Niin se vaihtui vuosi uudeksi. Taas on monia ihania ja myös ennalta arvaamattomia asioita koettavana. Minä odotan innolla mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan! Teittekö te lupauksia vuodelle 2017? Itse en tehnyt tällä kertaa lupauksia, mutta kerron mitä odotan vuodelta. 🙂

Emman kehitys – Viikko viikkolta ja kuukausi kuukaudelta odotan todella isosti mitä kaikkea ne tuo tullessaan. Koska Emma oppii kääntymään vatsalleen? (nyt jo kova yritys!) Koska hän lähtee liikkeelle? Entä tuleeko jo tämän vuoden puolella ensimmäisiä sanoja? Odotan kovasti myös sitä, kun hän alkaa päivä päivältä ottamaan enemmän ja enemmän kontaktia. Ne tämän hetken hymyt silmiin katsoen ja nauravat jokellukset ovat jotain aivan ihanaa. Siitä kun se vielä kehittyy koko ajan lisää, on niin paljon ihania hetkiä tulossa. ❤

Oma palautuminen – Odotan todella kovasti sitä, että pääsen taas akrobatiatreenien pariin. Myös kunnon hikitreenit houkuttelee jo takaraivossa. On hirveän mielenkiintoista nähdä miten oma kroppa muokkaantuu tämän vuoden aikana. Tuleeko se samanlaiseksi kuin ennen raskautta? Minkälaisia pysyviä muutoksia siihen on tullut raskauden aikana? Miten on käynyt lihasmassan ja rasvamassan suhteen? jne.. Nyt tulevana sunnuntaina 8.pvä pidän kehonkoostumusmittauksia taas asiakkaille ja aion ottaa mittauksen myös itseltäni. Tämä jännittää! Mutta vain hyvällä ja innostavalla tavalla! 🙂

Uusi koti – Meillä on parin viikon päästä muutto isompaan asuntoon. Aluksi ajateltiin, että kaksio riittäisi meille kyllä pikkuisen kanssa. Mutta kun Tuukka (ja toki minäkin sitten kun on sen aika) tekee myös töitä kotona, on yksi ylimääräinen huone tarpeen. 🙂 Odotan innolla muuttoa, vaikka itse muuttopäivä ei välttämättä mitään herkkua ole pienen vauvan kanssa. Onneksi meillä on kuitenkin muuttoapuna pari hyvää ystävää ja veljeni ja äitini. On jotenkin ihan super kiva muuttaa, vaikka tämä nykyinen asunto ja sijainti onkin olleet aivan upeita.

Ensimmäinen lomamatka perheenä – Huhtikuun lopussa suuntaamme nokkamme kohti Kreetaa. Viime vuonna emme käyneet ulkomailla kertaakaan ja nyt onkin ihana lähteä lomailemaan yhdessä ensimmäistä kertaa Emman kanssa. Odotan lomalta aurinkoa ja ihanaa yhdessäoloa. Kiireetöntä meininkiä ilman aikatauluja.

CitySurvivors – Meidän mahtava tapahtumamme huhtikuussa. Tapahtuma, joka lähti Tuukan ajatuksesta eräällä juoksulenkillä – on nyt totta ja pian joudutaan laittamaan ”sold out” -kyltti tapahtuman sivuille. Se on suurin koskaan järjestämämme juttu ja olemme siitä molemmat ihan super innoissamme, mutta toki sen monien satojen osallistujamäärien vuoksi myös erittäin jännittävä juttu! Tämän tapahtuman jälkeen me lähdemmekin rentoutumaan sinne Kreetalle. ❤

Sunnuntain InBody-mittauksiin on muuten vielä muutama paikka vapaana. Jos kiinnostaa, niin katso tapahtumakutsu TÄÄLTÄ. 🙂

***

Tässä varmasti niitä isompia juttuja mitä odotan. Toki sitten vuoden varrella tulee uusia mahtavia juttuja mitä odottaa ja myös niitä ennalta arvaamattomia juttuja!

