Hae
Monna Pursiainen

Tavallinen tiistai?

Tiistain kohdalla minulla luki kalenterissa klo 8.30 Biotherm-tilaisuus @ Lavli Living Room. Siellä luki myös klo 12.30 lounas tyttöjen kanssa.

Olin miettinyt, että kävisin aamusta Biothermin tilaisuudessa yksin ja sitten tulisin kotiin hakemaan Emman ja lähtisin takaisin keskustaan lounaalle. Yritän aina järkätä arkipäivinä kaikki jutut niin, että Tuukalla on mahdollisimman paljon omaa aikaa tehdä töitä. Joten kuljen sitten Emman kanssa siellä missä kuljen. Toki käyn myös ilman Emmaa, jotta saan välillä sitä omaa aikaa.

Heräsimme kuuden maissa. Tuukka jäi Emman kanssa sisälle keittelemään kahvia ja tekemään meille smoothieta, minä lähdin koirien kanssa ulos. Koiralenkin jälkeen söimme kaikki yhdessä aamiaista ja sitten Emma menikin jo aamupäikkäreille. Hän yleensä jaksaa aamuisin olla hereillä noin tunnin verran ja sitten on mentävä jo takaisin nukkumaan. 🙂

Vähän ennen kahdeksaa lähdin kohti Lavli Living Roomia, Galleria Esplanadille. Siellä oli bloggaajille ja pressille järjestetty Biothermin tilaisuus, jossa esiteltiin kevään uutuustuotteita ja aamu alkoi ihanasti Nanan vetämällä kehonhuollolla.

Kehonhuoltotunnin aikana Tuukka oli laittanut viestiä, että älä turhaan tule sieltä kaupungilta kotiin pariksi tunniksi, että nyt jäät sinne nauttimaan omasta aamupäivästä. 😀 Olin ihan suu auki, että jaahas.. mitähän minä nyt sitten tekisin. Mietin kyllä vielä monta kertaa, että pitäisikö kuitenkin mennä kotiin. Mutta päätin kuitenkin sitten ottaa sen oman ajan, kun Tuukka sitä minulle avokätisesti tarjosi.

Pyörin pari tuntia keskustassa ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta. Kävin Stockmannilla kahvilla ja smoothiella, lakkasin siellä kynnet ja pläräsin somea. Ihan sellaista ”tyhjänpäiväistä” tekemistä. Mutta kyllä se teki hyvää.
Oli hassua huomata, että koko ajan meinasin potea huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä, että täällä minä vaan istuskelen smoothie kädessä ja kynsilakkapullo toisessa ja Tuukka on kotona yksin Emman ja koirien kanssa.. Mutta vahvasti tein työtä oman pääni sisällä, että on ihan turha tuntea sellaista. Ehdotushan tuli Tuukalta itseltään. Hän halusi antaa minulle oman aamupäivän. <3

12.30 näin sitten ihanat naiset Emmin, Lauran ja Nanan. Sekä Lauran super söpön seitsemän viikkoisen koiranpennun Paavon. <3 Kävimme syömässä lounasta ja suunnittelimme toukokuulle pientä tyttöjen reissua. 🙂 Ihania naisia ja ihanaa seuraa!

Lounaan jälkeen lähdin takaisin kotiin ja kyllä kotimatkalla jo kaiversi kova ikävä Emmaa. <3

Kotona puuhasteltiin niitä perusjuttuja, mitä meidän päiviin nykyään kuuluu. Leikitään leikkimatolla, tehdään kääntymisharjoituksia. Tai siis käännytään jatkuvasti selältä mahalle ja tutkitaan muutenkin maailmaa.

Kun Emma meni päikkäreille joskus kolmen aikaan, minä tiskasin ja tein Emmalle perunasosetta.

Kun Emma heräsi päikkäreiltä, maisteltiin sosetta ja hyvin tuntui maistuvan. 🙂

Illansuussa lähdettiin koko perheen voimin vielä iltakävelylle, koirat sai iltapissat tehtyä ja me käytyä Tuukan kanssa vielä ruokakaupassa. Emma otti lenkin aikana pienet powernapit ja sitten kotiin tullessa olikin edessä enää iltapesut ja yökkäri päälle ja sitten nukkumaan.

Nyt viikon ajan Emma on nukahtanut pinnasänkyyn ilman minun syliä. 🙂 Aiemmin siis oikeastaan joka ilta tämän neljän kuukauden ajan olen hyssytellyt Emman uneen sylissä. Viime viikolla kokeilin ensimmäistä kertaa niin, että laitoin Emman suoraan pinnasänkyyn ja syötin iltapalan siinä. Nyt siis noin viikon ajan Emma on aina nukahtanut sitten siihen syötyään. Olen vielä laulanut unilaulun ja ollut siinä vieressä niin kauan kunnes Emma on sikeässä unessa ja sitten mennyt itse iltapalalle olohuoneeseen.

Sain ystävältäni hyvän vinkin, ”Sleep sounds” -appin lataamisesta kännykkään. Siitä olen nyt parina iltana sitten laittanut sateenropinaa Emmalle makuuhuoneeseen ja Emma on nukkunut tyytyväisesti, eikä ole säpsähtänyt ääniin olohuoneesta.

