Oi!! Ehdottomasti yksi parhaimmista juhlista vuodessa: JOULU!

Meillä on ollut monta vuotta lila joulukuusi! Se on kasattu marraskuussa ja sen valot on loistaneet aina tammikuulle asti. Joulukuusi on mielestäni ihan ehdoton juttu olla!

Pienenä meillä kotona oli aina aito kuusi, se tuoksu on aivan ihana. Se tuo joulun, vähän kuin hyasintin tuoksu. Mutta nyt meillä on ollut tekokuusi, koska se on helppohoitoinen ja allergiaystävällinen. 😉
Kun muutimme tämän vuoden tammikuussa, pistimme vuosia meitä palvelleen tekokuusen kierrätykseen, sillä se alkoi vedellä viimeisiään. Erinäisissä muutoissa ja muissa siitä oli irronut oksia jne.

Kuva täältä!

Nyt me tilasimme meille valkoisen joulukuusen! Olen miettinytkin jo, että käytänkö siinä vanhoja palloja vai pitäisikö käydä hamstraamassa uusia? Sopiiko samat pallot valkoiseen kuin lilaan? 😀

Joka tapauksessa kuusi saa odotella vielä hetken paketissaan, koska aiomme pystyttää sen vasta kun tiedämme missä vietämme joulun. Jos käy niin hyvä onni, että vietämme joulun uudessa kodissa, avaamme kuusipaketin vasta siellä! <3

Tilasin Emmalle myös tonttumekon! 😀 Hänellä oli jo viime jouluna tonttumekko, mutta se on tietysti jo liian pieni. Mietin tonttumekon ja tonttupuvun väliltä, että kumman tilaan, mutta päädyin sitten tonttumekkoon.

Tonttumekko  TÄÄLTÄ

Tonttupuku  TÄÄLTÄ

Valkoinen joulukuusi TÄÄLTÄ

Muita ihania ideoita jouluun TÄÄLTÄ

Kaikki tekokuuset TÄÄLTÄ

Onko siellä muitakin jouluhössöttäjiä? 😀 Joko on kuusi pystytetty tai ainakin jotain ihania jouluvaloja ja koristeita koti täysi? 😉

***

Nyt kirjoitan teille jotain todella henkilökohtaista.

Lauantaina istuin ystäväni edessä penkillä. Hän pyysi minua laittamaan kaksi penkkiä erilleen toisistaan, sellaisen matkan päähän joka kuvaa sitä eroa miltä niiden penkkien päällä istuminen tuntuu. Toinen penkki oli se, missä minulla oli paha olla. Siinä penkissä olin se, joka olen nyt bloggaajana. Toisessa penkissä olin minä muutama vuosi takaperin. Rinta rottingilla, intoa puhkuen ja maailma täynnä uusia ideoita. Siinä penkissä istuin menestyvänä bloggaajana.

Ystäväni pyysi minua laittamaan silmät kiinni ja kuvailemaan sitä tunnetta mikä minulla on nyt. Hän kysyi onko minulla fyysisesti jokin kohta, jossa tuntuu painetta tai jotain muuta tunnetta. Tarkastelin kroppaani ja tunsin valtavan paineen rinnan ja kaulan kohdalla. Ystäväni kysyi, miltä tämä tunne näyttää. Sanoin, että tulpalta. Isolta mustalta tulpalta.

Minun piti nostaa tulppa pois rinnastani ja kurkustani, se oli vaikeaa. Se ei meinannut irrota. Kun sain sen irti lähes kokonaan, ystäväni kysyi miltä se tulppa näyttää nyt siinä edessäsi. Aloin itkeä. Se näytti isolta. Kamalalta. Tunteet ryöpsähtivät sisältäni ja itkulle ei tullut loppua. Ystäväni kysyi mikä se on, miksi se on ollut sisälläsi ja osaatko sanoa koska se on sinne tullut.

Osasin. Se tuli sinne tammikuussa. Rakensin itselleni suojan. Olin niin rikki ja hajalla siitä paskamyrskystä ja niistä kamalista haukuista joita tuoreena äitinä sain. Muistan edelleen sen hetken, kun istuin sängyllä ja itkin. Äitini oli meillä silloin ja sanoin etten voi enää kirjoittaa blogia. En pysty. En uskalla. Olin poljettu niin alas, että se tuntui aivan kamalalta. Se tuntuu samalta myös nyt, kun muistelen sitä. Tätä kirjoittaessani kyyneleet valuvat pitkin poskiani.

