Olen tässä vuosien varrella yksityisyrittäjänä ja bloggaajana saanut tavata monia erilaisia ihmisiä työn merkeissä. Yhteistyökumppaneita on ollut paljon, niin blogin kautta kuin personal trainer-työni kautta. Olen saanut tehdä upeiden ihmisten kanssa töitä yhdessä ja haluankin painottaa, että varmasti 95% yhteistöistä mitä olen tehnyt on ollut upeita kokemuksia.

Minulle tärkeää yhteistyötä tehdessä on molemminpuolisuus. Se on ihan prioriteetti nro 1! On sitten kyse jostain tapahtumasta, jossa meidän yritys on mukana valmentajana tai blogiyhteistyö jonkin brändin tai yrityksen kanssa. Haluan aina tehdä oman osuuteni 110%! Haluan olla varma, että minun työnjälkeeni voidaan olla tyytyväisiä. Tämän vuoksi en halua koskaan lähteä mukaan blogin kautta yhteistöihin, jossa mainostettaisiin jotain tuotetta/brändiä/asiaa, jonka takana en oikeasti voisi seistä tai mistä en oikeasti pitäisi. Tämän vuoksi en myöskään koskaan halua lähteä mukaan sellaisiin tapahtumiin tai tilaisuuksiin valmentajana, joiden pointit on jotain muuta kuin omani valmentajana tai joihin tietotaitoni ei vastaa.

Mielestäni on erittäin kiinnostavaa aina saada palautetta toteutuneista yhteistöistä, niin blogin kuin valmennustyön osalta. On mielenkiintoista kuulla, miten jokin kampanja on onnistunut tai onko jotain tuotetta myyty, jota olen suositellut blogissa. On oikeasti ihana kertoa lukijoille hyvistä kokemuksista joistain tuotteista tai palveluista. On mahtavaa, jos edes yksi lukija löytää blogini kautta jonkin omaa arkeaan helpottavan palvelun tai oppii jotain uutta jostakin tuotteesta kauttani ja ehkä rohkaistuu itsekin kokeilemaan. Uskaltaa ostaa jonkin jutun, jota on ehkä jo miettinyt, mutta luettuaan suositukseni, tekee lopullisen ostopäätöksen.

Minä olen kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä niin monien eri tahojen kanssa. Olen kiitollinen siitä, että saan tutustua uusiin ihmisiin, uusin tapoihin tehdä asioita. En koskaan halua asettua kenenkään yläpuolelle, eikä mielestäni muidenkaan niin pitäisi tehdä. Koska itse lähden yhteistöihin mukaan ihan täydellä sydämellä ja panostuksella, toivon aina sitä myös siltä vastapuolelta. Mielestäni parhaimmat jutut löytyvätkin sillä, kun molemmat osapuolet haluavat hyötyä, mutta molemmat osapuolet haluavat myös toisen hyötyvän. Parhaat yhteistyöt syntyvät aina siitä, kun molemmilla osapuolilla on sama tavoite.

Koska panostan yhteistöihin blogissani ja valmennustyössäni, toivoisin myös yhteistyökumppanin niin tekevän. Jos työnjäljessäni on jotain parannettavaa, toivon siitä palautetta. Jos työnjälkeni on taasen ollut mainio, on mahtavaa saada siitä kiitosta. Se on minun kehityskeskustelua. Minulla ei ole esimiestä, joka kerran kolmessa kuukaudessa pyytäisi minua toimistoon kuulemaan palautetta. Minulle palautetta on pt-asiakkaiden tyytyväisyys, yhteistöiden onnistuminen molempia tyydyttävällä tavalla, erilaisten ohjausten meneminen purkkiin ja siitä iloiset ja tyytyväiset asiakkaiden naamat, lukijoiden kommentit ja blogini lukijamäärät.

