessani ystävän kanssa aamupalalla, että tosiaankin kaikille positiivisuus ei ole se paras juttu ja pelastava tekijä – elämän johtolanka. Ei kaikki näe jokaisessa asiassa positiivista puolta, tai edes sitä pienen pientä palasta.

Juttelimme ystäväni kanssa siitä kuinka vaikea tällaisen meidän kaltaisen ”positiivarin” ja ehkei niin positiivisesti ajattelevan ihmisen on löytää yhteistä säveltä asioiden käsittelyyn. Positiivari yrittää löytää jokaisesta asiasta sen, edes pienen positiivisen puolen ja tämä toinen ei löydä sitä millään ja ahdistuu.
Mietimme sitä, että positiivarin kannustaviksi tarkoitetut puheet ja tsemppilauseet ei todellakaan helpota tämän toisen ihmisen mieltä jos jotain murheellista tai hankalaa on tapahtunut, vaikka positiivari juuri sitä vain haluaisi.

***

Maanantaina olin toisen ystäväni kanssa aamupalalla ja myös hänen kanssaan puhuimme tästä aiheesta. Mietimme sitä, että me positiivarit haluamme jakaa ulos sitä positiivista sanomaa. Me koemme, että maailmassa on pahuutta ja pahoja asioita ihan tarpeeksi jo muutenkin. Että me haluamme osaltamme tuoda sitä positiivisuutta ja iloa ulos niin paljon kuin se on mahdollista. Mutta se ei tarkoita sitä, että emme kokisi pa*koja päiviä tai huonoja hetkiä. Eikä se tarkoita sitä, että olisimme jotenkin naiiveja ymmärtämään maailman karuutta ja todellisuutta.

Me olemme valinneet kulkea sitä kadun aurinkoista puolta. Vaikka välillä sinne pilviselle ja pimeällekin puolelle meinaisi askel kaartaa ja kaartaisikin, haluamme silti aina palata pian aurinkoiselle puolelle. Se on tapamme käsitellä niin iloisia kuin surullisiakin asioita. Mutta kaikille se ei ole.

Professori Barbara Heldin mukaan kyse on positiivisen ajattelun tyranniasta.
– Kulttuurissamme siedetään huonosti niitä, jotka eivät hymyile vaikeuksia kohdatessaan.

Heldin mukaan ihmisten odotetaan pääsevän nykyään nopeasti yli hyvinkin traumaattisista kokemuksista. Tyrannia toimii kahdella tasolla.
– Ensin tulee suru. Sen jälkeen tulee syyllisyys siitä, ettei osaa olla kiitollinen kaikesta, mitä on jo saanut elämässä. Tämä on kaksoisisku, ja se jälkimmäinen isku tekee pahempaa jälkeä, Held kertoo.

Tällainen osui silmiini pari päivää sitten Ilta-Sanomien sivuilta. Ja se lisäsi vielä pohdintaani tästä aiheesta. Lue koko juttu TÄÄLTÄ.

Olen myös täällä blogissa monesti kirjoittanut siitä, kuinka aina kaikesta löytyy se positiivinen puoli. Ja että se on vain omasta halusta kiinni löytääkö sitä vai ei. Toki joidenkin kohdalla se voi olla näin. Ei edes haluta etsiä sitä positiivista puolta, halutaan mielummin olla vihaisia, pettyneitä ja katkeria. Mutta joillekin sen positiivisen puolen löytäminen vaikeasta asiasta voi oikeasti olla todella hankalaa tai jopa mahdotonta.

Kyllä itsekin muistan, että niitä pahimpia ja rankimpia elämäntilanteita kohdatessani olen ajatellut, että tässä meni elämältä pohja. Tai ettei minulle tapahdu ikinä mitään hyvää, miksi minua koetellaan näin paljon. Olen ollut todella maassa ja itkulle ei ole meinannut tulla loppua. On ollut myös niitä hetkiä, jolloin on tehnyt mieli jäädä peiton alle eikä nousta sieltä ollenkaan. Mutta kun olen päässyt siitä pahimmasta surusta tai ahdistuksesta yli, olen löytänyt ajan kanssa näistäkin asioista jotain positiivista. Jotain joka on opettanut minua eteenpäin elämässä. Se on minun tapani selvitä vaikeista asioista.

***

Olen ollut aina sitä mieltä, että ei ole väärin tuntea huonoa mieltä, surua tai ahdistusta. Mutta se mitä olen oppinut iän myötä on se, että minä en halua olla se joka jakaa negatiivista energiaa. En siis halua olla se, joka lataa facebookkiin feedin täyteen mitä kaikkea pa*kaa tänäänkin on tapahtunut. Haluan mielummin kertoa niistä iloisista asioista. Olen myös ymmärtänyt sen, että kaikille se tapa ei ole mieluisa ja hyväksynyt sen, että ne keillä keittää yli minun positiivisuuteni – voivat blokata minut fb:stä tai jättää lukematta juttujani.

Tässäkin asiassa olisi hienoa muistaa ettei kaikki kulje samaa tietä. On se oma tapa käsitellä asioita sitten positiivinen tai negatiivinen, ei kumpikaan ole väärin. Toki itse ajattelen niin, että positiivisuutta ei koskaan ole liikaa – eikä sitä positiivista energiaa voi koskaan jakaa liikaa. Mutta kaikki ei ajattele niin. Ja se on varmasti hyvä niin. 🙂

Minä toivotan kuitenkin iloista ja ihanaa sunnuntaita! <3