Tiedättekö mitä? Minut tekee oikeasti vähän surulliseksi, kun luen juttuja joissa joku on pudottanut 1200 kcal:n dieetillä neljässä viikossa kymmenen kiloa. Minua myös surettaa, kun katson muutos-kuvia vaikkapa instagramista, joissa kuvatekstissä hehkutetaan, kuinka pullukasta tuli timmi kahdeksassa viikossa.

Jäätävän monta tuntia, viikkoa, kuukautta salitreeniä ja uutta elämäntapaa.

Itsekin myyn kahdeksan viikon nettivalmennusta, nimeltään Muutos. Mutta me AINA painotamme, että valmennus on vain ensisysäys elämäntapamuutokselle. Ei se ainoa hetki, joka nipin napin jaksetaan kärsiä jollain käsittämättömän niukalla ruokavaliolla ja hurjalla määrällä treeniä.

Minä en oikeasti ymmärrä sitä kiirettä. Miksi pitää saada paino putoamaan tai kroppa pehmeästä kireäksi mahdollisimman lyhyessä ajassa? Mikä siinä on, että osa ihmisistä ei käsitä niiden kitudieettien tuoman onnen sieltä peilikuvan ja vaa’an lukemien kautta kestävän usein vain hetken? Kunnes alkaa taas syömään hiilihydraatteja tai jopa värillisiä vihanneksia. OMG!!

Minua ihan oikeasti suututtaa se, että normaaleille ihmisille syötetään sellaista sontaa, että tomaatit lihottaa tai ettei marjoja voi syödä, koska ne sisältävät liikaa sokeria!!! OIKEASTI!!! Eiköhän ne jokaisen hankkimat liikakilot tai kropan pehmeydet johdu ihan jostain muusta kuin hedelmistä, marjoista tai tomaateista?! Tulen oikeasti vihaiseksi tällaisesta.

Minulta aina välillä pyydetään postausta omasta elämäntapamuutoksestani. Ehkä osalle jo tuttua tarinaa, mutta monta uutta lukijaakin matkassa mukana. 🙂

Vuonna 2005 kävin Kisakalliossa Liikunnanohjauksen peruskurssin, jonka jälkeen aloin ohjaamaan mm. ryhmäliikuntatunteja ja kuntosaliohjauksia. Vuonna 2007 tapasin mieheni Tuukan. Olin urheileva, hyvässä kunnossa oleva bööna. 😉 Seurusteltuamme pari vuotta, alkoi koti-illat olla erittäin tuttua puuhaa ja niitä mukavasti kuljetti eteenpäin shipsit, limut ja irtokarkit. Jääkaapista löytyi myös aina Juissia ja muuta mukavaa.. 😉 😀 Pikkuhiljaa paino kipusi ylöspäin, eikä treenaaminen kiinnostanut enää. Alkoholi oli lähes joka viikonloppu mukana elämässä, kotona emme juoneet kaksistaan – mutta bileitä oli aina. Vuonna 2011 työskentelin eräässä suomalaisessa pienessä vaatefirmassa, olin todella stressaantunut ja hyvin lähellä jonkinlaista loppuunpalamista. Kevensin oloani sillä, että JOKA viikonloppu vedin pääni täyteen ja sitten seuraavana päivänä söin pizzaa, karkkia jne.. Poltin myös tuolloin päivittäin tupakkaa.

Vuoden 2012 alussa määräaikainen työsopimukseni päättyi tuossa kyseissä firmassa. Jäin työttömäksi, joka oli loppujen lopuksi onnenpotku! Mietin, että mitä haluaisin ihan oikeasti tehdä elämässäni. Mikä olisi sellainen juttu, jota haluaisin tehdä työkseni ihan oikeasti. Kouluttauduin pt:ksi ja perustin oman yrityksen. Samalla kun kouluttauduin pt:ksi, aloin muuttamaan pikkuhiljaa omia elämäntapojani. Muutos ei tapahtunut neljässä, eikä kahdeksassa viikossa.

