Aina tasaisin väliajoin näkee juttuja esim. IG:ssä, jossa pohditaan somea, someriippuvuutta ja myös somea + vanhemmuutta. Mä olen itsekin miettinyt näitä asioita tasaisin väliajoin. Oon pitänyt mm. sometaukoja ja koitan päivittäin miettiä kuinka paljon aikaa vietän somessa. Mulle some on kuitenkin sekä työ, että harrastus. Mun mielestä some on kaiken kaikkiaan super hyvä, vaikka monesti blogissa kirjoitankin sen varjopuolista. 😀

Tällä kertaa haluan vähän tarttua tähän some + vanhemmat -aiheeseen.

Mun mielestä nimittäin tässäkään asiassa ei oo vain yhtä ja oikeaa. Tai mustavalkoisesti vain mustaa ja valkoista! 😉 Mun mielestä on ensinnäkin vähän hassua, että jos joku äiti tai isä päivittää esim. insta-storyä monta kertaa päivässä – ajatellaan hänen olevan koko ajan kännykkä kädessä. Yksi IG-story kestää 10sek. Eli vaikka joka päivä tulisi 20 storyä, ei kännykkä niiden ajan olisi kädessä kuin yhteensä reilu kolme minuuttia. Vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia.

Toinen juttu mikä on mun mielestä hassua, että sanotaan ettei vanhemmat oo läsnä jos on some. Mä itse käytän aikaa somessa, mutta teen sen silloin kun Emma ei oo läsnä. Paitsi ne IG-storyt, joita jonain päivänä tulee kaks ja jonain päivänä kymmenen. Eli yhteensä pari minuuttia. Muuten en oikeestaan ees voi ottaa kännykkää käteen, koska Emma haluaa sen saman tien. 😀

Mun mielestä on tosi tärkeää, että lapsi ei jää kakkoseksi kännykälle / somelle. Jos lapsi yrittää saada vanhempansa huomion, on se saatava. Ei niin, että pieni yrittää kertoa jotain tai ottaa katsekontaktia eikä sitä saa, kun vanhemman katse on kiinni kännykässä tai tietokoneessa.

Mun mielestä on myös tärkeää, että jo pienestä pitäen lapsi oppii siihen ettei koko ajan jommalla kummalla tai molemmilla vanhemmista oo kännykkä kädessä tai ainakin siinä 10cm päässä. Mä esim. laitan kännykän aina iltaisin äänettömälle ja usein se on myös korkean lipaston päällä, koska tosiaan jos Emma näkee sen – se haluaa sen. 😀 Sitten kun Emma menee nukkumaan, voin selata IG:tä jne.

Me ollaan Tuukan kanssa pidetty jo parin vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti somettomia aikoja. Päiviä, jolloin ei oteta kännykkää ollenkaan esiin. Ne päivät tekee hyvää ja niiden jälkeen on melkein aina ollu sellainen olo, että ei heti seuraavana aamuna tee mieli ottaa kännykkää esiin.

Oon sitä mieltä, että somesssa on tosiaan tosi paljon myös hyviä puolia. 🙂 Toki sen oman käytön miettiminen aina aika ajoin on ihan viisasta, mutta syyllistäminen siitä jos joku äiti tai isä (tai ihan kuka vaan) ottaa vähän enemmän IG-storyä tai laittaa pari kuvaa enemmän feediin, on ihan turhaa.

Kuvat: Ossi Pietiläinen

Lue myös mun aiemmat postaukset somesta: Some-vanhemmat ja Sometauko

***

Mä tykkään tosi paljon kuvista. Oon jo pienestä pitäen tottunut valokuvaamiseen ja siihen, että ihanat asiat taltioidaan kameralla. Meillä oli kotona yksi kirjahylly täynnä valokuva-albumeja. Jokaiselta kesäreissultamme, pääsiäisistä jouluihin ja kaikkeen siltä väliltä. On ihana katsella noita kuvia edelleen. Niistä tulee hyviä muistoja ja hauskoja hetkiä mieleen. Kaikissa kuvissa ei oo pelkästään hymyä huulilla, jossain kuvissa vähän mökötetään ja jossain temppuillaan olan takaa.

Mä kattelen myös mun vanhoja blogikuvia ja fb-kuvia aina silloin tällöin. Nyt viime viikonloppuna sängyssä maatessani toipilaana, oli taas aikaa selata. Ja voi vitsit kuinka ihania muistoja tulvi mieleen! Ajattelin nyt jakaa teidän kanssa muutamia. Osassa kuvista vähän huono resoluutio, koska on vanhoja. 🙂 Ehkä osan kuvista ootte nähneet ja muistatte, ehkä osaa ette?

Vuonna 2004, kikkarat, polvihousut, beiget korkkarit ja lantiovyö! 😀
Kovimpia bailu-aikoja sinkkuvuosina.

