Lapsiperhe + koirat, miten yhdistää?
Monesti multa kysytään, että kerro vähän siitä miten te yhdistätte koirat ja lapsiperheen hommat. Miten riittää aikaa kaikille ja kaikelle? 🙂
Meillä on aina kyllä jotenkin suttaantunut näiden asioiden yhdistäminen. Ihan siitä asti, kun Emma syntyi. Se, että Tuukka otti alusta asti vähän isomman vastuun koirista ja mä Emmasta, meni luontevasti. Samanlainen ”jako” on edelleen, Tuukka tekee pari lenkkiä päivässä koirien kanssa ja mä yhden.
Emma on vieläkin enemmän sellainen äidin tyttö, kun ollaan molemmat kotona. Senkin takia menee helposti niin, että Tuukka lähtee koirien kanssa lenkille ja mä jään Emman kanssa kotiin leikkimään. Toki vaikka viikonloppuisin tehdään myös monesti koko perheen ”retkiä” ja lähdetään kaikki yhdessä vähän pidemmälle lenkille.
Me ollaan aina haluttu, että aikaa ja huomiota riittää niin koirille kuin Emmallekin. Toki esimerkiksi mun huomio on automaattisesti ollut enemmän Emmassa tän parin vuoden aikana ja koirista on tullut enemmän sellaisia ”iskän lapsia”, mutta kyllä mäkin päivittäin rapsutan koiria, höpöttelen niille ja vien niitä lenkille. Me ei olla haluttu, että koirille tulis yhtään sellainen fiilis, että ne jää taka-alalle. Vaikka ehkä jonkun mielestä se voi kuulostaa hassulta, mutta meille kaikki kolme lasta on tärkeitä.
Me ollaan myös aina haluttu Emmalle opettaa, että koirat on perheenjäseniä siinä missä me muutkin. Niitä pitää kohdella nätisti ja ottaa huomioon niiden tarpeet. Jos Gere ja Pimu nukkuu, ollaan opetettu Emmalle ettei niitä saa mennä häiritsemään. Myös se, miten koiria käsitellään on opetettu tarkasti: paijata ja silittää saa. Emma onkin oppinut tosi hienosti olemaan koirien kanssa, eikä oikeastaan ollenkaan ”kiusaa” niitä. Ei vedä hännästä tai korvasta, vaan silittää tai pussailee niitä. <3
Meiän koirilla on vielä siitäkin iloinen asema, että mä teen 80% työpäivistä kotona työhuoneessa, eli koirat joutuu harvoin olemaan koko päivää yksin kotona. Me ollaan myös aina otettu koirat mukaan vähän joka paikkaan. 😀 Ne kulkee meiän matkassa mukana melkein mihin vaan, minne koirat saa tulla.
On ihana huomata, että Emmalle koirat on tosi tärkeitä. Se aina niistä puhuu ja päiväkodissakin kuulemma paljon kertoo Gerestä ja Pimusta. Kun Gereä vähän itketti tiistaina illalla leikkaushommat, Emma meni Geren luokse ja sanoi kannustavasti: Ei hätää Gere. Isi tulee silittämään. <3
—
Monna
Aineeton joululahja!
sis.mainoslinkkejä
Joulu on vajaan parin viikon päästä! 🙂 Tänä jouluna varmasti aika moni miettii ostaako tavaraa/vaatetta/koruja tms. lahjaksi, vai olisko lahja aineeton? Jokin asia, jota voi tehdä yhdessä lahjan saajan kanssa kenties? Tai jokin hemmotteluhoito? Moni myös varmasti miettii, josko voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai käydä osallistumassa esim. Joulupuu-keräykseen tai HOPE Ry:n joululahjakeräykseen.
Mä itse ajattelin tänä vuonna taas käydä Itiksessä HOPE Ry:n pisteellä osallistumassa joululahjakeräykseen. Osallistuttiin myös viidelle koiralle ja viidelle kissalle Mustissa & Mirrissä olevaan joululahjakeräykseen, johon sai ostaa koirille ja kissoille makupaloja / ruokaa. Oon myös miettinyt, että veisin johonkin turvakotiin naisille ja tytöille meikkejä / ihonhoitotuotteita, kun niitä saan pakettitolkulla monista yrityksistä. En tarvi itse niitä kaikkia todellakaan, joten voisin laittaa niitä hyvään tarkoitukseen mielelläni.
Vaikka meillä sattui todella kurja tuuri Geren kanssa, kun Gere leikattiin tällä viikolla ja leikkaus maksoin 2100€, niin silti haluan osallistua edes pienillä summilla joihinkin hyväntekeväisyys-keräyksiin. Vaikka ei ole paljoa antaa, on varmasti yksi pienikin juttu jo iso asia esimerkiksi vähävaraiselle lapsiperheelle.

