Tykkään ostaa jotain kivaa pientä silloin tällöin Tuukalle. Mielestäni on mukava yllättää toinen välillä jollain ihan pienellä jutulla, vaikka Pätkis-patukalla.

Kävin muutama päivä sitten Itiksessä pienellä shoppailureissulla. Ajattelin, että haluan ostaa kaikille jotakin. Tuukalle, Emmalle, itselleni ja koirille. 🙂 En enää kovinkaan usein lähde ihan vain shoppailemaan, koska A – en ehdi ja B – ostan nykyään oikeastaan vain tarpeeseen. Ja C – ostan tällä hetkellä melkein kaiken aina vain Emmalle. 😀

Itis on kauppakeskuksena sellainen, josta olen tykännyt aina. Ihan pikkutyttönä olen käynyt siellä mummun ja vaarin kanssa usein, aikusena taasen olen tykännyt siitä, että sinne on helppo mennä autolla. Olin myös muutaman vuoden töissä Itiksen Onlyssa, myymäläpäällikkönä.

Ajattelin Itikseen ajellessani, että käytän tällä kertaa tietyn summan shoppailuun. Ei tietenkään niin, että koko rahalla on pakko ostaa, mutta niin ettei sen yli saa mennä. Päätin, että shoppailubudjettini on 100€.
Olin suuntaamassa samantien H&M:ään. Ajattelin, että katsoisin sieltä itselleni bikineitä lomareissua varten ja jotain kivaa Tuukalle lomaa varten. Tavoitteenani oli myös löytää Emmalle lyhythihaista ja -lahkeista yökkäriä reissua varten.

Matkalla H&M:ään kävelin Finlaysonin myymälän ohi. Silmiini pisti Tom of Finlandin patalaput. Olen kauan haaveillut ostavani Tom of Finlandin pussilakanat, mutta ne ovat olleet lompakolle vähän tyyriit. No, en nytkään niitä ostanut vaan päätin ostaa nuo patalaput ja -kintaan. Ne maksoivat yhteensä 18 euroa.

Sitten suuntasin sinne H&M:ään. Bikineitä ei ollut vielä tullut, mitä kylläkin ihmettelin. Olin ihan varma, että uudet biksumallit olisivat jo tulleet myymälöihin. En niitä kuitenkaan nähnyt, vaan silmiini osui ihan super makeat kukalliset treenitrikoot ja urheiluliivit. Otin nämä mukaan ja jatkoin matkaa.

Kävelin lastenosastolle ja silmiini osui ihana MinniHiiri -yöpukusetti. Otin yöpukusetin mukaan ja jatkoin miestenosastolle. Sieltä löysin samantien harmaat shortsit, jotka maksoivat vain 9,90€. Tiesin Tuukan pitävän niistä, joten otin shortsit kyytiin. Vierestä löytyi vielä kiva valkoinen t-paita kukkapalkilla, otin mukaan myös sen.

Sitten kassalle. Vielä olisi koirien lahjat ostamatta. 😉 No tiesin jo alunperin, että heille vien jotain syötävää. Kävinkin Stockan herkun kautta ja ostin sieltä muutamat HauHau:n patukat Pimulle ja Gerelle.

***

Loppujen lopuksi sadalla eurolla sai aika paljon kaikkea! Ja kaikki saivat jotakin. 🙂 Olen aina tykännyt antaa lahjoja. Toki tykkään ostaa asioita myös itselleni, mutta mielestäni on ihana tuoda joskus paketti kotiin ihan yllärinä. Ilman, että on kenenkään synttärit tai nimpparit tai muita merkkipäiviä.

Sellaista kevyempää sepostusta tällä kertaa! 😉 Ihanaa torstaita kaikille! <3

Saan aina sillon tällöin meiliä lukijoiltani. Tykkään todella paljon lukea lukijoideni omia kokemuksia. Uusin meili oli jälleen kerran huippu. Tällä kertaa sain meiliä naiselta, joka kertoi oman elämäntarinansa ihanan rehellisesti.

35-vuotias nainen lähestyi minua ja kertoi meilissään mm. näin: Kun katsoin positiivista raskaustestiä, taisi päästä suustani ensimmäiseksi: FUCK! Tiesin menettäväni sen hetkisen elämäntapani. Minua v*tutti pyhä äitiys ja kaikki siihen viittaava. En tiennyt raskaana olemisesta, synnytyksestä tai äitiydestä mitään, enkä halunutkaan tietää. Tässä vaiheessa sinä tulit kuvioon. Törmäsin jotain kautta blogiisi, ehkä loppukesästä 2016. Olit vielä silloin raskaana. Sun kirjoitukset olivat ainoita raskauteen liittyviä tekstejä, joita pystyin lukemaan. Pidin sun tavasta ajatella tulevaa. Jännitin Emman syntymää ja sitten synnytyksen jälkeen hiukan ihmettelin, miten säkin kuitenkin ”hurahdit” siihen äitiyteen. Että niinkö siinä kuitenkin käy.

