Imetys(kö) määrittää äitiyden? Hyvä äiti imettää vähintään kuusi kuukautta ja mielellään vuoden. Ja tietysti täysimetyksellä. Huono(ko) äiti ei onnistu imetyksessä ja antaa vauvalleen korviketta pienestä pitäen. Onko tämä todella näin mustavalkoista?!

Mietin ensin, että en kerro tästä asiasta blogissani. Ajattelin, että haluan säästää itseäni siltä p*skamyrskyltä mitä tästä osakseni saan.. Mutta kun juttelin muutaman ystäväni kanssa asiasta, he kannustivat minua kirjoittamaan asiasta blogiin. Koska meitä ”ei täysimettäviä” -äitejä on paljon ja moni luulee/kokee olevansa huono äiti, kun imetys ei onnistukaan. Moni myös jää yksin asian kanssa, koska joka paikassa hehkutetaan niin kovasti imetystä ja hieman jopa lytätään korvikeruokintaa. Kun vielä luin meidän lokakuun mammojen fb-ryhmästä tästä samasta asiasta keskustelua ja nimenomaan sitä ”huono äiti” -fiilistä siitä, kun imetys ei ole ottanut sujuakseen, päätin kirjoittaa.

Nythän on siis niin, että minun imetystaipaleeni on loppunut. Imetin reilu viisi viikkoa.
Olisin halunnut imettää pidempään, mutta siitä ei vain kohdallamme tullut enää mitään. Olin todella stressaantunut ja ahdistunut asiasta. Alussa jokainen imetyskerta pelotti, koska se sattui. Loppua kohden kipu oli hävinnyt ja rinnanpäät jo turtana, mutta rakas Emma ei enää osannut imeä rinnasta. Emma oli oppinut, että tuttipullosta ruokaa saa helpommalla työllä. Yritin pumpata mahdollisimman paljon, että Emma saisi äidinmaitoa sitten edes sen tuttipullon kautta. Mutta maitohanat alkoivat tyrehtymään ja pumppaaminen alkoi myös tämän vuoksi sattumaan.

En alkuun halunnut luovuttaa ja yritinkin kaikenlaisia konsteja. Luin myös paljon asiasta, niin Imetyksen tuki FB-ryhmästä, kuin muistakin hyvistä lähteistä. Kuitenkin jo alusta asti oma suhtautumiseni korvikkeisiin oli 100% hyväksyvä. Olenhan tosiaan itsekin kasvanut täysin korvikemaidolla. Ja tiedän paljon terveitä yksilöitä, jotka ovat saaneet vain korvikkeita. Olimme päättäneet jo ennen Emman syntymää, että opetamme Emmalle tuttipullon siihen rintaruokinnan ohelle. Olimme kuulleet muutamilta ystäväpariskunniltamme tästä hyvää kokemusta, sekä lukeneet asiasta.

En tehnyt mitään varsinaista päätöstä, että NYT loppui minun imetystaipaleeni. Se vain tapahtui, jotenkin jopa luonnollisesti. En kokenut mitään suurta surua ja tuskaa siitä, että imetys sitten osaltani loppui näin varhain. Kun otan nyt Emman syliini ja annan hänelle tuttipullosta korviketta, saan ihan yhtä ihanan tunteen kuin imettäessänikin siitä, että lapsemme saa ruokaa. Vaikka alkuun ajattelin toisin. Alkuun ajattelin, että imetys on ainoa tapa saada se ihana tunne oman lapsensa ruokkimisesta. Mutta nyt tajuan, että se ei todellakaan ole niin. Olin ajautunut tähän ajattelumalliin itsekin ja ihan varmasti tämä johtui ainakin osittain ulkoisesta paineesta ja siitä imetyksen nostamisesta korkeimmalle jalustalle äitiyden maailmassa.

Tähän väliin haluan sanoa, että kaikki kunnia äideille, jotka täysimettävät. On hienoa, että imetys onnistuu ja on hienoa, että maitoa tulee tarpeeksi vauvan kasvua varten. On hienoa, että täysimettäviä äitejä on paljon ja että tällekin asialle saa tukea.