Kivaa vuoden ensimmäistä viikkoa! 🙂

Vuosi 2016 päättyi ja nyt on aika taas uuden. ❤ Vajaan viikon päästä pieni Emmamme on jo kaksi kuukautta. Aika on mennyt ihan hullun nopeasti ja nyt tyttö tuntuu jo isolta vauvalta. Kaikki tuntuu päivä päivältä helpommalta ja ihannemmalta. Vaikka toki vaikeitakin hetkiä on. Kun nyt muistelen ensimmäisiä päiviä tai paria ensimmäistä viikkoa, kaikki tuntuu yhdeltä sumuiselta ja hämärältä pilveltä. Myös hyvin itkuiselta.

Juttelin erään some-kaverini kanssa äitiysjutuista. Hän laittoi minulle viestiä ja sanoi, että on todella kurjaa kun näistä vanhemmuuden tylsistä asioista ei oikein puhuta. Varsinkaan neuvolassa ei puhuta, joka on monelle kuitenkin se ainoa paikka josta saa neuvoa näihin asioihin. Niihin ensimmäisiin viikkoihin liittyy paljon sellaista, mikä tulee monelle ja myös meille tuli yllätyksenä.

Kivut synnytyksen tai sektion jälkeen. On synnytystapa sitten mikä tahansa, on naisen kroppa ensimmäiset kaksi viikkoa (vähintään) aika rikki, eikä oikein tunnu omalta. Sektiohaavan paraneminen on todella pitkä prosessi, myös muut leikkaushaavat esim. alapäässä on kivuliaita vielä pitkään sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Kuinka monelle on puhuttu esim. vessassakäymisen vaikeudesta ja kivuliaisuudesta alatiesynnytyksen jälkeen? Entä kuinka moni on saanut neuvoja, että sektion (ja alatiesynnytyksenkin) jälkeen kannattaa syödä jotain, joka pistää vatsan toimimaan hieman ”luikkaammin”? Kuinka monelle on kerrottu, että virtsaaminen kirvelee ja saattaa jopa sattua välilihan leikkaamisen vuoksi.

Imetys sattuu. Suurin osa äideistä joutuu kokemaan tämän. Imetys sattuu alkuun. Joillakin imetys sattuu vain päivän, joillakin monta viikkoa tai jopa kuukautta. Eikä siihen auta muu kuin imettäminen ja huulen pureminen. Lopulta kun oikea imetysasento löytyy ja rinnanpäät turtuvat, on imetys mukavan tuntuista puuhaa. Tai sitten imetys ei vain ota sujuakseen ja on aika siirtyä korvikkeisiin. Itselläni nännit vuosivat verta. Anteeksi suorapuheisuus, mutta näin se oli. Ja jokainen voi sitten tästä miettiä kuinka mukavalta on imetys tuntunut alkuun.

Oma kroppa tuntuu vieraalta. Monelle on vaikea suhtautua omaan vartaloon heti synnytyksen jälkeen. Ei sen vuoksi, että jäljellä olevat raskauskilot haittaisivat, mutta esim. sen vuoksi, että keskivartalon tuki on hetkellisesti tiessään. Vartaloa on ihan erillaista hallita ja todella moni liike ihan suoraan sanottuna pelottaa. Että ei sitten vahingossakaan käyttäisi niitä vatsalihaksia sängystä noustessaan tai vauvan tuttia lattialta poimiessaan. Uskon, että tämä oman kropan vieraalta tuntuminen korostuu ennen raskautta paljon liikkuneilla naisilla. Eikä se ole asia, mitä pitäisi tuomita. Kyse ei ole turhamaisuudesta, että heti pitäisi näkyä sixpack tai olla kaikkien kilojen poissa. Vaan kyse on siitä, kun aiemmin omaa kroppaa on pystynyt hallitsemaan ja synnytyksen jälkeen se hallinta on tipotiessään. Tietysti vain hetkellisesti, mutta kuitenkin.

Myös isä voi uupua. Meidän neuvolatätimme sanoi aika alussa raskautta jo, että muistakaa sitten synnytyksen jälkeen pitää myös isän jaksamisesta huolta. Hän sanoi vielä, että ”kun isillä ei ole niitä hormoneita apunaan”. Olin tästä erittäin kiitollinen, että hän meille tämän aiheen toi esille. Sillä tästäkään asiasta ei kovin usein puhuta. Puhutaan kyllä äitien jaksamisesta ja äitien nukkumisesta. Mutta kuinka usein isältä kysytään, kuinka sinä olet jaksanut nyt pikkuvauva-arkea? Koska isät on nykyään (onneksi) enemmän mukana vauvan hoitamisessa, myös öisin – on uupumuksen puolelle ihan todella pieni kynnys myös heillä. Onkin tärkeä kuunnella myös isiä, äitien lisäksi.