Minua hymyilytti kovasti koko tämän sähköpostin lukemisen ajan. Siinä oli nimittäin todella paljon samoja ajatuksia, joita rehellisesti sanottuna minäkin kävin läpi silloin ihan raskauden alkumetreillä.

Olen joskus kertonutkin etten ole oikeastaan ikinä tuntenut suurta vauvakuumetta. Joskus naimisiinmenomme jälkeen ajattelin, että lapsi olisi ihana juttu. Silloin tunsin jonkinlaista vauvakuumetta. Lasta ei kuitenkaan kuulunut, joten päädyimme koiralapseen. Elelimme tyytyyväisinä Geren ja myöhemmin myös Pimun kanssa. Teimme paljon töitä ja nautimme molemmat elämästämme koiravanhempina, pariskuntana ja yrittäjinä. Muutimme Haagasta Etu-Töölöön, asuimme ihan keskustan kupeessa ja ravasimme kuntosaleilla, pr-tilaisuuksissa, lounastreffeillä ja kaikenlaisissa jutuissa. Kaikki oli päällisinpuolin upeasti. Kuitenkin sisälläni oli jonkinlainen aukko ja tiesin sen aukon johtuvan siitä, että meillä ei ollut lasta. Tiesin myös, että Tuukka halusi todella kovasti isäksi. Sitten kun tein jonkinlaisena yllättyksenä positiivisen raskaustestin oli yhtä aikaa onnellinen ja pelottava olo.

Oikeasti pelkäsin sitä faktaa, että tämä minun tämänhetkinen elämäntyylini tulee katoamaan. Mietin myös kovasti onko minusta äidiksi, onko minusta kantamaan vastuu niin suuresta asiasta. Mietin minkälainen äiti minusta tulee, että ei varmasti ainakaan sitä sellaista ”pyhää äitiä”, oikein äityliä. Vannoin kovaan ääneen, että minä en muutu. Ettei vauva tule muuttamaan minua persoonana, eikä minun elämäntyyliäni.

Mutta kuinkas sitten kävikään.. Se on uskomatonta miten Emman synnyttyä oikeasti minustakin syntyi äiti. En ole tietystikään muuttunut täysin erilaiseksi ihmiseksi, eikä se minun oma persoonani ole mihinkään kadonnut. Mutta olen kuitenkin muuttunut jollain tapaa. Koen olevani mm. arvoiltani pehmeämpi.

Rakkauden määrä omaa lasta kohtaan on oikeasti yllättävä asia. Siis toki olen tajunnut aina sen, että jokainen äiti ja isä tuntee omaa lastaan kohtaan suurta rakkautta. Mutta minun on myönnettävä, että se tunne on potenssiin sata, mitä olin koskaan ajatellut. On todellakin hetkiä, kun olen hyvin tyytyväinen, että Emma nukkuu päikkäreitä tai kun lähden käymään ystävän kanssa jossain kahdestaan. Mutta aina, ihan joka ikinen kerta, vaikka kuinka väsyneenä tai huonotuulisena otan Emman syliin tai näen hänen hymynsä, tuntuu rinnassa ja koko kropassa kuin jokin rakkausaalto huokuisi koko vartalon läpi.

Tänään täytin erästä blogibarometria, jossa kysyttiin blogin kategoriaa. Päädyin hetken pohdiskelun jälkeen vastaamaan perhe, vaikka vielä vuosi sitten olisin vastannut treeni. Vaikka reilu vuosi sitten raskaustestin tehdessäni ajatukset pomppivat myös suuntaan ”Fuck, musta tulee äiti”, niin voin sanoa etten oikeasti tiedä tällä hetkellä parempaa asiaa, kuin olla äiti. En tiedä tällä hetkellä ihanempaa tunnetta, kuin se tunne kun Emma on sylissäni. Odotan aamuja, kun Emma herää ja on ihan kuin aurinko. Niin innoissaan pieni ihminen heti herättyään.

Ja silti, minä olen edelleenkin se sama Monna; personal trainer, (vaikkakin äitiyslomalla), rakastan treenaamista ja odotan niin kovasti jo akrobatiatreenejä! Edelleenkin tykkään laittautua, näyttää hyvältä, käydä ystävien kanssa lounaalla, ravata pr-tilaisuuksissa, olla koirien kanssa, tehdä juttuja mieheni kanssa, lähteä joskus viihteelle. Pelko äitiydestä ja siitä, miten vauva tulee muuttamaan elämän oli turhaa. Vaikka todellakin voi sanoa, että oikeastaan koko elämä muuttui, on silti älyttömän moni asia ihan samanlaista kuin ennenkin. Ja roimasti enemmän! <3

***

Onko siellä lukijoissa muita, joita äitiys olisi pelottanut? Tai se, miten se tulee muuttamaan elämää? Pitikö pelot paikkansa vai yllättikö äitiys ihanuudellaan?