Hae
Monna Pursiainen

Naantali ja Muumimaailma

Kaupallinen yhteistyö: Naantalin kylpylä

Kesäloma on startannut ja lomafiilis on yllä! 🙂 Vietettiin ihanan rento juhanus Tammisaaressa ystävien kanssa, jonka jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Naantalia.

Me ollaan käyty Tuukan kanssa Naantalin Kylpylässä pariin otteeseen ja sen lisäksi oon käynyt siellä viime keväänä viettämässä tyttöjen minilomaa. 🙂 Naantalin vanhakaupunki on mun mielestä yks kauneimmista paikoista Suomessa ja Naantalin kylpylä tosi kiva paikka rentoutua.

Tilava koirahuone

Päikkärit huoneessa 😉

Vanhan kaupungin ihania pikkuputiikkeja

Naantalin kylpylän ravintolan herkkuja

Aamupalaa 🙂

Naantalin kylpylässä on ihan älyttömän hyvä ja runsas aamupalabuffet, siellä menis aikaa helposti tunti. Mutta energisen taaperon kanssa aamupalaan oli ekana aamuna aikaa n. 7,5 minuuttia. 😀 Tokana aamuna tehtiin sitten pientä vuorottelua, että molemmat sai syödä rauhassa runsaan aamupalan. Emma jaksaa tällä hetkellä istua pöydän ääressä aina n. kymmenen minuuttia. Eli tasan sen aikaa, kun itse syö ja sitten alkaa temppuilu syöttötuolilla jne.. Joten ollaan koettu helpommaksi tällä hetkellä, että sitten toinen voi lähteä Emman kanssa pyörimään ja toinen saa syödä rauhassa.

Joka tapauksessa siis tuo aamupalabuffa on tosi runsas ja hyvä! Samoin oli ravintola Tammikellarin (TK’s) pizzat! Emmakin sai oman pizzan. 😉 Naantalin kylpylästä löytyy tietysti myös se kylpyläosasto! Se on mun mielestä ehdottomasti yks parhaista allasosastoista, ellei jopa paras, niistä kylpylöistä joissa oon käynyt. Iso allas on oikeesti tosi iso ja sen lisäks on monta poreallasta ja ihana ulkoallas, joka on auki kesät talvet. Meillä vaan tämä perheen nuorimmainen on alkanut jostain syystä arastelemaan vettä.

Allasosastolla ei siis viihdytty tällä kertaa, koska Emmaa pelotti vesi. Ei haluttu sitten väkisin viedä pientä sinne altaaseen, joten päädyttiin vaan katselemaan isoa allasta. 😀

Naantalin reissulla käytiin myös Muumimaailmassa. Se oli meille kaikille eka kerta. Emma oli vähän hämillään aluksi, mutta sitten pikkuhiljaa jo vilkutteli ja naureskeli Muumipeikolle ja muille Muumilaakson asukkaille.

Vaikka Emma ei ehkä ollu vielä ihan kaikkein potentiaalisinta Muumimaailman asiakaskuntaa, oli meillä kuitenkin tosi kiva aamupäivä siellä. Päätettiin, että vaikka sisäänpääsy olikin ehkä aika ”suolainen”, mennään silti kun Naantalissa ollaan ja Emma tykkää Muumeista. Kiva kokemus ja varmasti tullaan uudestaan, mutta ehkä vasta parin vuoden päästä. 😉

Varmaan paras juttu koko Naantalin kylpylässä Emman mielestä oli lasten leikkipaikka kylpylän alakerrassa. Todella iso huone täynnä erilaisia liukumäkiä, trampoliineja, isoja legoja, hevosia jne.. Siellä Emma olis viihtynyt tuntitolkulla.

On ollut jotenkin tosi onnistunut tyyli aloittaa loma! Juhannuksena pääsi heti arjesta irti ystävien kanssa kauniissa Tammisaaressa, parin päivän minireissu Naantalissa oli super kiva ja Emma sai nähdä jänniä ja kivoja juttuja. Nyt kaarretaan kotiin pariksi päiväksi pesemään pyykkiä, pakkailemaan ja avataan läppäritkin hetkeksi. Torstaina sitten suunnataan kohti Ruotsia matkailuatuolla!

