sis.mainoslinkkejä

Yks asia, mikä ei oo se kaikista kivoin juttu on se, kun koko perhe sairastaa samaan aikaan.

Me ei onneks ihan kauhean usein olla sairastettu koko perhe samaan aikaan, mutta pari kertaa näin on ollut ja se on aika tuskaisaa. Kun omat voimat on ihan loppu ja on sellaisessa kunnossa, että pitäis päästä vaan nukkumaan ja lepäämään, mutta ei voi koska on huolehdittava lapsesta. Meillä Emma on ollut vain pari kertaa niin kipeänä, että ei jaksaisi tehdä mitään. Muuten hän on kipeänä oikeastaan yhtä energinen kuin terveenäkin. Ainoa ero on sitten se, että nenä valuu ja kurkkua kutittaa.

Kun Emma oli vasta vajaa pari kuukautta, me saatiin Tuukan kanssa molemmat samaan aikaan norovirus. Voi morjens! Emma onneks säästyi siltä silloin, kun oli niin pieni. Mutta silloin mietittiin, että miten ihmeessä tästä vois selvitä pienen vauvan kanssa, kun molemmat oksensi vuorotellen. Tuukan vanhemmat haki silloin Emman hoitoon vuorokaudeksi, mutta saivat tietysti meiltä taudin sitten muutaman päivän päästä. 🙁

Toisen kerran tällainen sairastelujuttu yhtäaikaa oli viime talvena, kun Tuukka ja Emma sairastui influenssaan. Mä en saanut sitä, mutta joku normiflunssa mulla tuli samaan syssyyn. Onneks mä olin kuitenkin niin hyvässä kunnossa, että pystyin huolehtimaan Emmasta, sillä Tuukka oli ihan vuoteen omana.

Nyt me ollaan oltu puoltoista viikkoa kipeenä vuorotellen ja yhtäaikaa. Ensin kipeeksi tuli Emma. Sitten Tuukka ja sitten minä. Tuukka oli melkein viikon pahassa kurkkukivussa ja flunssassa, Emmalla oli silmätulehdus (ja ehkä enterorokko). Kun Emma parani, tulin mä kipeäksi. Kamala yskä ja veto pois. Tuukka oli edelleen myös kipeänä, mutta Emma jo terve ja päiväkodissa.

Maanantaina kuitenkin Emma tuli yhtäkkiä uudelleen kipeäksi, Tuukka oli vielä vähän kanttuvei ja mulla olo paheni. Maanantai oltiin siis koko perhe samaan aikaan kipeänä. Onneks kuitenkin Tuukalla jo meistä kaikista parhain olo ja mä sain vähän levätä. Mulle iski kuitenkin ma-ti välisenä yönä jäätävä korvakipu ja siihen sitten antibioottia hakemaan.

Nyt kipeänä on enää minä ja Emma. Tuukka pääsi töihin jo eilen ja toivottavasti myös me Emman kanssa oltais pian terveen kirjoissa.

Huhhuh.. Kyllä mä taas kerran kiitän mun äitiä ja Tuukan vanhempia, koska apu on lähellä. Tiistaina mun olo oli kamalin, en kuullut mitään vasemmalla korvalla ja päähän sattui ihan kamalasti. Emmalla nousi kuume ja Tuukan oli pakko mennä töihin. Onneks mun äiti pääsi meille avuksi olemaan Emman kanssa ja mä pääsin lepäämään. Tänään apuna on ollut Tuukan vanhemmat, koska mua pyörryttää koko ajan ja humisee korvassa.

Noh. Kyllä tää tästä ja kohta taas terveänä kaikki! <3 Ja sitten kun ollaan kaikki terveinä, mennään ottamaan kipinkapin influenssarokotus ettei sitten sitäkin tarvi sairastaa.

—

Monna

Emman Adidaksen verkkaripuku TÄÄLTÄ

Emman Adidaksen Superstarit TÄÄLTÄ

Emman Mc Kenzie talvitakki TÄÄLTÄ

Mun North Face talvitakki TÄÄLTÄ

Mun Niken lenkkarit TÄÄLTÄ

Oikeastaan nyt lähiaikoina oon tainnut oppia rakastamaan itseäni vasta oikeasti. Tarkoitan sillä sitä, että ulkokuoren lisäksi nyt vasta se sisäpuoli on oikeasti ja rohkeasti ylpeä itsestään ja levollinen siitä mitä on. Verrattuna aiempaan oon nyt tänään henkisesti vahvempi, varmempi, tyytyväisempi ja rakastavampi itseäni kohtaan. ❤ 

Tiesin jo kuvausta varatessani, että haluan kuvat tai ainakin osan niistä julkaista myös blogissa tai IG:ssä. Halusin niiden kuvien kautta jollain tapaa ”todistaa” itelleni sen, että mä oon hyvä ja uskallan tehdä tän. Mä oon kaunis. Edelleen. Ja varsinkin nyt. Kuvat on aina olleet mulle väylä, jonka kautta oon somessa jo vuosia kertonut oman kroppani hyvinvoinnista tai timmiydestä tai raskaudesta palautumisesta tai jostain muusta. Sen takia halusin nytkin tän asian kertoa kuvien avulla.

