..ihmisten kapeakatseisuus. Se on tietysti helppo tapa elää elämää, että näkee vaan sen oman tyylin tehdä asioita. Tai sen oman tavan ajatella asioista. Mutta silti se joskus tuntuu hassulta, että eikö ihmiset osaa asettua toisten asemaan tai miettiä asioita pikkuisen laajemmalta kantilta kuin siltä omaltaan?

Meiltä pyydettiin Tuukan kanssa muutamaa treenivideota Iltalehden nettisivuille. Aiheena mm. vatsan seutu, jalat, peppu, jne… No, koska tottakai näille videoille IL haluaa näkyvyyttä ja katselukertoja, ne otsikoidaan huomiota herättävästi. Kuten meiän eka video IL:n sivuilla ”Näillä kahdella liikkeellä eroon jenkkakahvoista”. Me näytettiin Tuukan kanssa kaksi liikettä, jotka kohdistuu vinoihin vatsalihaksiin. Mutta tietysti me ammattilaisena tiedetään ettei ne jenkkikset lähde kahdella liikkeellä, vaan ruokavalion ja treenin yhteispelillä, eikä rasvaa voi polttaa juuri tietystä kohtaa vartaloa. 😀

Mutta onneksi myös muutama viisas lukija oli ehtinyt huomauttamaan asiasta. ”voi näitä kaikenmaailman personal trainereita, kun eivät ymmärrä ettei rasva pala tietystä kohtaa millään täsmäiskulla ja että ruokavalio on pääasiassa näissä hommissa”… Muutama oli myös viisaana kertonut, että ei ainakaan ole näyttänyt nämä jenkkakahvaliikkeet pureneen tähän kyseiseen naiseen. (eli muhun)

Mua nauratti nää kommentit. Mua nauratti se, että miten ihmeessä ihmiset lukee asioita niin sanasta sanaan ja mustavalkoisesti? Miksi niin monilla on niin harmillisen kapea näkökenttä? Tietysti suurin osa lukijoista eivät tällaisia kommentteja kirjoittele, vaan katsovat että hei jes, tuossapa pari uutta liikettä omaan treeniin testattavaksi. Tai jos kyseiset treeniliikkeet ei kiinnosta, ohittavat jutun aukomatta päätään. Mua nauratti myös se, että edelleen on ihmisiä jotka ajattelee tyylillä ”kaikenmaailmaan pt:t” ja että kaikilla liikunta-alan ammattilaisilla pitäis olla joku tietynlainen vartalo ollakseen ammattilaisia. Siis ihan oikeasti!! En kestä! 😀

Tietysti tiedän, ettei tällaiset tyypit omaa kovin hyvää ja tervettä suhtautumista omaan kehoonsa tai vaikkapa työhönsä. Tiedän myös, että nää kommenttipalstat on usein sellaista trollausta vaan. Etsimällä etsitään jotain mistä voi napauttaa. Ja tiedän ettei niitä kannata lukea, mutta joskus tekee mieli. 😉 Silti niinhän se vaan oikeasti on, että tyytyväiset ja onnelliset ihmiset eivät koe tarvetta aukoa päätään muille tai haukkua netissä tuntemattomia tai päteä. Eikö se niin mene, että viisas vaikenee? 🙂

Mä oon huomannut tän tähän astisen elämäni aikana, että onnellisuus ja tyytyväisyys näkyy niin moneen asiaan. Kun omassa elämässä kaikki on hyvin, kohtelee muitakin kanssakulkijoita hyvin. Jos taas siellä omassa elämässä on asioita, joihin ei oo tyytyväinen, kääntyy se katse kapeaksi ja katkeraksi. On jollain tavalla päästävä pätemään, haukkumaan muita tai vaan aukomaan sitä päätään, luullen sen parantavan omaa oloa. Kuitenkin uskon, että harva ihminen tulee siitä oikeasti ja pitkäkestoisesti iloiseksi sekä onnelliseksi jos saa haukkua muita, saa toisen tuntemaan olon huonoksi tai surulliseksi. Toki varmasti niitäkin ihmisiä on, jotka siitä nauttii. Mä vaan uskon, että ilon ja positiivisuuden kautta jokainen tuntisi varmasti enemmän onnellisuutta. Kun ihmiset oppisi katsomaan laajemmalla katseella ympärilleen.

