Eilen kaarsimme iltapäivällä Lauran ja Emmin kanssa Kruunuhakaan Nanan luokse sunnuntain myöhäiselle brunssille. Olimme sopineet, että kaikki tuo jotain syömistä. Minä lupasin tehdä suolaisen piirakan, Laura teki ruokaisan salaatin, Emmi leipoi jälkkärikakun ja Nana teki tuorepuristettua mehua ja herkulliset smoothiet.

Tein pitkästä aikaa piirakan, johon ostin ihan valmiin pohjan ja pistin tuorejuustoakin kehiin. Ja täytyy sanoa, että tuli muuten ihan pirun hyvä piirakka. Ja maistuikin viimeistä murusta myöten.

Piirakan resepti:

• Ruis-Kaura Piirakkapohja (Myllyn paras)
• 200g maustamaton tuorejuusto
• 1 keltainen paprika
• 1 punainen paprika
• 2 kpl kanan rintafile
• minimozzarellapalloja
• kirsikkatomaatteja
• ruohosipulia

Esipaista piirakkapohjaa n.10 min 200 asteessa. Tee sillä aikaa täyte. Pilko paprikat pieniksi paloiksi ja paista kanat. Viipaloi myös kanan rintafileet pieniksi paloiksi, kun otat ne pannulta.
Sekoita paprikat ja kana tuorejuustoon – mausta.
Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Pilko kirsikkatomaatit viipaleiksi ja levitä ne tasaisesti täytteen päälle, lisää mozzarellapalloja sinne tänne. Viimeiseksi ripottele vielä ruohosipulia päälle.
Laita sitten uuniin n.30 minuutiksi 190 asteeseen. Kun otat piirakan uunista, anna sen jäähtyä / jähmettyä vielä n.30 minuuttia.

Meillä oli ihan älyttömän ihana iltapäivä ja ilta yhdessä.
Jostain syystä näiden naisten kanssa oma olo tuntuu todella helpolta ja mutkattomalta. Juteltiin elämän syvistä ja myös niistä keveämmistä aiheista. Kuultiin ja kuunneltiin, mitä jokainen kertoi omista kuulumisistaan tai mietteistään. Ja vaikka kaikki olemmekin bloggaajia ja somettajia, meillä pysyi kännykät visusti pöydällä koko kolmituntisen ajan. Kukaan ei tuijottanut ig:tä tai fb:tä samalla kun toinen kertoi omia ajatuksia.

Puhuimmekin, että oli hauska kun saatiin ruuat pöytään, otti kaikki ruuista kuvia ja snäppiä. Mutta kun ”sometushetki” oli valmis jäi kaikkien kännykät vaille huomiota. Huomio siirtyi meihin ihmisiin – läsnäolijoihin.

Laitoin illalla vielä tytöille viestiä meidän ryhmäkeskusteluun, että en ole pitkään aikaan nauranut vedet silmissä. Ja vielä useaan otteeseen. Olin aika väsynyt kun lähdin kotoa Nanan luokse, mutta siitä väsymyksestä ei ollut tietoakaan hyvin pian Nanalle saapumisen jälkeen.

Me emme ole nelistään viettäneet aikaa kuin pari kertaa aiemmin. Silti jotenkin meillä neljällä klikkaa jutut yhteen ihan älyttömän hyvin. Ja jotenkin se sellainen toisten kunnioittaminen ja aito kiinnostus kaikkien jutuille on ihan valtavaa. Se on tosi hienoa, kun jokaisen juttuja kuunnellaan yhtä paljon. Jokainen saa puhua omista asioistaan yhtä lailla, eikä kukaan puhu päälle tai näprää kännykkää samalla.

Kyllä tällaisista ystävistä haluaa pitää kiinni ihan satasella. <3
Kiitos vielä ihanasta brunssista rakkaat!

***

Iloista viikon starttia kaikille! <3

Olen tänään 33 viikkoa vanha.
Olen jo aika iso, enkä enää pysty niin kovasti myllertämään äitini masussa.
Vaikkakin yritän kyllä, koko ajan. Temppuilen täällä niin paljon kun pystyn, heitän kuperkeikkaa ja potkin äitiä napaan tosi kovaa. Äitini on harrastanut jotain ”temppuilua” ennen minun ilmestymistäni tänne maha-altaaseen ja taisi se sitä tehdä kyllä silloinkin kun olin vielä aika pieni. Niin minäkin nyt sitten olen jo alkanut tätä temppuilua harrastamaan.

Äiti on kuulemma jo aika iso. Se aina välillä katselee itseään peilistä ja miettii ääneen, että mitenköhän iso tästä pallosta vielä tulee. Ehkä se tarkoittaa sillä pallolla minua. Mutta en minä kyllä ole pallon muotoinen, se saattaa tulla sitten äidille yllätyksenä kun tulen ulos täältä. Minä olen ihan sellaisen pienen ihmisen muotoinen. Minulla on jo varpaiden ja sormienkin kynnet kasvaneet. Että ainoa pallon muotoinen juttu minussa on kyllä minun pää.

