Muistatettko, kun elokuussa kirjoitin postauksen Tämä mamma kuntoon! ? No nyt tämä mamma on kunnossa!! 😀

Tämän viikon keskiviikkona päättyi puolivuotinen valmennus Sara Nevalaisen kanssa Hyvinvointistudio Lupauksella. Kun syksyllä aloitettiin Saran kanssa, olin mä tosiaan aika mäsänä kroppani kanssa. Erkaumaa oli edelleen, vaikka synnytyksestä alkoi olemaan jo melkein vuosi. Koko kroppa tuntu tosi vieraalta.

Sara katsoi nyt viimeisen treenikerran päätteeksi mun vatsalihasten tilanteen ja totesi: ”Nää tuntuu todella napakalta. Mä sanoisin, että nyt et voi enää ainakaan käyttää syynä treenaamattomuudelle erkaumaa.”   Ja voi pojat kuinka iloinen ja ihana oli tämä kommentti!! ❤❤❤ Maltti on valttia ja VIHDOIN mun vatsalihakset on ihan lopullisesti kunnossa! Toki edelleen mennään rauhallisin askelin takaisin treenien pariin, mutta nyt mä kuitenkin saan tehdä KAIKKEA!!

Sain kotiin kahvakuulatreenin ohjeet, ja vaikka kuulailu on ollut mulla tuttua jo useamman vuoden, opin nyt jotain uutta. Niin tekniikoista kuin uusia liikkeitäkin.

Täytyy sanoa, että ekaa kertaa ikinä mä alan taipumaan kotitreenin pariin! 🙂 Mä oon aina suositellut kotitreenejä omille asiakkaille, niillä kun säästää aikaa. Ei tarvi erikseen lähteä mihinkään, vaan voi tehdä kotona. Mä ite en oo koskaan oikein saanut niistä irti, mutta nyt kun on tilaa ja myös matkaa kuntosalille, rupee se kotitreenaaminen kuulostaa houkuttelevalta.

Meinaankin tänään tehdä ekan kerran tän kahvakuula-ohjelman kotona. Ihan tosi hauskaa!!

Tähän asti mä oon pelännyt treenaamista edelleen. Että en vaan menis takapakkia vatsan kanssa taas kerran. Mutta nyt Saran kanssa vikan treenikerran jälkeen mulla on oikeasti ammattilaisen vahvistus siitä, että ne vatsalihakset on palautuneet. Se tuntuu aika uskomattomalta!! Eihän siinä mennyt kuin vuosi ja kolme kuukautta! 😉 😀

Joku mun ig-seuraaja sanoikin, että kyllä raskaus on joo oma juttunsa, mutta se palautuminen vasta onkin! 😀 Ja se niin pitää paikkansa ainakin mun ja monen muunkin kohdalla.

***

Iloista sunnuntaita kaikille!

OMG! Käytiin maanantaina tutustumassa Emman päiväkotiin. Ihana, pieni, yksityinen musiikkipäiväkoti. Ihana tunnelma, alle 40 lasta koko päiväkodissa. Emma sai heti kavereita ja hetken sylissä istuskelun jälkeen lähti tallaamaan pitkin leikkihuonetta. 🙂

Emma aloittaa päiväkodin helmikuun lopussa ja on ainakin tän kevään ja alkukesän kolme päivää viikossa siellä. Mä haluan olla vielä pari päivää viikossa kotona Emman kanssa ja myös Emman isovanhemmat haluaa viettää edelleen aikaa Emman kanssa. Eli pehmeä lasku päiväkotimaailmaan.

Mutta voi kauhistus, kun mua alkoi jännittämään!! Merkkasin kalenteriin ylös ensin viikon, jolloin ollaan Tuukan kanssa vuorotellen Emman kanssa tutustumassa joka päivä muutama tunti päiväkotiin, ja sitten päivän jolloin Emma aloittaa siellä ihan itsekseen. Tämän ensimmäisen ”varsinaisen” päiväkotipäivän merkkaaminen kalenteriin tuntui ihan hurjalta!! 😀

Samaan aikaan tuntuu helpottavalta, että päiväkoti alkaa. Tulee säännöllinen rytmi omiin työjuttuihin ja arkeenkin. Mutta samaan aikaan se tuntuu tosi pelottavalta ja isolta askeleelta. Miten mun rakas pieni kullannuppu pärjää siellä päiväkodissa ihan yksin??

Kun kirjoitin tuon viimeisen lauseen, ymmärsin samalla itsekin miten hölmöltä se kuulostaa. Tottakai hän pärjää. Mutta se fiilis siitä, jos tulee pelottava tilanne ja äiti (tai isä) ei ookkaan siinä vieressä, vaan joku vieras ihminen. Tottakai niistä tarhantädeistä tulee tuttuja ajan kanssa, mutta varsinkin ne ekat päivät hurjistuttaa. 🙁 On varmaan tosi vaikea lähteä sieltä pois. Mua alkaa jo nyt itkettää. 😀

Voi pieni rakas! Ihan just vastahan Emma syntyi, nyt yhtäkkiä tyttö on menossa päiväkotiin! Voi luoja.. 😀

Minkälaisia kokemuksia ja tunnelmia teillä on ollut päiväkodin aloituksesta tai alettua?