Olin ystäväni kanssa viettämässä laatuaikaa keskiviikkona. Olemme molemmat yksityisyrittäjiä ja kohta myös molemmat äitejä. (ystävälläni laskettu aika kesäkuussa)
Meillä on ollut nyt kolmena vuotena peräkkäin perinteenä järjestää aina toukokuussa Prinsessapäivä.

Prinsessapäivänä tehdään kaikkea mukavaa, prinsessojen hommia. 😉 Yrittäjinä on oikeasti vaikea viettää vapaapäivää, koska aina joku työjuttu pyörii mielessä ja/tai sitä ”vain nopeasti” katsoo onko meilissä mitään. Prinsessapäivänä laitetaan sähköpostit kiinni ja unohdetaan kaikki työhön liittyvä. Olemme käyneet näinä vuosina mm. erilaisissa hoidoissa, syömässä vähän spessuimissa ravintoloissa, shoppailemassa jne..

Nyt tänä vuonna päivää viettäessämme pohdimme, että miten me rentoudutaan arjessa. Ja kysymys olikin aika vaikea.

Jotkut meditoi rentoutuakseen, vaikkapa 10min joka päivä. Jotkut lähtee metsään kävelylle ja kuuntelee metsän ääniä, ilman sosiaalista mediaa ja musiikkia korvilla. Jollekin rentoutumisen voi tarjota hetki vaahtokylvyssä. Monilla on joku tapa rentoutua. mutta meidän molempien oli jotenkin todella vaikea miettiä, että mikä se rentoutumistapa on meidän arjessamme.

Minä tykkään saunasta ja tykkään vaahtokylvystä. Meillä ei kuitenkaan ole saunaa, eikä kylpyammetta. Metsään olisi ihana lähteä talsimaan ja vain kuunnella ja katsella, aistia ympärillä tapahtuvia ja olevia asioita. Mutta mukana on aina joko koirat tai Emma tai koirat, Emma ja Tuukka. 😀 Vaikka ihania hetkiä nekin on, ne ei ole sellaisia selkeitä rentoutumishetkiä. Sellaisia, jonka aikana ei tarvitsisi olla mitään kenellekään.

Yksi lukijani, pienen lapsen äiti kommentoi hyvin, viesteihin vastaamiseen; Ei vaan jaksa olla jatkuvasti olemassa jotakuta muuta varten ja lyhyet omat hetket käyttää mieluummin omassa rauhassa olemiseen kuin ”asioiden” hoitamiseen. Tämä pätee oikeastaan siihen rentoutumiseen itselläni. Mutta miten sitä onkin vaikea toteuttaa? Kun Emma nukkuu päikkäreitä, en oikeastaan ikinä enää itse nuku, vaan teen jotain muuta. Tiskaan, siivoan, vastailen blogikommentteihin tms.

Tai sitten kun sanon Tuukalle, että minä otan nyt tässä hetken omaa aikaa, on minulla se hiton kännykkä kädessä ja selailen instagramia, facebookkia ja muita todella tärkeitä juttuja.. Lukeminen rentouttaa ja sitä olenkin nyt taas alkanut ottamaan takaisin. Joko jotain naistenlehteä, kirjaa tai BookBeat:n appin kautta kirjaa. Meri on toinen mikä rentouttaa, mutta harvemmin sitä löytää itsensä seisoskelemasta merenrannalla katsomassa aaltoja.

Toisaalta, tämäkin on varmasti isosti ajatuksen voimasta kiinni. Jos ajattelisikin, että ne yhteiset päiväretket Emman, koirien ja Tuukan kanssa olisikin nimenomaan tapa rentoutua. Koskaan niinhän ne on. Ei me silloin puhuta töistä (ainakaan yleensä). Sitä vaan helposti on koko ajan kiire johonkin ja missä ikinä onkaan, koko ajan miettii mitä muuta kaikkea tänään pitääkään vielä muistaa tehdä. Olen huomannut, että läsnäoleminen tilainteissa ja kaiken muun ulkopuolella olevan unohtaminen hetkeksi on paljon vaikeampaa nykyään.

Olen nyt lukenut BookBeat:n kautta Jutan kirjaa Mielen päällä ja olen taas jotenkin herännyt siihen, että mitä kaikkea mielen hyvinvointi ja henkinen hyvinvointi pitääkään sisällään. Aionkin nyt ihan todella panostaa siihen, että keskityn asioihin joita teen. Olen läsnä ja etsin niitä rentoutumiskeinoja. Vaikka ei olisikaan sitä vaahtokylpyä.. 😉

***
Mitkä on sinun tapasi rentoutua? Kerro vinkkejä! 🙂

Lue myös: Kesän lukulista!

(Kesän lukulista-postaus sisältää ilmaiskoodin BookBeat:iin 😉 )

Tämä asia on sellainen, mikä sapettaa minua aivan kamalasti. En oikein tiedä miten tästä voisi kirjoittaa, olen miettinyt tätä pitkään. Tämä on myös asia, joka huolestuttaa minua ihan älyttömän paljon.

