Ajatella, että meidän pieni rakas tyttömme on tänään jo 10 kuukautta! Tässähän täytyy pian alkaa suunnittelemaan 1-vuotisjuhlia! Meillä niitä nimittäin meinataan juhlia oikein isosti! 😉

Emma on päivä päivältä isompi tyttö. Pieni, iso tyttö. Ihan pikkuinen vasta, mutta silti niin osaava jo. Emma on alkanut näyttämään jo ihan itseltään, ei enää vain pieneltä vauvalta – vaan ihan sellaiselta pikkutytöltä, omalta itseltään. Annan puheenvuoron taas Emmalle, kuten monesti näissä kuukausipostauksissa olen antanut. 😉

Tervehdys teille!

Minä olen tänään jo kymmenen kuukautta vanha. Minulla on suussa kahdeksan hammasta ja ehkä yhdeksäs tulossa, en ole antanut äidin tai iskän katsoa suuhuni, niin ne eivät tiedä onko sinne tulossa jo yhdeksäs. Kovasti minun kyllä tekee mieli jotain pureskella koko ajan. Kaikista maukkaimmalta maistuu äidin tai iskän sormi! Välillä kun oikein nopeasti toimin, saan haukattua heistä jomman kumman sormen suuhun ja sitten äkkiä puren niin kovaa kun osaan. Ne kyllä aina huudahtaa, kun sattuu ja sitten ne vetävät äkkiä sormensa pois. Siksi olenkin sitten joutunut pureskelmaan kaikenlaisia muita juttuja.

Minä puhua pälätän joka päivä kamalasti, koska minulla on ihan heti herättyäni jo todella paljon kerrottavaa. Herään usein kuuden ja seiskan välissä omasta sängystäni, äidin ja iskän sängyn päästä. Kipuan sitten ihan heti pystyyn ja alan höpöttämään, että äiti tai iskä heräisi. Monesti myös kiljahtelen veljelleni Gerelle, jotta hänkin tulisi minua moikkaamaan ja pussaamaan. 

Olen alkanut syömään ihan todella paljon! Minulla puhkesi jokunen aika sitten kauhean monta hammasta ja ei kyllä oikein mikään muu maittanut kun maito. Mutta nyt maistuu! Rakastan kaikenlaisia hedelmäsmoohtieita ja perunamuussi on hyvää ja lohi! Tykkään kovasti sellaisista ruuista mitä äiti ja iskä syövät. Suolaiset soseet eivät niinkään minuun maistu, mutta äidin tekemä makaronilaatikko on hyvää ja iskän uunilohi ja perunamuussi. 

Minä haluaisin kovasti kävellä koko ajan. Onneksi minulla on sellainen kärry, jonka kanssa saan mennä ees taas täällä kotona. Kun äiti ja iskä ei koko ajan jaksa taluttaa minua. Olen kerran jo koittanut seistä ilman tukea, mutta ihan vain muutaman sekunnin ajan uskalsin irrottaa molemmat kädet pöydän reunasta yhtä aikaa. Äiti sanoi minulle yksi päivä, että osaisin jo kuulemma seistä ilman tukea ja ehkä jopa kävellä ilman kärryä tai äidin käsiä! Täytyy ehkä kokeilla tässä vaikka 10-kk päivän kunniaksi!

Nukun nykyään yhdet pitkät päikkärit ja yhdet lyhyet, toissapäivänä nukuin koko päivänä vain yhdet päikkärit! Iltaisin minua alkaa väsyttämään kovasti joskus kahdeksan aikaan ja sitten yöllä herään kerran tai joskus kaksi kertaa syömään maitoa. Kuulin tuossa yksi päivä, kun äiti ja iskä puhuivat keskenään, että meinaavat kohta koittaa jotain lempeää unikoulua minulle! Hitto vieköön! En ehkä suostu siihen! Se nimittäin tarkoittaisi sitä, että en saisi sitä rakastamaani maitoa sitten enää yöllä!

Tätä unikoulu-asiaa täytyy vielä hieman sulatella. Mutta muuten minulla menee kyllä oikein kivasti! Toivottavasti teilläkin!