Tää voi tuntua jonkun mielestä pinnalliselta tai oudolta. Mutta mulle tää on tärkeä asia. Ja on myös tosi tosi tärkeää mulle, että saan kertoa ihmisille tätä sanomaa. Kertoa siitä, että se on ihan normaalia ettei koko ajan oo tyytyväinen itseensä ulkoisesti tai sisäisesti. Kertoa siitä, että kumminkin oppii ja osaa rakastaa itseään muhkuroineen päivineen. Kukaan ei oo täydellinen, ei sellaista ole. Tai oikeastaan; kaikki on täydellisiä, mutta se merkitsee kaikille eri asioita.  ❤

Mä katoin tässä pari päivää sitten yhtä kuvaa yhdestä tosi sporttisesta naisesta, eka ajatus mikä mulle tuli oli: oispa kiva olla tuossa kunnossa. Sitten kuitenkin parin sekunnin jälkeen tuli seuraava ajatus: miten se parantaisi mun elämää? Ennen mulle onnea toi se, että kroppa oli mahdollisimman sileä ja kiinteä. Siihen usutti myös se, että työskentelin silloin täysipäiväisesti liikunta-alalla ja se toi mukanaan ulkonäköpaineita vielä lisää. Jotta todistaisin potentiaalisille asiakkaille olevansa hyvä ja yhtä hyvä tai parempi kuin kollegat, piti myös näyttää timmiltä ja olla tikissä kuin tiikeri.

Oon kertonut blogissa kuvien ja postausten kautta mun kropan muuttumisesta raskauden jälkeen. Nyt arvet on haalenneet tosi vaaleiksi, mutta kyllä mä nään silti erilaisen vatsan peilistä nyt kuin ennen raskautta. Se ei silti oo huono asia. Kun mä katoin sitä kuvaa siitä sporttisesta naisesta pari päivää sitten, ymmärsin taas jotenkin tosi vahvasti sen ettei kropan muoto, koko, rypyt, arvet tai niiden poissaolo vaikuta onneen. Se asia, josta oon puhunut jo vuosia; pyöreä peppu ja sixpack ei itsessään tuo onnea.

Kun mä viime viikolla istuin ihanan kampaajani Jennan tuolissa hänen kihartaessaan mun hiuksia ja tehdessään mulle kuvausmeikkiä, Jenna kysyi jännittääkö mua nämä kuvaukset. Mä olin tyynen rauhallinen. Mua ei jännittänyt yhtään. Mua ei pelottanut mennä valokuvaaja Saara Taussin studiolle ja riisua itseni kameran edessä. Mua ei haitannut, vaikka näin hassun ryppyisen napani ja ne haaleat raskausarvet studion peilistä. Mua ei haitannut, vaikka mun mahasta ei erottunut vatsalihasten reunat, sixpäkistä puhumattakaan. Eikä sieltä peilistä näkynyt terhakka ja timmi peppu, mutta sekään ei haitannut.

Mulla oli tosi seesteinein ja hyvä olla. Näytin mielestäni kauniilta ja olo oli rauhallinen. Kun kuvat oli otettu pyysin ettei Saara muokkaisi kuvia juuri lainkaan, että hän tekisi vain pakolliset valon parantamiset ja kontrastit kohdilleen. Halusin, että kuvat on juuri sitä mitä oon oikeasti. En halunnut, että mahaani olisi siloitettu tai uumaani kavennettu. Saara sanoi, että tehdään juuri kuten kuvattava haluaa.

Yritetäänhän muistaa kaikki, että me ollaan kauniita kaikki. Jokainen omalla tavalla. Kaikkein tärkeintä on oppia rakastamaan itseään! Kannattaa miettiä mitkä asiat tekee onnelliseksi, tuoko onnen se, että peilistä katsoo mahdollisimman timmi kroppa? Vai onko sillä sisäisellä kauneudella suurempi vaikutus onneen? Jokaisella tääkin voi olla eri tavalla, joku voi tulla onnelliseksi siitä timmistä kropasta ja joku toinen siitä sisäisestä kauneudesta. Mulle onnea tuo se, että mä oon terve, kaunis sisältä ja ulkoa. 🙂 Mutta ulkoinen kauneus mun omaan silmään voi olla ihan eri kuin jollain toisella. ❤ Me ollaan kauniita kaikki.

—

Monna

❤

Kuva: Saara Taussi

Alusvaatteet: Change Suomi

MUAH: Jenna Leinonen

❤

Lue myös: Synnytyksestä palautuminen