Missä on valmentajien moraali? 

Kirjoitin viime viikolla ulkonäkökeskeisestä maailmasta. Yritin siinä jo sipaista tätä asiaa, mutta haluan kuitenkin kirjoittaa tästä syvemmin. Minua nimittäin ihan täydestä sydämestä huolestuttaa nuorten minäkuvat. Samaan aikaan minua sapettaa valmentajien puuttuva moraali. Onko se tärkeintä, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista? Sitten vaikka alaikäisten tyttöjen kustannuksella?!!

Ystäväni soitti minulle tässä yksi päivä. Hän kertoi, että on huolissaan omasta alaikäisestä tyttärestään. Tyttärellä on vahvasti häiriintynyt minäkuva, hän seisoo päivittäin peilin edessä ja itkee kuinka ruma hän on. (Tytär on normaalipainoinen ja erittäin kaunis.) Hän kärsii myös syömishäiriöstä. Tytär oli halunnut osallistua erääseen nettivalmennukseen, jossa luvataan huikeat muodot ja timmit vatsalihakset lyhyessä ajassa. Valmennus pyörii alle 1400kcal:n energiamäärillä per päivä. Ystäväni oli kieltänyt tytärtä osallistumasta. Mutta valmennuksen pt oli kuitenkin suositellut täydestä sydämestään valmennusta alaikäiselle tytölle, joka oli lähestynyt sähköpostitse tätä pt:tä.

Meillä on Tuukan kanssa Muutos-valmennus, kahdeksan viikkoa kestävä nettivalmennus. Meillä on sääntö, että valmennettavan täytyy olla täysi-ikäinen. Jos ei ole, pyydämme huoltajilta luvan. Meillä ei ole valmista ruokavaliota, jonka lätkäisemme kaikille osallistujille sähköpostiin, että ihan sama minkälaiset on lähtökohdat valmennettavalla. Ei. Me kyselemme, teemme taustakartoitusta jne. Ja en todella halua tällä nostaa minua/meitä jalustalle, tiedän hyvin monia valmentajia ja pt:itä, jotka toimivat vastuuntuntoisesti. Näin tekee siis moni kollegamme, ne vastuuntuntoiset ja moraalin omaavat valmentajat.

Jokaisen valmentajan pitäisi ymmärtää oma vastuunsa! Tottakai on olemassa mahdollisuus, että valmennettava huijaa oman ikänsä. Mutta olen sitä mieltä, että taustatietokyselyssä selviää kuitenkin valmennettavasta niin paljon, että sillä vältetään pahimmat hudit. Jos taasen jokaiselle etävalmennukseen osallistuvalle lätkäistään tiukat aikataulutetut samanlaiset ja liian vähäkaloriset ruokavaliot, sekä äärimmäisen raskaita treenejä, ollaan metsässä ja todella syvällä.

Jokainen aikuinen ihminen osaa tulkita asioita ja soveltaa niitä omaan käytäntöön. Mutta alaikäinen lapsi/nuori ei sitä välttämättä osaa.
Jos idolina ja ihanteena on fitnesskisaajan rasvaton (kisapäivän) vartalo ja sen perusteella katsellaan itseä peilistä vertaillen, ollaan pelottavassa tilanteessa. Kun sitten tällainen valmentaja lätkäisee teinille sähköpostitse tiukat ruokavaliot, jossa kielletään tomaatit ja muun väriset kalat kuin valkoiset, ollaan edelleen hyvin pelottavassa tilanteessa. Jos nuori, joka ei todellakaan ole tähtäämässä lavoille, syö kellontarkasti tietyt grammamäärät pähkinöitä ja kuivaksi käristettyä maustamatonta broileria, ollaan vieläkin hyvin pelottavassa tilanteessa.

Miten tämä on mahdollista? Miksi tällaista annetaan tapahtua? 

Miksei tästä asiasta puhuta ääneen?! Olen puhunut todella monen ystäväni kanssa asiasta, he myös työskentelevät hyvinvointi – ja liikunta-alalla. Mutta jotenkin kaikkia kuitenkin pelottaa sanoa sana tästä julkisesti. Niin muuten pelotti myös minua, mutta nytpä sanoin.

Ja kun valitettava fakta on se, että näiden kuivien broilerivalmennuksien kasvoina ovat henkilöt, jotka eivät ole omia muotojaan hankkineet pelkällä heraproteiinilla. Ja jos ovat, on heillä henkilökohtaiset valmentajat, joiden henkilökohtaisesti suunniteltuja ruokavalioita ja treeniohjelmia he itse tekevät. Miksi sitten tämä sama käytäntö ei toimisi jatkumona eteepäin? Niin, että jokainen valmentaja tuntisi vastuunsa.

Toivon, että muutkin valmentajat pistäisivät omia ajatuksiaan tähän asiaan! Joko omiin blogeihin tai muihin somekanaviin tai vaikka tämän postauksen kommenttiboksiin. Niin, että pikkuhiljaa saisimme yhdessä nuorten minäkuvaa paremmaksi!!