Hae
Monna Pursiainen

Oi, ihana toukokuu!

Nyt se on täällä, toukokuu ja kevät! Ehkä enää ei sada lunta? 😉 Muutaman päivän ajan on toukokuu hellinyt meitä siten, miten sen ”kuuluukin”. Lupasin itselleni Ruotsissa ollessamme, katsellessani kuvia Suomen vapusta ja lumisateesta, että minä en tule säätä perklaamaan. Kyllä piti purra hammasta pari kertaa tässä viime viikkoina, mutta en perklannut. 😀

Postaus sisältää mainoslinkin.

Sää on yksi sellainen asia, mihin ei vain voi vaikuttaa. Tämän vuoksi olen joskus aikonaan päättänyt, että en aio sään antaa pilata fiilistäni missään tilanteessa. Hyvä esimerkki on vaikkapa juhannus tai kesäloma. Tai joulu. Juhannus on sellainen, että me suomalaiset jo valmiiksi naureskellaan juhannussäille.. Eikö vaan? Sitten istutaan toppatakit päällä saunan kuistilla ja katsellaan kokkoa. Kesälomia monet ihmiset suunnittelevat sään perusteella. Heinäkuu on hyvä kesälomakuukausi, silloin yleensä on hyvät ilmat. Mutta itse asiassa elokuu taitaa olla nykyään melkein se parempi kuukausi säiden perusteella. Jollei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakaan? 😉 Jouluun kuuluu lumi, se tuo joulutunnelmaa. Mutta entä sitten jos on musta joulu? Onko sitten joulu pilalla?

Olen monet kerrat ollut harmissani siitä, että juhannuksena on satanut vettä ja lämpötila on keikkunut +10c:n alapuolella. Tai siitä, kun kesälomasta kolme viikkoa on satanut vettä ja yhdellä viikolla on paistanut, mutta vaan vähän. Myös lumeton joulu on harmittanut. Sen vuoksi joskus päätin, että en enää aio säätilan antaa vaikuttaa fiilikseen. Joulu on joulu, oli lunta tai ei. Loma on loma, satoi tai paistoi. Ja juhannuskin on ihan kiva juhla, vaikka ei olisikaan hellettä. 😉

Kukkatakki – TÄÄLTÄ

Tottakai se voi vähän harmittaa jos koko loman sataa vettä. En sitä kiellä. Mutta jos sellainen tuuri kävisi, niin toisaalta sillehän voisi vaikka nauraa. Ainakin varmasti sateisella lomalla tulisi levättyä.

Vaikka rakastan aurinkoa, on mielestäni välillä kesällä ihanaa, kun on sateisia päiviä. Silloin saa jollain tapaa luvan kanssa möllöttää kotona sisällä ja ottaa päikkäreitä. En tietenkään sano, että kesä olisi parempi jos sataisi joka päivä.. 😀 Ei, kyllä sitä aurinkoa saisi olla 95% ajasta. Mutta tekeehän sade tietysti hyvää luonnollekin. 😉

Kyllä minä sanon, että tämä sää-asiakin on sellainen asennekysymys. Vai mitä olette mieltä? Asenteista puheenollen, näin ihanan ajatuksen eräässä kirjassa. Liitin sen tähän alle kuvaan. 🙂 Eikö olekin aika hyvä?

***

Ihanaa päivää kaikille! Satoi tai paistoi! <3

Yleistä höpinää.

En tiedä mistä se johtuu, mutta olen ollut väsyneempi nyt parin viime viikon ajan kuin pitkään aikaan. Mielestäni väsymystä ei voi verrata toisen ihmisen kanssa. Jos toisella on viisi lasta ja hän on väsynyt, voi yhtä hyvin väsynyt olla yhden lapsen äiti. Väsynyt voi olla ihan vaan vaikkapa lapseton opiskelija, joka paahtaa menemään tuhatta ja sataa päivät pitkät. Se on vähän sama juttu, kuin jos itsellä on joskus huono fiilis ja apea olo, niin pitäisi sitten muka aina miettiä kuinka hyvin asiat ovat. Kyllä sitä välillä voi olla allapäin vaikka kaikki maailman asiat olisivat hyvin. Omia oloja ei turhaan saisi verrata muide oloihin.