Tämän postauksen otsikko on se, minkä vuoksi lähdin tätä juttua kirjoittamaan. Olen nimittäin vuosien varrella myös valitettavasti joutunut törmäämään epäkiitollisiin ihmisiin. Tuntuu, että heillä ei ole käsitystä siitä, kuinka paljon bloggaja näkee vaivaa yhden postauksen eteen. Tai kuinka kauan menee valmentajalta yhden ohjauksen suunnittelemiseen. Tuntuu, että he eivät kiitä yhteistyön jälkeen, koska heidän ”ei tarvitse”. Onneksi nämä tapaukset ovat harvassa, mutta niiden jälkeen jää aina todella kurja fiilis. Vähän sellainen tympeä olo. Että mitä ihmettä tässä tapahtui?! On hassua, että edelleen on yrityksiä ja ihmisiä, jotka luulevat bloggaajien kirjoittavan mistä tahansa ylistäen brändiä/tuotetta/palvelua, vain ilmaisten trikoiden, purnukoiden, jumppatuntien tai muiden lahjusten nimissä.

Voin kyllä itse hehkuttaa jotain tuotetta maasta taivaisiin, vaikka olisin maksanut siitä. Voin hehkuttaa myös pelkästään niiden ilmaisten trikoiden tai purnukoiden vuoksi. Mutta en pelkästään niiden vuoksi. Haluan mielelläni auttaa ystäviäni, jotka ovat yksityisyrittäjiä – voin mielelläni kertoa heidän palveluistaan, jotka koen hyviksi blogissani. Lähden todella mielelläni mukaan tapahtumiin ja tilaisuuksiin valmentajana, vaikka vain pienelläkin korvauksella – jos tilaisuus/tapahtuma ja sen takana olevat henkilöt/yritys ovat sellaisia keiden kanssa tiedän yhteistyön sujuvan mahtavasti. Se miten yhteistyö tehdään ja miten molemmat kokevat yhteistyön sujuvan on asian ydin. Onko yhteistyö molemminpuolista vai vain yksipuolista?!

Olen oppinut lukemaan paljon ihmisten fiiliksiä ja minulla on kovin herkät tuntosarvet silloin, kun tapaan uusia ihmisiä. Tuntosarvet värähtelee iloisesti hyvin monesti; tämä ihminen on aivan ihana, hän on rehellinen ja on tässä pelissä mukana ihan fifty-sixty niin kuin minäkin. Mutta sitten ne tuntosarvet värähtelevät myös hyvin herkästi alaspäin, huomaan helposti jos kemiaa ei ole tai se on epäaitoa. Tai jos jokin yritys koittaa vain hyväksikäyttää bloggaajan näkyvyyttä. Tällaisissa tapauksissa usein on lopputuloksena sitten se epäkiitollinen tilanne.

***

Mielestäni työssä kuin työssä pitää kunnioittaa toisen tekemää työtä. Nähdä se, jos toinen on pistänyt kaikki panoksensa työn onnistumiselle. Ja sitten myös kiittää siitä. Hyvä esimies antaa alaiselleen palautetta onnistuneesta ja hyvinhoidetusta työstä. Hyvä esimies myös antaa palautetta jos on jotain korjattavaa. Jos esimies ei reagoi alaisensa tekemään työhön lainkaan, on tämä mielestäni epäkiitollista ja ammattitaidotonta käytöstä. Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, minun esimiehiäni ovat mm. yhteistyökumppanit. Toivon todella, että saan jatkossa tehdä niitä molemminpuolisia yhteistöitä…tai oikeastaan toivon, että prosentti on tulevaisuudessa 100%.

Jos joku saamani neuvo ennen Emman syntymää on näyttäytynyt oikeaksi tässä viiden kuukauden aikana, on se tämä: asiat eivät mene niin kuin olet ajatellut. Ja se on oikeastaan ihan hauskaakin huomata, mitä kaikkea on ajatellut menevän eri tavalla kuin ne sitten vauvan kanssa eläessä on oikeasti mennyt.

Kapasiteetti ihan täysi. Mietin raskausaikana, että voi miten ihanaa sitten olla vain pikkuisen kanssa kotona ja aikaa on vaikka mihin. Olin varma, että koti kiiltäisi puhtauttaan joka päivä. Olin myös ajatellut, että voin samalla vaikka opiskella hieman. No joo.. 😀 Kyllä tässä hommaa riittää ihan ilman mitään sen kummempia ”lisätehtäviä”. Huomaan melkein päivittäin, että vedän aika äärirajoilla jaksamisen kanssa. En myöskään pidä siitä, että olen jollain tapaa kuin täyteen pumpattu ja sen vuoksi myös usein pinna on lyhyempi kuin normaalisti. Tämän vuoksi olen päättänyt, että en ota mitään ylimääräistä nyt tähän äitiysloman ajalle. Se on nimittäin vain fakta, että todellakaan äitiysloma ei ole mikään loma. Hommia on jokaiselle päivälle ihan älyttömästi.

