Hae
Monna Pursiainen

Pienin askelin takaisin.

Sunnuntaina pääsin ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon salille. Oli ihan super hyvä fiilis astua Ruoholahden Motivukselle sisään. Samainen ihana fiilis valtasi tiistaina aamulla kropan ja mielen, kun astelin Motivus Centeriin sisään.

Sunnuntaina tein todella kevyen yläkroppatreenin, olin salilla alle 45min ja tein vain viisi liikettä. Mutta nyt on lähdettävä liikkeelle rauhallisesti, en todella halua ottaa takapakkia erkauman palautumisessa taas uudestaan.

Tiistaina tein kevyen jalkatreenin, ainoastaan kehonpainolla ja hyvin hallittuja liikkeitä hitaasti, keskittyen siihen, että keskivartalon korsetti pysyi kasassa.

Nyt voisin väittää tuntevani pysyykö se hallinta siellä keskivartalossa vai ei. Väitän myös, että osaan nyt jättää pois sellaiset liikkeet, jotka aiheuttavat vatsaonteloon painetta ja siten ovat ”ei niin hyviä” liikkeitä vielä. Vaikka ihan kamalasti kutkuttaisi jo palata akrobatian pariin, aion sen suhteen olla vielä erittäin rauhassa. Ennen kuin aloitan ne treenit, aion vielä kerran käydä tarkastamassa vatsalihasten palautumisen tilanteen.

Tästä viikosta alkaen treeneihini kuuluu siis taas kuntosali. Ja näin alkuun pari kertaa viikossa. Sen lisäksi vaunulenkit jatkuvat tietysti ja uutena juttuna mukaan tulee kantoreppulenkit. 🙂 Emmalla kun päikkärien määrä alkaa vähenemään tässä koko ajan, ei hän jaksa kököttää vaunuissa, jollei lenkki osu juuri hänen päikkäri-aikaan.

***

Siis ei muuta kuin iloisin mielin kesää kohti! <3 Aurinko paistaa ja vettä sataa! 

Kuva : Ossi Pietiläinen

Postauksen kuvissa olevat kengät – Adidas ZX Flux -> TÄÄLTÄ

Kuvissa olevat treenivaatteet: Yvette (joihin alekoodi tällä viikolla tulossa.. 😉 )

6 kommenttia

  1. Hepe kirjoitti:

    Hei, mitkä kaikki liikkeet tekevät vatsaonteloon painetta, mitä esim itse jätät nyt tekemättä? ?

    • Monna kirjoitti:

      Mm. kyykky isoilla painoilla, punnerrus, lankku (hoover), päälläseisonta/käsilläseisonta, maastaveto, jalkaprässi.. aika moni liike sitä tekee. Mutta pitää vaan yrittää osata kontrolloida keskivartaloa ja hengittää liikkeiden aikana, ettei painetta syntyisi kovin paljoa. 🙂

  2. Laura kirjoitti:

    Hmm. Olen tehnyt noita kaikkia, vauva 3kk. Neuvolalääkäri ei osannut sanoa erkauma-asiasta mitään, kun kysyin. Mietin, että onko tää joku ”nykyhömpötys”, kun ei esikoisen jälkeen ollut yhtään tapetilla koko asia. Mitä haittaa erkaumasta voi olla? Jos lihakset palautuvat hitaammin, haittaako, vai eikö erkauma sitten ikinä palaudu, jos lähtee liian aikaisin treenaamaan?
    Kiitos 🙂

    • Monna kirjoitti:

      Ei ole nykyhömpötys.. 🙁 Tästä asiasta ei vain Suomessa ole puhuttu (tiedetty) kovin pitkään.
      Erkaumasta voi olla todella paljon haittoja, jotka ei näy heti. Pahimpia niistä voi olla erilaiset tyrät, sitten tietysti virtsankarkailu on ehkä se yleisin tai alaselkäkivut – kun vatsalihakset eivät tue keskivartaloa oikealla tavalla.
      Erkauma ei itsestään palaudu jos sitä on. Mutta sen voi korjata vaikka vielä 10v synnytyksestä.

  3. Kati-Laura kirjoitti:

    Oon uus lukija enkä tiedä ootko kirjottanu jo aiheesta. Mistä huomasit että vatsalihakset on alkanu erkaantua uudestaa?

Vastaa