Nyt kirjoitan sellaisesta aiheesta, joka on muhinut päässäni jo pitkään. En ole viitsinyt kirjoittaa siitä, vaikka välillä on päässä puhissut todella hämmästyneitä mietteitä aiheeseen liittyen. En ole viitsinyt kirjoittaa sen vuoksi, että olen ajatellut kirjoituksen vain lisäävän vettä myllyyn ja lisäävän negatiivista asennetta. Mutta nyt kirjoitan, koska eräs kollegani otti aiheen rohkeasti puheeksi.

Olen aina, jo pienestä pitäen ollut sitä mieltä ettei omaa hyvyyttään tai viisauttaan tarvitse tuoda esille niin, että samalla painaa muita alas. Omista saavutuksistaan, tiedoista ja taidosta saa olla ylpeä. Niistä saa hehkuttaa vaikka kuinka jos siltä tuntuu. Mutta se, että omia saavutuksiaan, tietojaan tai taitojaan tuo esiin toisia lyttäämällä – osoittaa mielestäni vain oman epävarmuuden.

Facebookissa on kaksi ryhmää meille liikunta-alan ammattilaisille; Liikunta-alan ammattilaiset ja Suomen Personal Trainerit. Liityin molempiin ryhmiin jo muutama vuosi sitten. Ajattelin, että onpa hienoa kun on tällaiset verkostot olemassa. Ryhmät, joissa voi kysyä kollegoiltaan apua kinkkisissä tilanteissa. Me monet kun toimimme yksityisyrittäjinä, ei varsinaisia työkavereita löydy aina siitä vierestä. Näin ollen teemme siis monesti ratkaisumme aina yksin tai sitten kysymme joltain tutulta kollegalta vinkkiä. Tai kysymme sitä näissä FB-ryhmissä.

Itselleni tuli hyvin pian selväksi, että en lähde kyselemään näissä ryhmissä yhtään mitään. Monesti olen myös ollut poistumassa ryhmistä kokonaan, niiden negatiivisen ja piikittelevän sävyn vuoksi. En ole kuitenkaan poistunut, koska aina välillä ryhmissä jaetaan jotain mukavaa ja välillä jopa jotain informatiivista.

Kuitenkin suurin osa viestiketjuista ryhmissä on aivan lastentarhameininkiä. Tai sanotaanko, että yläastemeininkiä. Oikein etsitään sitä yhtä pientä virhettä ja sitten aletaan joukolla lahtaamaan. Joku kysyy neuvoa johonkin asiaan ja pian on kymmeniä kommentteja rustattuna ”ai, miksi sinä sellaista suosittelisit”, ”nimet esiin”, ”ei hyvää päivää mitä ammattilaisia”, ”käykää ihmiset kouluja, viikonloppukurssit eivät ole kouluja” jne jne jne..

Itse olen sitä mieltä, että on äärettömän hienoa kun meitä liikunta-alan ammattilaisia on erilaisia. Personal Trainereita ja valmentajia on erilaisia – luojan kiitos! Niinhän ne valmennettavatkin on erilaisia. Joku pt osaa kaikki voimaliikkeet a:sta ö:hön, mutta ei ole paras neuvomaan juoksutekniikassa. Joku valmentaja tietää maidottomasta ruokavaliosta ja sen hyödyistä, joku toinen taas suosittelee maitorahkaa. Tärkeintä olisi, että asiakas löytäisi itselleen juuri sen hänen tarpeittensa mukaisen pt:n tai valmentajan. Ja sitten sitäkin tärkeämpää olisi, että valmentaja osaisi kuunnella asiakkaan tarpeita ja toiveita – eikä ladata vaan jotain nivaskaa käteen, että ”syö ja treenaa näin – niin kaikki minun asiakkaani syövät ja treenaavat, ja niin minäkin. ugh.”

Joku suosittelee kehonpainotreeniä, joku toinen salitreeniä. Jonkun mielestä kookosöljy on hieno juttu ja toisen mielestä taasen pellavansiemenöljy. Joku on sitä mieltä, että aamuaerobinen on parempi kuin keskellä päivää tehty aerobinen. Jonkun mielestä on parempi vähentää hillihydraatteja iltaa kohden ja joku toisen suosittelee toisin päin. Kukaan ei mielestäni ole väärässä. On vaan näkemyseroja. Ja niistä näkemyseroista pitäisi löytää ne, jotka palvelevat kutakin asiakasta parhaiten. Eikä löytää niitä, jotka pönkittävät kunkin valmentajan egoa parhaiten.

