Syksy/talvipukeutumista äidille ja tyttärelle

Syksy ihan tosissaan tulla taapertaa vastaan. Tänään aamulla oli mittarissa +6c. Kyllä se tarkoittaa sitä, että on alettava miettimään pukeutumista ihan uudelta kantilta taas. Montako kerrosta tytölle ja mitä päälle itselle?
Yksi vähän enemmän pohdintaa aiheuttanut asia oli kengät Emmalle. Niiden pitäisi olla sellaiset, joilla hän voi opetella kävelemään. Ja sellaiset, että niissä pärjää vähän kuraisella ilmalla tai sitten toisaalta talvipakkasella. Ja sellaiset, että ne mahtuvat mukavasti pieneen pulleaan jalkaan – eikä tipahda heti. Löysinkin oikeastaan täydelliset! Olin kuullut mm. meidän lokakuisten mammojen fb-ryhmässä Stonzeista puhuttavan. En todella tiennyt mistä on kyse. Kunnes googletin. 😀

Tilasin Emmalle ihanat (ja mielestäni tosi söpöt) Stonzit Ipanaisen verkkokaupasta. Stonzeista sanotaan, että niiden paras puoli on se, että ne mahdollistavat pienten jalkojen askelluksen ergonomisesti ja kevyesti. Stonzit sopivat siis erityisen hyvin liikkumaan opettelevalle lapselle. Talvipakkasten varalta kannattaa tilata Stonzeihin Linerz lämpövuoret. Meillä ne odottelee kaapissa sitten niitä oikeasti kylmiä ilmoja myös varmuuden varalta jo. 🙂
Välikausihaalari Emmalta jo löytyykin, Reiman sininen haalari. Se on ehtinyt olla jo käytössäkin monta kertaa. Haalarin kaveriksi huippuja lapasia on löytynyt mm. KappAhlista Newbien lapaset. Ja tuonne haalarin alle Newbien villahaalari. Sitä ollaan käytetty nyt myös pelkästään.

Meillä on kaapissa myös talvihaalari Emmalle jo valmiina, mutta sitä ei tarvi vielä käyttää. Löysin kesällä alennusmyynneistä -40% hinnalla tosi kivan talvihaalarin ja ostin kokoa 74cm, täytyy nyt katsoa ostinko kuitenkin liian pienen.. No, ainakin tämän vuoden se varmasti menee. Pitää katsoa josko alkuvuodeksi pitää ostaa isompi.
Itselleni tilasin super makean värisen untuvatakin Bubbleroomilta. Tässä takissa on ihana iso huppu ja pituutta reisien ja pepun päälle, jotka helposti jäätyvät kylmällä. Takki oli ihanan tuntuinen päällä ja se on siis ihan untuvatakki, vaikka tavallaan aika edullinen sellaiseksi. Tykkään tosi paljon tuosta väristä ja sen pehmeästä fiiliksestä päällä.

Niin ja tietysti Emmalle on jo erilaisia kypärämyssyjä ja kaikenlaisia hattuja talven varalle, myös kaulahuivia löytyy puuvillaisena. Sellainen ehkä pitää hankkia vielä neuleesta, jos näyttää tulevan kylmiä ilmoja.
***
Miten teillä varaudutaan syksyyn ja talveen? 🙂


* Stonzit saatu Ipanaiselta!
Kumpi oli parempi?
Katselin eilen taas niitä satoja kuvia, joita löytyy niin kännykästä kuin kamerastakin. Miten yksi kuva valikoituu sieltä kymmenien muiden joukosta? Miksi ei oikeastaan ikinä ole tyytyväinen ensimmäiseen kuvaan? Oli se kuva sitten ruuasta, koirista, minusta itsestäni tai mistä vain. Aina otan samasta tilanteesta useamman kuvan.
Kävin viime syksynä kuvauskoulussa A-lehdillä, jossa meille sanottiin, että mielummin sata ruutua samasta tilanteesta kuin yksi. Että niiden sadan joukosta löytyy aina sitten se yksi helmi, jossa on valo kohdillaan, ilme kohdillaan, annos näkyy hyvin jne..
Tein joskus toissa kesänä postauksen, ”kuvat, joita en julkaissut” – siihen olin kerännyt niistä kymmenistä kuvista ne mielestäni epäonnistuneimmat. Kannattaa tsekata tuo postaus läpi, nimittäin on hauskaa kuinka itse näkee jonkinlaisia virheitä kuvissa, joissa toinen ei nää mitään huonoa.
Nyt luvassa on kuvapareja kännykältä, joissa on tilanteessa mielestäni huonoiten onnistunut otos ja parhaiten onnistunut. Ja että miksi juuri näin. 🙂

Vasemmalla kuva, jonka julkaisin. Mielestäni se oli hauska, siinä näkyi myös ponnaria vähän. Oikealla kuva, joka jäi valitsematta. Jotenkin pönötän ja on vähän teennäisen oloinen ilme.

Ylempänä kuva, jonka valitsin. Mielestäni siinä näkyi makeasti nuo vaatteet ja tuo tila ja liike näytti paremmalta. Alapuolella kuva, jonka jätin valitsematta. Ei vaan ollut niin hyvä.

Vasemmalla kuva, joka valittiin molemmat Emmin kanssa. Oli jotenkin luontevampi ja paremmat ilmeet. Oikealla kuva, joka jäi valitsematta. Se tärähti ja oli jotenkin muutenkin huonompi.

Vasemmalla kuva, jonka julkaisin. Tästä tilanteesta otettiin monta kuvaa! 😉 Oli joko liian iso pää tai liian isot rinnat. Tai jotenkin jäykkä asento. Oikealla näitä kaikkia.

Vasemmalla taas kuva, jonka julkaisin. Siinä hiukset lepattavat kauniisti, hymy on kiva ja kroppakin näyttää kivalta. Oikealla ihmeellinen pönötys ja jalat aivan vinkurallaan. Vähän myös tärähtänyt kuva.

Vasemmalla kuva, jonka valitsin. Koska kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä mielestäni jalkani näytti paremmilta. 😀

Vasemmalla hauska meno, vaikka Tuukalla ei näykään naama kokonaan. Oikealla pääni näyttää isolta ja hartiat korvissa. Plus Emmalla kiukku-ilme. 😀
***
Hahaa! 😀 Tällaista pinnallista, mutta monelle tuttua toimintaa. Olisitteko valinneet näistä kuvista toisin kuin minä?
Iloista sunnuntaita!



5