Hae
Monna Pursiainen

Terveisiä muuton keskeltä!

* sis.mainoslinkin

Täällä me painetaan viimeisiä pakkaushommia. Tulevana viikonloppuna on muutto ja ollaan kyllä ihan hirmuisen innoissamme tulevasta kodistamme. Eilen käytiin uudessa kodissamme mittailemassa ikkunoita ja muita juttuja ja sitten Tuukan ja Emman kanssa Ikeassa verhotanko- ja matto-ostoksilla.

bubble

Samalla kun olemme pakkailleet tavaroita laatikoihin, on tullut muisteltua viimeistä paria vuotta tässä kodissa. Etu-Töölö on ollut ihan mahtavaa seutua asua. Täällä minä olen asunut ensimmäiset neljä vuotta lapsuudestani. Tuukalle Töölö on tuttua seutua nuoruudestaan, kun hän asui kimppakämpässä parin kaverinsa kanssa.

On samalla haikea muuttaa tästä ihanasta kodista pois ja samalla ihana päästä uuteen kotiimme. Tähän Töölön kotiimme liittyy tietysti hienoimpana muistona Emman syntymä. Tämä on ollut hänen ensimmäinen kotinsa, vaikkakin vain reilut 2 kuukautta. <3 Silti tämän ajan tulemme muistamaan aina.
Tähän kotiin liittyy paljon muitakin ihania muistoja. Täällä on ollut aivan mahtavia naapureita ja niin lyhyt matka joka paikkaan. Vajaassa kymmenessä minuutissa on tullut käpeksittyä Kamppiin taikka Hietsun rannalle.

bubble2

Kuvien mekko täältä.

***

Mutta nyt on tullut aika siirtyä täältä kaksiosta kolmioon.
Tulevassa kodissa meillä on sitten Emmalle oma huone, kun sen tarve on. Siihen asti huone toimii meillä työhuoneena / vierashuoneena. Tulevassa kodissa on myös parveke, joka jo nyt kutkuttelee Emman päikkäreiden vuoksi.

Vaikka Etu-Töölö jääkin nyt historiaan, emme silti kovin kauaksi keskustan tuntnumasta muuta. Uudessa kodissa meillä on luonto vieressä, mutta toisaalta lyhyt matka keskustaan. Nämä molemmat seikat on sellaisia mitä arvostamme. Luonto on ihana koirien lenkityksen ja vaunulenkkien vuoksi. Ja taasen keskustan läheisyys on meille tärkeää työmme vuoksi.

***

Haikealla mielellä kohti viimeisiä öitä Etu-Töölössä ja super innolla odottaen tulevia satoja öitä uudessa kodissa. <3 <3 <3

logo

Hyvyys ❤

* sis. mainoslinkkejä

img_4535

Tiedätte varmasti näitä tämän tyylisiä quoteseja, kuten yllä olevassa kuvassa. Tai, että ”Be the reason, someone smiles today.” Mielestäni ne on erittäin hyviä! Vaikka ovat varmasti ns. kuluneita sloganeita, mutta niiden pointti on tärkeä! ❤

Välillä kun tuntuu, että henkisesti pahoinvoivia ihmisiä vaan pulpahtelee esiin jokaisen kulman takaa, ei silloin meinaa muistaa ihmisten hyvyyttä. Tulee miettineeksi, että mikä siinä on kun ihmiset voivat nykypäivänä niin huonosti. Miksei ihmiset puhu ahdistuksistaan ja ahdingoistaan kenellekään? Jos ei ole ketään läheistä kelle puhua, eikö voisi jutella ammattiauttajan kanssa? Eihän nykyään ole mikään ihme, että ihan kuka tahansa meistä terveistäkin tyypeistä saattaa käydä silloin tällöin juttelemassa ammattilaisen kanssa.

Olen sitä mieltä, että kaikki asiat aukenevat puhumalla. Jos asioita vaan patoo sisälleen, ne paisuu. On kyse sitten parisuhteen sisällä olevista asioista, ystäviin liittyvissä asioissa, omaan vartalonkuvaan kohdistuvissa paineissa tms. Vaikka puhuminen voikin olla hankalaa, mutta kun pääsee vauhtiin, huomaa kuinka se helpottaa. Myös se, että avaa suunsa jostain vaikeasta asiasta toimii usein vertaistukena jollekin toiselle. Onkin ihana huomata, että moni muukin saattaa kamppailla ihan saman asian kanssa ja siitä tulee heti helpompi olo. Että ei ole ainut ihminen maailmassa, joka miettii tällaista tai tollaista juttua.

Kun ojentaa apua pyytävän kätensä ja siihen tartutaan, saadaan huomata kuinka hyvyyttä on paljon tässä maailmassa. ❤
Vaikka kuinka onkin heitä, jotka ovat pahansuopia ja katkeria. Tai heitä, jotka eivät osaa puhua tunteistaan, vaan purkavat pahan olonsa negatiivisena energiana jotain muuta kohden. On myös tuhansittain ja miljoonittain niitä ihmisiä, jotka tahtovat lähtökohtaisesti kaikille hyvää. Sanoisin, että hyväntahtoisia ihmisiä tässä maailmassa on enemmistö. Onneksi.

Monesti vain on niin, että nämä hyväntahtoiset (normaalit) ihmiset ovat niitä, jotka eivät pidä melua itsestään. He elävät normaalia elämää, tekevät normaaleja asioita, ovat normaaleja ihmisiä. He eivät tietentahtoen satuta toisia ihmisiä henkisesti eikä fyysisesti. He haluavat muille kanssaihmisille hyvää. Se on ihanaa.

Kirjoitin vähän ennen joulua TÄSSÄ postauksessa tästä samasta asiasta. Kirjoitin siinä mm. tämän lauseen: Jätetään katkeruus pienemmälle ja rakastetaan enemmän!! Siitä ei voi olla mitään haittaa! Ja olen niin sitä mieltä edelleen ja aina!

15725288_10154686018755351_1519745130_o-1

Olen tutustunut blogimaailmassa ihaniin ihmisiin. Mm. kuvassa olevaan Emmaan. ❤ On super ihanaa, kun mammat vetävät yhtä köyttä. On myös super ihanaa, kun me bloggaajakollegat vedetään yhtä köyttä. Kirjoitin viime kesänä siitä postauksen. Voit lukea sen TÄSTÄ jos se jäi silloin lukematta.

***

Postaukseni tarkoitus tämän kaiken sepostuksen jälkeen on se, että jakakaa ihmiset hyvää. ❤ Olkaa hyviä toisillenne. Näyttäkää hyvyyttä! Ei ole heikkoa olla hyvä, on paljon helpompi olla tyly ja ilkeä ja käpertyä omaan kuoreensa. Jaetaan hyvää energiaa ja hyviä asioita! Ollaan me niitä, joiden vuoksi ihmiset uskovat hyvyyteen. Ollaan me niitä, joiden vuoksi ihmiset hymyilevät. ❤

***

Tämän hyvänmielen postauksen päätteeksi saankin jakaa hyvää! 🙂 Nimittäin arvon Flamingo Spa:han kylpyläliput kahdelle (arvo 78€) !

Kommentoi tähän postauksen alle jotain hyvää. 😉 Se voi olla jotain hyvää, mitä sinä olet tehnyt jotain toista kohtaan tai vaikka itsellesi. ❤

Kilpailu päättyy 11.tammikuuta klo 21!

Ja hei nyt on Offerilla muuten hyviä tarjouksia tuonne Flamingo Day Spa:han! Varsinkin nämä kaksi oli sellaisia mihin itse tarttuisin! 😉

logo