Onko sama asia rakastaa lastaan 150% ja päälle, kuin lelliä lapsi ”pilalle”? Mun mielestä ne on eri asioita.

Mä haluan näyttää Emmalle, että se on todella rakastettu. Pussailen sitä paljon ja rutistan sylissä. Silitän poskia ja hiuksia. Haluan, että jo pienestä pitäen se tuntee itsensä hyväksytyksi ja saa läheisyyttä mielin määrin.

Emma 3kk

Oon jo nyt alkanut sanomaan Emmalle, että rakastan sitä. Vaikka eihän se vielä sitä ymmärrä, mutta ehkä ainakin aistii ettei tuo rakastaminen tarkoita mitään pahaa.. 😀 Kun Emma kasvaa, haluan sanoa hänelle päivittäin rakastavani. Luin Maarit Tastulan haastattelua lehdestä, jossa hän kertoi sanovansa päivittäin monta kertaa tyttärilleen rakastavansa heitä. Mun mielestä se oli ihana juttu.

Mulla itelläni on tosi läheinen suhde omaan äitiini, niin oli myös isääni. Meillä on kerrottu rakastamisesta jo lapsesta asti, kaikille perheenjäsenille. Jossain vaiheessa Tuukan ja mun suhdetta, me sanottiin joka ilta ennen nukkumaanmenoa toisillemme, että rakastetaan. Se on tässä 11 vuoden aikana jäänyt joka iltaisesta vähän vähemmälle.. 😉 Vaikka edelleen rakastetaan.

Edelleen rakastetaan!

Silloin kun mun isä kuoli, päätin etten halua mun läheisten koskaan joutuvan miettimään onko mun rakkaus heitä kohtaan haalentunut. Sen takia tasaisin väliajoin muistutan äitiäni, veljeäni, Tuukkaa ja nykyään myös Emmaa, että rakastan heitä.

Haluan luoda Emmalle sellaisen olon, että me vanhempina ollaan aina tukena. Omalla esimerkillä haluan näyttää, että tunteista saa puhua ja niitä saa näyttää. On ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Mun mielestä rakastaminen tarkoittaa myös sitä, että on oikeus kokea turhautumista tai tyhmiäkin fiiliksiä – ja että niistä saa puhua ääneen.

Mun mielestä omaa lastaan ei voi rakastaa liikaa. Eikä se rakastaminen tosiaan tarkoita mielestäni vain sitä, että antaa kaikessa periksi ja sanoo ihan kaikkeen joo. On tärkeetä opettaa pikkuiselle ihmiselle jo alusta asti, että elämässä on ihania asioita, mutta välillä voi tulla jotain juttuja mitkä ei mene ihan just niin kuin itse haluaisi. Sekin on rakkautta.

Mun mielestä rakkautta ei voi olla liikaa! Me vanhemmat ollaan omille lapsillemme niitä kallioita, joihin nojata. Sen vuoksi ne kalliot ei koskaan voi olla liian välittäviä tai liian rakastavia. 

***

Lontoo on mulle jollain tapaa tuttu kaupunki. Oon käynyt elämäni aikana siellä useita kertoja. Lapsena perheen kanssa, nuorena ystävien kanssa ja nyt ihan aikuisiällä Tuukan kanssa. Nyt pääsin käymään Lontoossa ihan yksin, se oli jännää se! 😀

Mä en oo koskaan matkustanut yksin Långvikia pidemmälle! Mä oon sellanen ihminen, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen. Vaikka toisaalta välillä kaipaan nimenomaan sitä omaa aikaa, ihan vaan yksikseni. Mutta jotenkin oon aina halunnut matkustaa yhdessä, kokea yhdessä nähtävyyksiä, uusia juttuja, makuja ja vaikka mitä.

Kun torstaina aamupäivällä lähdin hotellilta kävelemään kohti keskustan katuja, meinas pieni paniikki iskeä. 😀 Ei siis oikeasti, mutta se ihmispaljous taas yllätti! Porukkaa ku sieniä sateella! 😉 Muistan pari vuotta sitten New Yorkin matkalla miettineeni, että apua tätä väenpaljoutta. Nyt se sama fiilis tuli ensimmäisenä.

Mutta itse asiassa tällä kertaa se meni nopeasti pois. Siihen ihmismäärään tottui nopeasti ja oli ihan hauska tallata menemään siellä muiden seassa. Yksin matkustamisen ensimmäinen hyvä puoli tuli esiin oikeastaan shoppailussa! Kun mukana ei ollut miestä eikä lasta, sain mennä just oman mieleni mukaan niihin kauppoihin mitkä kiinnosti ja olla niissä niin kauan kun halusin. 😉

Torstaina ehdin kierrellä Oxford Streetillä parisen tuntia ja sitten lähdin takas hotellille. Valmistautumaan itse tilaisuuteen, jota varten tänne matkustin. 🙂 Siitä tilaisuudesta voit lukea TÄSTÄ jos et vielä lukenut.

Perjantaina heräsin aamulla kuuden aikoihin paikallista aikaa, eli Suomen aikaa kasilta. Kävin aamupalalla hotellin ravintolassa, jossa olinkin ensimmäinen ja ainoa pitkän tovin. 🙂 Istuin siellä tunnin verran, join kolme kuppia kahvia ja söin rauhassa. Se oli oikeastaan toinen hyvä puoli yksin matkustamisessa. Sai syödä just niin kauan kun itsestä hyvältä tuntui.

Aamupalan jälkeen tulin hotellihuoneeseen tekemään töitä muutamaksi tunniksi ja sitten mä lähdin taas keskustaan päin.

Tiedättekö mitä? Mä ihan sekosin tuolla kaupoilla! 😀 Mä ostan aika vähän nykyään itelleni mitään vaatteita, mutta nyt tuli kyllä ostettua itelle, Emmalle ja tuliaisiakin sen verran, että piti ostaa matkalaukku!! En kestä! 😉 Näissä kuvissa tässä yllä vain osa ostoksista. Hahaha.. apua.

Täytyy kyllä sanoa, että Lontoossa on tosi paljon kivoja vaatekauppoja, joissa on suhteellisen edulliset hinnat. Sellaista ”H&M”-tasoista hintaluokkaa. Ihania kauppoja, joita ei Suomessa oo. JA ihania kenkiä!!! Siis niin aikuisille kuin lapsille! Lontoossa on ehdottomasti paras valikoima kengissä ja vaatteissa verrattuna esim. NewYorkiin tai Berliiniin, joissa oon ite käynyt. Lasten / taaperoiden kenkävalikoima urheiluliikkeissä meinas lähteä ihan käsistä! Kaiken kukkuraks, kun ne maksoi vaan 25-30 puntaa per pari, niin voi luoja!

En ostanut Emmalle kuitenkaan loppujen lopuks ”kuin” kolmet kengät, kahdet lenkkarit ja yhdet sandaalit kesää varten.

***

Reissusta jäi kaiken kaikkiaan tosi kiva fiilis ja vaikka (varsinkin) iltaisin vaivasi kova ikävä Emmaa, teki tällainen pieni miniloma älyttömän hyvää! 🙂 Nyt odotan vaan sitä, että lento laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja saan kaapata Emman syliin!!