Äititauti koittaa iskeä. Kovaa ja korkealta. Olin varma, että minusta tulee sellainen rento ja viileä mutsi. Että ei kaikki ole niin justiinsa, kunhan asialliset hommat hoidetaan ja vauvalla on koko ajan turvallinen ja hyvä olla. Ja että todellakaan minä en ole vauvalle mikään korvaamaton henkilö, vaan isä, isovanhemmat, eno ja kummit ovat Emmalle heti alkuun myös ihan älyttömän tärkeitä. No toki ovatkin, Emma viihtyy erittäin hyvin isovanhempiensa, enonsa ja kummiensa kanssa. Iskä on Emmalle varmasti ihan yhtä tärkeä kuin äiti. Mutta silti huomaan monesti (päivittäin), että ajattelen (ja välillä ääneenkin) tietäväni Emman tarpeista ja ääntelyistä ja vaikka mistä eniten. Mietinkin usein, että onko se totta, vai kuvittelemmeko me äidit vain niin?

Opukset ja oppaat, uhka vai mahdollisuus? En hirveän montaa opusta ole lukenut. Ajattelin, että raskausaikana ja vauvan ollessa pieni, on aikaa lukea monta ihanaa vauvakirjaa ja tutustua vaikka ja mihin kasvatusoppaisiin. Neuvolasta saatu lehtinen tuli luettua jollain tapaa ja muutamaa kirjaa olen selannut. Siinä se. Enemmän olen käyttänyt hyväkseni nettiä ja siellä mm. vau.fi on ollut aika hyvä tiedonjakaja. Pari viikkoa sitten ostin Kuinka kasvattaa bebe – vanhemmuus ranskalaisittain –kirjan, koska olin kuullut siitä kehuja. Kirja vaikuttaakin erittäin hauskalta ja pätevältä. Mutta sitten toisaalta tulee sellainen olo näistä kaikista informaatioista, että miksi meidän tyttö sitä ja tätä, jos jonkun muun tuota ja tuota.. Että miksi esimerkiksi kaikki ranskalaiset ovat sujuvasti opettaneet vauvansa nukkumaan täysiä öitä jo 3kk:n iässä ja miksi moni ystävänikin siihen on pystynyt, mutta meillä se ei toimi. Emma edelleen on nälkäinen kolme kertaa yössä.

Emman mekko: Molo / Zalando

Mun kello: Daniel Wellington (alekoodi alempana)

Huulipuna: Avon Mark

Tietysti on myös älyttömän monta sellaista asiaa, jotka ovatkin osoittautuneet aivan ihaniksi ja helpommiksikin, mitä oli ajatellut. Ja oikeastaan nämä asiat, jotka eivät ole menneet kuten on kuvitellut, on sellaisia, jotka eivät oikeasti ole mitään isoja juttuja. Viime yönä kun Emma heräsi taas kolme kertaa syömään, mietin vain, että mitä sitten. Hän on vielä pienen pieni vauva, jolla voi hyvinkin olla nälkä yöllä, koska kiinteät ei vielä maistu niin kovasti. Mietin, että hän menee kuitenkin nukkumaan n.klo 19.30 ja nukkuu 06.30 asti. Jos hän sinä aikana herää kolme kertaa syömään ja nukahtaa parissa minuutissa takaisin, sallittakoon se hänelle. Pienelle rakkaalle. <3 Jos minulla on kapasiteetti ihan täysi, olen se vain minä joka tilannetta voi helpottaa. 🙂 Ja opuksia ja oppaitakin voi lukea hymy huulella ja vähän niin kuin ”tiedoksi” -ajatuksella. Että tällaista tapaakin on olemassa, mutta ei se haittaa jos meillä ei juuri prikulleen mennä samalla tavalla.

***

Hei hoi!
Jos katsoitte postauksesta tätä ihanaa Daniel Wellingtonin kelloa ranteessani, niin nyt voin kertoa ilokseni teille, että alekoodilla Monna saa -15% kaikista kelloista: www.danielwellington.com

***

Ihanaa sunnuntaitapäivää kaikille! <3

Lue myös suosittu postaukseni: Miksi näistä asioista ei puhuta?