Itsensä huijaaminen on helppoa.
Elo-, syys- ja tammikuu ovat varmasti vuoden ahkerimmat kuukaudet. Silloin halutaan eroon kesäkiloista, joulukiloista, bikinikuntoon tai grillikunnosta pois. Eikä siinä mitään! Hyvähän se on, että ihmiset ovat kiinnostuneita elintavoistaan. Harmillista on se, että se tehdään usein vähän liian kovaa ja radikaaleilla muutoksilla. Silloin nämä ahkerat kuukaudet loppuvat usein yhtä napakasti kuin ovat alkaneet.

Kaikki tehdään ihan täysillä! Samalla kertaa jätetään pois viljat, maidot, sokeri ja makeutusaineet. Kieltolista on suurempi kuin se mitä saa syödä. Treenejä aikataulutetaan kalenteri täyteen ja lepopäivät on kirosana, eikä niiden merkitystä ymmärretä. Myöskään omaa lähtötasoa ei osata arvioida, katsotaan vain mallia jostain ja lähdetään rykimään. Kovaa tahtia, älyttömiä ruokakieltolistoja ja liian kovaa treeniä kukin jaksaa vähän omasta itsekurista riippuen parista viikosta pariin kuukauteen. Sen jälkeen palataan takaisin tuttuihin tapoihin. Tai aletaan huijaamaan itseään.
Tiukan tahdin uuvuttamana yht’äkkiä treenimäärä tippuu kuudesta kerrasta viikossa kertaan per viikko. Samaan aikaan todistellaan itselle, että kyllähän minä tässä kuitenkin edelleen kävelen työpaikallakin monta askelta päivässä ja käyn kerran kahdessa viikossa jumpalla. Niistä kieltolistalla olleista raaka-aineista onkin yhtäkkiä kaikki taas sallittuja, jos nyt ihan vaan vähäsen. Kaupasta ostetaan salaattia, mutta siihen pistetään puoli litraa salaattikastiketta niskaan, ”elän edelleen terveellisesti koska syön salaattia”. Yht’äkkiä karkkipäivä vaihtuu jokapäiväiseen herkutteluun, koska ”enhän minä ole tänään ehtinyt syödäkään mitään”.
Itseään on helppo huijata myös siinä, missä kunnossa on. Pahinta huijaamisen seuraus on silloin, kun sillä saattaa tehdä itselleen hallaa. Kuten vaikkapa synnytyksestä toipuminen. Kaksi viikkoa synnytyksestä 95% naisista on vielä äärimmäisen heikossa kunnossa ja kahdeksan viikkoa synnytyksestä ei todellakaan suurimmalla osalla ole lantionpohja valmiina treenirasitukselle, kyykkäämään ja juoksupoluille. On turhaa huijata itseään, että on ihan samassa kunnossa kuin ennen raskautta ja palata samoihin treeneihin niin pian kuin mahdollista. Tämä pätee myös ihmisiin, joilla on pitkä treenitauko, vuosi tai jopa kaksi.
***
Jos ihan tosissaan haluaa kesäkiloista eroon tai jouluksi kuntoon tai kohti bikinikuntoa tai mitä ikinä, niin kannattaa olla rehellinen itselleen! Mikä on oma lähtötaso liikunnan suhteen? Sen ei tarvitse olla samanlainen kuin jollain toisella tai edes samanlainen kuin itsellä kolme vuotta sitten. Mitkä on niitä omia kompastuskiviä ruokavalion suhteen? Onko koko päivän syömättä ja sitten mättää kaksin käsin klo 18-21 välisen ajan? Onko herkuttelu lähtenyt käsistä? Luuletko syöväsi terveellisesti ja liikkuvasi tarpeeksi? Mieti vielä. 😉 Kun on rehellinen itselleen, ymmärtää hyvinkin nopeasti missä ne omat kompastuskivet on. Sekä treenien puolella, että ravintopuolella.

Epäjärjestelmällisen pelastus?
Tiedättekö, minähän olen aivan todella epäjärjestelmällinen ihminen. Monissa asioissa oikeinkin jämpti ja tarkka. Mutta monissa hyvin sellainen taivaanrannan maalari ja epäjärjestelmällinen. Kuten esimerkiksi laskujen kanssa.

Sisältää mainoslinkin.
Sain vihiä uudesta palvelusta Laskuni.fi -sivustosta. Se on kuluttajalle suunniteltu palvelu, joka mahdollistaa laskujen helpon hallinnoimisen tietokoneella, tabletilla ja matkapuhelimella. Palvelun avulla voi vastaanottaa kaikki laskut keskitetysti yhteen väylään ja hyötyä palvelun lukuisista eduista, kuten bonuksesta, automaattisista eräpäivämuistutuksista, arkistoinnista, tilastoista ja helposta mobiilisovelluksesta. Rekisteröityminen ja palvelun käyttäminen on ilmaista.
Nyt jos liitytte blogini kautta, saatte 4€ rekisteröitymisbonusta! 🙂 Käyttäkää koodia: MONNA ja saatte tuon edun! Tämän lisäksi saan arpoa yhdelle teistä rekisteröityneistä 100€ liittymisbonuksen!! Tehkää rekisteröityminen TÄÄLLÄ.
Kaikkien keskiviikkoon mennessä (23.8.) rekisteröityneiden kesken arvon tuon 100€!


Mietin aina, että kerään kaikki laskut tähän laatikkoon ja sitten kuun ensimmäisenä päivänä otan ne sieltä laatikosta, käyn ne läpi ja maksan. Tämä laatikko välillä muuttuu kansioksi ja välillä toiseksi laatikoksi. Kun sitten kuun ensimmäisenä päivänä lähden etsimään niitä kaikkia kansioita ja laatikoita läpi, niin kyllähän siinä meinaa polla pimahtaa.
Tämä Laskuni.fi on minulle ihan uusi juttu ja uskon, että tämän avulla helpottaa! Koska tosiaan kun kaikki laskut löytyy aina samasta paikasta, paperilaskuja ei ole ympäriinsä ja vielä kaiken kukkuraksi tuo palvelu muistuttaa niistä eräpäivistä!

Jos tuolta palvelusta ei löydy sitä laskuttajaa, jolta laskut tuonne haluatte, voi asialle tehdä muutoksen!
Esimerkiksi DNA:n laskut, kuten muutkin yritykset jotka eivät löydy vielä listalta ja lähettävät sähköpostilaskuja, voi kuitenkin lisätä sähköpostialiaksen avulla, joka luodaan automaattisesti aina uudelle käyttäjälle. Käyttäjän tulee ilmoittaa muuttunut sähköpostiosoite laskuttajalle, jolloin hän saa jatkossa laskut palveluun automaattisesti.
Tämähän on kaiken lisäksi vielä ekologistakin!! 🙂 Vaikka tuossa alkuvaiheessa joutuukin vähän näkemään vaivaa, että saa kaikki omat laskuttajat tuonne, niin sitten kun ne siellä ovat – on homma selkeetä ja helppoa. Ei tarvitse etsiä niitä laskuja laatikoista ja milloin mistäkin.
***
Mitäs tuumitte tästä?



0