Täydellisyyden tavoittelu. Mitä on täydellisyys? Miksi sellaista halutaan? Onko olemassa jotain ultimaattista täydellisyyttä? Mikä sen mittaa ja onko sen saavutettuaan onnellinen?

Kun aikoinaan tein personal trainerin hommia paljon, kuulin monilta asiakkailtani lauseen: ”oon ihan tyytyväinen itseeni, mutta en oo läheskään täydellinen”. Nyt kun mulla on alkanut pitkästä aikaa valmennushommat pienryhmän muodossa, kuulin tuon lauseen taas. Se on tosi inhimillinen lause ja moni varmasti ajattelee noin. Tuo lause on aina mua kuitenkin mietityttänyt. Tai se on oikeastaan aina saanut mut miettimään sen tarkoitusta.

Mä monesti kysyn mun asiakkailta valmennussuhteen alussa, että minkä kouluarvosanan antaisi itselleen asteikolla 4-10. Tää kysymys on lopulta aika vaikea. Mitkä asiat pistää numeroa ylöspäin ja mitkä alaspäin? Laittaako kukaan koskaan nroa 10? Mitkä syyt saisi sen laittamaan? Onko 10 edes se, jota kaikki haluaa tavoitella? Vai onko 8 jo se oma täydellisyys? Ylipäänsä mikä määrittää täydellisyyden?

Uskon itse vahvasti siihen, että ”täydellisyys” on tila, joka pitäisi saavuttaa omassa mielessään jollain tapaa. Ulkoisten asioiden tavoitteleminen täydellisyyden saavuttamiseksi on loputon tie. ”Sitten kun mulla on isot hauikset, oon täydellinen.” ”Sitten kun laihdun 10kg, oon täydellinen.” ”Sitten kun osaan viittä eri kieltä ja tanssia yhdellä kädellä seisten, oon täydellinen.” ….jokaisen tavoitteen saavutettua tulee varmasti hyvä fiilis, mutta sen jälkeen mieleen tulee taas uusi tavoite. Sen takia ajattelen, että täydellisyyden tavoittelu ja sitä kautta toive onnellisuuden saavuttamisesta, on harhaanjohtava ajatus.

Ihan oikeasti oon sitä mieltä, että sana täydellinen pitäisi unohtaa. Some ei oo ainoa syy sille, että halutaan tavoitella täydellisyyttä. Ainahan on haaveiltu jostain, mitä ollaan nähty lehdissä tai telkkarissa, elokuvissa ja Hollywoodissa. 😉 Nyt somen kautta on varmasti monen haaveet kasvaneet ja myös olo siitä, että oma elämä tai kroppa ei ole sitä täydellistä. Kun yksinään makoilee oman kodin sohvalla ja selaa instagramista kaikkien kauniita koteja, hulppeita matkustus-storyjä vähintään kerran kuukaudessa, kalliitta merkkivaatteita, upeita ja virheettömiä vartaloita, ei ole ihme jos oma elämä tuntuu pieneltä tai epätäydelliseltä.

Vaikka some näyttää tämän; kutsuvierastilaisuuksia ja kimalletta – ei se oo koko totuus.

Mä väitän, että onni tulee ihan eri asioista kuin luxus-matkoista, övereistä laukuista, kodeista kuin suoraan sisustuslehdistä, timmeistä vartaloista ja cocktail-juhlista. Tyytyväisyys omaan itseensä ja elämäänsä täytyy rakentua ensin siellä oman pään sisällä. On tärkeä muistaa, että yleensä ihmisille onnen tuo rakkaus, ystävät ja perhe. Se, että on katto pään päällä, ruokaa syödäkseen ja työ josta tykkää. Joku, joka matkustelee viikottain huikeissa matkakohteissa, näyttää treenattua vartaloaan kauniissa kuvissa ja kädessä on aina merkkilaukku, saattaa ajatella, että olisi täydellistä jos olisi perhe tai vaikka se kumppani siinä vieressä. Vaikka pinta on kiiltävä, voi tällainen sometähti tuntea yksinäisyyttä tai ikävää siellä toisella puolella maapalloa.

Täydellisyys harvoin on mikään yksi juttu ja se on aina eri asia jokaiselle meistä. Jollekin täydellinen elämä on sitä treenaamista, kauniita kuvia ja cocktail-kutsuja. Jollekin toiselle täydellisyys on rauhallisia iltoja kotona perheen kanssa, saunan lämmitystä ja yökkärit päällä telkkarin katsomista yhdessä. Jollekin täydellinen vartalo on tappiin asti treenattu, timmi ja kireä, pyöreä peppu ja sileä vatsa. Jollekin toiselle taas täydellinen vartalo on muodokkaampi, kurvikkaampi eikä niin timmi ja kireä.