Jälkivuoto on runsasta. Todella runsasta varsinkin alatiesynnyttäneillä. Mutta myös sektion kautta synnyttäneillä. Tämäkin yllättää monen äidin ja saattaa jopa säikäyttää. Runsas ja viikkoja kestävä jälkivuoto on kuitenkin ihan normaalia.

Vauvojen nenä on usein tukossa. Kun sitä ensimmäisinä öinä sairaalasta kotiinpaluun jälkeen on tarkistanut n.68 kertaa saako vauva happea vai tukehtuuko hän omaan räkäänsä ja googlannut myös tämän asian ainakin kerran tunnissa – olisi tieto tämän normaaliudesta ollut paikallaan. Vauvan hengitystiet ovat niin pienet, että hengitys voi kuulostaa raskaalta ja tukkoiselta pitkälle parikuukautiseksi. Myös maito rohisee ruokatorvessa, jos röyhtäytys ei ole onnistunut tai välillä jopa isojen röyhtäisyjen jälkeenkin.

Babyblues on yleistä. Monet naiset kokevat babybluesin synnytyksen jälkeen. Se kestää usein n.2-3 viikkoa ja silloin tunteet ovat todella herkässä. Moni kovin ihmeellinenkin asia itkettää ja myös naurattaa. Itketään ilosta, surusta, haikeudesta ja huolesta. Kyynel voi vierähtää poskelle sen vuoksi kuinka suloinen ja ihana vauva on, samalla sekunnilla voi kuitenkin myös tuntea suurta huolta siitä miten vauva selviää ja itku yltyykin ihan valtavaksi.

***

Nämä kaikki (ja monet muutkin) asiat tulevat kertarykäisyllä päälle. Samalla kun rakastaa sydän pakahtuen sitä pientä uutta ihmettä, on pää ihan sekaisin kaikesta muutoksesta. Kun väsyneenä miettii näitä kaikkia asioita ja googlaa hädissään onko tämä ja tämä asia normaalia, on babybluesin jatkuminen raskauden jälkeiseksi masennukseksi hyvin lyhyt tie. Näistä asioista olisi hyvä tietää ja puhua, moni vanhempi on kovin yksin näiden asioiden kanssa.

Se, että välillä väsyttää niin paljon ettei meinaa järki kulkea. Tai ettei aina tiedä mitä vauva itkullaan tarkoittaa, on ihan normaalia. Ei äiti tai isä aina tiedä mitä mikäkin itku tarkoittaa. Välillä vauva on niin väsynyt, että ei osaa nukahtaa. Välillä saattaa vatsassa kiertää ja siksi kitisyttää. Välillä on nälkä ja välillä on kakka housussa. Ja sitten on vielä niitäkin hetkiä, kun kaikki nämä edellämainitut asiat on kunnossa – mutta silti itkettää. Sitten ei muuta kun vauvan halailua, sylissäpitämistä ja vanhemmille pitkiä pinnoja. <3

Oma äitini sanoi minulle joskus vauvan ekojen päivien aikana, että muista aina sillä väsyneimmälläkin hetkellä, että ”Emma ei tarkoita itkullaan pahaa, se rakastaa teitä sen pienellä vauvan sydämellään ihan sen täyttä, eikä aina itsekään tiedä mikä itkettää.” Tämän olen muistanut aina silloin, kun väsymys meinaa vyörytä päälle isoimmalla voimallaan ja kaikki omat voimat meinaa loppua kesken. Myös sen olen oppinut, että asioista pitää puhua ääneen. Joko sille toiselle vanhemmalle tai jos on yksinhuoltaja, niin omalle äidilleen tai isälleen tai ystävälleen. Tai neuvolassa neuvolantädille. Jos näitä asioita ja tuntemuksia väsyneenä vain hautoo päässään, ei varmasti olo ainakaan helpotu.

***

Toivotan kaikille onnea, iloa, rakkautta ja rauhaa vuoteen 2017!