Hae
Monna Pursiainen

Emman yöt uudessa kodissa!

Meillä on ollut noin vuoden ikäisestä asti ihana tilanne öisin; Emma nukkuu n.12h yössä putkeen. Toki on öitä silloin tällöin, kun pieni herää keskellä yötä (ehkä painajaiseen?) ja ei sitten nukahdakaan itsekseen, vaan haluaa äitin tai isän viereen hetkeksi. (joskus puoleksitoista tunniksi tai lattialle pinnasängyn viereen nukkumaan..en myönnä 😉 )

 Matto TÄÄLTÄ.

Ennen muuttoa olin kuullut ”huhuja”, että lapsen unirytmi tai unenlaatu saattaa heiketä muuton jälkeen hetkeksi. Ensimmäinen viikko meni kuin unelma! 🙂 Emma nukahti n.klo 19-19.30 ja heräsi n.klo 07. Mutta nyt viime viikolla alkoikin uni mennä vähän sekavaksi.

Emma on nukahtanut viimeisen viikon ajan illasta riippuen klo 19-22 välillä. Muutamana yönä uni on maistunut putkeen sen 12h. Mutta myös useana yönä on Emma herännyt n.klo 02-03 välillä, eikä uni oo tullut takaisin ellei äiti tai iskä istu vieressä. Yhtenä yönä siinä vieressä istuttuani 1,5h otin Emman jopa meiän väliin nukkumaan. Noh, se ei ollut ehkä mikään paras ratkaisu! 😀 Sehän oli Emman mielestä vaan hauskaa, onneksi nukahdettiin koko perhe vielä aamuyön tunteina hetkeksi.

Nyt alkaa taas silmänaluset tummumaan ja väsymys painamaan. Juuri kun oltiin totuttu jo siihen, että öisin saa nukkua koko perhe. En tiedä mistä tää johtuu. Onko se oikeasti uuden kodin tuoma jonkinlainen pelko öisin kun herää? Vai onko se flunssa, joka pienellä on ollut nyt vajaan viikon? Hampaita ei (luojan kiitos) juuri tällä hetkellä oo tulossa ja kävely kuin juoksukin sujuu jo kuin vanhalta tekijältä. 😉

Emmalla alkaa päiväkoti (3 päivää viikossa) tosiaan parin viikon päästä ja mua jo nyt vähän jännittää, että muuttuuko yöt vielä tästä levottomammiksi uuden tilanteen edessä..?!

Tosin viime yönä Emma nukkuu taas kuin enkeli klo 19.30-06.30. ❤

Miten teillä taaperot nukkuu? Vinkkejä, kokemuksia, anything?! 😉 😀

Ainiin; Ihanaa ystävänpäivää kaikille!! ❤❤❤

***

 

Mun idoli.

Joskus aikoinaan, kun perustin MT Personal Trainingin, moni saman alan yrittäjä oli mulle vähän kuin punainen vaate. Mua jopa ärsytti monen toimintatavat tai jotkut valmennukset tms. Mua ei ärsyttänyt ne niiden sisältöjen vuoksi, vaan siksi koska koin ne uhaksi. En vaan tajunnut sitä silloin. 😉

Nykyään ajattelen niin, että yhdessä voi tehdä enemmän ja yhdistämällä voimia saa aikaan enemmän ja parempaa. Esimerkiksi mun hyvä ystävä Nana tekee täysin samaa työtä kuin minä = on ammattibloggaaja ja hyvinvointialan yrittäjä. En koe Nanaa kuitenkaan kilpailijakseni, ajattelen meidän ystävyyden ja yhdessätekemisen vaan lisäävän kaikkea hyvää. 🙂 Me myös ajatellaan monesta asiasta samalla tavalla. Nimenomaan valmentajan vastuusta ja etiikasta jne..

Yksi tällainen punainen vaate mulle oli vielä muutama vuosi sitten Jutta Gustafsberg. 😀 Mua ärsytti, että hän takoi rahaa Fitfarmilla ja moni pienempi pt jäi jalkoihin. En välttämättä vieläkään allekirjoita kaikkia asioita, mutta toisaalta en voi myöskään allekirjoittaa, koska en esimerkiksi tiedä oikeasti Fitfarmin nettivalmennusten sisällöstä mitään.

Oon sitä mieltä, että Jutta ja kumppanit on tehneet todella hyvää työtä. Moni suomalainen on löytänyt terveellisemmän elämänpolun heidän kauttaan ja myös pysynyt siinä.

Se, mikä on saanut mut pitämään Juttaa idolinani, on Jutan jutut enemmänkin henkisen maailman puolella. Oon kuunnellut hänen äänikirjansa Mielen päällä ja saanut sieltä tosi paljon ahaa-elämyksiä. Myös sellaisia ajatuksia, että totta, näinhän tää asia menee. Oon oppinut siitä kirjasta tosi paljon asioita, haluan ostaa kirjan ihan konkreettisena versiona myös, koska haluan lukea näitä juttuja uudestaan. Mä oon aina uskonut mielen ja ajatuksen voimaan hyvinvoinnissa. Mikään määrä parsakaalia tai pudotetut kilot ei tuo yksin onnea.

On ollut ihana lukea Jutan haastatteluja lehdistä ja ainakin niiden kautta saada hänestä hyvin lämmin ja isosydäminen kuva. Oon tosi samaa mieltä monista asioista henkisen hyvinvoinnin kannalta Jutan kanssa. Nykyään mä ajattelen, että tässä on nainen, jota katson ylöspäin.

Menestyminen on monesti sellainen asia, joka saa joillekin karvat pystyyn. Heti ajatellaan, että toi on rahanahne ja kylmä business-tyyppi vaan. Monesti myös julkisuus koetaan jotenkin epäaitoutena. Mutta menestyksen eteen pitää tehdä ihan pirusti hommia. Jutta on luonut todella menestyvän konseptin ja siitä iso hatunnosto. Mä ajattelen, että Jutta on nainen, joka raivaa tiensä läpi harmaan kiven. 🙂 Siinä asenteessa ja meiningissä on mun mielestä sellaista poweria, että siitä voi ottaa oppia yks jos toinenkin.

***

Onko teillä jotain idolia? Jotain sellaista voimanaista tai miestä, jonka tekemiset / sanomiset jne on teille buustereita ja motivaatiopiikkejä omaan tekemiseen?