Toukokuun lopussa mä aloitin ripsien hoitokuurin. Silloin päätin, että en enää ota ripsipidennyksiä, vaan haluan omat ripseni kuntoon. Siitä on nyt reilu kaks kuukautta ja ajattelin tulla kertomaan, että missä mennään. Lupasin teille, että kerron kesän jälkeen onko omat ripset vahvistuneet ollenkaan vai miten on käynyt.

6.8.2018

Mä välillä katson vanhoja kuvia, missä mulla on ripsipidennykset. Hetkittäin tulee sellainen olo, että voi vitsi kun noi olis kauniit ja näyttävät. Mutta 98% ajasta mä tykkään tosi paljon siitä mun lookista ilman ripsaria, ilman ripsipidennyksiä – ihan vaan naturellina. Sitten kun laitan ripsaria, tuntuu kuin olisin ihan tosissani laittautunut ja oikein hämmästellen katselen silmiäni peilistä. Mitä hämmästelen on omien ripsien pituus!!

Kun jätin ripset pois, aloitin TerraNovan BeautyComplex -tuotteen käytön. Se on kehitelty siis kynsien, ihon ja hiusten hyvinvointiin. Mulle suositeltiin tätä tuotetta myös ripsien vahvistamiseen. Napsin siis sitä päivittäin yhden kapselin. Sen lisäks laitoin ehkä noin joka toinen päivä LashFood -ripsiseerumia.

Ja kyllä! Mä oon huomannut tosi ison eron parissa kuukaudessa jo! On ihana, kun esim. ripsiä taivuttaessa sinne ripsitaivuttimen ”etupuolellekin” jää ripsiä ihan näkyviin.. 😀 Haha! Ei tarvi sokkona miettiä, että onkohan siellä taivuttimessa nyt niitä ripsiä lainkaan, vai taivuttelenko ilmaa. 😉

Sain myös hyviä vinkkejä, että miten sais pidettyä omat ripset taivutettuna sitten kun laittaa ripsarin päälle. Moni suositteli ripsien kestotaivutusta, mutta moni suositteli myös ihan vaan vedenkestävää ripsiväriä. Ajattelin, että kokeilen nyt ensin tuota vedenkestävää ripsaria, niin en sitten olis taas ”koukussa” jossain hoidossa, mitä pitää tehdä säännöllisin väliajoin.

Ostin Lumenen Nordic Chic Full-On Curl ripsiväriä, koska mm. sitä suositeltiin. Oon tykännyt tosi paljon! Laitan aina muutaman kerroksen, niin tulee oikein tosi näyttävät ja oikeasti siis pysyy taivutettuna koko päivän. Mä huomasin, että kun käytin tavallista ripsaria, joka ei ollut vedenkestävä – ripset suoristu sillä sekunnilla kun sen ripsarin lätkäsin ripsiin.

Toukokuu

Elokuu

Mulla on kyllä nyt tosi vahvasti sellainen fiilis, että en ota enää ripsipidennyksiä. Siis ikinä! 😀 Vaikka ne olikin tosi kauniit ja ihanat, mutta nyt on vaan niin paljon helpompi, kun voi olla 90% päivistä ihan naturellina ja sit on tosi ihana, kun voi välillä laittautua. Ihana on myös se, että ei oo koukussa hoitoihin ja huoltoihin. Mun piti kuitenkin 3-4 viikon välein käydä huoltamassa aina ripset. On siinäkin tietty oma hommansa.. 😉

Mä oon tosi iloinen, että näin helposti on omat ripset vahvistunu ja uskon niiden vahvistuvan vielä entisestään tässä syksyn aikana. Tosin, en tiedä kuinka pitkäks voi oma ripsi kasvaa.. 😀 Haha!

***

Iloista tiistaita tyypit!

Noin puolisen vuotta sitten meillä alkoi päiväkotitaival. Silloin sitä koki kyllä niin äiti, isi ja itse lapsikin vaikka mitä tunteita ja ajatuksia, miltä tuntuu nyt?

Loman jälkeen eka päiväkotipäivä edessä.

Helmikuussa Emma aloitti päiväkodin, ollessaan 1v3kk. Tutustuminen päiväkotiin sujui mukavasti, iskän ja äidin kanssa oli kiva käydä leikkimässä uusilla leluilla uudessa paikassa. Välillä haettiin turvaa sylistä ja sitten taas uskallettiin olla itekseen muiden lasten seassa ja jopa ”jutella” päiväkodin hoitajien kanssa. Viikon ajan tutustuttiin ja kerran pari kokeiltiin itsekseen jäämistäkin.

Kun sitten ensimmäinen päivä päiväkodissa koitti, jännitti meitä kaikkia. Päätettiin, että isi vie ensimmäiset päivät – ajateltiin sen olevan helpompi. Oltiin myös kuultu, että tällainen toimintatapa on monilla käytössä. Lapsi aistii äidin  (tai isän) jännityksen ja jos näkee äidin itkevän / empivän hoitoon jättämistä – on paketti valmis ja lapsi ei päiväkotiin jää huudotta.

Ekat päivät oli aika kamalia suoraan sanottuna. Emma itki iskän lähtiessä suoraa huutoa, tutti pysyi visusti suussa kaikki päivät ja pupu kädessä yhtä tiukasti. Ruokaan Emma ei koskenutkaan ja iltapäivällä Emman kotiin hakiessa oli pieni aivan hurjan nälissään. Kun kolmantena päivänä oli mun vuoro viedä Emma, olin ihan järkyttynyt. Emma piti musta kiinni kaksin käsin ja huusi ei-ei-ei-ei.. Yritin reippaana antaa Emman ihanan päiväkodin hoitajan syliin ja sanoa sitten hymyn kera, että ”heippa, äiti tulee hakemaan kohta”. Juuri ja juuri sain pidäteltyä itkua päiväkodin oven ulkopuolelle.