Suvaitsevaisuus, onnellisuus, avarakatseisuus, empatia, hyvä tahto, ilo ja rakkaus – ne on asioita, jotka kulkee yhdessä. Kun ihan tosissaan me voidaan jokainen tehdä niin paljon siellä omassa pääkopassa asioille. Joku viisas on joskus sanonut, että mieltä pitää treenata samalla tavalla kuin kroppaakin. Asioihin voi opetella suhtautumaan avarakatseisemmin ja suvaitsevammin. On myös itsestä kiinni, miten ajattelee vaikkapa omasta työstään, vapaa-ajastaan, omasta kropastaan, perheestään… Jos aina lähtee aamusta asti liikkeelle asenteella, että kaikki on p**kaa, niin ihan varmasti on ja tulee olemaan. Jos opettelee askel askeleelta löytämään asioista positiivisia puolia ja ajattelemaan asioista iloisemmin, se ihan oikeasti toimii! 🙂

Tietysti on elämässä asioita, joista ei voi löytää positiivisia puolia. On vaikeita ajanjaksoja, jolloin ei mikään asia kiinnosta ja kaikki tuntuu vähän tai paljon p**kalta. Mutta jos kokonaisuudessa yrittää kääntää sitä omaa kelkkaa sinne avarakatseisuuden, suvaitsevaisuuden ja ilon puolelle, se kelkka varmasti matkustaa onnellisempia reittejä tulevaisuudessa. <3

Vai mitä ootte mieltä?

***

Meiän toinen treeni ”Pontevat pakarat näillä liikkeillä” on myös julkaistu. 😉 Sielläkin jo kommenttiboksissa kerrotaan mun olemattomasta pepusta ja isoista reisistä. 😀

Kirjoittelin jokunen aika sitten Emman päikkärihommista. Siitä, että vapaapäivinä ja kesälomalla päikkärit jäi usein välistä. Emma ei selkeästi tarvinnut päikkäreitä joka päivä ja pisti vaan hanttiin, kun yritettiin laittaa nukkumaan. Kerroin, että oltiin tultu siihen tulokseen, että päikkärit on pikkuhiljaa taakse jäänyttä elämää ja sitten se on niin. Ei siis enää väen vängällä yritetty laittaa Emmaa nukkumaan päivällä, vaan annettiin tytön leikkiä ja olla ja sitten iltaisin aiemmin nukkumaan.

Kerroin myös, että aiomme toivoa päiväkodin taas alettua lyhyempiä päikkäreitä tai jopa päikkärittömyyttä. 😉 Kun päiväkoti taas starttasi kesälomien jälkeen, pyydettiin josko kokeiltaisiin Emman kohdalla lyhyitä päikkäreitä. Noin 30-40min ja sitten herätys. Se toimikin oikein hyvin. Iltaisin tuli uni siinä klo 20 aikaan ja päiväkodissa hommat sujui hyvin niillä lyhyemmillä unilla. Kunnes vikat poskihampaat ilmoitti tulostaan.. 😀

Nyt on sekä yöunet, että päikkärihommat taas muuttuneet. Haha! Mä alan oikeasti uskoa siihen, että nää unihommat tasaantuu ehkä joskus murrosiässä. 😉 Tällä hetkellä öisin Emma herää 0-2 kertaa joko itkemään tai huutamaan äitiä. Se mikä on ”tylsintä” tässä hommassa on se, että Emmalle ei oikeasti tällä hetkellä öisin kelpaa kuin äiti. Eli tarkoittaa siis sitä, että mulla alkaa kertymään taas katkonaisia yöunia. Noh, väliaikaistahan tää taas on ja sen ajatuksen voimin sitä jaksaakin painella vähän tummemmilla silmäpusseilla taas jonkin aikaa.

Mutta siis, päikkärihommat menee päiväkodissa 30min – 1h pituudella, välillä iltaisin nukkumaanmeno pitkittyy ja on hankalaa. Mutta välillä taas nukahtaa pikkuinen parissa minuutissa. Vapaapäivinä ja viikonloppuisin ei Emma edelleenkään nukahda päikkäreille enää omaan sänkyyn. Hyvällä tuurilla jos ollaan juuri keskipäivän aikaan autolla liikenteessä, nukahtaa pikkuinen sinne hetkeksi.

Näin siis meillä! 🙂 Mites muilla taaperoilla päikkärihommat menee? Oon kuullut, että monilla jää päikkärit pois siinä 2-vuoden iässä ja jotkut taas nukkuu päikkäreitä eskariin asti. 🙂 Mikään tapa ei tässäkään hommassa oo mun mielestä oikein tai väärin. 🙂 Lapsen ehdoilla ja tarpeiden mukaan. Eiks vaan? <3

***