Hae
Monna Pursiainen

Mamma lähti juhlimaan… osa 2

Helmikuun 25.pvä oli rakkaan veljeni syntymäpäivät. Olin ajatellut, että silloin jaksan lähteä ensimmäisen kerran pienokaisemme syntymän jälkeen vähän kohottamaan maljaa. Olin innoissani, mutta klo 21.30 tuli väsymys ja kotiinlähdön aika. Olinhan jopa nauttinut yhden kuoharilasillisen ja kaksi siideriä. 😀

Eilen vietettiin ystäväpariskunnan häitä. Ajattelin, että no nyt kyllä lähden sitten ekaa kertaan melkein kahteen vuoteen ihan baariinkin asti. Klo 22.00 kotimatka koitti. 😀

Mietin illalla kotimatkalla, että onko minusta nyt tullut niin vanha ja väsynyt, ettei minusta ole enää juhlimaan. Toisaalta mietin, että oli kuitenkin aivan upea päivä. Oli kunnia olla mukana ystävien häissä ja nähdä sitä ilon, onnen ja rakkauden määrää. Oli ihana nauraa ja höpötellä hyvässä seurassa ja nauttia sen pari lasia kuohuvaa. Ja sitten kun väsymys yllätti klo 21 ja vaakakupissa oli vähän pidemmät yöunet vs. lyhyet yöunet ja ehkä koittava krapula, valitsin unet.

Vihkiminen oli kauniissa Tuomiokirkossa ja hääjuhla Suomenlinnassa, upeassa paikassa ja juhlatilassa. Häissä oli ihan mahtava tunnelma ja turhaa pönötystä ei ollut. Oli kaikenkaikkiaan ihan älyttömän kiva päivä.

Eilinen sai minut taas kerran miettimään omaa suhtautumistani alkoholiin. Juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön liittyy niin vahvasti uskomuksia ja ne vahvimmat on siellä omassa päässä. Olen ollut ns. ”hyvä juhlija”. Hauskaa seuraa etkoilta jatkoille ja välissä shotteja naamaan, tanssia ja laulua. Jo ennen Emman syntymistä ja raskautta kuitenkin vähensin juomista radikaalisti. Se tapahtui vähän kuin vahingossa. Kun aloin miettimään enemmän terveellisiä ruokailujuttuja, aloin taas treenaamaan säännöllisesti jne. – samalla jäi juhliminen.

Muistan, kun vuonna 2014 kävin baarissa yhteensä ehkä viisi kertaa. Se oli minulle todella vähän. Olinhan pyörinyt yökerhoissa bileprinsessana melkein joka viikonloppu jossain vaiheessa elämääni. Se, että olen ”osannut juhlia” on ollut iso osa omaa identiteettiäni. Se on ollut minusta hauskaa, että ystävät ja kaverit ovat pitäneet minua huippuna bileseurana. Ja onhan minullakin ollut hauskaa! En sitä kiellä.
Alkoholia en ole koskaan nauttinut yksin. Se on aina ollut vain seurajuomaa.

Nyt kuitenkin ymmärrän, että ei minun tarvitse enää olla samanlainen bileprinsessa kuin 25-vuotiaana. Juhlissa voi olla hauskaa, vaikka ei ottaisikaan valkovenäläisiä ja mummontossuja vuoronperään. Se oma uskomus siitä, että ”Monna on hyvä bilettäjä” on kovin vankkana omassa pääkopassa. Mutta hiljalleen, niitä omia uskomuksiaankin pystyy muokkaamaan. Sitähän elämä on.

Oma ego ja uskomukset ohjaa ihan älyttömän vahvasti meidän tekemisiä ja mieltä. Oletteko huomanneet?

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! <3
Ja kiitos Meri & Joni, kun sain olla mukana teidän ihanassa päivässä!

No siitä ruokavaliosta..

Ajattelin kertoa myös vähän aineenvaihdunta-jutuista ja ruokavaliostani. Nimittäin jumissa oleva aineenvaihdunta on kovin yleinen ongelma. Monesti vatsan toimintaan yritetään saada potkua syömällä erilaisia kuitulisiä tai suolen toimintaa kiihdyttäviä pillereitä. Tai jopa laksatiiveja, jotka tyhjentävät suolen nopeasti ja kokonaan. Tai sitten on luettu, että kyllä se on chili joka pistää aineenvaihduntaan potkua…

Harvemmin lähdetään kuitenkaan katsomaan tilannetta ruokavalion puolelta. Mitä jos syökin niin, että suoli ei toimi? Valitettavasti varsinkin naisilla on tapana syödä liian vähän. Aamu käynnistyy kahvilla ja hyvällä tuurilla lasillisella vettä. Lounas syödään työpaikkaruokalassa, jossa ei kehdata ottaa lautasta täyteen, kun ei kollegoillakaan ole. Eikä ainakaan laittaa lautaselle mitään hiilihydraatin lähdettä, nehän lihottavat.