Tiedostamattani lähdin rakentamaan suojaa. Tulppa pitäisi siitä lähtien henkilökohtaisimmat asiat pois blogista, tulppa hallitsisi äänen tulemista suustani ulos. Se säätäisi sitä mitä kirjoitan blogiin. Siitä asti olen kirjoittanut paljon, kertonut paljon, mutta persoonattomammin. Ymmärsin sen eilen siinä penkillä istuessani.

Kun ystäväni sitten kysyi minulta, että kenelle kirjoitan blogia tällä hetkellä – vastasin, että niille kiusaajilleni. Koitan jokaisessa postauksessa miellyttää heitä. Josko saisin heidät pitämään minusta. Ymmärsin tämän asian vasta eilen. Olen unohtanut kirjoittaa teille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet matkassa mukana jo yli viisi vuotta. Käteni tärisevät nyt. Tulppa on otettu pois sieltä rinnan, kaulan ja kurkun alueelta. Pistin sen sivuun, mutta en vielä uskaltanut heittää sitä kokonaan pois.

Sitten istuin siihen toiseen tuoliin. Ensimmäisenä asiana ystäväni sanoi minulle, että huomaatko istuvasi aivan eri asennossa kuin äsken tuolla toisella penkillä? Huomasin. Tajusin istuneeni ensimmäisellä penkillä aivan lysyssä, kädet suojanani, silmät kiinni ja kasvot alaspäin. Kun istuin siihen toiseen penkkiin, istuin ryhdissä, hymyilin ja katsoin ystävääni koko ajan silmiin.

Ymmräsin sen, että minun täytyy uskaltaa taas istua siinä penkissä. Olla täysin oma itseni. En aio enää kirjoittaa kiusaajilleni, kirjoitan tästä lähtien taas teille uskollisille, ihanille seuraajilleni. Ystäväni sanoin; tulppa kurkkuuni tuli tarpeesta. Tein itselleni suojan, jotta pystyin jatkamaan eteenpäin. Nyt tulppa on kuitenkin poissa.

Sattumalta eilen selasin vanhoja juttuja Facebookissa ja eteeni tuli tämä:

” Moi Monna!
Mä ajattelin nyt ensimmäistä kertaa tulla kommentoimaan sulle. Tää saattaa kuulostaa jotenkin hassulta, ja toivon ettet ajattele mun olevan joku hullu stalkkeri… 😀

Alotin vuosia sitten, varmaan 2011-2012 käymään Märskyssä salilla. Näin sua siellä useasti, tietämättä vielä sillon kuka olit. Muistan aina miettineeni, että vau, onpa kaunis nainen, rohkea tyyli ja upea kroppa. Sitten joskus sun blogin siirryttyä tänne fitfashioniin, löysin sen sattumalta tosta etusivulta. Avasin sun blogin, ja tajusin että ei vitsi, se on juurikin se sama nainen sieltä Märskystä. Niin musta tuli sun lukija.
Aika meni eteenpäin ja salilla käyminen vähentyi. Luin kyllä sun blogia edelleen satunnaisesti. Sitten yhtäkkiä tajusin, että sähän käyt samassa tanssikoulussa kun minäkin. Näin sua siis edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti. Kesällä, kun en käynyt tanssitunneilla, törmäsin suhun muutamia kertoja muualla, ihan sattumalta.
Ja mä oon vähän taikauskoinen ihminen. Sen jälkeen kun aloin lukea sun blogia, en enää katsonut sua ihailevasti, vaan koska oot niin upea tai kaunis, vaan lähinnä siksi että sulla on niin mahtava asenne. Niin kauniita ajatuksia. Ja kun mä ajattelen Monnaa, mulla tulee mieleen positiivisuus. Aina kun mä nään sut, sä oot hymyillyt. Ja se taikauskoinen osa musta on ajatellut, et siinä on ollu joku tarkoitus. Että sun tarkoitus on ollu tuoda sitä positiivisuutta, elämäniloa ja riemua, herkkyyttä, edes ajatuksen tasolla mun elämään.

Hahaa, toivottavasti et pelästy tätä kommenttia. Oot Monna upea! Ens kerralla kun törmätään, tuun vetämään hihasta. Ihanaa loppusyksyä 🙂 ”

Tämän lukijan viestin siivittämänä päätän tämän postauksen. Vaikka aihe on erittäin henkilökohtainen ja herkkä, halusin kertoa tämän teille. Tämä aihe on bloggaaja-minusta ja se jos joku liittyy teihin. <3