Samoihin aikoihin, vuonna 2004-2005 otettu kuva. Minä ja Anna! Kaivohuoneen kuumimmat kissat! 😉

Tämä myös samoilta vuosilta. Annan luona Sörnäisissä alottelemassa ja suuntana taas Kaivohuone. 😉

Vuonna 2014 FitFashionin porukkaa Aussie Blog Awardseissa. Muistatteko vielä nämä kaikki bloggaajat? Osa edelleen FitFashionissa, osa kirjoittaa muualla ja osa lopettanut koko bloggaamisen.

Vuonna 2014 Töölön sairaalassa sormi paketissa. Koira puri multa sormenpään irti koirapuistossa, kun menin väliin puolustamaan Gereä. Opin, että kättä ei kannata laittaa kahden tappelevan koiran väliin ja etten mee enää koirapuistoon. 😀

2007 juhannus Alajärvellä. Tuukan kaverin mökillä oltiin viettämässä juhannusta ja oli muuten sen luokan juhannus, että oksat pois. 😀 Hahaha! Mutta voi ristus miten hienot tyylit meillä on ollut Tuukan kanssa! 😉

2011 mulla oli tällainen ihana toiselta puolelta pitkä-hiustyyli ja me oltiin Lontoossa Tuukan kanssa. Mua on nuorempana sanottu usein Britenyn näköiseksi ja oli sitten Madame Tussaudsin vahakabinetissa otettava tällanen potretti! 😉

Vuonna 2014 mietin, että voinkohan mä julkaista tätä kuvaa, kun mun maha pömpöttää.. Jepjep.

Kyllä minä ja Anna muutakin ollaan yhessä tehty kun juhlittu. 😀 Tää kuva on Märskystä 2013. Molempien pt-uran alussa otetut kuvat.

Mulla oli myös tällanen ihana sivusiili! Tää taitaa olla vuonna 2015, oltiin mun pikkuserkun kanssa Turussa NRJ:n jossain jumppatapahtumassa. 🙂

Tää kuva on mun ihan yks suosikkikuvista. Minä, Anna ja Sara. Tää tais olla vuonna 2014, oltiin kaikki ihan treenihuumassa ja itse asiassa Anna oli raskaana tässä. Nyt en muista tiesikö hän jo ite sen vai epäilikö vasta.

Young love! 😉 Tuukan kanssa kahdestaan kesälomalla, kuva otettu Uudessakaupungissa. Ei ollu vielä Gereä, Pimua eikä Emmaa.

Tää on toinen mun suosikkikuvista ikinä! Meiän hääpäivänä 10.7.2010. <3 <3 <3

Pienen pieni Gere. Oltiin kattomassa näitä kuusiviikkosia pieniä Opaskoirakoululla ja pari viikkoa tän jälkeen saatiin Gere kotiin. Siitä alkoikin sitten puolentoista vuoden mittainen retki, jonka päätyttyä saatiin ilouutinen ja Gere jäi meille kotikoiraksi.

Kipein tatuointi!! Koko kyljen kokoinen tanssija, jonka otin mahtavalla Linda Räihällä. Sattu niin paljon, että mietin jo koko projektin lopettamista. Tatuointia tehtiin yhteensä kolme kertaa ja melkein 15 tuntia. Mutta tuli siitä myös ihan sika hieno!

Minä ja ihana Emmi! Tutustuttiin vuonna 2014 tai 2015, en ihan muista. 😀 Mutta heti kyllä klikkas ja ollaan oltu siitä lähtien hyvät ystävät. Emmi ja Tuukka kutsuu toisiaan siskoksi ja veljeksi, koska ne on tosi samanlaisia keskenään ja molemmat ainoita lapsia, jotka olis aina halunnu siskon tai veljen. 😀

Tää kuva on ihan uutukainen, mutta nää kaks taaperoa ja niiden äidit on super ihania ystäviä. Ilman näitä pieniä taaperoita meistä kolmesta ei ehkä olis kuoriutunut näin läheisiä ystäviä.

Pari kuukautta ennen Emman syntymää, koirasisko ja -veli käytti tulevan pikkusiskon sänkyä hyväksi. 😉 😀 Muistan, kun tässä vaiheessa jo kovasti odotti sitä hetkeä kun pikkuinen syntyy.

Tääkin kuva tuo hyviä muistoja mieleen. Umppu ja Emma oli meillä kylässä pikkuistensa kanssa. On ollu suuri ilo, kun lasten myötä on saanut tutustua ihaniin ihmisiin.

Tää on kanssa yks ihanimmista kuvista ikinä. Emma oli tässä tasan viikon ikäinen, vietettiin isänpäivää ja koko aamu ja aamuyö oli ihan ihmeellinen. Meiän Töölön kodin alakerran vanha ukko huusi apua ja me soitettiin paikalle poliisia ja isännöitsijää. Kun aamu sitten valkeni, mulla oli niin kovat kivut mahassa, että jouduin lähtemään Kätilöopistolle. Multa löytyi sektiohaavan tulehdus.

***

Sellaisia muistoja! 🙂 Oliko tuttuja? Onko tällaiset postaukset kivoja välillä vai ihan nounou-kamaa? 😀

Ihanaa viikon alkua kaikille!