Minusta tuntuu, että olen ollut täällä masussa jo tosi pitkään. Välillä kyllä potkin ja tönin äitiä, että hei voisinko jo tulla ulos täältä. Mutta äiti aina silittelee vaan minua ja sanoo, että koitas nyt rauhottua vähän ja että vielä pitäisi muutama viikko pysyä täällä.

Äitiä jännittää minun syntymäni. Se on käynyt iskän kanssa juttelemassa jonkun sellaisen tädin kanssa, joka sitten avustaa minua täältä ulostulossa. 
Minä olen kyllä yrittänyt äitille viestitellä, että en minä sitä yritä satuttaa kun tulen täältä. Että haluan vaan ihan kamalasti nähdä jo äitin ja isän, siksi sitten tulen onneksi täältä ulos.
En minä kyllä tänne mahaan haluaisi jäädä. Vaikka ihan kiva täällä on ollut asustaa.
Mutta yritän kyllä tulla mahdollisimman nätisti täältä ulos. Eikä äitikään enää pelkää niin kovasti.

Minulla on kuulemma kaksi karvaista sisarusta. Olen kuullut tosi monta kertaa sanan Gere ja aika monta kertaa myös sanan Pimu. Se Gere on minun karvainen veljeni. Se kuulemma herättelee äitiä ja iskää hirmuisen aikasin ja on tehnyt sitä jo kolme vuotta. Että minun kyllä pitää sitten kiittää Gereä, kun se on vähän jo valmistanut äitiä ja iskää niihin yöherätyksiin ja vähäisiin yöuniin.
Sitten kun tulen täältä ulos, niin voidaan sitten yhdessä veljen kanssa herätellä aina äitiä ja iskää. Vaikka vuorotellen. Että kun toinen meistä nukkuu, voi toinen herättää. Se olisi aika hauskaa.

Se minun karvainen siskoni Pimu on vähän kiltimmän oloinen tapaus. 
Minä olen monta kertaa kuullut sen sydämen lyönnit ja hengityksen, kun se nojailee äitin masua vasten. Sekin kuuntelee minua. Me keskenämme kuuntelemme toinen toisiamme.
Välillä kun Pimu on siinä mahan vieressä, niin minä potkaisen sitä täältä maha-altaasta, että hei täällä minä olen sisko! Se ei ole vielä potkaissut takaisin, mutta se on kyllä nuollut äitin mahaa.

Minun iskäni huutelee minulle aina iltaisin. Olen keksinyt sellaisen kivan leikin, että aina kun iskä laittaa kätensä äidin mahalle, minä leikin nukkuvaa. Ja sitten iskä tökkii minua ja huutelee, että hei Kaneliii täällä on iskä! Minä hihitän täällä masussa ja yritän pysyä mahdollisimman liikkumattomana. Mutta en kyllä usein sitten jaksa. Sitten aina potkaisen iskää takaisin, että hei iskä kyllä kuulin sinun huutosi.

Pari viikkoa sitten lauantaina minä olin ihan lopen uupunut ja nukuinkin tosi pitkän pätkän niin etten liikkunut ollenkaan. Äiti ja iskä yritti minua tökkiä ja huudella minulle, mutta minä en kyllä yhtään jaksanut niiden juttuja sillä kertaa ja jatkoinkin uniani. 
Mutta sitten äiti ja iskä vähän säikähti. Ne lähti käymään sairaalassa ja sitten kun kuulin, että ne oli aika tosi huolissaan ja äidille laitettiin jotkut ihmeelliset mittarit mahan päälle, niin sitten minä ajattelin ilmoittaa olevani ihan kunnossa. Potkinkin sitten koko päivän edestä ja äiti sai laskettua, että  tunnin aikana potkin sitä 40 kertaa. Sitten ne pääsikin lähtemään kotiin. Kotona ne karvaiset sisarukseni odottivat ihan huolissaan, kun oltiin keskellä yötä lähdetty pois kotoa.

Nyt on 55 päivää siihen, kun minun on arvioitu tulevan täältä ulos. En ole vielä päättänyt, että jaksanko niin pitkään olla. Mutta toisaalta sitten mitä lähempänä ollaan sitä päivää, voikin olla etten halua tulla täältä vielä ulos. Ehkä odotutan äitiä ja iskää vähän ja tulenkin vasta marraskuussa täältä ulos. Olen kyllä ajatellut, että haluaisin syntyä lokakuussa. Se on kiva kuukausi, koska silloin on myös äidin synttärit.