Suosittelen Naantalia ja Naantalin kylpylää kyllä lomakohteeksi lapsiperheille! Helppoa ajanviettoa ja ravintolat, uima-allasosastot ja leikkihuoneet tuo helppoutta vanhemmillekin. 🙂 Mutta kyllä kylpylässä saa ajan kulumaan ihan aikuistenkin kesken! 😉 Hierontoja, kauneushoitoja, porealtaita, iso kuntosali jne.. Samoin Naantalin vanhassa kaupungissa on tekemistä niin lapsiperheille (Muumimaailma jne) kuin myös ihan aikuisille (monia ravintoloita jne).

Iloista tiistaita kaikille! 🙂

25 kommenttia

  1. miltsu kirjoitti:

    voi tuo teidän tyttö on niin ylisulonen 🙂

  2. Tapsa kirjoitti:

    Hei Monna. Olisiko jo korkea aika alkaa jättämään tuttia pois?

  3. Samaa kirjoitti:

    Itse mietin ihan samaa tutista. Ihan hirveän näköistä kun iso lapsi pitää tuttia suussa ja vielä ihan muuten vaan hengaillessa.

    • Monna kirjoitti:

      Joo niinpä. Yksi kamalimmista asioista ja vielä hirveimmän näköisistä, kun pieni lapsi käyttää silloin tällöin tuttia ja vieläpä suositusten mukaisesti alle 2-vuotiaana. Huh miten on kamalaa tämä meidän pienokaisen elämä.

    • Laura kirjoitti:

      Miksi täytyy tällaisia kommentteja laittaa? Ihan ilkeilyä vaan. Emma selvästi kasvaa rakastavassa kodissa, jossa ajatellaan hänen parastaan, joten tutin käytölle on varmasti hyvä syy.
      Jos pienen lapsen tutin käyttö on mielestäsi hirveän näköistä, niin kyllä taitaa olla aikamoinen hattaramaailma missä elelet. Kannattaa miettiä olisiko maailmassa suurempia vääryyksiä, joihin voisit mennä puuttumaan.
      Tutin käytöstä suositellaan luopumaan vuoden, mutta viimeistään kahden vuoden iässä, eikä Emma ole vielä kahta vuottakaan. Eiköhän Monnan perheellä ja terveydenhoitajalla ole asia hyvin tiedossa ja hoidossa.

      Kiitos Monna blogista! Ikinä en ole kommenttia jättänyt, mutta usein blogia luen ja se saa aina hymyn huulille 🙂 Olette todella ihanan oloinen perhe!

      • Monna kirjoitti:

        Kiitos Laura kommentista! ❤
        Joo, tosiaan nää suositukset on tiedossa ja koko ajan vähennetään tutin käyttöä. ? Nää jutut on niin lapsi- ja perhekohtaisia, toiset oppii potalle aiemmin ja toiset luopuu tutusta aiemmin. Jne.. ?

  4. Mia kirjoitti:

    Mukavan näköistä loman viettoa teillä! 🙂

    Voisitko kirjoittaa postauksen tv:n katselusta: mitä katsotte, kuinka paljon ja millaiset ”linjaukset” teillä on koskien Emman tv:n katselua jne. Ei niin kesäinen aihe mitta ehkä syksyksi sitten. 🙂

    Kirjoitat usein, että Tuukka on laittanut jotain hyvää ruokaa teille, voitko kirjpittaa postauksen hyvistä resepteistä. On aina kivaa saada ideoita hyvistä arkiruoista josta pienet lapset myös tykkää.