Juissi-mehua ei enää jääkaapista löytynyt, eikä perjantaisin keittiöstä leijunut kananugettien tuoksu. Tupakointi loppui samalla, kun työni siinä kamalassa työpaikassa. Jokaviikonloppuinen bilettäminen loppui. Aloin käymään taas kuntosalilla ja syömään oikeasti.

En jättänyt hiilihydraatteja, söin tomaatteja, söin marjoja päivittäin. Jätin karkit, alkoholin ja einekset. Söin viisi kertaa päivässä ja treenasin. En ollut päivääkään minkäänalaisella kitudieetillä, vaan söin joka päivä paljon ruokaa. Melkein joka viikonloppu söin yhtenä päivänä irtokarkkeja. 🙂 Rasva alkoi palamaan ja kroppaan alkoi kertymään lihasta. Paino tippui hiljalleen, kahdessa vuodessa kymmenen kiloa. Lihasmassa kasvoi muutamassa vuodessa monta kiloa ja rasvamassa kutistui. Olin ihan rakastunut kuntosalilla käymiseen, siihen energiseen oloon minkä sain treenaamisesta ja syömisestä.

Kun nyt mietin tuota aikaa, elämäntapamuutostani, näen sen kuinka maltillinen olen ollut. Onneksi niin. Sen vuoksi muutos on ollut pysyvä. Kiloja ei ole tullut takaisin. Ainoa hetki, jolloin kilot on kasvaneet, on ollut raskauteni. 😉 Nyt raskaudesta palautuminen on tapahtunut hyvin samoilla meiningeillä, kuin elämäntapamuutokseni alkutaival. Herkkuja olen syönyt ehkä ”hieman” enemmän nyt, kuin silloin. Mutta tämän vuoden alusta asti olen kuitenkin pyrkinyt pitämään kiinni siitä yhdestä herkkupäivästä viikossa.

Minun ei tarvitse olla jossain tietyssä kunnossa ensi kesänä tai kuukauden kuluttua. En todellakaan halua syödä vain 1200kcal päivässä ja saada sillä nopeita tuloksia. Mitä se hyödyttäisi? En todellakaan halua olla syömättä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Taikka hiilihydraatteja! Kroppa ja aivot tarvitsevat hiilihydraatteja!!

Ihmiset rakkaat, miettikää mihin teillä on kiire niiden muutosten kanssa? On todellakin ok haluta näyttää hyvältä ja voida hyvin. Mutta uskokaa tai älkää, hitaasti tapahtuvat muutokset on niitä pysyviä. Ei ns. normaali-ihmisen tarvitse näyttää siltä, kuin fitness-kisaajien kisapäivänä. Eiväthän hekään näytä siltä kuin sen yhden päivän ajan. Kun mietitte painonpudotusta tai treenin aloittamista, miettikää niitä tapoja, joilla jaksatte porskuttaa pitkään. Älkää tehkö mitään väkisin tai pakolla. Ihan oikeasti, syökää hyvänen aika niitä marjoja, niistä saa vitamiineja ja kuituja ja vaikka mitä! Ei kukaan varmasti ole lihonnut tai tule lihoamaan viinirypäleistä tai mangosta!

En tiedä. Minulle vain tulee jotenkin surullinen ja turhautunut olo tällaisesta. On ihan eri asia olla kisadieetillä, kuin miettiä painokilojaan tai kehonkoostumusta ns. normaalielämässä. Se olisi niin super hienoa, jos tämä asia jotenkin ymmärrettäisiin.

***

Joka tapauksessa iloista sunnuntaita kaikille,

Tiedättekö, ihan on nyt myönnettävä tämä ääneen. Tykkään olla kuvattavana. Kuvauspäivät on aina jotenkin ihania tunnelmaltaan, vähän kuin sellaisia prinsessapäiviä. Kampaaja laittaa hiukset ja meikin ja sitten makeissa vaatteissa ammattikuvaaja ottaa hienoja kuvia.

Selailin muutaman vuoden sisällä otettuja ammattikuvaajien kuvia, niihin kaikkiin liittyi paljon myös muistoja.

Muistan joskus muutamia vuosia sitten, kun minulla oli ensimmäiset kuvaukset. Otatutin silloin kuvia ihan vain omaksi huvikseni, blogia varten ja vähän kuin ”palkintona” siitä elämätapamuutoksesta, jonka oli silloin tehnyt.