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Olin viime viikon perjantaina viettämässä ystäväni polttareita. Aamulla heräsin viideltä ja olin aivan loppu jo klo 10. Mietin, että miten ihmeessä jaksan lähteä viettämään päivää tyttöjen kanssa energisenä. Olin niin väsynyt, että meinasin jo laittaa kaasoille viestiä etten kerta kaikkiaan pysy hereillä. Mutta en halunnut tehdä sitä ystävälleni Merille. Siispä pistin treenikamppeet niskaan ja lähdin. Onneksi lähdin, sillä väsymys kaikkosi viimeistään kun saavuimme trampoliinipuistoon Valimoon. 😀 Teki muutenkin todella hyvää olla seurassa, josta ei kaikkia tuntenut. Seurassa, jossa ei puhuttu vauvoista tai miten kenenkin lapsi nukkuu ja kakkaa. Vietin ihanan päivän naisseurassa ja klo kahdeksan tietämissä talsin kotiin nukuttamaan Emmaa.

Lauantaina vietimme äitienpäivää jo ennakkoon Tuukan vanhempien luona. Kävimme syömässä herkullista kakkua ja höpöttelemässä niitänäitä. Sunnuntaina aamusta heräsin äitienpäivään levänneenä. <3 Olin saanut nukkua koko yön korvatulpat päässä. Tuukka teki ihanan aamiaisen, smoothiet, tuorepuristetut mehut, kahvia, hedelmiä ja mun herkkuja: voisarvia! 😉 Puolen päivän tienoihin lähdimme kävelemään kohti Kalliota, veljeni luokse äitienpäivä-brunssille. Veljeni oli tehnyt herkullisia ruokia meille pöydän täyteen. Emma ryömi pitkin lattioita ja höpötti muiden mukana omiaan. Oli ihanaa.

Silti kotiin tultuamme olin aivan poikki. Ihan niin väsynyt, että olisin voinut painua samalla sekunilla nukkumaan. Kello oli neljä iltapäivällä. Koko viikonloppu oli ihanan rento, mutta sunnuntaina illalla olin väsynyt, kuin pitkän työviikon jäljiltä.

Eilen kävin aamusta salilla. Olen päättänyt, että nyt alkaa treenit taas palautumaan viikkoihini. 🙂 Oli ihan super kiva olla salilla ja tuli sellainen oikein kunnon ryöppy treenimotivaatiota! Tiedän, että treenaaminen lisää energiaani. Sen vuoksi meinaan nyt pitää huolta siitä, että käyn treenaamassa tästä lähin taas viikottain, alkuun ainakin pari-kolme kertaa viikossa.

Jotenkin minusta nimittäin tuntuu, että väsymykseni ei johdu pelkästään yöunien katkonaisuudesta. Toki niistäkin. Mutta luulen ja uskon vahvasti, että treenaaminen tuo taas kaivattua lisäenergiaa!

Muutenkin olen paljon miettinyt kaikenlaista tulevaisuudesta tässä lähipäivinä. Kevät on aina ollut minulle jotenkin sellaista uudistumisen aikaa. Olen nyt miettinyt taas vakavasti sitä, että mitä töitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Palaanko vielä pt:n hommiin vai opiskelisinko jonkin muun ammatin? Tavallaan tekisi mieli opiskella jotain uutta. Myös se, että yrittäjyyden tie täällä meillä Suomessa on aika kivistä aika ajoin, toki myös ihanaa – on saanut miettimään paluuta ns. ”palkkatöihin”. Kuitenkin rakastan ihmisten motivoimista ja treenauttamista. En tiedä. Aika näyttää.

Emman ihanat kengät – TÄÄLTÄ (useita värejä)

***

Ainiin! Reima:lla on nyt muuten varastontyhjennys käynnissä!! Siellä on 16.-21.5.2017 aiempien kausien tuotteita kovilla alennuksilla: talvivaatteita, välikausivaatteita, lasten kenkiä, uimapukuja, UV-asuja ja asusteita jopa -50%.  TÄSTÄ pääset kurkistelemaan löytyykö hyviä tarjouksia! 😉 

***

Sellaisia pohdintoja ja yleistä höpinää tähän väliin.. Miten teillä siellä menee? 😉

 

Lue myös edellinen postaukseni: City Survivors 2.0