Itse kuitenkin koin Imetyksen tuki Ry:n fb-sivut painostaviksi. Tuli syyllinen olo, kun en pystynyt olemaan se täysimettävä äiti. Tuli ahdistava olo siitä, kun ryhmässä kuva toisensa jälkeen oli vauvoista, äidin pullea tissi suussaan. Ja sitten kuvatekstinä kerrottiin kuinka hienosti imetys on sujunut, eikä tippaakaan korviketta ole mennyt. Ja itse koin sen nimenomaan alleviivana korvikkeita vastaan. En ahdistunut siitä, että joillain muilla homma sujui. Ahdistuin siitä, että koin olevani huono äiti, kun annoin pienelle rakkaallemme korviketta.

Kun sitten juttelin muutaman ystäväni kanssa imetyksestä vs. korvikkeista, ymmärsin etten ole todellakaan yhtään sen huonompi äiti. Juttelin myös neuvolassa asiasta ja neuvolantäti painotti vahvasti sitä, että tärkeintä on vauvan ravinnonsaanti. Ei se tuleeko ravinto pullosta vai tissistä. Hän myös painotti sitä, että korvikkeet on nykyään erittäin hyviä ja vitamiinipitoisia. Ja kuten aiemmin tuossa kerroinkin, minä söin vain korviketta vauvana, eikä minulla ole mitään kroonisia sairauksia tai muutakaan.

Äidit, jotka imettävät ovat super hyviä mutseja. Äidit, jotka imettävät sekä antavat korviketta ovat super hyviä mutseja. Äidit, jotka antavat pelkästään korviketta ovat super hyviä mutseja. Äidit, jotka stressaavat ja kokevat ahdistusta imetyksestä ovat luultavasti väsyneitä ja huonotuulisia, itkuisia ja ahdistuneita, väsyneitäkin – ovatko he super hyviä mutseja?

Kun itse nyt olen lopettanut imetyksen ja siitä stressaamisen, olen oikeasti parempi äiti. Olen parempituulinen, olen pirteämpi. Jaksan tyttömme kitinöitäkin paremmin. Höpöttelen vauvamme kanssa, halailen ja pussailen. Pidän todella paljon sylissä ja rakastan niin suunnattoman paljon.
Kun taas mietin sitä tilannetta, että syke alkoi nousemaan jo imetyksen ajattelemisesta. Tai siitä, että onnistuuko se tällä kertaa. Tai sattuuko se? Olin ahdistunut, väsynyt ja itkuinen. Koin olevani ihan p*ska äiti, kun en voinut pienokaisellemme edes ravintoa omasta tissistä antaa. Mitä luulette, kumpi vaihtoehdoista on parempi?

Jos haluaa imettää, se on täysin ok! On hienoa, jos haluaa saada siihen apua ja yrittää vaikka se olisi vaikeaa. Mutta muistakaa äidit hyvät, imetys ei ole äitiyden mittari. Se, että äiti voi henkisesti hyvin on paljon tärkeämpää. Silloin äiti voi olla parempi äiti pienokaiselleen. Hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi.

Rakkautta, läheisyyttä ja lämpöä ei puutu, vaikka imetystä ei tässä talossa enää tapahdukaan.

***

Olkaa itsellenne armollisia! Niin äitinä, kuin muutenkin. Muistakaa, että tärkeintä on vauvan riittävä ravinnonsaanti, sekä läheisyys ja rakkaus. Muistakaa, että tässä maailmassa on niin korvikkeilla kuin äidinmaidollakin kasvaneita täysjärkisiä ja terveitä ihmisiä. 