Omaa ammattitaitoa ei todella tarvi pönkittää sillä, että painaa muita alas. Sanoisinkin niin, että mitä reilummin voi käyttäytyä kollegoitaan kohtaan, sen parempi itseluottamus on omaa ammattitaitoaan kohtaan. Jos minä tarvitsen apua joskus jonkun työasian kanssa, tiedän monta ihanaa kollegaa keneltä voin kysyä. Autan myös heitä aina jos he tarvitsevat apua. Olen myös suositellut kollegoideni valmennusta asiakkailleni silloin, kun en itse ole ehtinyt heitä ottaa tai silloin kun olen kokenut etten itse pysty antamaan asiakkaalle sitä mitä hän tarvitsee. Olen myös saanut kollegoiltani asiakkaita tällä samalla ajatusmallilla. Jos oma kalenteri on täysi tai asiakkaan tavoitteet ei ole omaa vahvuusaluetta – on tullut yhteydenotto josko minä voisin ottaa asiakkaan.

Tämä on sellaista reilua peliä. Tämä on myös ammattitaitoa. Voin tältä kädeltä suositella monta hyvää pt:tä, eikä se ole minulta itseltäni pois. Minun ei tarvitse päteä toisten kustannuksella, tai lytätä muita alas, että huh huh miten paskoja valmentajia tällä alalla näkee.
Se taas ei ole reilua peliä, eikä ammattitaitoa, että osaa ladata tuutin täydeltä paskaa jostain toisesta nostamalla sillä omaa egoaan.

Varmasti jokaisella alalla on tätä samankaltaista toimintaa, mutta itselleni tämä liikunta-ala on tuonut räikeimmin tämän kummallisen käytöksen esiin. Otetaan yksi silmätikku ja sitten pistetään kaikki peliin – ja sen pelin nimi ei ole Fair Game.

Olen sellainen, että tykkään tehdä asiat ajoissa. Olen myös aina ajoissa, on sitten kyse ystävien tapaamisesta tai työjutuista. Olen oppinut jo pikkutytöstä asti sen, että se on muiden kunnioittamista, että saapuu paikalle ajoissa.

Nyt ajoissa oleminen liittyy vauvaan. Menossa on raskausviikko 33. Tarkalleen 32+2. Eli sellainen puolitoista kuukautta on laskettuun aikaan. Eihän sitä tiedä tuleeko vauva silloin, aiemmin vai myöhemmin. Mutta ehkä juuri sen vuoksi, että jos Vauva Pursiainenkin on ajoissa ja se saattaa tulla vaikka jo kolmen viikon päästä (omg!) – haluan asioiden olevan valmiina kotona.

Isot tavarat meillä jo on. Pinnasänky, vaunut, turvaistuin, kylpyamme, hoitoalusta, turvakaukalo, leikkialusta, sitteri.. Unipesä on tulossa ja myös kantoreppu. Pienemmätkin tarvikkeet alkaa jo oikeastaan löytymään. Viimeisimpinä hyllyjä on täyttänyt tuttipullot ja tutit ja kylpylelut ja vaikka mitkä. 🙂 Vaatteitakin alkaa olemaan oikeastaan jo ihan tarpeeksi. En ainakaan niitä pienimpiä kokoja aio ostaa nyt yhtään lisää.

Vaippoja pitäisi käydä varmaan ostamassa ja en oikein tiedä onko jotain muutakin sellaista päivittäistavaraa, mitä pitäisi kotoa löytyä sitten jo kun tullaan sairaalasta kotiin. Rintapumppua ajattelin kysäistä ystävältä lainaan. Ja kuinkahan monta niitä tuttipulloja olisi hyvä olla? Vaikka toisaalta, niitä voi sitten ostaa lisää jos vaikkapa imettäminen ei suju tai toisaalta jos se pullosyöttökin onnistuu imettämisen ohella.

Sairaalakassiakin olen alkanut jo vähän pakkailemaan. Juuri vähän aikaa sitten juttelin yhden tuoreen äidin kanssa, jolle oli tullutkin neljä viikkoa ennen laskettua aikaa äkkilähtö synnärille. Ei ollut ihan ehtinyt kassia pakata valmiiksi. 😉 Hän sanoikin, että pakkaile valmiiksi jo vain. Eihän sitä tiedä koska lähtö tulee.

Sairaalakassiin olen pakannut nyt muutamia välipalapatukoita, koska olen saanut vinkkejä, että synnytys on kuin treeni – energiaa tarvii tarpeeksi, jotta jaksaa. Kassissa on myös vähän hygieniatarvikkeita jo mukana. Olen pessyt muutamia vaatesettejä vauvalle, että minkähän niistä sitten pakkaa mukaan kotiinlähtökerrastoksi.. Mutta muuta siellä ei vielä ole.

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä sairaalakassiin mukaan?

* Kuvissa olevat tavarat saatu Big Small Companylta. (paitsi viimeisen kuvan mekko, sukat, kengät ja imetyskoru)