***

Tällainen oli minun tiistai. Ei ehkä ihan sieltä tavallisimmasta päästä, mutta monesti kyllä puuhaan kaikenlaista päivisin. Mielestäni on todella kivaa tehdä kaikenlaista Emman kanssa, perheen kesken tai sitten ihan vain itsekseen välillä. 🙂 Tietysti silloin tällöin on myös ihana, kun on päiviä jolloin ei ole mitään. Niitäkin päiviä kaipaa. <3

Turhakkeet ja hyödykkeet vauvalle

sis. mainoslinkkejä

Nyt tässä reilun neljän kuukauden aikana on tullut huomattua jo asioita, joista on muodostunut turhakkeita ja toisaalta niitä, jotka on olleet hyödykkeitä. 🙂
Ajattelin tähän listata teille omia fiiliksiäni, mutta se mikä toimii meillä ei välttämättä toimi kaikilla. Ja toisinpäin. 😉

Hyödykkeet:

        • Pyjamat, joissa kaksisuuntainen vetskari ja ”suljetut lahkeensuut”. Kaksisuuntainen vetskari on ehdoton juttu vaipanvaihdoissa. Ja minä tykkään, että ei tarvitse yöksi laittaa erikseen sukkia. Tällaisia on mm. Elloksen pyjamat.
        • Unipussi! Meillä tyttö nukkuu kaikki yöt unipussissa. Paljon levollisempaa unta, eikä pääse vääntyilemään ympäri pinnasänkyä. Meidän unipussi on Raskauskeijusta, mutta hyvin samanlainen, kuin mm. tämä. Raskauskeijun unipussi tässä, mutta tilapäisesti ainakin valitettavasti loppu.
        • Pikkulaukku vaunuihin. Itse en ole kokenut vaippakassille tarvetta, olen käyttänyt omaa BjörnBorgin laukkua vaunuissa mukana. Mutta vaunujen ”työntöaisaan” kiinni laitettava pikkulaukku on ollut kätevä. Siihen saa mukaan kätevästi tuttipullon, lompakon, avaimet ja kännykän. Itselläni on tällainen versio.
        • Untuvapussi vaunuihin. Ilman tätä ei olisi kyllä pärjätty. Meillä on ollut tämä untuvapussi käytössä ihan syntymästä asti ja edelleen, se on käytössä joka päivä. Sen saa hyvin niin vaunukoppaan, kuin matkarattaisiin. Meillä on tämä Elodie Detailsin ihanuus.
        • Unipesä! Me ostimme unipesän jo ennen Emman syntymää valmiiksi. Oltiin kuultu siitä niin paljon hyvää. Meillä se oli jokaöinen nukkumapaikka kolmikuukautiseksi asti.
        • Leikkimatto, jossa on paljon värejä ja erilaisia tunnusteltavia juttuja matossa kiinni, niiden roikkuvien juttujen lisäksi. 🙂 Meidän leikkimatto on tosiaan hyvin värikäs ja ei todellakaan ”sovi sisustukseen”. Mutta mitä enemmän värejä, sitä enemmän vauvat pitää. Leikkimatto ei alkuun ollut kiinnostava, mutta nyt kun Emma osaa tarrata leluihin kahdella kädellä ja kääntyillä, on se ollut ihan huippu paikka.
        • Sitteri! Ihan ehdoton! Melkein sanoisin, että ykköstuote! Meillä on ollut BabyBjörnin sitteri käytössä ihan syntymästä tähän päivään asti. Ihan pienenä Emma otti siinä jopa päikkäreitä, nyt hän viihtyy siinä sen aikaa, että saa keitettyä kaffet aamulla. 😉 Mutta siis älyttömän toimiva juttu, jos haluaa hetkeksi kädet vapaiksi. Ja tämä lelu vielä kiinni siihen, niin on tytöllä aina hämmästeltävää hetkeksi.

Turhakkeita on ollut huomattavasti vähemmän. Meillä turhakkeeksi on osoittautuneet mm. kaikki pehmolelut. Niistä Emma ei vielä oikein välitä. Tulee varmasti jossain vaiheessa välittämään, mutta nyt ne ei vielä kiinnosta. Toinen mikä meillä on osoittautunut harmi kyllä turhakkeeksi on kantovälineet. Emma viihtyi Tulassa alle 2-kuukautisena vielä ihan hyvin ja nukkuikin siellä. Mutta enää ei tyttö viihdy siellä yhtään! 😀 Ei kuitenkaan meinata vielä heittää Tulaa kierrätykseen, vaan meinataan vielä joku päivä kokeilla josko nyt taas kiinnostaisi olla. Tai sitten, kun sitä voi käyttää selkäpuolella, josko hän viihtyisi siellä sitten.

Me päätettiin jo ennen Emman syntymää, että esim. hoitopöytä on turha ostos. Pesukoneen päälle hankimme hoitoalustan ja kylpyhuoneessa vaipanvaihto ja pepunpesu onkin ollut kätevintä koko ajan. Iso osa leluista on vielä ihan turhakkeita, mutta niiden aika varmasti vielä tulee. Nyt kiinnostavinta on omat sormet ja meidän vanhempien naamat. 😀

***

Onko teillä jotain selkeitä turhia hankintoja tai toisaalta, mitkä on olleet niitä parhaita hankintoja?