Nimittäin kirjoitusblokki.

Se iskee aina välillä, ihan yllättäen. Tavallaan kirjoitettavaa olisi vaikka ja mistä. Mutta tavallaan tuntuu, että ei mistään. Kirjoitusmotivaatio laskee välillä kuin lehmänhäntä. Vaikka sitten ihan juuri äsken tai ihan juuri kohta kirjoittamisesta taas tykkään super paljon. Kaipa se kuuluu tähän. Vähän niin kuin jokaiseen työhön tai harrastukseen. Välillä tulee niitä hetkiä, kun ei meinaa motivaatiota löytyä, vaikka tietääkin sen olevan kivaa.

Olen paljon miettinyt tämän vuoden aikana blogini tulevaisuutta. Olen siitä varmasti myös kirjoittanut, en muista. Tarjoaako se enää mitään uutta? Vai onko ne samat vanhat jutut pyörineet ympäri jo kolmatta rundia? Joskus tuntuu, että tämä työ / harrastus on epäkiitollista. Painan hiki hatussa hommia, että blogini päivittyisi melkein joka päivä. Otan kuvia, editoin kuvia, kirjoitan, vastaan kommentteihin, mietin aiheita, suunnittelen ja plärään. Yritän parhaani koko ajan ja luojan kiitos en tee sitä turhaan, sillä onhan blogini yksi luetuimmista tässä pienoisessa Suomen maassa.

Lukijamäärät on tottakai minulle palaute, koska ainakaan tähän mennessä awardseista tai muistakaan kissanristiäisistä minun blogini ei ole voittanut mitään. Siksi olenkin niin kiitollinen lukijoista. Tarkkailen päivittäin Google Analyticsiä, paljonko mikäkin postaus kerää lukijoita, mitkä aiheet ei kiinnosta, mitä luetaan enemmän. Tarkkailen kellon aikoja, milloin blogiani luetaan eniten, tutkin ikäjakaumaa ja sukupuolijakaumaa. Teen parhaani koko ajan, mutta sadat tuhannet lukijamäärät analyticsin erilaisissa analyyseissa ei silti anna minulle palautetta.

Olen puhunut tästä asiasta esimerkiksi kollegani Umpun kanssa useasti. Että sitä oman yrityksen pyörittämisen, lapsiperhearjen ja kaiken muun keskellä kirjottaa juttua toisen perään ja välillä tuntuu ettei mitään palautetta tule. Se on tavallaan hassua, koska palautehan on nimenomaan se, että lukijoita on. Kuitenkin esimerkiksi minä ja Umppu olemme kirjoittaneet blogejamme jo yli viisi vuotta – eikä meitä kumpaakaan ole koskaan millään tapaa laitettu johonkin ”Suomen parhaat blogit” -kategoriaan. 😀

Tämän syksyn Blog Awardseissa ehdolla on YKSI FitFashionin blogi!! Onhan se nyt kummallista, että näihin pippaloihin tuomaristo tai raati valitsee aina samoja blogeja. Blogeja, joiden lukijamäärät eivät välttämättä edes ole samaa luokkaa kuin vaikkapa jonkun FF-blogin. Minua hämmästyttää, miten urheilukategoriassa ei ole esimerkiksi Ida Jemina tai Nana Fit? Miten perhekategoriassa ei ole esimerkiksi Umppu? Hienoa on, että Piia Pajunen on äänestyksessä mukana!

Tämä asia on yksi syy motivaation laskuun. Joskus nimittäin tuntuu, että tässä blogimaailmassa(kin) on sisäpiiri. Kun sinne pääsee, saa kunniaa ja mainetta joka paikasta. Vaikka kirjoitankin blogia teille lukijoille, en pokaalit mielessä – on se kuitenkin sellainen asia, joka välillä häiritsee. Ajatelkaa asiaa niin, että vaikka te tekisitte työtä mitä rakastatte, tekisitte sitä ihan 100% sydämellä ja olisitte iloisia työnne tuloksista, mutta ette koskaan saisi työnantajaltanne palautetta. Kyllähän se pistäisi vähän työmotivaatiota laskuun.

***