Hae
Monna Pursiainen

Kollageeni, mitä se on?

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Kyllä se on myönnettävä, että tässä täytyy alkaa tekemään asioita oman ihon hyvinvoinnin eteen. Myös sisäisesti! Kun faktahan se on, että ihoni (enkä minä itse) tästä enää nuorru. 😉

Olen teille kirjoitellut aiemminkin kollageenista ja siitä, kuinka hyvää se tekee iholle. Nyt koitan kertoa vielä syväluotaavammin.

Elimistön kollageenin määrällä on siis paljon merkitystä ihon kiinteyteen ja sileyteen. Kollageeni on elimistön sidekudoksen merkittävä rakennusaine ja sen vuoksi erittäin tärkeä tekijä, kun halutaan parantaa ihon kimmoisuutta ja kiinteyttä. Kollageenin määrä kuitenkin alkaa laskea n.30-ikävuoden kohdalla, noin 1–2 prosentin vuosivauhtia. Kollageenilisät on erittäin tärkeä juttu, jos haluaa pitää ihon nuorekkaana ja ryppyjen määrän jollain tapaa aisoissa. 😉

Olen itse jo jonkin aikaa käyttänyt erilaisia kollageenilisiä, juurikin tämän vuoksi. Ihoni ei enää nuorru ja vaikka kuinka pitäisin siitä huolta ulkoisesti, on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä myös sisäisesti. Myös raskaudesta palautuminen toi mukanaan lisäkollageenin tarpeen. Osalla naisista raskauden jälkeen kudokset palautuvat ja uusiutuvat hitaammin kuin toisilla.

Koska kollageeni vaikuttaa ihon sileyden lisäksi ihon kimmoisuuteen ja kiinteyteen, vaikuttaa se siis myös mm. selluliitin määrään. Kaikki kollageeni ei kuitenkaan tehoa samalla tavalla ihoon tai selluliittiin. Oslo Skin Lab The Solutionin™ sisältämä VERISOL®-kollageeni vähensi selluliitin määrää merkitsevästi kuusi kuukautta kestäneen tutkimuksen aikana sekä normaali- että ylipainoisilla. Tutkimustuloksista lisää tässä.

Riittävä kollageenin saanti voi siis parantaa ihon kimmoisuutta ja parantaa myös sen vastustuskykyä ulkoisia uhkia vastaan, kuten aurinkoa, saasteita, kasvojen ilmeitä, huonoa ruokavaliota tai tupakanpolttoa. Tutkimukset osoittavat, että ryppyjen syvyyttä voidaan vähentää säännöllisellä kollageenin käytöllä.

Olen huomannut sen, että minulla on aika ”ilmeikkäät” kasvot ja esim. otsalle on jo muodostunut juonteita. Eräs kosmetologi kysyikin kerran minulta, että taidat myös puhua kasvoillasi paljon? Mietin ensin, mitä hän sillä tarkoitti, kunnes ymmärsin minulla olevan elävät ja ilmeikkäät kasvot. Tämä aiheuttaa sen, että juonteita syntyy helpommin. Myös aurinkoa olen ottanut nuorena varsinkin ihan liikaa ilman kunnon suojakertoimia.

Lisään joka aamu smoothien joukkoon kollageenia. Tuo annospussi on kätevä, koska siten tietää juuri tarpeellisen määrän kollageenia tulevan per päivä. Tämä kollageeni ei maistu millekään, joten smoothien joukossa siitä ei ole ”tietoakaan”. 🙂 Kuvassa yksi smoothieresepti, jota käytän melkein joka aamu. Välillä jätän persikat pois ja laitan tilalle omenaa. Välillä pistän vain mustikoita tai vain vadelmia. Mutta suurin piirtein tuollaisella reseptillä aloitan jokaisen päivän.

Lisää Oslo Skin Lab:n kollageenista voitte lukea TÄÄLTÄ. Samaisesta osoitteesta voi myös tilata tuotetta! 😉

***

Kuinka moni teistä käyttää kollageenilisää?

5 kommenttia

  1. Asta kirjoitti:

    Kiitos tästä postauksesta, mulla on ollut tää iät ja ajat to do listalla mutta unohtuu aina ostaa.. juutuin siihen kun en ymmärtänyt mitä eroa on kollageenilla ja gelatiinillä, kumpaa kannattaisi hommata? Osaisitkohan auttaa 🙂

    • Monna kirjoitti:

      Itse olen kuullut paljon hyvää nimenomaan kollageenista. 🙂 Gelatiini on myös hyvä, mutta kyllä kollageeni mielestäni on se jota kannattaa käyttää lisänä tietyn iän jälkeen. 🙂

  2. Laura kirjoitti:

    Mielenkiintoinen aihe, olen jo jonkin aikaa itsekin pohtinut kollageenin käytön aloittamista. Vielä en ole osannut aloittaa, kun olen ”vasta” 33-vuotias. Tosin hienoista pintajuonteita alkaa jo tässä iässä olla. . Oon ymmärtänyt että eri valmisteilla on eroja tehon suhteen, sekin pitäisi selvittää ensin.
    Oletko Monna itse huomannut eroa ihossasi kollageenin käytön aloittamisen jälkeen? Huomaatko itse muutosta?

  3. Malini kirjoitti:

    Yksi hyvä tuote hinta-laatusuhteessa on https://topshape100.com/ – ja helppo tilata kotiin vaikka unohtaisi kauppareissulla ostaa…

Vastaa