  5. Henna kirjoitti:

    Teidän perheen loman alku kuulostaa erittäin ihanalta ja toivon teille kaikille oikein ihanaa loppu lomaa! ❤️ Harmi, että kaikki eivät osanneet keskittyä blogipostauksen asiaan vaan nostivat esille erittäin epäoleellisen asian. Toivottavasti kirjoittelet ja lisäilet paljon kuvia lomastanne, välittämättä typeristä kommentoijista. ?☀️

  6. Kati kirjoitti:

    Hei Monna!

    Ihana oli lukea ja katsella teidän lomakuulumisia! Alkoi itselläkin tehdä mieli Naantaliin.
    Emma on kyllä aivan super-ihana tyttö, tutilla ja ilman. Toivottavasti jätät nämä idioottien kommentit omaan arvoonsa. Ihania lomapäiviä teille!

  7. Mimmi kirjoitti:

    Eikö Muumimaailmassa ollut tarpeeksi tekemistä Emman ikäiselle ? Ollaan menossa huomenna sinne myös ja poika suunnilleen saman ikäinen ?

    • Monna kirjoitti:

      No oli tavallaan, mutta siis Emma vähän pelkäsi niitä Muumeja ja muita. ? Ehkä vähän vanhemmalle lapselle kiinnostavampi paikka. Mut kyllä siellä oli paljon tällaisia pieniä ja moni tuntui viihtyvän. ❤

  8. M kirjoitti:

    Moi.

    Pakko kommentoida vielä tuttiasiaa. Meidän tyttö kulki tutti suussa 3 vuotiaaksi. Kun 2 vuoden paikkeilla hätäilin tuttia pois, sanoi hammashoitaja että ”ihan turhaa vouhotusta hätäillä tuttia pois, ei tänne kukaan koululainen ole tutti suussa tullut”. Ei myöskään pitänyt tuttia hampaiden kasvun ym. kannalta ongelmana. Meillä lisääntynyt puhe vei tutin. Ja se, ettei tutit enää kestäneet hampaita vaan menivät helposti riekaleiksi. Joten ihan rauhassa vaan. Emma on ihana tuttisuu ?.

    Ihanaa kesää!

    • Nainen 88 kirjoitti:

      Olipa ammattitaidoton kommentti hoitajalta! Huhhuh, ei ihme että purentaongelmaisia on noin paljon kun ammattilaisetkin neuvoo väärin…emmalla ei vielä kiire lopettaa kun on alle 2v. T. Oikomishoidon erikoishammaslääkäri

  9. M kirjoitti:

    Hei Nainen 88.
    Minun ja kavereideni lapsilla on kaikilla ihan täydelliset hampaat, ei purenta- tms. ongelmia. Ja tuttia on syöty vähintään 3- vuotiaaksi. Kuntamme hammashoitaja on kyllä kokenut ja omia lapsia on useampia. Toki uskon, että jatkuva tutin syöminen kovin myöhään vaikuttaa purentaan, mutta ei taida olla ainoa syy. Tytön kaverilla on oikomishoitoa tehty vaikkei tuttia ole syönyt koskaan. Pointtini kommentilla olikin ettei ole Emmalla ainakaan mitään hätää kun on vasta alle kaksikin. Jännä miten ammatti-ihmisilläkin on niin jyrkästi eriävät mielipiteet monissa lapsen kehitykseen liittyvistä asioissa. Niin tässä tuttiasiassa kuin esim. vaipasta luopumisessa, nukkumisessa/nukahtamusessa jne. Ehkä syy on se, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa totuutta.

    • Nainen88 kirjoitti:

      Eihän se tietenkään heti kaikilla tarkoita että tutin käyttäminen johtaa suoraan purentavirheeseen. Se on kuitenkin tutkimuksissa osoitettu, kuinka pitkään jatkunut tiheä tutin imeminen altistaa purentavirheen kehittymiselle. Kohtaan tätä jatkuvasti työssäni, sillä hoidan kyseisiä potilaita. Purentavirhe on myös haastava laadultaan hoitaa(usein etualueen avopurenta).
      Ei tutti toki ole ainoa altistava tekijä, mutta jos se kerran on selkeästi vaikuttava asia niin toki se kannattaa ajallaan lopettaa eikä jatkaa pelkäämättä purentavirhettä, koska naapurin lapsellakaan ei siitä mitään tullut? Kumpaa uskot enemmän, tutkittua tietoa vai satunnaista tapausta…
      Ammatti-ihmisillä on nyt eri mielipiteet, koska kyseinen hoitaja ei ole tainnut lukea viimeisimpiä tutkimusartikkeleita asiasta.

