Hei! Minä olen tänään jo tasan seitsemän kuukautta vanha. Mitä teille kuuluu?

postaus sisältää mainoslinkin

Minä olen jo aika iso tyttö. Ainakin omasta mielestäni. Minä nimittäin haluan tehdä kaiken mahdollisen itse. Olen ihan satavarma, että osaan kyllä jo syödä itse ja juoda maitoa nokkamukista. Mutta äiti ja iskä ei ihan usko. Ne sanoo, että niiden pitää muka vielä jotenkin auttaa minua syömisessä.

Minä tykkään kaikista eniten tällä hetkellä sellaisesta soseesta, jossa on porkkanaa, mangoa ja omenaa. Se maistuu ihan älyttömän hyvältä. Ja minä itse pidän siitä pussista kiinni. Äiti ja iskä yrittää siinäkin minua vielä auttaa, vaikka en kyllä omasta mielestäni mitään apua tarvitse.
Myös maissinaksut on aikamoista herkkua! Niitä on kiva mutustella nyt varsinkin, kun minua ihan hirveästi kutittaa ikeniin. Äiti on sanonut, että minulta on kuulemma tulossa lisää niitä hampaita. Tällä kertaa tuonne yläriviin.

Minä olen oppinut istumaan ihan selkä suorassa. Neuvolantäti sanoi minulle viime viikolla neuvolassa, että nyt saan kuulemma jo alkaa istumaan syöttötuolissa. Ajattelin kyllä, että onpas siinä omituinen täti. Miten se muka voi sanoa, koska minä saan istua ja koska en. No, uskoin kuitenkin, kun äitikin uskoi.

Ryömin edelleen ihan täyttä päätä, välillä olen niin innoissani siitä vauhdista, että hihkun ja kiljun samalla kun ryömin. Se on aika hauskaa. Äiti ja iskä aina nauravat minulle ja sitten meillä on kaikilla tosi kivaa.

Olen nyt noin viikon ajan yrittänyt kovasti lähteä konttaamaan, mutta ihan kyllä en ole vielä hiffannut, että miten siinä asennossa pääsee etenemään. Nostan kyllä pepun ylös ja kädetkin on siinä ihan tanakasti, mutta kun koitan liikkua, niin hytkyn vain ees-taas.

Minä rakastan minun kahta karvaista sisarustani. Ne on aivan älyttömän hauskoja. Haluaisin ihan kamalan paljon jo osata leikkiä niiden kanssa, mutta se ei vielä oikein mene nappiin. Se isompi karvainen kaveri antaa minun kyllä olla siinä vieressä ja vähän kokeilla turkkia, tassua ja häntää. Mutta se pienempi aina luikkii karkuun, kun lähestyn sitä täysillä ryömien ja kiljuen. En ihan tajua miksi. Minusta olisi ihana mennä antamaan hänelle kuolaisia pusuja. Sellaisia mitä annan äitille ja iskällekin.

Äiti ja iskä laski minun pinnasängyssä minun nukkumistasoa alemmas ja samalla sitten ne reunat tulivatkin yhtäkkiä korkeammiksi. Nyt en oikein meinaa enää pystyä ottamaan reunasta kiinni ja keikkua. Mutta pian kyllä meinaan seistä siinä jo, että odottakaapahan vaan!

Minä nauraa räkätän aika paljon, se on hauskaa puuhaa. Äitiä ja iskääkin aina naurattaa, kun teen niin. Mutta kyllä nekin tekee jotain ihan hassuja juttuja, jonka vuoksi minua sitten alkaa naurattamaan kauhean paljon. Juttelen myös aika paljon, olen yrittänyt kovasti sanoa jo äiti, mutta se ei ole ehkä ihan tajunnut sitä vielä.

Äiti antoi minulle seitsemän kuukauden kunniaksi paketin, jossa oli kaikenlaista ihanaa. Mansikkahousua, pupupaitaa, kesähattua ja vaikka mitä!

***

Mutta nyt minä menen viettämään minun 7-kk päivääni! Mummu tulee kohta kylään ja aion vetää sitä taas hiuksista, koska se on tosi hauskaa!

– Emma

ps. Äiti käski sanoa teille, että ne kaikki hienot vaatteet on kuulemma Breden Kids:ltä ja sieltä saa -10% alea koodilla: MONNA. Se on minun äitini nimi, mutta sen ehkä jo tiesittekin.
Ne vaatteet on tehty jostain sellaisesta, kuin ekologisista materiaaleista. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kait jotain hyvää. Breden Kids on Virolainen yritys ja kaikki vaatteet tehdään siellä Virossa. Siellä en ole vielä käynyt, Ruotsissa kylläkin olen.

Oletko somevaikuttaja? Teetkö työtä osittain somessa tai kokopäiväisesti? Vai onko some sinulle vapaa-ajan harrastus? Oletko miettinyt onko sinulla oma somebrändi? Minkälainen se on?

