Viime viikon keskiviikkona 25.7 julkaisin postauksen Unelmakroppani? Kerroin siinä vähän mun tavotteista syksyä kohden ja kerroin lähtötilanteen lihaskuntotesteissä myös. 🙂 Lupasin kertoa teille kerran viikossa, että miten projekti #kohtiterveempääminää etenee. Nyt on on eka viikko takana!

Jo viime viikon perjantaina, kun olin ollut alkuviikosta lähtien syömättä herkkuja ja miettinyt tarkasti mitä raaka-aineita voin syödä ettei maha turpoa ja kipuile, huomasin eron vatsassa ja koko kropassa. 🙂 Se on tosi jännä, että miten nopeasti se kroppa alkaa reagoimaan vastaan, kun sitä kohtelee oikein. Perjantaina meillä oli Iltalehden treenikuvaukset ja olin iloinen aamulla, kun maha ei turvottanut yhtään!

Se fiilis mikä vatsassa on silloin, kun on syönyt hyvin on niin ihana. Turvotuksen kaverina nimittäin on aina mukana myös kivut. Siispä, kun turvotus oli poissa perjantaina aamusta, oli myös kivut poissa. Ja kyllä oli mukava tehdä askelkyykkyä puiden lomassa, kun ei mihinkään sattunut!

Perjantaina käytiin kuvausten jälkeen Korkeasaaressa ja siellä söin pehmisjäätelöä Emman kanssa vähän. Mutta illalla kaupassa, kun Tuukka päätti pitää herkkupäivänsä, pysyin itse tiukkana. Se oli sellainen voittajahetki! 😀 Olis ollut niin helppo ostaa myös karkkia siinä samalla Tuukan kanssa, mutta kun olin päättänyt pitää oman herkkupäiväni vasta lauantaina, pysyin päätöksessä. Olin menossa lauantaina leffaan ekan kerran kahteen vuoteen ( 😀 ) ja halusin ostaa sinne irtokarkkia ja poppareita.

Puhuttiin Tuukan kanssa myös siitä, että mitä jos sitten joskus syö vähän keksiä tai maistaa jäätelöä vaikkei olekaan se varsinainen herkkupäivä. Tultiin siihen tulokseen, että tällaisen pienen extran voi antaa tapahtua kerran viikossa. Mutta jos niitä vapautuksia alkaa antamaan joka päivä, huomaa yhtäkkiä taas olevansa siinä tilanteessa, että syö jotain pientä joka päivä. Se taas ei palvele sitä omaa hyvinvointia.

Kisiksellä lauantaina treenaamassa!

Mä huomaan mun kasvoissa heti, jos oon herkutellut paljon. Kesälomalla huomasin, että kasvot oli turvoksissa ja näppyjä tuli vähän joka paikkaan, kun herkuttelin päivittäin. Kun taas nyt oon ollut viikon herkuttelematta päivittäin, huomaan sen heti mun kasvoissa. Ei oo näpyn näppyä ja turvotuskin on tiessään.

Syömisten suhteen on siis kaikki sujunu tosi hyvin ekan viikon aikana. Treeniä ei oo ollut ihan niin paljoa, kun olis voinut toivoa. Oon ehtinyt treenaamaan vaan pari kertaa. Mutta toisaalta sitten muina päivinä oon kuitenkin juossut pää kolmantena jalkana Emman perässä. 😉 Haha. Ei mutta siis joka päivä on aktiviisuustaso ollut hyvä ja askelia on tullut otettua päivittäin 15 000 – 20 000:n välistä.

Musta tuntuu, että nää helteet tekee myös sen ettei jaksa ihan niin paljon treenata mitä sitten vähän viileämmällä. Lauantaina kun käytiin Tuukan kanssa vuorovedoin tekemässä treeni Töölön Kisahallilla, oli se hien määrä ihan älytön. Siis treenin aikana ja heti taas sen jälkeen.

IG-tv:n puolelta löytyy nyt muuten mun eka video, se on treenivideo ja sen voi kattoa TÄSTÄ linkistä. Tuun IG-tv:hen laittamaan näitä samantyyppisiä treenivideoita jatkossakin. Plus ehkä jotain muitakin videoita. 😉

Mites teillä muilla on lähtenyt käyntiin paluu treenien ja hyvin ruokavalintojen pariin? Kyllä mulla on ollut muutamana iltana väsymyksen koittaessa sellainen olo, että jos nyt olis kaapissa suklaata, ni söisin! Onneks ei oo ollut! 😉

Jos nää mun Yveten treenivaatteet inspaa teitä, niin muistakaa käyttää koodia MONNA20 ja saatte alea normaalihintaisista tuotteista sen -20% !! 🙂

***

1980

Moni sanoo, että suhde omaan äitiin muuttuu äidiksi tulon myötä. Moni tulee läheisemmäksi oman äidin kanssa, varsinkin heti ensimmäisen lapsen synnyttyä. Omalta äidiltä on helppo kysyä neuvoa, kun ei vielä tiedä itse yhtään mitään äitiydestä.