  10. Tapsa kirjoitti:

    Siis hetkinen, VÄHINTÄÄN 3 vuotiaaksi tuttia? Ihanko oikeasti. Minkä ihmeen takia? Helppo ratkaisu huutavalle lapselle, älä itke rakas lapsi, ota tutti?

  11. Jenni kirjoitti:

    Hohhoijaa. Arvatenkin ensin imetys, nyt tutti. Meillä syötiin tuttia 2,5-vuotiaaksi, jolloin tutit vietiin oravavauvoille lähimetsään. Tutti jäi pois päiväkäytöstä kyllä jo 2-vuotiaana, kun aloitti silloin päiväkodin ja sovittiin, että tuttia ei anneta, jos suinkin vaan selviää ilman. Selvisi hyvin, mutta kotona piti heti saada tutti, turvallisuustekijä ja pian sitten annettiin enää vain öisin. Tutista luopuminen kävi helposti. Lapsi ymmärsi että oravavauvat tarvitsee niitä. Näin jälkikäteen ajatellen ihan turhaan siitäkin stressasi. Eli antakaa Emman syödä rauhassa tuttia ja unohtakaa nämä mielensäpahoittajat. Muistan kyllä, että hammashoitaja sanoi 1-vuotistarkastuksessa, että tutista pitäisi jo luopua, jolloin jätin asian omaan arvoonsa. P. S Alexander Stubb söi tuttia 5-vuotiaaksi ja ihan hyvät hampaat näyttää olevan.

  12. Sama kirjoitti:

    Kysymys ei ole siitä, että iso lapsi tutti suussa olisi vain esteettisesti hirveän näköinen, vaan että kun ei lapsi parka itse tiedä, että ei tuttia niin isona tulisi muuten vain pitää. Tutin pitäisi olla noin isolla lapsella enää vain harvinainen apu eikä saatavilla koko ajan ja suussa muuten vain hengaillessa. Näin instassa videon, jossa Emma itse poimi tutin suuhun leikkiessään. Ei niin ?. Puheen on vaikea kehittyä ja tulla spontaanisti, jos koko ajan on suu tukittuna.

  13. Jenni kirjoitti:

    Noh eipä ole meillä haitannut puheen kehitystäkään se, että vasta 2,5-vuotiaana luopui tutin yökäytöstä. Verbaalisesti erittäin lahjakas poika nyt melkein 6-vuotiaana. Aika ilkeältä tuntuu tämä kommentointi.

  14. Outi Karita kirjoitti:

    Täällä toiset kauhistelee tutin käyttöä ja on heti neuvomassa. Meillä taas kun tutista ei olla oikein välitetty eikä sitä sitten käytetty niin kyllä sekin on ollut ihmetykseen aihe ja siihenkin neuvoja saatu miten kannattaisi opettaa. Taas tullaan siihen, että kaikki tavat on väärin jonkun mielestä ?
    Asioita voi ihmetellä ja kysyä ja keskustella, mutta ilkeily on kyllä älytöntä ?

    Postaukseen liittyen, kiva kun jaoit muumimaailma kokemuksenkin. Ei nyt tänä kesänä vielä oltaisi mentykään, mutta hyvä miettiä tuota missä iässä kun hintahan tonne tosiaan on melko suolainen. Ehkä sitten kun lapsi saa oikein kunnolla paikasta irti ja jää jotain ehkä muistoihinkin ?
    Naantali on kyllä kaunis kaupunki ja te suloisia ?

Vastaa