Varsinkin jos teet työtä somessa, brändääminen on tärkeää! Se, miten juuri sinä eroat muista somessa.

Minä olen kirjoittanut blogia pian viisi vuotta. Tai itse asiassa blogisynttärit taisivat mennä jo! Nyt keväällä tuli täyteen viisi vuotta.
Alusta asti minulla on ollut kaiken pohjana se, että kerron totuuden. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä, olen sellainen kuin olen. Sellainen iloinen ja positiivinen kuin olen, niin iloinen että moni on tullut kysymään, oletko oikeasti tuollainen? Kyllä, olen minä. Mutta olen minä myös huonolla tuulella ja minulla on myös ihan täyspaskoja päiviä. Päätin vain joskus, että en halua velloa negatiivisuudessa, enkä varsinkaan jakaa sitä eteenpäin. Vaikka onhan minullakin välillä vähän ”ei niin iloisia” -postauksia. 😉

Pari viimeistä vuotta bloggaaminen on ollut minulle työtä. Olen saanut siitä palkkaa tai palkkioita. Silti ajattelen omaa someani myös vapaa-aikana. En halua omasta somebrändistäni vain työ-sellaista. Se, mikä minulla jo alusta asti on ollut kaiken pohjana, on edelleen. Totuus.

Kävin sunnuntaina Emmi Lehtomaan järjestämässä Kirkasta somebrändisi -koulutuksessa Lupaus-Studiolla. Koulutus oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva. Meitä oli koulutuksessa erilaisia somevaikuttajia, erilaisilla taustoilla, erilaisilla seuraajamäärillä ja erilaisilla tavoitteilla. Tämä oli yksi koulutuksen rikkaus. Kuulla kokemuksia ja mielipiteitä muilta ja vielä sellaisilta, jotka eivät välttämättä ihan prikulleen samaa hommaa tee kuin itse. Emmi on järjestämässä syksyllä tällaisen koulutuksen / workshopin uudelleen, joten seuratkaahan Emmin somea!

Emmi oli koonnut meille erilaisia tehtäviä ja heitteli ilmaan paljon kysymyksiä siitä, minkälainen juuri sinun somebrändisi on nyt ja minkälainen sen haluaisit olevan.
Kysymykset ja tehtävät olivat todella hyviä. Koulutuksen aikana minulle oikeasti ihan kirkastui se, minkälainen minä haluan oman somebrändini olevan. Uskokaa tai älkää, vaikka blogissani on kuukausittain satoja tuhansia klikkejä ja instagramissa seuraajia yli 16 000, on minulla välillä epäilykseni omaa tekemistä kohden.

Emmi kysyi meiltä mm. ”minkä värin näette, kun ajattelette teidän somebrändiä nyt ja minkä värisenä haluaisitte sen nähdä?”. Vastasin, että näen oman instagramin ja blogin punakeltaisena, sellaisena räiskyvän värisenä ja monivärisenä. Jostain syystä kuitenkin vastasin, että haluaisin nähdä sen pastellinsävyisenä tulevaisuudessa. Kun sitten lähdin avaamaan tätä vastausta, ymmärsin etten oikeasti halua haalentaa värejä. Se on vain jokin uskomus päässäni, että sellaiset blogit ja ig-tilit menestyvät parhaiten, joissa paistaa seesteisyys, vaaleat värit ja tarkoin harkitut asiat. Se sama uskomus vie minut välillä ajattelemaan, että lukijani haluavat hillitympää ja seesteisempää linjaa.. mutta itse asiassa en usko sen olevan niin.

Kuitenkin kun taas kerran katson itseäni peilistä ja mietin taas kerran sitä pohjaa, mikä somellani on ollut alusta asti – ei pastellinsävyisyys olisi minun totuuteni. Se voi olla jonkun toisen. Mutta niinhän me somevaikuttajatkin olemme erilaisia. Toiset ovat hillitympiä ja seesteisempiä. Ja toiset räiskyvät enemmän. Onneksi on molempia. 🙂 Sillä niinhän on lukijoitakin.

Välillä mietin, miksi yritän hillitä itseäni? Miksen antaisi vain palaa? Se, että blogiani ja instagramia seuraa niin suuri määrä ihmisiä on vaikuttanut siihen, että yritän jollain tapaa jarruttaa ja olla hillitympi. Seesteinen, aikuinen nainen. Mutta kun enhän minä ole sellainen. 
Olen päättänyt tämän aiemminkin, mutta nyt luotan päätökseeni. Annan palaa ja olen juuri niin monivärinen ja räiskyvä, kun haluan. Monivärinen tarkoittaa myös sitä, että välillä voi olla mustaa tai vaikka niitä pastellinsävyjä. 

Tämän opin kirjoitan nyt syvälle päähäni ja suosittelen samaa muillekin:

Ole luottavaisesti aina oma itsesi. Kukaan muu ei ole sinä ja juuri siksi sinä olet ainutlaatuinen ja uniikki!

***