Autossa itkin ihan hysteerisenä. Mulla oli joku työpalaveri kaupungissa ja oli pakko lähteä sinne. Muistan kun mietin siinä autossa istuessani, että nyt haen Emman takas, me lopetetaan koko päiväkoti ja mä perun kaikki työjutut. Soitin Tuukalle ja mun äidille, itkin vaan etten voi jättää Emmaa sinne. (mua alkaa muuten nytkin itkettää kun kirjoitan tätä ja muistan sen tunteen) Tuukka ja äiti kannusti vaan, että nyt lähdet töihin ja luotat siihen ettei Emmalla ole siellä mitään hätää.

Emma oli alkuun vain kolme päivää viikossa päiväkodissa. Se oli meille kevyt aloitus, mutta toisaalta kun päiväkotipäivät oli ti, ke ja to – oli kotipäiviä välissä niin pitkään, että Emma ehti aina välissä unohtaa sen päiväkodin. Ekojen päivien ajan saatiin päiväkodista tekstiviestejä ja kuvia Emmasta. Siellä se istui päiväkodin hoitajien sylilssä, ei itkenyt, mutta ei paljon muutakaan. Ruoka ei maistunut kahteen viikkoon.

Kuulin koko ajan kaikilta, että kaksi viikkoa – se on se maaginen raja ja sitten lapsi tottuu. Mietin hiljaa mielessäni, että niinköhän meillä.. Kun sitten noin pari viikkoa aloituksesta tuli viesti ja valokuva päiväkodista, jossa Emma söi karjalanpiirakkaa ja kurkkua, meinasin alkaa itkemään. Sen jälkeen päiväkotiin jääminen oli koko ajan helpompaa.

Kurkku ja karjalanpiirakka maistuu. 🙂

Alkuun tuli paljon sairasteluja, kuten monilla päiväkodin aloittaessa. Emma oli kipeänä kolmen viikon sisällä varmaan neljä kertaa ja yksi niistä oli influenssa. Sairastelujen vuoksi tietysti päiväkodista oltiin pois ja mietin, että mitenköhän käy kun taas palataan päiväkotiin. Samaan aikaan saatiin viesti, että meidän lähipäiväkodista vapautuisi paikka Emmalle.

Kävin tutustumassa tähän päiväkotiin, johon kävelin 5min kotoota. Tapasin päiväkodin johtajan, kiersimme päiväkodin ympäri ja sen jälkeen juttelimme. Aloin hänellekin itkemään. Mielessä oli vaan pelko siitä, että se kaikki tutustuminen ja ne kamalat itkut alkaisi alusta. Se tunne oli sydäntäraastava. Päiväkodin johtaja yritti tsempata, että tässä vaiheessa on paras aika vaihtaa, kun pieni ei ole vielä ehtinyt olla edellisessä kuukautta pidempään. Hän myös sanoi, että monesti nämä pienet ymmärtävät, että tämäkin on päiväkoti siinä missä se toinen – eikä tämän vuoksi kaikki ala alusta.

Mietittiin ankarasti Tuukan kanssa vaihtoehtoja. Ensimmäinen päiväkoti oli ihana, pieni yksityinen päiväkoti Tuukan työpaikan vieressä. Emma oli jo alkanut pitämään siellä olostaan ja me Tuukan kanssa tykättiin tosi paljon hoitajista ja koko päiväkodin väestä. Päätettiin kuitenkin ottaa riski ja vaihtaa meidän lähipäiväkotiin. Voi pojat, että mua jännitti!

Myös tässä uudessa päiväkodissa aloitettiin tutustumisjaksolla. Ihan ensin Emman tulevan ryhmän vastuuhoitaja tuli meille kylään. Se oli ihana tapa, mikä heillä on käytössä. Ensimmäinen kontakti uuteen ihmiseen siis kotona, turvallisessa ja tutussa paikassa. Ekan kerran kun sitten jätin Emman päiväkotiin kaupassakäynnin ajaksi, Emma vilkutti vain mulle ja jäi sinne leikkimään muiden kanssa. Silloin uskalsin toivoa, että ehkä sitä kaikkea ei tosiaan tarvi aloittaa alusta.

Niin siinä kävi, että ruoka maistui ekasta päivästä lähtien, leikit muiden kanssa alkoi samantien ja päikkäreillekin nukahdettiin rauhallisin mielin. Itkua ei tainnut Emmalta päästä kuin yhden ainoan kerran mun lähtiessä ja sekin oli luultavasti enemmän väsymyksen piikkiin menevä juttu.

Nyt kesäloman jälkeen taas vähän jännitti, että muistaako Emma kavereita päiväkodista ja hoitajia. Mutta niin vaan meiän pieni reipas tyttö asteli päiväkotiin loman jälkeen kuin vanha tekijä. <3 Miten ihana fiilis onkaan, kun voi hyvällä mielellä jättää rakkaan lapsen päiväkotiin hoitoon. Ja ihan tosi, niin se kuuluisa ”ekat kaksi viikkoa on pahimmat ja sitten helpottaa” kävi meilläkin toteen.

***