Miten päiväkodin vaihto on sujunut?
Kirjoitin muutamia viikkoja sitten postauksen siitä, että Emma sai päiväkotipaikan tästä meiän kodin läheltä. Silloin jännitti ja mietitytti miten vaihto onnistuu – jopa pelotti tuleeko koko ruljanssi alkamaan alusta. Kuten oon kertonut, Emmalla ei päiväkodin aloitus ollut helpoimmasta päästä. Oli kahden viikon syömälakko päiväkodissa ja joka kerta jäätiin itkun kera.
Kun Emma just oli tottunut entiseen päiväkotiin ja ruokakin oli alkanut maistumaan, tuli meille postia uudesta päiväkotipaikasta. Arvottiin jonkun aikaa, että mitä tehdään. Kävin tutustumassa uuteen päiväkotiin, joka tosiaan sijaitsee meiltä kotoa alle 5min kävelymatkan päässä. Päiväkoti kokonaisuudessaan oli isompi, mutta pikkuisten ryhmä vain se 12 lasta ja kolme hoitajaa.
Loppujen lopuks sitten järki voitti tunteet ja päätettiin yhteistuumin Tuukan kanssa, että on paljon helpompi tehdä se muutos nyt kuin syksyllä. Tässä vaiheessa Emma ei ollut ehtinyt vielä tottua silloiseen päiväkotiin kuin vajaa pari kuukautta, vaihto olisi siis ehkä helpompi nyt kuin vasta syksyllä, kun pikkuinen olis ehtinyt olla siellä jo puoli vuotta.

Nykyisestä päiväkodista tuli Emman ryhmän vastaava, aivan ihana ja lempeä nainen meille kylään uutta aloitusta edeltävällä viikolla. Tässä uudessa päiväkodissa on siis tapana aina ottaa ensitutustuminen ja kontakti lapsiin lasten kotona, turvallisessa ympäristössä. Ihana juttu! Huhtikuun puolivälissä alkoi sitten tutustumisviikko uuteen, viikko meni hyvin ja ekan kerran jätin Emman kokeilemaan ”yksin” olemista tarhassa kauppareissun ajaksi. Ei ensimmäistäkään kyyneltä, sinne hän jäi tököttämään muina tyttöinä.
En tiedä oliko sillä kotikäynnillä, tutustumisviikolla (joka tosin tehtiin jo ekassa tarhassakin) vai millä isoin vaikutus, mutta tää nykyinen päiväkoti on ollut aivan lottovoitto! Emma on syönyt siellä joka päivä, nukkunut hyvät päikkärit ja puuhannut omiaan ja leikkinyt muiden lasten kanssa. Kertaakaan ei oo jäänyt itkun kanssa, vaan joka kerta tyynen rauhallisesti jonkun hoitajan syliin.
Joku teistä lukijoistani epäili, että vaihto tulee olemaan helppo, koska Emma on jo ymmärtänyt päiväkodin tarkoituksen. Nyt vaan vaihtuisi rakennus ja hoitajat ja leikkikaverit. 🙂 No, näin se tosiaan meni. Ihan kuin Emma olis tosiaankin ymmärtänyt, että muutaman kerran viikossa käydään päiväkodissa ja sitten iskä tai äiti tulee aina hakemaan kotiin.
Voin kertoa, että olo on niin huojentunut!! Edellisessä päiväkodissa ei ollut mitään vikaa, päinvaistoin. Ainoa ”miinus” siinä oli etäisyys meiän kotiin – 15km. Nyt viedään Emma aamulla kävellen päiväkotiin ja iltapäivällä kun haetaan, kestää kotimatka sen 5min. 🙂 Tuntuu, että iso kivi on vierähtänyt sydämeltä.
Keskiviikkona päiväkodilla oli äitienpäiväkahvit ja yllätyksenä kahvien jälkeen meille äideille jaettiin maailman hienoimmat äitienpäiväkortit!! Sydän suli ja mun mielestä tää kortti on ihanin lahja mitä oon saanut!!