Kun lähdetään esimerkiksi pudottamaan painoa, on ensimmäinen asia mitä mietitään ”täytyy syödä vähemmän”. Annoskokoja pienennetään, siitä ainoasta ruuasta mikä päivän aikana syödään. Sen aamukahvin seuraksi ei oteta edes sitä vettä, näläntunnehan kertoo laihtumisesta.. Ei ollenkaan mietitä sitä, mitkä raaka-aineet olisi hyviä, mitkä sopisi minun kropalleni jne..

Ja jos mietitään vielä sitä painonpudottamista, siihen ruokavalion tarkkailun rinnalle toki otetaan myös useimmiten liikunta. Kovatehoisia jumppia ja pumppia, eikä ravinnon määrää edelleenkään nosteta. Tai mietitä, että MISTÄ se ravinto koostuu.

Mitä minä olen muuttanut omassa ruokavaliossani?

Ensin jätin pois kaikki muut viljat paitsi kauran, joka on gluteeniton vilja. Jätin pois maitotuotteet, paitsi laadukasta hera isolaattia käytin. Huonosti sulavat juurekset ja palkokasvit jäi pois. Samoin parsakaali, kukkakaali, makeutusaineet ja sipuli. Omena ja päärynä ei sopinut enää ruokavalioon.
Alkuun tuntui vähän hankalalta, että mitä ihmettä sitten voin syödä. Mutta kyllä korvaavia raaka-aineita alkoi kuitenkin löytymään hyvin. Mm. nämä muutokset tein käytännössä:

Pois jääneet / tilalle tulleet

  •  täysjyvä- ja ruispasta -> gluteeniton pasta tai riisi
  • ruisleipä -> riisikakut tai täysjyväkauraleipä
  • viinirypäleet, omena, päärynä, mango -> mansikat, mustikat, vadelmat ym. marjat
  • sipuli
  • paprikat -> tomaatti, kurkku
  • palkokasvit (pavut, herneet ym.)
  • parsakaali, kukkakaali
  • juurekset
  • kahvimaito -> kauramaito

Jotta aineenvaihdunta ja vatsa toimisi kunnolla, on syötävä riittävästi ja itselle sopivia juttuja, juotava vettä ja liikuttava tarpeeksi muttei liikaa. Keräsin tähän muutaman yksinkertaisen vinkin, millä aineenvaihdunnan saa pysymään käynnissä.

1. Syö säännöllisesti. Noin 3-4h välein on saatava bensaa koneeseen, jotta aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Joka kerta ei tietenkään tarvitse syödä ateriaa, myös välipalat on keksitty. Päivän aikana olisi hyvä saada viitisen kertaa energiaa lisää, helposti se tarkoittaisi rytmiä: aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen, (+ iltapala). Riippuen siitä kuinka pitkä on päivä, voi iltapalakin vielä sisältyä päivään, kuudentena kertana.

2. Juo vettä. Vedenjuonti pitää aineenvaihdunnan käynnissä.  Juomalla paljon kahvia tai teetä, kroppa kuivuu entisestään ja vähäisellä vedenjuonnilla tilaa vielä pahennetaan. Tästä voi seurata helposti mm. ummetusta. Päivän aikana vettä tulisi juoda 2-3 litraa. Kovasti yli kolmen litran ei taasen kannata juoda.

3. Syö luonnon omia laksatiiveja, sekä hiilihydraatteja. Ruokavalioon olisi hyvä kuulua säännöllisesti marjoja. Marjoissa on paljon liukenematonta kuitua, joka ylläpitää suoliston toimintaa. Kaikki kasvikunnan tuotteet on tärkeä osa ruokavaliota, samoin kuin hiilihydraatit. Jos syö pelkästään kanaa ja maitorahkaa, voi olla ihan varma ettei aineenvaihdunta toimi kuten pitäisi. Hiilihydraattien liian vähäinen saanti voi myös usein vaikuttaa hidastavasti aineenvaihduntaan. Hyviä hiilihydraatin lähteitä on mm. bataatti, peruna, riisi, quinoa, marjat, hedelmät ja myös viljatuotteet.

4. Liiku tarpeeksi, mutta älä liikaa. Pelkästään kovatehoisten treenien sisältämä treenikalenteri aiheuttaa elimistölle helposti stressitilan, joka sitten usein häiritsee aineenvaihduntaa. Pyri tekemään viikon aikana niin matalatehoisia treenejä, kuin korkeatehoisia. Ja niiden lisäksi pidä viikon aikana vähintään yksi lepopäivä.

Kannattaa myös olla rehellinen itselleen ja katsoa peiliin, että toteutuuko nämä seikat todella siellä omassa käyttäytymisessä.  ? Minä itse teen tietoisesti välillä niitä vääriä valintoja. Syön porkkanaa ja oikein ihanaa tuoretta ruisleipää. Tiedän, että sen jälkeen maha voi olla turovnnut, mutta välillä haluan tehdä näitä poikkeuksia. 🙂 Ajattelen myös niin, että jos jonkin raaka-aineen jättää ihan 100% pois, luultavasti kehittää itselleen yliherkkyyden sitä kohtaan. Eri asia on tietysti oikeat allergiat, keliakia ja laktoosi-intoleranssi.

***

Aurinkoista viikonloppua kaikille! <3

Lue myös suosittu postaukseni: Miten tulisi syödä?