Pari joulua sitten käytiin edellisen kerran Hope Ry:n lahjakeräyksessä.
Meillä on jo monta vuotta peräkkäin ollut perheessä sellainen sopimus, että ei osteta turhia lahjoja. Monta joulua on menty tyylillä: jokaiselle yksi lahja ja sekin tarpeellinen. Toki paketteja on kuusen alle kerääntynyt joinain jouluina enemmän, mutta kuitenkin kohtuudessa on pysytty. Mun mielestä se on tosi kiva juttu. Ollaan keskitytty siihen, että ollaan yhdessä ja syödään hyvää ruokaa.
Toki lahjat näyttelee taas vähän uudessa roolissa tulevana ja tulevina jouluina, kun on tämä meidän pikkuneiti elämässä mukana. <3 Mutta halutaan kyllä Emmallekin opettaa jo pienestä pitäen, että ei se ole tärkeintä kuinka monta lahjaa saa, vaan se, että ne mitä saa on niitä mitä juuri ihan oikeasti haluaa ja tarvitsee.
Me ollaan Tuukan kanssa jo muutamana jouluna (ja synttäreinä) annettu toisillemme vain yhdet lahjat. Ollaan kysytty, että onko toiveita ja ostettu sitten toiveen mukaan. On meiän mielestä ihan turhaa ostaa jotain mitä toinen ei tarvitse, vain yllätyksen vuoksi. Mielummin sieltä paketista paljastuu joku sellainen asia, jota se toinen on oikeasti itse halunnut.
Aineettomat joululahjat on myös aina olleet mun mielestä huippu juttu. Mä muistan, kun joskus varmaan 8 vuotta sitten ostin mun tädille joululahjaksi ”vuohen”. 😀 Silloin se vähän nauratti, että annoin vain kirjekuoren jossa kerrottiin, että tämä 30€ on käytetty kehitysmaassa jollekin perheelle vuohen hankkimiseen. Nyt vuohen ostaminen olis aika ajankohtaista, koska niin paljon puhutaan aineettomista lahjoista ja turhan tavaran ostamisen välttelemisestä.
Mä annan vielä tähän loppuun pari aineetonta joululahjaideaa! 😉
Meiltä on ostettu jo kymmeniä CitySurvivors-osallistumisia joululahjaksi! 🙂 Huippu idea! Jotain tekemistä yhdessä ensi kevääksi! Yllätä lähimmäisesi jouluna City Survivors-seikkailukilpailun osallistumisoikeudella!
– CITY SURVIVORS HELSINKI 25.05.2019
– CITY SURVIVORS RUKA 08.06.2019
City Survivors -kilpailujen teema ensi vuonna on elämykset! ?Kilpailijat pääsee haastamaan itsensä huikeiden tehtävien parissa!Ensi vuonna sanallisten arvoituksien määrää pienennetään ja tilalle tulee uusia elämyksiä, jotka tekee kilpailusta vielä entistä monipuolisemman ja unohtumattoman kokemuksen jokaiselle osallistujalle!
Lue lisää ja osta lahja: ➡️ www.citysurvivors.fi

Ja toisena vinkkinä joululahjaksi hyvää oloa ja mieltä treenien parissa! 🙂 Osallistumisoikeus meiän Treeniryhmään! 🙂 Täähän tietysti on lahja joko itselle tai sitten itselle ja kaverille osallistumisoikeudet!
Treeniryhmässä harjoitellaan monipuolisesti ja hymy huulilla! 🙂 Treenit järjestetään ulkona (Helsingin keskustan lähettyvillä) tai Töölön Kisahallilla.
Treenit sopii kaikille liikunnasta kiinnostuneille, aina aloittelijoista aktiiviliikkujiin saakka! Harjoitukset on suunniteltu siten, että jokainen voi osallistua niihin oman kuntotasonsa mukaan.
Mahdollisuus ostaa joko 15x -paketti tai koko kevään treenit ( 30 harjoitusta).
- 15 harjoitusta = 89€
- Koko kevät ( 30 harjoitusta) = 139€
Lue lisää ja osta lahja: ➡️ www.treeniryhmä.fi

Mä voisin hyvin mielelläni ostaa itselleni ja vaikka jollekin ystävälleni ”yhteistä treeniaikaa”! Tulis mentyä treenaamaan ja nähtyä ystävää viikottain! 🙂 Ei huono idea! 😉 Jos mä olisin seikkailunhaluisempi, niin myös tuo CitySurvivorsiin osallistuminen jonkun kaverin kanssa vois olla hauskaa! Tuukkaa en vois ottaa mukaan, koska se on vastuussa rasteista, niin se ois sitten vähän epäreilu juttu kun me voitettais koko kilpailu. 😀
Haha! Mitäs mietteitä teillä on tulevasta joulusta tai siihen liittyvistä lahja-asioista?
—
Monna



7