Mun täytyy myöntää, etten ole koskaan ollut mikään kävelyn suuri fani. En oikeastaan hirveästi koskaan ole ollut mikään hyötyliikkuja. Olen ollut jopa vähän laiska kulkemaan kävellen, jos sillä ei ole ollut jotain ”tarkoitusta”. Myös pidemmät koiralenkit meillä on aina ollut Tuukan heiniä. Toki minäkin niitä välillä teen ja varsinkin jos ollaan yhdessä lähdetty, niin ne on ihan ok. 😉

Nyt olen löytänyt kävelystä ”sen jutun”. Pakkaan Emman vaunuihin, pistän itselleni kunnolla päälle ja lähden painelemaan. Tunti hyvällä tahdilla talsien vaunujen kanssa on super hyvää liikuntaa. Ihan tosissaan saa tehdä hommia jaloilla, kun pistelee menemään ylämäkiä. Tunnin lenkin aikana saa ihan kunnolla hien päälle ja sen lisäksi saa raitista ilmaa.

Tässä on vielä se hyötypuolikin, eli Emma saa nukuttua päikkärit. Nyt tällä hetkellä hänellä kun tuntuu olevan virtaa enemmän kuin pienessä pitäjässä, ei päikkärit meinaa maistua kotona. Tai no maistuu ne aina noin 15min kerrallaan. 😀 Tällaisella tunnin vaunulenkillä sitten saa tyttö nukkua rauhassa pidemmät päikkärit.

Eilen vaunulenkin aikana pyrytti lunta ihan kamalasti, joka olisi ennen tarkoittanut kääntymistä kotiin lyhyimmän mahdollisen reitin kautta. Nyt pistelin vain vauhtia lisää töppösiin ja nautin siitä. Kiertelin hautausmaat ja Lapinlahden mielisairaalan pihat. Höpöttelin kaikenlaista snapchattiin ja sitten vain nautiskelin maisemista.

Meillä on muutto parin viikon päästä tähän ihan lähelle, mutta isompaan asuntoon. Talossa on myös sellainen hissi, johon vaunut mahtuvat, plus vaunuvarasto. Tällä hetkellä nykyisessä talossa on hissi niin pieni, että sinne ei rattaat mahdu, eikä ole myöskään vaunuvarastoa. Joten joka päivä, kun lähdemme ulos vaunujen kanssa, on alkulämppä siinä kun roudaa koko tuon höskän alas. 😀 Mutta se on sen vaivan väärti!

Joka tapauksessa odotan sitä, että pääsen kulkemaan vaunujen kanssa esteettä ylös ja alas kodin ja pihan väliä vaikka kymmenen kertaa päivässä. Meillä tulee olemaan sikälikin ihanat oltavat uudessa kodissa, että rapusta kun kääntyy takapihalle – on siellä Keskuspuisto. Ja kun kääntyy etupihalle, on siellä kaupungin hulina ja hälinä. 🙂 Eli jos on vaikkapa paljon lunta, on vaunujen kanssa helpompi lähteä tallaamaan keskustaan päin. Kun taasen sitten keväämmällä on ihana lähteä sinne Keskuspuiston uumeniin talsimaan. Myös koirien kanssa on huippua päästä heti sinne ”metsään” samoilemaan.

Kun meillä on nyt löytynyt hyvä rytmi kotona vauvan nukkumisjutuissa, on meillä molemmilla Tuukan kanssa energiaa taas enemmän tehdä kaikenlaista päivän aikana. On ihan huippua suunnitella, että mitä minäkin päivänä puuhaa. kun ei tarvitse miettiä kuinka väsynyt ja loppu on. Minulla on muutenkin jo sellainen olo, että kevät täältä tullaan! 😀 Vaikka toki nythän se talvi vasta (ainakin täällä Helsingissä) näyttää alkaneen, mutta silti! Päivät on koko ajan valoisempia ja tosiaan se oma kasvanut energiataso vaikuttaa niin positiivisesti taas tähän elämiseen, että huh heijaa! 🙂

***

Umppukin kirjoitti juuri postauksen, jossa kannustaa kaikkia mammoja liikkumaan! Ja minäkin kannustan! Kyllä ulkoilma ja pieni, kevytkin liikunta vaan lisää sitä energiaa ja jaksamista sitten vauvan itkuskeluun tai muihin kiukkuihin <3

Ihanaa, energistä tiistaita kaikille!