Olin oppinut arvostamaan itseäni, tykkäämään vartalostani ja peilikuvastani. Olin tehnyt pari vuotta hidasta, mutta varmaa elämäntapamuutosta ja tulokset alkoivat näkyä niin kropassa kuin pääkopassa. Silloin halusin, että se ikuistetaan. Otin yhteyttä Ossiin, joka oli ollut meidän hääkuvaajamme.

Jännitin kuvauksia, oli ihan absurdi olo. Jotenkin se ei vain ollut minulle silloin mitään jokapäiväistä elämää juosta kuvauksista toisiin. Se oli ainutlaatuinen ja jännittävä kokemus. Näimme Ossin kanssa ystäväni kotikuntosalilla ja otimme siellä kuvia, sitten menimme vielä lähellä olevalle Vanhankaupungin koskelle ottamaan ulkokuvia. Oli kyllä ihan mahdottoman ihana päivä. Siitä päivästä kuvia tässä yläpuolella ensimmäinen ja tässä alapuolella toinen ja kolmas.

Seuraavat kuvaukset oli hyvien ystävieni Saran ja Annan kanssa. Halusimme ottaa kaverikuvia, salilla. Olimme kaikki kolme tehneet samoihin aikoihin elämäntapamuutosta ja halusimme ikuistaa sitä fiilistä salilla. 😉 Pyysimme kuvaajaksi taas Ossin.

En enää muista sitten missä järjestyksessä muita kuvauksia on ollut, koska sitten ensimmäisten kuvausten jälkeen kuvattavana olo alkoi kiinnostaa entistä enemmän. 🙂 Myös erilaisia lehtikuvauksia alkoi sen jälkeen olemaan enemmän. Olin niistä kaikista ihan innoissani, koska niillä aloittelevana yrittäjänä sain myös näkyvyyttä erilaisissa treenilehdissä.

Ossi on ottanut myös meistä Tuukan kanssa kuvia meidän firmamme markkinointimateriaaleihin. Ja tosiaan meidän hääkuviemme takana on myös Ossi.

Näissä tämän postauksen kuvissa näkyvät tankotanssikuvat on jääneet mieleen vähän surulliseksi. Vaikka itse kuvaus olikin kiva ja kuvista tuli hienoja, oli taustalla vain hetki aiemmin tapahtunut kohdun ulkoinen raskaus. 🙁 Ne kuvat muistuttavat minua aina siitä, vaikka ne kuvat myös muistuttavat monesta muusta asiasta. Kuten siitä, että uskaltauduin silloin kokeilemaan itselleni täysin vierasta lajia tankotanssia. Ihastuin lajiin kovasti ja kehityinkin siinä kivasti. Sitten sormeni murtui ja treenit jäi.. sen jälkeen jostain syystä en ole palannut tankotanssisaleille. Ehkä vielä joskus?

Postauksen kaikki kuvat on ottanut siis Ossi Pietiläinen. Käykää kurkkaamassa myös Ossin ravintola-arvostelublogi Läskin pojan ravintolat! Ihan huippu kuvia ja hyviä, selkeitä arvosteluja monista ravintoloista!

Olen ollut aika monen ammattikuvaajan kuvattavana, mm. Petri Mastin, Mika Pollarin, Nadi Hammoudan, Sebastian Dannbergin, Anssi Laurin ja tietysti siis Ossi Pietiläisen. Kaikki kenen kuvattavana olen ollut, on olleet erittäin taitavia työssään. On olllut hienoa päästä tekemään niin monen erilaisen kuvaajan kanssa kuvauksia.

***

Parin viikon päästä minulla on pitkästä aikaa, ensimmäistä kertaa sitten raskauden ja Emman syntymän, kuvaukset. Kuvaajaksi olen taas pyytänyt Ossin. Mutta niistä lisää sitten tuonnempana. 🙂

Iloista lauantaita toivotellen,

***

PS. Hanko Sushi -lahjakortin voitti nimimerkki Äityli. <3 Olen sinuun yhteydessä!