Vaikka prinsessamekko on päällä, taustalla leikkii maailman rakkain lapsi, telkkarissa pyörii Pipsa-possu ja lattia on täynnä leluja. 🙂

Mun täydellisyyttä on tää: sopivassa suhteessa glitteriä ja isoimmassa osassa perhettä.

Meidän kaikkien pitäisi muistaa, että oli kyse sitten elokuvatähdestä, somevaikuttajasta, maailman starasta tai kenestä tahansa, on some aina vain osa totuutta. Vaikka kuinka siellä olisi aito ja rehellinen, ei siellä silti näy kaikki. Kun miettii sitä omaa täydellisyyttä ja mistä se koostuu tai miten sen tavottaisi, on hyvä miettiä ihan konkreettisesti asioita, jotka tekee onnelliseksi. Mitkä on ne syyt, jotka juuri sinä koet merkittäviksi täydellisyyden tavoittelussa? Ja tosiaan kannattaa myös pysähtyä miettimään onko edes olemassa mitään sellaista kuin täydellisyys?

—

Monna

Kaupallinen yhteistyö: Sun Maid / Lejos

Mä en oo mikään ruuanlaiton suurin fani. Tuukka tekee meillä ehdottomasti enemmän ruokaa, mä teen aina sellaisia ”helppoja” ja nopeita pastasörsseleitä tai salaattia. 😀 Mutta yks juttu mistä mä tykkään keittiössä on leipominen! Jos mulla olis enemmän aikaa, mä varmaan leipoisin joka päivä jotain.

Viime viikonloppuna mä päätin leipoa pitkästä aikaa. Kävin jopa ostamassa mulle ensimmäisen sellaisen perinteisen kuivakakkuvuoan. 😉 Tuukka sanoikin, että näin se ikä tulee huomaamatta: ennen kiinnosti viikonloppuisin se mihin VIP-ravintoloihin oli kortit ja mihin mennä tänään bilettämään, nyt kiinnostaa se onko kotona minkälaisia kakkuvuokia ja mitä pitää hankkia jotta voi leipoa enemmän. Haha!

Kakkuresepti piti tietysti löytää ja netistä löytyikin muutamia hyviä rusinakakun reseptejä, joita vähän yhdistelin ja kyselin mun kokkiveljeltä vielä jeesiä. Mutta tää rusinakakku oli kyllä maailman yksinkertaisin ja helpoin tehdä!! Emman päikkärien aikana mä pyöräytin ensin taikinan ja sitten uuniin valmistumaan. Ei mitään kohottamisia tai muita kikkaluja! 😀

Kakkuresepti:

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl sokeria
• 2,5 tl leivinjauhetta
• 2,5 tl vaniljasokeria
• 2 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• 150 g juoksevaa margariinia
• 1 rkl kardemummaa
• 1 dl rusinoita
• 1 dl kivenäisvettä

Tein näin: Ensin kaikki kuivat ainekset sekaisin keskenään. Sen jälkeen loput ainekset ja kunnolla sekoittaen taikina tasaiseksi. Sitten voitelin kakkuvuoan voilla ja päälle ripottelin vähän korppujauhoja. Sitten vain taikina vuokaan ja vuoka uuniin n.50-60minuutiksi 225-asteeseen.

Siis OMG tästä tuli hyvää!! 😀 Oli voita ja oli sokeria, ei mikään terveyskakku siis! Mutta oli niin älyttömän hyvää, että meni varmaan siltä istumalta 1/4 kakusta mun suuhun. Kun Emma heräsi päikkäreiltä, sai hänkin maistaa palan rusinakakkua.

Me puhuttiin Tuukan kanssa, että silloin tällöin tällainen kuivakakku on lapselle parempi kuin esim. karkit, joissa on vaikka mitä lisä – ja väriaineita. Ei toki mitenkään päivittäin kakkua syötäväksi, mutta silloin tällöin. 🙂

Mulle tuli tästä rusinakakusta tosi vahvasti mieleen oma lapsuus ja meiän mummula. Mummulassa oli varmaan aina yks kuivakakku varmuuden varalta valmiina. Haha. Rusinat ja kardemumma toi tähän mun tekemään kakkuun sellaista kivaa ”joulun fiilistä”. Valmiin kakun päälle ripottelin vielä ”lunta”, eli tomusokeria. 🙂

Tällainen jouluinen rusinakuivakakku ei olis yhtään hassumpi tarjoiltava joulupöydässä! Vai mitä?

Kyllä mulla tästä heräs nyt taas sellainen pieni leipoja tuolla mun sisälläni, että voipi olla josko pyöräytän tulevana viikonloppunakin kuivakakun. 😉 Ehkä tiikerisellaisen!

Kivaa viikonloppua kaikille! <3

—

Monna