Mä oon aina ollut läheinen mun äidin kanssa. Kun mun isä ja äiti erosi, olin vähän aikaa ”vihainen” mun äidille, mutta sitä kesti ehkä viikon. 😀 Mä en oo koskaan ollut mitenkään kauhean uhmakas omaa äitiä (tai isää) kohtaan, en oo esim. koskaan haistatellut heille tai haukkunut heitä. Puhuttiin kesällä ystävien kanssa, että kaikki varmaan häpeää omia vanhempiaan jossain vaiheessa nuoruutta – mutta mä en oo hävennyt.

Meiän isän kuoltua, mun ja mun veljen suhde meiän äitiin läheni entisestään. Siitä omasta elossa olevasta vanhemmastaan halus pitää vielä kovemmin kiinni. Oon joskus miettinyt, että sitten joskus kun aika jättää mun äidistä, tulee se olemaan tosi kova paikka mulle.

Emman myötä mun suhde äitiini on jotenkin jännästi rentoutunut. Se on hassua sanoa, koska meillä on aina ollut tosi avoimet ja rennot välit. Mutta silti jotenkin meiän välinen suhde on nyt vielä mutkattomampi. Mun äiti on ollut mun tukena äitiydessä ihan alusta asti, imetykseen liittyvissä asioissa ja vaikka missä. Oon monta kertaa kysynyt äidiltä, että miten sun mielestä tässä ja tässä asiassa pitäis tehdä. On ollut myös tosi kiva kuulla, että mitä mä ja mun veljeni ollaan tehty pienenä ja verrata sitä nyt vähän Emmaan.

Myös suhde omaan anoppiini on muuttunut Emman myötä jollain tapaa rennommaksi. Siitäkin on tullut jotenkin mutkattomampi. Tätä tuntuu hassulta kirjoittaa, kun tosiaan suhde omaan äitiin ja anoppiin on aina ollut hyvä. Mutta jotenkin se, että myös musta on tullut äiti on jollain tapaa pehmentänyt näitä suhteita entisestään. 🙂

Isoäidit (ja isoisät) on monesti lastenlastensa kanssa rennompia, kuin ovat itse vanhempina olleet. Isovanhemmat myös antaa helposti periksi eri asioissa, kuin vanhemmat. Mun mielestä on tosi kivaa, että Emmalla on ihan omat juttunsa mun äidin kanssa ja Tuukan äidin kanssa. Mulle käy vallan mainiosti, että isovanhemmat vähän lellii Emmaa. 😉 Tuukan isä oli mm. rakentanut Emmalle keinun ja hiekkalaatikon kesälomaa varten, Emma saa varmasti myös tahtonsa läpi vielä herkemmin isovanhempiensa kanssa kuin meidän kanssa. Emmasta näkee, että kaikki kolme isovanhempaa on hänelle rakkaita, kuten myös mun veli Jussi. Ensimmäisten sanojenkin joukossa oli Jussi, oikein hienoilla s-kirjaimilla. <3

Mun mielestä on ihanaa, että Emmalla on vanhempiensa lisäks tärkeitä, läheisiä ja rakkaita ihmisiä elämässään. On myös ihanaa, että on äiti ja anoppi, jolta voi kysyä neuvoa tai vaikka vahvistusta omille ajatuksilleen. Mä ajattelen niin, että Emmalla on monta kasvattajaa elämässään. Minä ja Tuukka annetaan ne peruspilarit ja se kaikkein tärkein rakkaus ja läsnäolo, myös säännöt jne.. Mutta sen lisäksi elämän oppeja antaa mummu, mummi, vaari ja Jussi-eno. Plus tietysti päiväkodin henkilökunta ja joskus aikanaan koulun opettajat ja kaikki ystävät.

Perhe on mulle tärkeä ja aina ollut sitä. Omien esimerkkien avulla haluun myös opettaa Emmalle sitä, että on hienoa jos suhde omaan äitiin ja isään, isovanhempiin ja enoon pysyy hyvänä, luottavaisena, rakastavana ja avoimena koko elämän ajan.

Lue myös toivepostaus: Onnistuneet yhteistyöt