Emma on näyttänyt päiväkodissa jo omat metkunsa ja ilostuttanut hoitajia mm. tarttumalla rikkaharjaan ja lapioon, sekä työntämällä likaisten astioiden kärryt keittiöön. 😀 Myös Emman oma tahto ja päättäväisyys on tullut ilmi jo tarhassakin. Joka kerta kun oon hakenut Emmaa päiväkodin pihalta hiekkalaatikolta kotiin, on Emma sanonut ei, kun oon kysynyt lähdetäänkö kotiin. <3
***

Miksi seuraat blogeja?

Olin tiistaina ensimmäistä kertaa PING Festivaaleilla! Sain kutsun työnantajaltani A-lehdiltä ja mahtavaa kun sain!! Olin kuullu Pingistä jo aiemmin ja pelkästään hyvää. Mielenkiintoinen tapahtuma vaikuttajille ja yrityksille. Oli super inspiroiva ja kiinnostava aamupäivä!
Aamu alkoi aamiaisella Clarion Hotellissa, jossa koko tämä tapahtuma oli. Sisääntullessa oli ihana fiilis, iloiset ihmiset otti vastaan ja hymyili. Myös halasivat! 🙂 Festarit oli upeen näköiset, kukkia ja valoja ja värejä! Aamiaisen jälkeen suunnattiin Piian kanssa kuuntelemaan ensimmäisiä luentoja mm. brändäämisestä.

Oli tosi mielenkiintoista nähdä tutkimuksia siitä miksi suurin osa ihmisistä lukee blogeja. Päällimmäisinä syinä nousi informaation ja inspiraation saaminen. Oli myös kiinnostavaa kuulla siitä miten ihmiset luottavat yritysten mainontaan versus bloggaajien tai muiden somevaikuttajien suosittelemiin tuotteisiin. Suomalaiset luottavat yritysten mainontaan 20% ja bloggaajien suosittelemiin tuotteisiin tai palveluihin 44%. 🙂
H2H = Human to human -markkinointi kasvaa ja lukijoita oikeesti kiinnostaa mitä joku bloggaaja tai tubettaja jostain palvelusta tai tuotteesta sanoo. Yhä enemmän myös yritykset ja vaikuttajat haluu tehdä aitoja omannäköisiä kampanjoita. Kukaan ei halua sanoa, että ”tää on tosi hyvä tuote ja just paras kaikille”. Halutaan kertoa miks joku tuote sopii just jollekin ja oikeita kokemuksia.
Blogeista ja tubekanavista haetaan koko ajan enemmän just sitä aitoa ja vähän jopa rosoista menoa. Mutta toisaalta myös tosi kauniit ja ammattimaiset kuvat, sisustus ja muoti on suosittua seurattavaa eri kanavissa. Mun mielestä nää on tosi mielenkiintoisia juttuja!! Mä aina täällä välillä kysynkin teiltä postaus-aiheita/toiveita ja muutenkin oon tosi kiinnostunut siitä minkälaisesta sisällöstä just TE mun blogin lukijat tykkäätte.


Päivän aikana syötiin myös runsas lounas ja saatiin glitteriä hiuksiin ja mihin kukakin halus. 😉 Mä laitoin kotona jo poskipäähän glitteriä ja Pingissä myös hiuksiin. <3 Lounaalla mun ja Piian seuraan liitty myös Katri ja Jutta ja yhdessä jatkettiinkin päivän ehkä kiinnostavimpaan luentoon. Pingissä näin paljon tuttuja ja myös hyviä ystäviä.
Luento, joka oli kiinnostavin koko päivässä oli Natalia Salmelan pitämä luento siitä kuinka tehdä blogista menestyvä. Mä sain Natan luennosta tosi paljon inspiraatiota ja fiilistä! Natan jutut on aina purru muhun ja tälläkin kertaa faktat ja huumori yhdessä kolahti.

***
Mä oon tosi onnellinen, että mulla on tää blogi ja te ootte siellä mun kanssa! Se, että mä sanon nykyään ammatikseni bloggaja ja somevaikuttaja on mulle ylpeyden aihe. Joskus kun blogini perustin vuosia sitten, haaveilin siitä jospa ehkä joku päivä saisin tästä työn. Nyt se on sitä!
Kertokaa miksi te luette blogeja? Inspiraatio, motivaatio, tieto, arvonnat, bloggaajan persoona, kauniit kuvat vai mikä? 🙂



4